Inside Symbian SQL A Mobile Developer s Guide to

SQLite 1st Edition Ivan Litovski pdf download

https://ebookname.com/product/inside-symbian-sql-a-mobile-
developer-s-guide-to-sqlite-1st-edition-ivan-litovski/

Get Instant Ebook Downloads – Browse at https://ebookname.com

Instant digital products (PDF, ePub, MOBI) available
Download now and explore formats that suit you...

Programming Java 2 Micro Edition for Symbian OS A

developer s guide to MIDP 2 0 Martin De Jode

https://ebookname.com/product/programming-java-2-micro-edition-
for-symbian-os-a-developer-s-guide-to-midp-2-0-martin-de-jode/

Porting to the Symbian Platform Open Mobile Development

in C C Symbian Press 1st Edition Mark Wilcox

https://ebookname.com/product/porting-to-the-symbian-platform-
open-mobile-development-in-c-c-symbian-press-1st-edition-mark-
wilcox/

The Definitive Guide to SQLite Definitive Guide 1st

Edition Mike Owens

https://ebookname.com/product/the-definitive-guide-to-sqlite-
definitive-guide-1st-edition-mike-owens/

The Ruby Way Solutions and Techniques in Ruby

Programming Second Edition Desconocido

https://ebookname.com/product/the-ruby-way-solutions-and-
techniques-in-ruby-programming-second-edition-desconocido/
An Introduction to Mechanical Engineering Part 2 1st
Edition Michael Clifford

https://ebookname.com/product/an-introduction-to-mechanical-
engineering-part-2-1st-edition-michael-clifford/

Introduction to Business Fourth Edition Jeff Madura

https://ebookname.com/product/introduction-to-business-fourth-
edition-jeff-madura/

Globalization Culture and Education in the New

Millennium 1st Edition Marcelo Suarez-Orozco

https://ebookname.com/product/globalization-culture-and-
education-in-the-new-millennium-1st-edition-marcelo-suarez-
orozco/

The Word of Light Piercing the Veil of Chaos 1st

Edition Shlomo Shoham

https://ebookname.com/product/the-word-of-light-piercing-the-
veil-of-chaos-1st-edition-shlomo-shoham/

Evaluating Teen Services and Programs 1st Edition Sarah

Flowers

https://ebookname.com/product/evaluating-teen-services-and-
programs-1st-edition-sarah-flowers/
Ralph Waldo Emerson Bloom s Modern Critical Views 2
Updated Edition Harold Bloom (Edited And With An
Introduction By)

https://ebookname.com/product/ralph-waldo-emerson-bloom-s-modern-
critical-views-2-updated-edition-harold-bloom-edited-and-with-an-
introduction-by/
Inside Symbian SQL

A Mobile Developer’s Guide to SQLite

Inside Symbian SQL
A Mobile Developer’s Guide to SQLite

Lead Authors
Ivan Litovski with Richard Maynard

With
James Aley, Philip Cheung, James Clarke, Lorraine Martin,
Philip Neal, Mike Owens, Martin Platts

Reviewed by
Erhan Cetintas, Renzo Cherin, Alex Dimitrov, Chris Dudding,
Lucian Piros, George Sewell, Andrew Thoelke

Head of Technical Communications, Symbian Foundation

Jo Stichbury

Managing Editor, Symbian Foundation

Satu Dahl

A John Wiley and Sons, Ltd., Publication

This edition first published 2010
 2010 Symbian Foundation
Registered office
John Wiley & Sons Ltd, The Atrium, Southern Gate, Chichester, West Sussex, PO19 8SQ,
United Kingdom

For details of our global editorial offices, for customer services and for information about
how to apply for permission to reuse the copyright material in this book please see our
website at www.wiley.com.

The right of the author to be identified as the author of this work has been asserted in
accordance with the Copyright, Designs and Patents Act 1988.

All rights reserved. No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval
system, or transmitted, in any form or by any means, electronic, mechanical,
photocopying, recording or otherwise, except as permitted by the UK Copyright, Designs
and Patents Act 1988, without the prior permission of the publisher.
Wiley also publishes its books in a variety of electronic formats. Some content that appears
in print may not be available in electronic books.

Designations used by companies to distinguish their products are often claimed as

trademarks. All brand names and product names used in this book are trade names, service
marks, trademarks or registered trademarks of their respective owners. The publisher is not
associated with any product or vendor mentioned in this book. This publication is
designed to provide accurate and authoritative information in regard to the subject matter
covered. It is sold on the understanding that the publisher is not engaged in rendering
professional services. If professional advice or other expert assistance is required, the
services of a competent professional should be sought.

Apress hereby grants to John Wiley & Sons, Ltd permission to republish content from
Chapters 3 and 4 of The Definitive Guide to SQLite (Apress 2006) by Mike Owens for
inclusion in Inside Symbian SQL: A Mobile Developer’s Guide to SQLite. Apress retains
the non-exclusive right to publish Chapters 3 and 4 of The Definitive Guide to SQLite in a
future work.

ISBN 978-0-470-74402-4

A catalogue record for this book is available from the British Library.
Typeset in 10/12 Optima by Laserwords Private Limited, Chennai, India
Printed in Great Britain by TJ International Ltd, Padstow, Cornwall
 Contents

Foreword by Richard Hipp xiii

Foreword by Chris Dudding xvii

Author Biographies xxi

Author’s Acknowledgments xxv

Symbian Acknowledgments xxvii

Publisher’s Acknowledgements xxviii

1 Introduction 1
1.1 Where Should You Start? 1
1.2 Symbian Terminology and Version Numbering 2
1.3 The Relational Model and the Structured Query
Language (SQL) 2
1.4 What Is Symbian SQL? 3
1.5 A Well-Oiled Machine 6
1.6 Tools and Troubleshooting 6
1.7 Further Reading and Resources 6

2 Getting Started 9
2.1 Where to Get Symbian SQL 9
vi CONTENTS

2.2 Overview of Symbian SQL APIs 9

2.3 First Database Example 10
2.3.1 Project Setup 11
2.3.2 Creating a Database 11
2.3.3 Creating a Table 12
2.3.4 Creating an Index 12
2.3.5 Inserting Records 13
2.3.6 Selecting Records 13
2.3.7 Updating a Record 15
2.3.8 Updating Records Using Column Binding
and Streaming 15
2.3.9 Deleting a Record 16
2.3.10 Closing a Database 17
2.4 Summary 17

3 The Relational Model 19

3.1 Background 20
3.1.1 The Three Components 20
3.1.2 SQL and the Relational Model 21
3.2 The Structural Component 21
3.2.1 The Information Principle 21
3.2.2 The Sanctity of the Logical Level 23
3.2.3 The Anatomy of the Logical Level 24
3.2.4 Tuples 25
3.2.5 Relations 26
3.2.6 Tables: Relation Variables 30
3.2.7 Views: Virtual Tables 32
3.2.8 The System Catalog 33
3.3 The Integrity Component 34
3.3.1 Primary Keys 34
3.3.2 Foreign Keys 35
3.3.3 Constraints 37
3.3.4 Null Values 38
3.4 Normalization 39
3.4.1 Normal Forms 39
3.4.2 First Normal Form 40
3.4.3 Functional Dependencies 40
3.4.4 Second Normal Form 41
3.4.5 Third Normal Form 43
3.5 The Manipulative Component 45
3.5.1 Relational Algebra and Calculus 45
3.5.2 The Relational Query Language 46
3.5.3 The Advent of SQL 47
 CONTENTS vii

3.6 The Meaning of Relational 48

3.7 Summary 49

4 Everything You Ever Wanted to Know about

SQL but Were Afraid to Ask 51
4.1 The Relational Model 52
4.1.1 Query Languages 53
4.1.2 Growth of SQL 53
4.2 The Example Database 54
4.2.1 Installation 55
4.2.2 Running the Examples 55
4.3 Syntax 56
4.3.1 Commands 58
4.3.2 Literals 58
4.3.3 Keywords and Identifiers 59
4.3.4 Comments 60
4.4 Creating a Database 60
4.4.1 Creating a Table 60
4.4.2 Altering a Table 62
4.5 Querying a Database 62
4.5.1 Relational Operations 63
4.5.2 The Operational Pipeline 64
4.5.3 Filtering Rows 69
4.5.4 Limiting and Ordering 76
4.5.5 Functions and Aggregates 78
4.5.6 Grouping 81
4.5.7 Removing Duplicates 85
4.5.8 Joining Tables 85
4.5.9 Column Names and Aliases 94
4.5.10 Subqueries 96
4.5.11 Compound Queries 100
4.5.12 Conditional Results 103
4.5.13 The Thing Called NULL 104
4.5.14 Set Operations 108
4.6 Modifying Data 110
4.6.1 Inserting Records 110
4.6.2 Updating Records 114
4.6.3 Deleting Records 115
4.7 Data Integrity 115
4.7.1 Entity Integrity 116
4.7.2 Domain Integrity 121
4.7.3 Storage Classes 125
4.7.4 Manifest Typing 129
viii CONTENTS

4.7.5 Type Affinity 131

4.8 Transactions 137
4.8.1 Transaction Scope 138
4.8.2 Conflict Resolution 139
4.8.3 Transaction Types 142
4.9 Database Administration 143
4.9.1 Views 143
4.9.2 Indexes 145
4.9.3 Triggers 152
4.9.4 Attaching Databases 158
4.9.5 Cleaning Databases 159
4.9.6 The System Catalog 160
4.9.7 Viewing Query Plans 160
4.10 Summary 161

5 Database Concepts 163

5.1 Database Types 163
5.1.1 Public Databases 164
5.1.2 Private Databases 164
5.1.3 Secure Shared Databases 164
5.2 Executing SQL 166
5.2.1 How the Database Processes SQL 166
5.2.2 One-shot Execution 167
5.2.3 Prepared Statements 168
5.3 Multi-Client Access 171
5.3.1 Transactions 171
5.3.2 Connections 173
5.3.3 Locking 173
5.3.4 Connections, Transactions and Locking 176
5.3.5 Prepared Statements and Locking 177
5.4 Summary 177

6 Using Symbian SQL 179

6.1 The Database Connection Class 179
6.1.1 Connecting and Disconnecting 179
6.1.2 Creating and Deleting Databases 182
6.1.3 Attaching Additional Databases 182
6.1.4 Executing SQL 183
6.1.5 Copying and Deleting a Database File 184
6.1.6 Managing Disk Usage 185
6.1.7 Transaction APIs 188
6.1.8 Retrieving the Security Policy 189
6.2 The Prepared Statement Class 189
6.2.1 Preparing and Executing SQL Statements 189
 CONTENTS ix

6.2.2 Retrieving Column Values 191

6.2.3 Parameterized Queries 194
6.3 Working with Variable-Length Data Objects 196
6.3.1 Retrieving Data 196
6.3.2 Retrieving Large Amounts of Data 197
6.3.3 Streaming Data 198
6.4 The Scalar Query Class 200
6.5 Security Policies 202
6.6 Summary 203

7 SQLite Internals on Symbian 205

7.1 Why SQLite Is Right for Symbian 206
7.2 The SQLite Modules 207
7.2.1 Public Interface 209
7.2.2 Compiler 221
7.2.3 Virtual Machine 228
7.2.4 B-Tree Module 228
7.2.5 Pager 241
7.2.6 OS Interface 247
7.3 SQLite Configuration Options 250
7.3.1 Auto-vacuum 251
7.3.2 Page Size 252
7.3.3 Maximum Cache Size 252
7.3.4 Database Encoding 253
7.3.5 SQL Statement Encoding 254
7.4 SQLite Optimizations on Symbian OS 254
7.4.1 Sharing the Cache 256
7.4.2 Retaining Page Cache Contents 256
7.4.3 Imposing a Soft Heap Limit 258
7.4.4 Increasing the Maximum Cache Size 258
7.4.5 Avoiding Unnecessary Reads 262
7.4.6 Avoiding Unnecessary Writes 264
7.4.7 Minimizing the Cost of Using Journal Files 266
7.4.8 Mass Storage and Fast Retrieval of Binary
Data (BLOBs) 268
7.4.9 Background Database Compaction 275
7.5 Summary 278

8 Performance Tuning 279

8.1 Design and Development Considerations 280
8.1.1 Identify Key Use Cases 281
8.1.2 Set Performance Objectives 282
8.1.3 Measure Performance 282
8.1.4 Develop Performance Tests 284
x CONTENTS

8.1.5 Follow up Test Results 284

8.2 An Introduction to Optimization 284
8.2.1 Understand the Operation of the Application 285
8.2.2 Identify Bottlenecks Before Optimizing 285
8.2.3 Avoid Early Optimization 285
8.2.4 Maintain Performance Test Records 286
8.2.5 Carry Out One Optimization at a Time 286
8.2.6 Optimize in the Right Environment 286
8.3 Optimizing Applications 286
8.3.1 Application Layer 287
8.3.2 Data Model 288
8.3.3 Indexing 289
8.3.4 SQL Queries 293
8.3.5 Memory Usage 294
8.3.6 System Tuning 296
8.4 Symbian SQL Optimization Tips 298
8.4.1 Data Organization 298
8.4.2 Expressions 303
8.4.3 Statements 311
8.4.4 Indexing 318
8.4.5 Using the Optimizer 332
8.4.6 Resource Usage 336
8.5 Summary 348

9 Using Symbian SQL: Three Case Studies 349

9.1 Contacts Model 349
9.1.1 Contacts Model on DBMS 350
9.1.2 Aims of Migration 351
9.1.3 Contacts Model on Symbian SQL 352
9.1.4 Possible Future Improvements 354
9.1.5 Case Study Summary 354
9.2 Columbo Search Service 355
9.2.1 Why Symbian SQL? 355
9.2.2 Developing with SQLite 357
9.2.3 Case Study Summary 362
9.3 Wikipedia Demo Application 363
9.3.1 Downloading the Symbian Wikipedia Demo
Application 363
9.3.2 Storing Wikipedia on a Phone 363
9.3.3 Designing the Schema (the Wrong Way) 364
9.3.4 Designing the Schema (the Right Way) 365
9.3.5 Displaying the List of Articles 366
9.3.6 Retrieving the Content of Articles 367
9.3.7 Case Study Summary 367
9.4 Summary 367
 CONTENTS xi

Appendix A Troubleshooting 369

A.1 Executing SQL Statements 369
A.2 SQL Language 373
A.3 Memory and Disk Usage 377
A.4 Transactions 378
A.5 Error Handling 380

Appendix B SDB Database Creation Tool 381

B.1 Obtaining and Installing SDB 381
B.2 Using SDB 381
B.3 SDBv1 Configuration Files 383

Appendix C Symbian SQL Error Codes 387

References 389

Index 391
 Foreword
RICHARD HIPP

Are you skeptical of the benefits of using the Structured Query Language
(SQL) and SQLite in a mobile device? I would be if I were 25 years
younger and reading this book for the first time. When I first encountered
the SQL language two decades ago, I was deeply suspicious of the
whole idea. SQL seemed like a complex solution to a simple problem.
Wouldn’t it be easier to just read and write directly to various disk files
(sometimes called a ‘pile-of-files’ database) and use a simple key–value
pair database?
In the years that followed that first encounter, I discovered that the
SQL programming language does in fact make many programming tasks
much, much easier. As applications grow more complex and use richer
content, it becomes important to be able to organize that content in
a structured way. The pile-of-files and key–value approaches quickly
become unwieldy. Despite its initial complexity, SQL so greatly simplifies
the management of complex data sets that it ends up being a huge net
simplification. SQL frees the programmer from the drudgery of low-level
I/O interactions and allows the developer to focus on user-facing aspects
of the application.
A programmer familiar with SQL can often replace hundreds or thou-
sands of lines of low-level I/O code with a single 10-line SQL statement,
and in so doing simultaneously scale their productivity and code main-
tainability. The use of SQL also allows programmers to defer data storage
design decisions until late in the design cycle or to make major changes
to storage strategies late in a design with minimal impact to code. Fur-
thermore, the transactional model supported by SQL turns out to be an
exceedingly powerful abstraction that helps to make applications both
more robust and easier to implement.
xiv FOREWORD

And so within 10 years of my first encounter with SQL, I was using

the SQL language regularly in the development of custom workstation
applications. One such application used a well-known commercial SQL
database engine. That database worked great, but it was difficult to
install and administer and was used in a setting where skilled database
administrators were unavailable. Hence the idea arose for a new SQL
database engine that was small, lightweight and trivial to operate – a
‘zero-administration’ database engine. This idea became ‘SQLite’. The
first source code was written on May 29, 2000.
Early versions of SQLite were used in a variety of custom projects
undertaken by me and my associates over the next several years. I released
the SQLite source code into the public domain so that other independent
programmers might benefit from it and it quickly became popular on the
Internet. Then, in October 2005, Symbian contacted me and expressed
an interest in using SQLite in their mobile operating system. That contact
lead to a series of meetings during which I had a crash course in the
important differences between workstations and mobile devices.
Since you are reading this book, you probably already know that the
run-time environment of a mobile device is very different from that of
a workstation. Workstations have essentially infinite stack space, infinite
power, and they never fail a memory allocation. But that is not the
case with mobile devices. Sure, SQLite was compact, efficient and zero-
administration, which are the qualities that made it attractive to Symbian
in the first place, but the reality was that SQLite still needed important
refinements prior to use in embedded devices.
With guidance and encouragement from Symbian, my team and I
began to make SQLite much more mobile-friendly. We enhanced SQLite
so that it would always fail gracefully on a memory allocation fault.
We greatly reduced stack space requirements. We added the ‘shared
cache’ mode which allows two or more applications to share a common
database cache and hence reduce system memory requirements. We
reduced the amount of raw I/O that needed to occur in order to write to
the database. And we enhanced the overall reliability and performance
of SQLite to meet the exacting requirements proscribed by Symbian. The
end result of these efforts was a new and improved ‘phone-ready’ SQLite,
which is the subject of this book.
But Symbian was not content to push the SQLite team for technical
improvements only. They also pushed us toward a more solid business
model. For its first seven years, SQLite was maintained mostly by vol-
unteers. There would be an occasional support contract available to us
maintainers, but such contracts did not provide us with a living. In order
to secure a more stable future for SQLite, the management at Symbian
suggested the formation of the SQLite Consortium. The SQLite Consor-
tium is a group of companies that use SQLite extensively, including
Nokia, Mozilla, Adobe, and Bloomberg, and contribute an annual fee
 FOREWORD xv

that allows three SQLite developers (Dan Kennedy, Shane Harrelson,

and myself) to continue working on SQLite full-time, while keeping the
SQLite source code free, open, and accessible to all. In its two years of
operation, the SQLite Consortium has made a huge difference, allowing
us to add many new features to SQLite while simultaneously improving
code quality, reducing defect rates, and maintaining its compact size and
efficient operation.
Since SQLite is in the public domain and can be copied freely, we have
no way of tracking how widely SQLite is used. But a conservative estimate,
derived from counting the number of software products and gadgets that
are known to use SQLite, puts the number of SQLite instances currently
deployed in excess of 500 million. That means SQLite probably has more
deployments than all other SQL database engines combined. We SQLite
developers continued to be amazed and honored by the success of our
humble little database engine. And we are very grateful to Symbian and
Nokia for pushing us to make the improvements to SQLite that will help
ensure its success in the future.
I sincerely hope that you find SQLite useful. If you are suspicious of the
claimed benefits of using SQL and SQLite I hope that you will persevere
and give them an honest try. I believe that you will find, as I did, that
despite its initial complications, the SQL language really does make the
development of applications with complex data requirements dramati-
cally simpler. And I think you will also find that the tight integration
between SQLite and the operating system within the Symbian platform
(which is the subject of this book) will make coding to the SQLite interface
one of your easier programming tasks.

D. Richard Hipp, creator of SQLite

Charlotte, NC
October 2009
 Foreword
CHRIS DUDDING

My first encounter with SQLite was during the selection of a new rela-
tional database for the Symbian platform in 2005. I worked with Richard
Maynard and his team to study several commercial and non-commercial
databases. As a stakeholder representing application software compo-
nents that needed more sophisticated database capabilities than the
existing solution, I had a keen interest in choosing the right database. We
studied the functionality offered by each product and created benchmarks
representative of the usage planned by the Phonebook and Messaging
applications. We evaluated a wide range of criteria including response
time, memory consumption, disk usage and I/O operations. SQLite was
the best choice – it had high performance and enough functionality
for our planned usage. We were not alone in choosing SQLite: Apple,
Google and Palm also made the same choice for their mobile products.
This book provides a unique insight into Symbian SQL, the
client–server database incorporating SQLite on Symbian. It tells you
what you need to know to take advantage of the performance and
scalability offered by SQLite databases. The authors are all active
contributors to the Symbian platform and have personally influenced the
implementation and evolution of Symbian SQL.
The early chapters of this book contain much of what you’d expect –
an introductory tutorial to demonstrate basic usage of the Symbian SQL
API, an explanation of the relational model for database management,
the key concepts of Symbian database programming and a class-by-class
description of the Symbian SQL API. There’s also an in-depth study into
the architecture and internals of the SQLite library in Chapter 7, which
includes details of the Symbian platform porting layer and technical
information about performance optimizations identified by Symbian and
 xviii FOREWORD

the authors of SQLite. Chapter 8 covers the tricky subject of designing

efficient database schemas and optimizing your SQL queries and API
usage to get the most out of Symbian SQL. It contains advice from
the developers of Symbian SQL, the authors of SQLite and hard-won
experience from early users of Symbian SQL.
I think Chapter 8 is one of the book’s greatest contributions to the
Symbian community. In 2007, I was the technology architect of the team
responsible for migrating the Contacts Model, an application engine used
in the Phonebook application, from DBMS to Symbian SQL. To design
the database schema, we benchmarked several possible options and
consulted heavily with the developers of Symbian SQL. The information in
Chapter 8 would have saved us a lot of effort and last-minute performance
tuning.
You can read more about our experience migrating from DBMS in
Chapter 9, described by one of the developers, James Clarke, together with
two case studies demonstrating the potential of Symbian SQL including
the Wikipedia demonstration created by Ivan Litovski and Martin Platts.
The appendices provide useful advice for troubleshooting problems,
information about the SDB tool for creating databases and a summary of
Symbian SQL error codes.

Open Source
I have been working on the Symbian platform for a long time now. I
joined Symbian Software Limited as a software engineer in September
1998, initially developing application software for the Psion Series 5mx
and then working on the first Symbian devices such as the Ericsson R380.
Back then all mobile phones had monochrome displays. The excitement
of seeing a prototype of the color screen Nokia 9210 Communicator in a
London hotel suite in 1999 compares well to the surprise and excitement
I felt when I heard that there were plans to make the code available to
everyone via the Symbian Foundation in June 2008.
Symbian SQL is available now as part of the Persistent Data Services
package that is part of the Symbian platform. I’m the package owner for
Persistent Data Services, which is the operating system layer package that
provides the standard frameworks and libraries for handling persistent
data storage. The source code is available to all under an Eclipse Public
License, from developer.symbian.org .
Persistent Data Services has a dedicated mailing list for discussion
of new package features, a discussion forum for the OS Base Services
technology domain, a bug database to report defects, a published backlog
of features under development, and wiki articles about our technology.
All can be accessed from the wiki page we have created for this book at
developer.symbian.org/wiki/index.php/Inside Symbian SQL.
 FOREWORD xix

Our current backlog includes the introduction of the standard SQLite C

API in Symbian∧ 3 and changes to make Symbian SQL ready for symmetric
multiprocessing. The SQLite C API will allow application authors already
using SQLite to port their software more easily to the Symbian platform.
Performance and memory usage are a constant concern for me, and as
the package owner I will continue to ensure that Symbian SQL maintains
and improves its current system qualities.
In addition to our package development plans, the Qt major contri-
bution proposal from Nokia, targeted at Symbian∧ 4, will add the QtSQL
module, providing a new way to access SQLite databases for Qt-based
applications.
The future of Symbian SQL is very much in your hands as users,
developers, and, I hope, fellow contributors. The open development
model of the Symbian platform provides opportunities at many levels to
influence the development of the package. I encourage you to join our
community.

And Finally . . .
I’d like to thank Ivan Litovski, Richard Maynard, and the other authors
for creating an invaluable reference for anybody working with Symbian
SQL. If you use Symbian SQL or want to learn how, then read this book!

Chris Dudding
Persistent Data Services Package Owner, Nokia
November 2009
 Author Biographies

Ivan Litovski
Ivan joined Symbian in 2002, working first in the Java team and later with
the System Libraries, Persistent Data Services and Product Creation Tools
teams. Ivan has been a software professional since 1997. He is experi-
enced with Java, embedded software, information security, networking,
scalable servers and Internet protocols. He enjoys solving difficult prob-
lems including in research and development. He has authored several
patents and papers in peer-reviewed, international journals. He holds a
BSc in Electronics and Telecommunications from the University of Nis,
Serbia and is an Accredited Symbian Developer.

Richard Maynard
Richard has worked within the Symbian Devices division of Nokia
Devices R&D as an architect for persistent data storage since Nokia
acquired Symbian in 2009. Richard joined Symbian in 2002 working in
the System Libraries team. After leading the team’s transition to platform
security in Symbian OS v9, he moved to head up the newly formed Per-
sistent Data Services team which had been created in order to introduce a
new standards-compliant SQL database to the platform. Prior to working
 xxii AUTHOR BIOGRAPHIES

at Symbian, Richard worked in the fields of 3G telecommunications and

radar design.

James Aley
James joined Symbian in 2006 for a year as the industrial placement
portion of his Computer Science degree at King’s College London. After
graduating in 2008, he worked as a Software Engineer for Nokia until
autumn 2009. He is now working at Symbian Foundation as a Technology
Specialist, focussing on the productivity technology domain.
James authored a metadata-based search service for the Symbian
platform based on Symbian SQL. This service made very heavy use of
the technology and is a good example of how it makes demanding
persistence projects simple for the developer.

Philip Cheung
Philip joined Symbian as a graduate software engineer in 2006, working
in the System Libraries team. He now works as a software engineer
in the Persistent Data Services team in the Symbian Devices division
of Nokia Devices R&D. During his time at Symbian and Nokia, Philip
has been involved in various projects on Symbian SQL. Philip received
an MEng in Computer and Communications Systems Engineering from
UMIST in 2004.

James Clarke
James joined Symbian in 2005, working on the contacts database engine
in the Personal Information Management team. Before that he worked
for 10 years in academia as a researcher and database developer. James
now works as a software engineer in the Persistent Data Services team
in the Symbian Devices division of Nokia Devices R&D. He has a BA in
Geography and an MSc in Computer Science, both from the University
of London.

Lorraine Martin
Born and raised in Glasgow, Lorraine graduated from Glasgow University
with a first class Joint Honors degree in Computing Science and Mathe-
matics in 1997. She worked for Cisco Systems before taking a year out in
2001 to indulge her passion for traveling.
 AUTHOR BIOGRAPHIES xxiii

Lorraine has lived in London, England since 2002 and is a senior

software engineer at Quickoffice, the worldwide leading provider of office
software for mobile phones, on platforms including iPhone, Symbian and
BlackBerry. Lorraine previously worked for three years at the Symbian
offices in London where she was Technical Lead for various SQLite
projects.

Philip Neal
Philip read Classics and Modern Languages at Queen’s College, Oxford
and researched into computational linguistics at UMIST, Lancaster and
Essex universities. He is a translator and technical author.

Michael Owens
Michael is the IT Director for CENTURY 21 Mike Bowman, Inc. An avid
open source developer, Michael has written for several publications,
including the Linux Journal , C++ User’s Journal , and Dr. Dobbs Journal .
He has been a speaker on SQLite at the O’Reilly Open Source Convention
(OSCON).
Michael earned a bachelor’s degree in chemical engineering from
the University of Tennessee. He has worked at the Oak Ridge National
Laboratory as a process design engineer and Nova Information Systems as
a software developer. He is the original developer of PySqlite, the Python
extension for SQLite.

Martin Platts
Martin joined the Symbian Databases team in 2007, where he worked as
Tech Lead on the database characterization project to compare DBMS,
SQL and other third-party databases. Before joining Symbian, Martin
gained four years of Symbian experience, working on projects for com-
panies such as Nokia and Sony Ericsson. These projects included, among
other things, DBMS databases, messaging and multimedia. Martin is now
a Project Manager in the Graphics team at Nokia. He is also a part-time
DJ and club night promoter, and full-time football addict.
Random documents with unrelated
content Scribd suggests to you:
 "Se on Alphonso, lyön vetoa siitä", huusi Collins eräälle
apulaiselleen, joka juoksi hänen vieressään. "Nyt se pehmittää
Ralphin."

Taistelu oli jo lopussaan, kun Collins ennätti perille. Castlemon oli

juuri kannettu ulos, ja kun Collins tuli juosten paikalle, hän näki
miesten laskevan hänet maahan saadakseen häkin oven suljetuksi.
Sisälle häkkiin olivat suljettuina Alphonso, Jack ja Miksi, hurjasti
riuhtoilevana ja sätkivänä sekamelskana, josta oli vaikea erottaa
taistelevia. Miehet juoksivat ulkopuolella, pistelivät rautatangoillaan
ja koettivat erottaa niitä. Kauimpana häkissä makasivat molemmat
muut leopardit ja nuolivat haavojaan sähisten ja tavoitellen
rautakankia, jotka estivät niitä ottamasta osaa taisteluun.

Saaran saapumiseen ja sitä seuraaviin tapahtumiin meni vain

muutama silmänräpäys. Vetäen ketjua perässään tuli tuo pieni vihreä
apina, hännällinen naaras, joka tunsi rakkauden ja hysterian ja oli
kaukaista sukua naiselle. Se hyökkäsi häkin rautaristikkoa vastaan ja
tunkeutui läpi. Taistelu kiihtyi kiihtymistään. Miksi lensi sellaisella
vauhdilla seinään, että oli ruhjoutua, putosi lattialle, koetti hypätä
pystyyn, mutta vaipui takaisin veren virratessa oikeassa lavassa
olevasta ammottavasta haavasta. Saara juoksi sen luo, kietoi
käsivartensa sen ympärille ja painoi sitä äidillisen hellästi litteätä
karvaista rintaansa vasten. Apina huusi säikähdyksissään, ja kun
Miksi koetti nousta pahoin haavoittuneen etujalkansa varaan, se
torui sitä hellän levottomana ja koetti syleillen estää sitä palaamasta
taisteluun. Samalla se silmät raivoa hehkuen, linkosi kimeitä
kirouksia Alphonsolle.

Rautakanki sattui ison leopardin kylkeen ja kiihdytti sen raivoa. Se

tavoitteli rautaa käpälällään, ja kun kanki uudelleen suunnattiin sitä
kohti, se heittäytyi sitä vastaan ja iski hampaansa rautaan. Yhdellä
hyppäyksellä se oli ristikon luona ja vetäisi kynsillään kankea pitävän
miehen käsivarren halki kyynärpäähän saakka. Kanki putosi maahan,
ja mies pakeni. Alphonso hyökkäsi jälleen Jackin luo, joka oli jo kovin
surkea vastustaja maatessaan ähkien ja kieriskellen verilätäkössä.

Miksi oli päässyt seisaalleen kolmen jalan varassa ja koetti irtautua

Saarasta. Raivoava leopardi aikoi hyökätä niiden päälle, kun uusi
rautakangen isku esti sen. Tällä kertaa se hyökkäsi suoraan miestä
vastaan ja iski häkin rautaristikkoon sellaisella voimalla, että koko
häkki tärisi. Toiset miehet suuntasivat rautakankensa sitä kohti,
mutta Alphonso ei ollut enää hillittävissä. Saara näki sen tulevan ja
otti sen vastaan hurjalla huudolla. Collins sieppasi revolverin eräältä
mieheltä.

"Älkää tappako sitä!" Castlemon huusi tarttuen Collinsin

käsivarteen.

Leopardimies oli itsekin kurjassa kunnossa. Toinen käsivarsi roikkui

hervottomana pitkin kylkeä, ja voidakseen nähdä hän hieroi
ylikesyttäjän olkapäätä vasten silmiään, jotka tulvahtelivat verta
täyteen päässä olevasta haavasta.

"Se on minun", hän kielteli, "ja se on arvokkaampi kuin sata

sairasta apinaa ja vihaista terrieriä. Kyllä me saamme ne
asettumaan. Antakaa minun toimia rauhassa. Pyyhkikää minun
silmäni. En voi nähdä. Olen ampunut kaikki tyhjät panokseni. Onko
jollakin tyhjiä patruunia?"

Kerran Saara oli jo heittäytymäisillään Miksin ja leopardin väliin.

Seuraavana hetkenä se oli sinkauttanut uhkauksensa petoa kohti,
ikäänkuin sillä olisi voinut säikyttää sen pysymään loitommalla.
 Mutta Miksi veti sen mukaansa, muristen ja karvat pörhöllään se
hoippui kolmella jalalla, mutta vaipui tuskan uuvuttamana jälleen
maahan. Ja nyt Saara teki suuren tekonsa. Päästäen viimeisen villin
raivonhuudon se hyppäsi jättiläiskissan päälaelle, repi ja riuhtoi käsin
ja jaloin ja iski hampaansa sen toisen korvan juureen. Hämmästynyt
leopardi nousi pystyyn ja tavoitteli käpälillään pientä paholaista, joka
ei tahtonut hellittää otettaan.

Pienellä vihreällä apinalla oli kymmenisen sekuntia aikaa elääkseen

ja taistellakseen. Mutta sillä välin Collins ennätti raottaa ovea ja
nopeasti tarttumalla Miksiä takajalkoihin temmata sen häkistä.

30.

Cedarwildissä ei noudatettu Del Marin alkuperäistä ja

siekailematonta puoskaritaitoa, muutoin Miksi ei olisi jäänyt henkiin.
Oikea eläinlääkäri, taitava ja rohkea, leikkeli sen melkein palasiksi
perinpohjin paikkaillessaan revittyä olkapäätä ja uskalsi paljon
sellaista, mitä ei olisi uskaltanut tehdä ihmiselle, mutta mikä
osoittautui otolliseksi Miksille.

"Se tulee aina nilkuttamaan", puheli eläinlääkäri käsiään

kuivatessaan ja katsoi Miksiä, joka makasi liikkumattomana, suuri
osa ruumiista kipsikääreissä. "Haava — ja se ei ole aivan pieni —
täytyy estää märkimästä. Jos koira saa kuumetta, täytyy meidän
vapauttaa se kärsimyksistään. Minkä arvoinen se on?"

"Se ei osaa mitään", Collins vastasi. "Ehkä sen arvo on

viisikymmentä dollaria, ehkä ei aivan sitäkään enää. Nilkulle koiralle
ei kannata opettaa temppuja."

Aika näytti vielä, että molemmat herrat erehtyivät. Miksi ei jäänyt

parantumattomasti nilkuksi, vaikka se aina arastelikin lapaansa ja
sen sadeilmalla täytyi keventää käyntiään hiukan ontumalla. Ja
lisäksi kohtalo oli määrännyt sen kohoamaan korkeaan arvoon ja
saavuttamaan suurenmoisen menestyksen, kuten Harry Del Mar oli
ennustanut. Mutta sitä ennen se sai maata kipsikääreissä monta
väsyttävää päivää, ja sitä varjeltiin kuumeelta. Sitä hoidettiin
huolellisesti. Mutta ei rakkaudesta eikä kiintymyksestä. Kaikki kuului
vain Cedarwildin järjestelmään, joka teki laitoksen niin suosituksi.
Kun kipsikääreet poistettiin, kiellettiin siltä vielä se vaistomainen
nautinto, mitä kaikki koirat tuntevat haavojaan nuoleskellessaan, se
kiedottiin uusiin taitavasti asetettuihin kääreisiin. Ja kun ne lopultakin
otettiin pois, ei ollut enää haavaa, mutta syvällä olkapäässä säilyi
kipu, joka ei paennut moneen kuukauteen.

Harris Collins ei enää kiusannut sitä harjoituksillaan, ja eräänä

päivänä hän lainasi sen miehelle ja vaimolle, jolta oli kuollut kolme
koiraa keuhkokuumeeseen.

"Jos se johonkin kelpaa, saatte pitää sen kahdellakymmenellä

dollarilla."

"Ja ellei se kelpaa?" Davis kysyi.

Collins kohautti olkapäitään.

"En aio istua öisin sitä suremassa. Sille on mahdotonta mitään

opettaa."
 Ja kun Miksi jätti Cedarwildin suljettuna häkkiin, joka asetettiin
tavaravaunuun, oli hyvin todennäköistä, ettei se milloinkaan sinne
palaisi, sillä Wilton Davis oli eläintenkesyttäjien kesken tunnettu
julmuudestaan koiria kohtaan. Hän voi tosin hiukan varoa hienoja
koiria, jotka osasivat tuottavia temppuja, mutta tusinakoirien kanssa
hänen mielestään ei tarvinnut arkailla. Nehän maksoivat vain kolme,
korkeintaan viisi dollaria kappale. Ja mikä pahinta! Miksi ei ollut
maksanut kerrassaan mitään. Jos se kuoli, ei se merkinnyt Davisille
mitään muuta kuin että hänen täytyi vaivautua hankkimaan itselleen
uusi koira.

Seikkailun ensimmäinen jakso ei tuonut Miksille mitään outoja

kärsimyksiä, vaikka häkki oli niin ahdas, ettei se voinut seisoa
suorassa, ja häkin heilahtelut aiheuttivat yhtä mittaa kovia tuskia
lavassa. Matka päättyi jo Brooklynissa, missä Miksi jätettiin toisen
luokan teatteriin, sillä Wilton Davis oli niin selvästi toisen luokan
eläintenkesyttäjä, ettei hänen milloinkaan onnistunut päästä suureen
kiertueeseen.

Vankilan ahtaus alkoi tuntua vasta sitten, kun Miksi oli viety isoon
näyttämön päällä olevaan huoneeseen, missä ennestään oli
vähintään kaksikymmentä koiraa häkkeihinsä teljettyinä. Ne olivat
surkeaa joukkoa, useimmat huonoa rotua, alakuloisia ja viheliäisiä.
Monella oli pahoja haavoja päässä Davisin pahoinpitelyn jälkeen.
Kukaan ei hoitanut näitä haavoja, eivätkä ne parantuneet puuterista,
jota siroteltiin niiden peitteeksi, kun koirien piti esiintyä. Jotkut
ulvoivat surkeasti silloin tällöin, ja vähän väliä ne kaikki haukkuivat
yhdessä, kun eivät voineet mitään muutakaan keksiä ahtaissa
kopeissaan.
 Miksi oli ainoa, joka ei yhtynyt tähän kuoroon. Alakuloisuuden yhä
kasvaessa se oli jo aikoja sitten herjennyt haukkumasta. Se oli
käynyt liian epäseuralliseksi ottaakseen osaa tuollaisiin
mielenosoituksiin, eikä se myöskään seurannut niiden äkäpussien
esimerkkiä, jotka aina haukkua luskuttivat häkkinsä säleiden takaa.
Miksi oli liian synkkämielinen viitsiäkseen riidellä. Se halusi vain
saada olla rauhassa, ja sitä se saikin aivan ylenpalttisesti kahden
ensimmäisen vuorokauden kuluessa.

Wilton Davis oli kerännyt pienen seurueensa koolle ennen

aikojaan, ja ohjelman vaihdokseen oli vielä monta päivää. Hän käytti
tilaisuutta ja matkusti tervehtimään vaimonsa vanhempia New
Jerseyhin ja palkkasi erään apulaisensa antamaan koirille sillävälin
ruokaa ja vettä. Sen tämä olisi tehnytkin, ellei olisi sattunut
joutumaan riitaan kahvilanomistajan kanssa, mistä seurasi reikä
kalloon ja retki sairaalaan. Kaiken päälliseksi teatteri suljettiin
kolmeksi päiväksi, jotta pantaisiin toimeen joitakin palomestarin
vaatimia parannuksia.

Ketään ei saapunut huoneeseen, ja Miksi alkoi tuntea nälkää ja

janoa. Aika kului, ja ruoan halun vaimensi sietämätön jano. Hämärän
tultua koirien haukunta ei hetkeksikään tauonnut, ja yön pitkien
tuntien kuluessa se muuttui ulinaksi ja valitukseksi. Miksi yksin ei
päästänyt äännähdystäkään, vaan kärsi hiljaa.

Päivä valkeni ja tunnit kuluivat loputtoman pitkinä kohti uutta iltaa,

ja toisen yön pimeys verhosi kulissien takaisen näytelmän, joka oli
kyllin sydäntäsärkevä riittääkseen julistamaan tuomion kaikille
eläinnäytelmille maailman kaikissa teattereissa ja eläintarhoissa. En
tiedä, untako Miksi näki, vai hourailiko se, mutta kuinka olikaan, se
eli uudelleen koko menneen elämänsä. Se leikki jälleen penikkana
herra Hagginin bungalon kuistilla Meringessä tai juoksi Jerin kanssa
viidakon reunaa pitkin joen rantaa ja tähysti krokotiileja tai oppi
herra Hagginilta ja Bobilta — kuten Timi ja Panu — pitämään mustia
ihmisiä halpoina ja alhaisina jumalina, jotka aina oli pidettävä
kovassa kurissa.

Kuunari Eugéniellä se purjehti toisen isäntänsä kapteeni Kellarin

kanssa, ja Tulagin rannassa se ihastui taikasormiseen hovimestariin
ja purjehti hänen ja Kwaquen kanssa höyrylaiva Makambolla.
Hovimestari näyttäytyi sen näyissä useimmiten sumuista taustaa
vasten, josta häämötti laivoja ja ihmisolentoja, kuten Vanha
Merikarhu, Simon Nishikanta, Grimshaw, kapteeni Doane ja pieni
kiinalaisukko Ah Moy. Usein ilmestyivät myös Saul ja Cocky, tuo
rohkea, pieni, eloisa höyhenpallo, joka niin urhokkaasti eli lyhyen
satunsa auringonvalossa. Ja Miksistä tuntui, että Cocky takertui
siihen toiselta puolen ja lorusi siansaksaansa sen korvaan, samalla
kun Saara toisella puolen lörpötteli loputtomia, käsittämättömiä
juttujaan. Ja sitten se oli tuntevinaan hovimestarin hyväilevät
taikasormet korvansa juuressa.

"Aina pitääkin minulla olla huono onni", murisi Wilton Davis

katsellen koiriaan, ilman yhä vavistessa kirouksista, mitkä hän
ensimmäisessä suuttumuksessaan oli singonnut.

"Niin se käy, kun luottaa juoppoon teatteriapulaiseen", sanoi

hänen vaimonsa rauhallisesti. "Enpä ihmettelisi ollenkaan, jos puolet
niistä kuolee."

"Ei tässä auta haastella", sanoi Davis ja otti takin päältään.

"Käyhän työhön, ystäväiseni, arkailematta. Vettä ne ensiksi
tarvitsevat. Ammennan niiden kylpyammeen täyteen."
 Hän laski sangon toisensa jälkeen vesijohdosta ja täytti ison
sinkkiammeen. Kuullessaan juoksevan veden lorinan koirat alkoivat
vikistä, ähkiä ja valittaa. Jotkut koettivat nuolla hänen käsiään
turvonneilla kielillään, kun hän kovakouraisesti veti ne ulos häkeistä.
Heikoimmat ryömivät vatsallaan ammeen luo, mutta voimakkaimmat
tallasivat ne pian maahan. Kaikille ei ollut tilaa, ja voimakkaat joivat
ensin riidellen ja tapellen. Miksikin oli temmellyksessä, se puri muita
ja sitä purtiin, mutta joitakin hätäisiä siemauksia sen onnistui saada
tuosta elämännesteestä. Davis hyppeli niiden joukossa jaellen
potkuja oikeaan ja vasempaan, jotta kaikki pääsisivät ammeen luo.
Hänen vaimonsa auttoi huitoen ympärilleen kuurausrievulla. Siinä oli
hirveä meteli, sillä kun koirien kuivuneet kurkut alkoivat hieman
vertyä, ne saattoivat ulvoa ilmoille kaiken tuskansa ja hätänsä.

Monet olivat niin heikkoja, etteivät jaksaneet laahautua veden

ääreen; sitä vietiin silloin niille ja kaadettiin suoraan kurkkuun.
Niiden jano ei näyttänyt millään asettuvan. Niitä makasi tainnoksissa
ympäri huonetta, mutta vähän väliä joku laahautui ammeen luo ja
koettu juoda lisää. Sillä välin Davis oli tehnyt tulen ja täytti kattilan
perunoilla.

"Täällä haisee kuin ketunluolassa", huomautti rouva Davis

ennätettyään hipaista nenänpäätään puuterihuiskulla. "Meidän täytyy
pestä ne, rakkaani."

"Aivan niin kultaseni", mies vastasi. "Ja mitä pikemmin, sitä

parempi. Sen voimmekin tehdä sillä välin kun perunat kiehuvat ja
jäähtyvät. Minä harjaan ne, jos sinä kuivaat. Muista
keuhkokuumetta, ja tee se hyvin."

Siitä tuli nopea ja kovakourainen pesu. Davis sieppasi lähinnä

olevat koirat ja heitti ne vuoronperään ammeeseen, josta ne juuri
olivat juoneet. Jos ne pelkäsivät tai vastustelivat, hän iski niitä
päähän harjalla tai keltaisella saippuatangolla, joka oli paksussa
vaahdossa. Kaikki koirat pesaistiin muutamassa minuutissa.

"Juo, piru vie, juo — pidä hyvänäsi", sanoi mies ja painoi niiden
pään likaiseen saippuaveteen.

Hän tuntui syyttävän niitä niiden kurjasta tilasta ja ottavan niiden

likaisuuden henkilökohtaiseksi loukkaukseksi.

Miksillä ei ollut mitään sitä vastaan, että se heitettiin ammeeseen.

Se tiesi, että kylvyt olivat välttämättömiä. Tosin ne Cedarwildissä oli
suoritettu paljon paremmin, ja Kwaque ja hovimestari olivat kylvystä
tehneet jonkunlaisen rakkaudenpalveluksen. Se koetti siis parhaansa
mukaan kestää harjauksen ja kaikki olisi ollut hyvin, ellei Davis olisi
painanut sen päätä veden alle. Miksi kohotti päänsä varoittavasti
muristen. Davis keskeytti puolitiehen aiotun harjaniskun ja vihelsi
hämmästyksissään.

"Vai niin", hän sanoi, "tiedätkö, tyttöseni, mikä tämä on? Se ei

kelpaa mihinkään, sanoi Collins. Täyterojua vain. Ylös, koira!" hän
komensi. "Säästyt tällä kertaa selkäsaunasta, mutta pane mieleesi,
että ensi kerralla saat sellaisen löylyn, että tähdet tanssivat
silmissäsi."

Sillä aikaa kun perunat jäähtyivät, rouva Davis piti vihaisilla

huudoillaan nälkäisiä koiria loitolla. Miksi paneutui pahoilla mielin
nurkkaan maata eikä rynnännyt muiden mukana ruokakaukalon luo,
kun siihen annettiin lupa. Jälleen Davis hyppeli koirien keskellä ja
potki pois voimakkaimpia ja hätäisimpiä.
 "Jos ne kaiken tämän päälle alkavat tapella, niin potkaise niitä
kylkeen, tyttöseni", hän sanoi vaimolleen.

"Vai sinä — tuosta saat!" hän ärjyi isolle mustalle koiralle ja

potkaisi vimmoissaan sitä kylkeen. Eläin pakeni tuskasta ulvoen ja
katseli kauempaa surkean näköisenä höyryävää ruokaa.

"No, tämän jälkeen eivät ainakaan voi sanoa, etten minä koskaan
pese koiriani", Davis huomautti vesijohdon luota, missä huuhtoi
käsiään. "Tätä voi jo sanoa päivätyöksi, rakkaani." Rouva Davis
nyökkäsi samanmielisesti. "Voimme harjoitella niiden kanssa
huomenna ja ylihuomenna. Meillä on hyvää aikaa. Pistäydyn tänne
illalla ja keitän niille vähän puuroa. Ne tarvitsevat kyllä ylimääräisen
aterian paastottuaan kaksi päivää."

Kun perunat oli syöty, suljettiin koirat vielä vuorokaudeksi

häkkeihinsä. Niiden juoma-astioihin pantiin vettä, ja illalla ne saivat
runsaasti puuroa ja koiranleipää. Se oli Miksille ensimmäinen ateria
paaston jälkeen, sillä perunoihin se ei ollut katsonutkaan.

Harjoitus tapahtui näyttämöllä, ja Miksille sattui ikävyyksiä kohta

alussa. Esiripun noustessa olisi kahdenkymmenen koiran pitänyt
istua tuoleilla puoliympyrässä. Koska edellinen numero esitettiin
esiripun edessä, sillä välin kun koirat asettuivat paikoilleen, oli niiden
välttämättömästi oltava hiljaa. Kun esirippu nousi, tuli koirien
yhtaikaa haukkua.

Miksi oli vain täyterojua, eikä sillä ollut muuta tehtävää kuin istua
tuolillaan. Mutta ensin sen tuli hypätä tuolilleen, ja antaessaan
käskyn siihen Davis sivalsi sitä samalla korvalle. Miksi murisi.
 "Mitä nyt?" mies sähisi. "Uusi koira tahtoo hieroa riitaa. Sen saat
nyt jättää, niin — saat vastedes olla kiltti koira. — Pidä, kultaseni,
niitä muita kurissa, sillä aikaa kun minä annan uudelle koiralle
ensimmäisen ojennuksen."

Tappelusta, joka sitten seurasi, on parasta puhua niin vähän kuin

mahdollista. Miksi koetti turhaan puolustautua ja sai perusteellisen
selkäsaunan. Pieksettynä ja vertavuotavana se sitten istuutui
tuolilleen, ei ottanut osaa temppuihin ja vaipui yhä syvemmälle
katkeraan surumielisyyteen. Mutta kun esirippu nousi, se ei tahtonut
yhtyä toisten koirien villiin haukuntaan.

Väliin yksitellen, väliin parittain tai joukoissa koirat hyppivät

käskettäessä alas tuoleillaan, kävelivät takajaloillaan, hyppivät,
nilkuttivat, tanssivat valssia, heittivät kuperkeikkaa ja tekivät muita
tavallisia temppuja. Wilton Davis oli koko harjoituksen ajan ärtyisä ja
kovakourainen. Hidastelevien ja kovaoppisten koirien kimeät
tuskanulvahdukset todistivat sitä.

Sinä ja seuraavana päivänä pidettiin kaikkiaan kolme harjoitusta.

Miksi sai toistaiseksi olla rauhassa. Käskettäessä se hyppäsi vaiti
tuolilleen ja istui sillä ääntä päästämättä.

"Siinä näet, kultaseni, mitä hyötyä kepistä on", Davis kerskui

vaimolleen. Mutta kumpikaan heistä ei voinut aavistaa, minkä
häpeän Miksi oli saava aikaan ensi esiintymisessä.

Esiripun takana oli kaikki kunnossa. Koirat istuivat kaikki tuoleillaan

alakuloisina ja hiljaa, ja Davis ja hänen vaimonsa pakottivat ne
uhkaavin elein pysymään vaiti, sillä välin kun Dick ja Daisy Bell
esiripun edessä hurmasivat katsomon sirolla tanssillaan. Kaikki kävi
hyvin, eikä kukaan katsojista olisi voinut aavistaa näyttämön olevan
täynnä koiria, elleivät Dick ja Daisy olisi orkesterin säestyksellä
alkaneet laulaa: "Aalto, vie minut Rioon."

Miksi ei mahtanut sille mitään. Kuten se ei ollut ennen voinut

vastustaa Kwaquen huuliharppua, hovimestarin ystävällistä ääntä
eikä Harry Del Marin harmonikkaa, se ei nyt voinut vastustaa
orkesterin säveliä ja miehen ja naisen ääniä, jotka lauloivat tuota
tuttua hovimestarin opettamaa laulua. Vastoin tahtoaan,
alakuloisuudesta huolimatta sen täytyi yhtyä lauluun.

Esiripun toiselta puolen kuului lasten ja naisten naurua, joka kävi

yhä äänekkäämmäksi ja esti lopulta Dickin ja Daisyn laulun
kokonaan kuulumasta. Wilton Davis lasketteli kamalimmat
kirouksensa rynnätessään Miksiä kohti. Mutta Miksi ulvoi vielä, kun
keppi sattui siihen. Tuska sai sen vaikenemaan, ja se kiljaisi
tahtomattaan.

"Pieksä se perin pohjin, kultaseni", neuvoi rouva Davis.

Silloin alkoi suuri tappelu. Davisin kovat iskut kuuluivat esiripun

toiselle puolen, ja samoin kuului Miksin murina ja äkäinen haukunta.
Yleisöstä kaikki oli niin hullunkurista, että se unohti kokonaan Dick ja
Daisy Bellin. Heidän numeronsa oli pilattu. Davisin numeroa
kiirehdittiin. Miksi oli "perusteellisesti pieksetty", ja yleisö oli
ihastuksissaan.

Dick ja Daisy eivät voineet jatkaa. Yleisö tahtoi nähdä, mitä

esiripun takan oli. Teatterin vahtimestari vei Miksin pois, ja esiripun
noustessa oli näyttämöllä yhdeksäntoista tuolia, joilla kullakin istui
koira, mutta kahdeskymmenes tuoli oli tyhjänä. Lapset huomasivat
ensiksi, mitä yhteyttä oli tyhjällä tuolilla ja äskeisellä metelillä, ja
alkoivat huutaa poissaolevaa koiraa. Koko yleisö yhtyi huutoon,
koirat haukkuivat kuin hullut, ja viisi minuuttia kestävä yleinen
naurunremakka viivytti numeroa. Kun esitys viimeinkin saattoi alkaa,
olivat koirat hajamielisiä ja erehtyivät usein, ja Wilton Davis itse oli
kovin kiukkuinen.

"Älä välitä siitä, kullanmuru", kuiskasi Wiltonin kylmäverinen

vaimo. "Laitamme pois sen koiran ja hankimme toisen. Joka
tapauksessa se oli hyvä kepponen Daisy Bellille. En ole kertonut
sinulle, mitä hän oli viime viikolla sanonut minusta joillekin
ystävättärilleni."

Hetkistä myöhemmin mies kuiskasi vaimolleen puuhaillessaan vielä

näyttämöllä koirien kanssa: "Minä ajattelen sitä koiraa. Kyllä minä
sen vielä kynin."

Kun esirippu oli laskenut ja koirat oli viety takaisin huoneeseensa,

Wilton Davis meni etsimään Miksiä. Sen sijaan että olisi maannut
jossakin nurkassa, Miksi seisoi vahtimestarin jalkojen välissä yhä
vavisten pahoinpitelyn jälkeen ja valmiina taistelemaan yhtä äkäisesti
kuin äskenkin, jos joku siihen kajoaisi. Davis tapasi laulaja- ja
tanssiparin. Nainen itki kiukusta, mies oli katkera ja ivallinen.

"Kyllä te olette mainio koirataiteilija", hän sanoi ärsyttäen. "Mutta

saatte te sen maksaakin."

"Älkää pistäkö nenäänne tänne, voitte saada selkäänne", vastasi

Wilton Davis vihaisena ja heilautti rautatankoa kädessään. "Mutta jos
välttämättä haluatte selkäänne, niin odottakaa, kunnes näytäntö on
lopussa. Ensiksi minä kuitenkin pieksän tuon koiran. Tulkaa
katsomaan. Saakelin rakki, miten minä olisin voinut aavistaa? Se on
vastatullut. Kuinka minä tiesin, että se rupeaa ulisemaan, kun me
esiripun takana järjestimme kohtausta?"
 "Kylläpä te saitte aikaan helvetillisen melun", sanoi teatterinjohtaja
Davisille, kun tämä Dick Bell kintereillään tuli Miksin luo, joka pörhisti
niskakarvansa seisoessaan siinä vahtimestarin jalkojen välissä.

"Se ei ole vielä mitään verrattuna siihen, mitä nyt seuraa", sanoi
Davis ja kohotti rautatankoa. "Aion lyödä sen kuoliaaksi, pieksää sen
henkihieveriin. Odottakaa, niin saatte nähdä."

Miksi vastasi uhkaukseen murinalla, kyykistyi hypätäkseen eikä

siirtänyt katsettaan rautatangosta.

"Sen te jätätte tekemättä", sanoi vahtimestari.

"Koira on minun", Davis selitti laillisen omistajan varmuudella.

"Mutta minulla on hieman tervettä järkeä", vastasi vahtimestari.

"Lyökää sitä kertaakaan, niin näette, mitä saatte. Koirat ovat koiria,
ja ihmiset ovat ihmisiä, mutta mikä te olette, sitä en, piru vie, osaa
tarkalleen sanoa. Te ette saa lyödä tätä koiraa. Sehän on
ensimmäisen kerran elämässään näyttämöllä oltuaan sitä ennen
kaksi päivää nälissään ja janoissaan. — Kyllä minä tiedän, herra
johtaja…"

"Jos lyötte koiran kuoliaaksi, saatte maksaa dollarin

puhtaanapitolaitoksen miehelle, joka korjaa ruumiin", johtaja
huomautti.

"Sen minä maksan mielelläni", Davis sanoi ja kohotti uudelleen

rautatankoaan. "Kunhan vain saan maksaa sille."

"Kyllä te eläintennäyttäjät olette inhottavia", huudahti

vahtimestari. "Mutta sanonpa teille jotakin: jos kerrankaan lyötte sitä
tuolla raudalla, niin pieksän teidät niin, että menetän paikkani ja te
pääsette sairaalaan."

"Ei, kuulkaahan toki, Jackson…" sanoi johtaja varoittavalla äänellä.

"Älkää virkkako minulle mitään", oli vastaus. "Tiedän kyllä mitä

teen.
Jos tuo roisto sormellaankaan koskee koiraan, annan palttua
paikalleni.
Olen kylläkseni saanut nähdä, miten nuo pirut rääkkäävät eläimiään.
Minua ellottaa jo moisia petoja nähdessänikin."

Johtaja katsahti Davisiin ja kohautti avuttomana olkapäitään.

"Älkää riidelkö", hän neuvoi. "En tahdo menettää Jacksonia, ja hän

toimittaa teidät varmasti sairaalaan, kun oikein ärtyy. Lähettäkää
koira takaisin. Teidän vaimonne on kertonut, mistä te olette sen
saaneet. Pistäkää se häkkiin ja laittakaa matkalle rahtia maksamatta.
Ei Collins siitä pahastu. Hän saa sen kyllä herkeämään laulamasta ja
opettaa sille jotakin muuta."

Davis katsoi syrjäsilmällä verenhimoiseen Jacksoniin ja epäröi.

"Kuulkaahan", johtaja jatkoi yhä suostutteluaan, "Jackson huolehtii

kyllä kaikesta, laittaa sen häkkiin ja vie asemalle — teettehän sen,
Jackson?"

Vahtimestari nyökkäsi synkän näköisenä, kumartui sitten ja silitteli

Miksin turvonnutta selkää.

"No, olkoon menneeksi", sanoi Davis ja pyörähti kannoillaan, "ketä

niin haluttaa, saa ruveta narriksi koiran tähden. Mutta ken vain on
tehnyt tätä työtä niin kauan kuin minä…"
 31.

Davisin lähettämä postikortti selitti Collinsille syyn Miksin

paluuseen. "Se laulaa aivan liian paljon", Davis kirjoitti. Tämä antoi
Collinsille vihjauksen siitä, mitä hän tähän saakka oli turhaan
koettanut ymmärtää ja mitä hän ei vieläkään täysin käsittänyt. Hän
sanoi Johnnylle:

"Ei ole kumma, että se ulvoo, sellainen joukko sillä on haavoja

kaikkien selkäsaunojen jälkeen. Kovin hullusti menettelevät nuo
eläintennäyttelijät. Eivät ymmärrä ollenkaan hoitaa omaisuuttaan. He
pieksävät eläimiään säälimättä ja raivostuvat, elleivät nämä tottele
kuin pienet enkelit. — Pidä huolta siitä, Johnny. Pese se ja voitele
haavat salvalla. En tahdo itse sitä pitää, vaan panen sen
ensimmäiseen koirajoukkoon, minkä myyn."

Parin viikon kuluttua Harris Collins keksi aivan sattumalta, mihin

Miksi kykeni. Eräänä joutohetkenä hän lähetti hakemaan Miksiä
näyttääkseen sitä eräälle koirienkesyttäjälle, joka tarvitsi useita
avustajakoiria. Miksi osasi käskettäessä nousta ylös ja panna maata,
tulla luo ja mennä pois, muuta se ei ollut oppinut tekemään. Se ei
ollut halunnut oppia kaikkein yksinkertaisimpiakaan asioita, mitä
esiintyvän koiran tulee osata, ja Collins jätti sen pian mennäkseen
areenan toiselle puolelle, missä juuri jonkinlaisella korokkeella
harjoitettiin apinaorkesteria. Apinat säikkyivät ja penäsivät vastaan,
mutta yhtä kaikki niiden täytyi jatkaa ilveilyä, kiinnisidottuja kun
olivat istuimiinsa ja soittokoneisiinsa; niiden ruumiisiin kiinnitetyt
rautalangat vetivät ja raastoivat niitä sinne ja tänne. Orkesterin
johtaja, pahanilkinen koirasapina, istui kääntötuolilla lujasti
kiinniköytettynä. Kun sitä ärsytettiin pitkillä kepeillä, se joutui
raivoihinsa. Samalla sen tuoli alkoi hurjasti pyöriä jonkinlaisen
nuoralaitoksen vääntämänä. Yleisöstä tämä näytti siltä, että se oli
raivoissaan toveriensa huonosta soitosta. Johtajan raivon piti näyttää
hullunkuriselta. Collins sanoi:

"Apinaorkesteri on mainio tulolähde. Se herättää naurua, ja nauru

tuo rahaa. Ihmiset nauravat apinoille siksi, että ne ovat niin heidän
kaltaisiaan, mutta ihminen on kuitenkin etevämpi ja tuntee oman
ylemmyytensä. Olettakaamme, että kuljemme yhdessä kadulla, te ja
minä, ja te lankeatte. Tietysti minä silloin nauran. Siksi, että siinä
tapauksessa olen paremmalla puolen. En langennut. Sama on asia,
jos tuuli vie teiltä hatun. Minä nauran, kun te ajatte sitä takaa pitkin
katua. Olen paremmassa asemassa. Minun hattuni on lujasti päässä.
Samoin on apinaorkesterin laita. Kaikki sen typeryydet saavat meidät
tuntemaan oman etevämmyytemme. Emme näe itseämme noin
hulluina. Siksi me maksamme rahaa nähdäksemme apinoiden
tekevän tyhmyyksiä."

Eipä siinä juuri apinoita harjoitettu. Pikemminkin koulittiin miehiä,

jotka hoitivat salaista koneistoa, millä apinoiden liikkeet ohjattiin.
Tätä Harris Collins piti ylen tärkeänä.

"Ei mikään estä teitä saamasta niitä soittamaan oikeaa säveltä. Se

riippuu vain teistä ja tavasta, millä vedätte lankoja. Koettakaamme.
Ottakaamme jotakin, jonka kaikki osaavat. Ja muistakaa, että oikea
orkesteri auttaa. No, mitä te osaatte? Jotakin yksinkertaista, jonka
koko yleisö myös osaa."

Hän innostui kovin tämän ajatuksen toteuttamiseen ja lainasi

avukseen sirkusratsastajan, jonka suuri taidonnäyte oli soittaa viulua
juoksevan hevosen selässä ja heittää kuperkeikkoja tällä epävarmalla
alustalla yhtä mittaa viulua soittaen. Collins antoi miehen soittaa
yksinkertaisia säveliä hitaassa tahdissa, niin että hänen apulaisensa
voivat seurata mukana ja langoista nykien saada apinaorkesterissa
syntymään oikean sävelen.

"Jos teette oikein pahan virheen", puhui Collins heille, "tulee

teidän vetää kaikista langoista kuin hullut ja ärsyttää johtajaa ja
panna se pyörimään ympäri. Se panee aina katsojat nauramaan. He
luulevat, että johtajalla todellakin on musiikkikorvaa ja että se on
raivoissaan, kun orkesteri soittaa huonosti."

Kun harjoitus oli parhaillaan käynnissä, tulivat siihen Johnny ja

Miksi.

"Mies sanoo, ettei hän tahdo koiraa lahjaksikaan", Johnny ilmoitti

herralleen.

"Hyvä on, hyvä on, pistä se takaisin koppiinsa", Collins sanoi

kiirehtien heitä pois. "No, toverit, valmiina nyt! 'Koti, koti armas'.
Alkakaa, Fischer!" Toiset seuraavat tarkasti. — "Oikein hyvä. Antakaa
sen liikuttaa käsiään ja päätään tahdin mukaan. — Nopeammin,
Simons. Tehän vedätte jäljessä koko ajan."

Silloin se tapahtui. Sen sijaan, että olisi heti totellut käskyä ja

pistänyt Miksin takaisin koppiin, Johnny jäi areenalle toivoen
näkevänsä orkesterin johtajan pyörivän tuolillaan ja riitelevän
soittajille. Metrin päässä paikasta, missä Miksi istui, viulunsoittaja
veteli "Koti, koti armas" hitaasti varmassa tahdissa ja voimakkaasti
korostaen.

Eikä Miksi voinut tehdä muuta kuin mitä teki. Se olisi ollut sille
yhtä mahdotonta kuin oli olla murisematta, kun sitä uhattiin kepillä,
tai turmelematta Dickin ja Daisy Bellin numeroa, kun se kuuli
soitettavan "Aalto, vie minut Rioon". Se voi nyt yhtä vähän vaieta
kuin Jeri oli voinut Arielin kannella silloin, kun Villa Kennan kiersi
käsivartensa sen ympäri, kietoi sen ihanaan tukkaansa ja laulullaan
loihti sen mieleen ammoin menneet ajat ja toverit suuressa
koiralaumassa. Miksin kävi samoin kuin Jerin. Soitto oli taikakeino,
joka synnytti unia. Miksikin muisti kadonneet toverit ja etsi niitä, etsi
lumiaavikoita ja tähtiä, jotka tuikkivat taivaalla pimeänä kylmänä
yönä, kuuli hiljaisten ulvahdusten vastaavan omaan ulvontaansa
kaukaa lumipeittoisten kukkulain takaa, sieltä, missä koiralauma
kokoontui. Lauma oli hajonnut; jo tuhansia vuosi Miksin esi-isät
olivat asuneet ihmisten tulilla, mutta se muisti yhä muinaiset toverit,
aina kun sävelten taikavoima sai sen valtoihinsa ja täytti sen
olemuksen näyillä ja aavistuksilla jossakin muualla maailmasta, jota
se itse ei ollut milloinkaan nähnyt. Tähän hereillä nähtyyn uneen
liittyi hovimestarin muisto ja rakkaus tätä jumalaa kohtaan, joka oli
opettanut sen laulamaan saman sävelen, mitä viuluasoittava
sirkusratsastaja juuri nyt veteli. Ja Miksi avasi suunsa, sen kurkku
tärisi, etukäpälät tekivät hermostuneita liikkeitä, aivankuin se todella
olisi juossut, kuten se nyt mielikuvituksessaan juoksi, takaisin
hovimestarin luo, takaisin ohi kaikkien vuosisatojen, kadonneen
koiralauman luo ja sitten veljineen varjolaumassa yli lumiaavikoiden
ja läpi metsäin temppeliholvien riistaa ajaen.

Kadonnut toverijoukko väikkyi aaveentapaisina kuvina sen

mielessä, kun se siinä lauloi ja juoksi avosilmin nähdyssä unessa.
Viulunsoittaja vaikeni hämmästyneenä, miehet sohivat kepeillä
orkesterinjohtajaa ja pyörittivät sitä hurjaa kyytiä tuolilla, ja Johnny
nauroi. Mutta Harris Collins teroitti korviaan. Hän oli kuullut, että
Miksi seurasi tarkasti säveltä. Hän oli kuullut sen laulavan — ei
ainoastaan ulvovan, vaan laulavan.
 Tuli hiljaisuus. Johtaja-apina herkesi pyörimästä ja torumasta.
Nuorat ja kepit, joilla sitä oli hallittu, lepäsivät liikkumattomina
miesten käsissä. Muut apinat odottivat vavisten, mitä oli tulossa.
Viulunsoittaja töllisteli. Johnny nauroi yhä katketakseen. Mutta Harris
Collins mietti, raapi tukkaansa ja mietiskeli.

"Ei kenenkään tarvitse sitä minulle sanoa", hän alkoi sitten

hajamielisenä puhua. "Tiedän sen. Kuulinhan sen. Koira seurasi
säveltä. Eikö totta? Vetoan teihin kaikkiin. Eikö se tehnyt niin? Se
lauloi. Siitä panen vaikka pääni pantiksi. — Lopettakaa, hyvät
ystävät. Antakaa apinoiden levätä. Tästä täytyy ottaa selvä. Herra
viuluniekka, soittakaa uudelleen tuo 'Koti, koti armas' … antakaa
mennä. Soittakaa ponnekkaasti, kovasti ja hitaasti. Kuulkaa nyt
kaikki ja sanokaa minulle, olenko minä hullu vai laulaako tuo koira
todella sävelen. — Siinä kuulette. Mitä sanotte? Enkö ole oikeassa?"

Ei kukaan väittänyt vastaan. Miksi avasi suunsa ja alkoi

hermostuneesti polkea etukäpälillään, kun joitakin tahteja oli
soitettu. Harris Collins meni sen luo ja lauloi mukana.

"Harry Del Mar oli oikeassa sanoessaan koiraa ensiluokkaiseksi ja

myydessään muut koiransa. Hän tiesi mitä teki. Koira on oikea
Caruso. Ei ulvova kuorolaulaja, joita Kingman-kiertueilla oli
kokonainen kuoro, vaan oikea solisti. Ei ole kumma, ettei se tahtonut
oppia muita temppuja. Sillä oli oma erikoisuutensa. Ja ajatelkaa, että
olin jo vähällä lahjoittaa sen sille koirantappajalle, Wilton Davisille!
Mutta se tuli takaisin… Johnny, hoida sitä erikoisen hyvin vastedes.
Tule minun asuntooni sen kanssa illalla. Tutkin sitä perusteellisesti.
Tyttäreni soittaa viulua. Saamme nähdä, mitä se kykenee laulamaan
hänen säestyksellään. Se on oikea kultakaivos, pane se mieleesi."
 Niin Miksi keksittiin. Iltapäivällä koe onnistui osittain hyvin.
Koetettuaan turhaan muutamia outoja kappaleita Collins huomasi,
että se osasi ja tahtoi laulaa "Suojaa Herra kuningasta" ja "Suloinen
sana Kohta". Kokeiluja jatkettiin monena päivänä, useita tunteja
päivässä. Turhaan hän koetti opettaa Miksille uusia säveliä. Mutta
niin pian kuin soitettiin joku kappale, jonka koira oli hovimestarilta
oppinut, se oli mukana. Lopuksi Collins keksi viisi niistä kuudesta
laulusta, jotka koira osasi: "Herra suojaa kuningasta", "Suloinen sana
Kohta", "Näytä tietä, sulopilvi", "Koti, koti armas", "Aalto, vie minut
Rioon". Miksi ei laulanut koskaan "Shenandoahia", koska Collins ja
hänen tyttärensä eivät tunteneet tätä vanhaa merimieslaulua eivätkä
siis voineet houkutella koiraa sitä laulamaan.

"Viisi laulua riittää", Collins sanoi. "Ne tekevät siitä vetonumeron

kaikkialla. Se on oikea kultakaivos. Menisin totisesti itse kiertueelle
sen kanssa, jos olisin nuori ja vapaa lähtemään."

32.

Miksi myytiin Jakob Henderson -nimiselle miehelle

kahdestatuhannesta dollarista. "Saatte sen melkein ilmaiseksi",
Collins sanoi. "Ellette kahden kuukauden kuluttua vaadi siitä
vähintään viittätuhatta, en ymmärrä hituistakaan tällaisia asioita. Se
saattaa varjoon teidän laskevan koiranne, ja lisäksi saatte olla vain
katselijana koko esityksen ajan. Ja ellette vakuuta sitä
viidestäkymmenestätuhannesta dollarista heti kun se tulee
kuuluisaksi, olette aivan hölmö. En toivo muuta, kuin että olisin nuori
ja vapaa ja voisin lähteä kiertueelle sen kanssa."
 Henderson osoittautui aivan erilaiseksi kuin Miksin tähänastiset
isännät. Hän oli jonkinlainen "puolueeton" olento. Hän ei ollut hyvä
eikä paha. Hän ei juonut, tupakoinut eikä kiroillut, eikä hän
myöskään käynyt kirkossa eikä kuulunut NMKY:een. Hän oli
kasvissyöjä olematta teosofi, piti elokuvista, joiden
tapahtumapaikkoina olivat vieraat maat, ja vietti suurimman osan
joutoaikaansa Swedenborgia lukemalla. Hänellä ei ollut
minkäänlaista luonnetta. Kukaan ei ollut vielä nähnyt hänen
suuttuvan, ja kaikki sanoivat, että hänellä oli Jobin kärsivällisyys.
Poliisit, kaupustelijat ja junailijat häntä ujostuttivat, mutta hän ei
niitä silti pelännyt. Hän ei pelännyt mitään, yhtä vähän kuin hän ihaili
mitään muuta kuin Swedenborgia. Hänen luonteensa oli yhtä väritön
kuin ne vaatteet, joita hän käytti, tai kuin hänen vaaleanvärinen
pystyynkammattu tukkansa tai silmät, joilla hän katseli maailmaa.
Hän ei antanut elämälle mitään eikä pyytänyt siltä mitään, ja
keskellä teatterin hälinää hän vietti erakon elämää.

Miksi ei pitänyt hänestä eikä vihannut häntä, se vain sieti häntä.

He matkustivat yhdessä halki Yhdysvaltojen eivätkä kertaakaan
joutuneet epäsopuun. Kertaakaan Henderson ei korottanut ääntään
Miksille eikä koira kertaakaan murissut hänelle. He tyytyivät ilman
muuta toisiinsa, koska elämä oli ohjannut heidän tiensä yhteen.
Luonnollisesti heidän välillään ei ollut ystävyyttä. Henderson oli
isäntä, Miksi oli Hendersonin kotieläin. Miksi oli hänelle kuin kuollut
kappale, kuten hän itse oli kuollut kaikelle.

Mutta Jacob Henderson oli oikeudenmukainen ja täsmällinen

kunnon mies. Kerran päivässä, elleivät he olleet loputtomilla
matkoillaan, hän antoi Miksille perusteellisen kylvyn ja kuivasi sen
sitten yhtä perusteellisesti. Hän ei ollut milloinkaan kovakourainen
eikä vihainen sitä pestessään. Miksi ei tiennyt, pitikö siitä pesusta vai
eikö. Se oli ainaista samaa, kuului sen kohtaloon tässä maailmassa,
kuten Hendersonin kohtaloon kuului sen kylvettäminen niin usein.

Miksin työ oli jokseenkin helppoa, mutta yksitoikkoista.

Lukuunottamatta ainaisia matkoja kaupungista kaupunkiin ja kylästä
kylään, se esiintyi seitsemänä iltana viikossa sekä vielä kahdessa
päivänäytöksessä. Esirippu nousi, ja se oli yksin lavalla, joka oli
koristettu niin hienosti kuin sellainen ensiluokan taiteilija voi vaatia.
Henderson seurasi esitystä kulissien takaa. Orkesteri soitti neljä
niistä lauluista, jotka se oli hovimestarilta oppinut, ja Miksi lauloi ne.
Sen hillitty ulvonta oli todellakin laulua. Se ei milloinkaan laulanut
muuta kuin yhden laulun yli ohjelman, ja se oli "Koti, koti armas".
Sitten kun yleisö taputti käsiään ja tömisteli ilmaistakseen
ihastustaan koira-Carusoon, Jakob Henderson astui näyttämölle,
kumarsi ja hymyili ilmeetöntä hymyään, pani oikean kätensä Miksin
niskalle, ja sitten Henderson ja Miksi kumartelivat yhdessä,
ennenkuin esirippu laski.

Ja kuitenkin Miksi oli vanki, elinkautisvanki. Hän sai hyvää ruokaa,

ihania kylpyjä, kylliksi liikuntoa, mutta hetkeäkään se ei ollut vapaa.
Kun he matkustivat, se vietti yönsä ja päivänsä häkissä, joka oli
kuitenkin siksi tilava, että se voi seistä suorana ja kääntyä vaivatta.
Väliin se sai maalaishotelleissa lähteä häkistä ja asua samassa
huoneessa Hendersonin kanssa. Muulloin se sai vapaasti oleskella
teatterin eläinhuoneessa.

Mutta hetkeäkään se ei saanut vapaana juoksennella, häkin tai

huoneen neljän seinän estämättä. Kauniilla ilmalla Henderson otti
sen usein kanssaan iltapäiväkävelylle. Mutta sitä kuljetettiin aina
ketjussa. Ja melkein aina heidän tiensä kulki puistoon, missä
Henderson kiinnitti ketjun penkkiin ja istuutui itse lukemaan
Swedenborgia. Muita koiria juoksi ohitse, leikki keskenään tai tappeli.
Jos ne lähestyivät Miksiä sitä nuuskiakseen ja tehdäkseen
tuttavuutta, Henderson keskeytti heti lukunsa ja ajoi ne pois.

Miksi oli elottoman vartijan elinkautisvanki, ja koko sen elämä oli

harmaata. Sen ärtyisyys kehittyi syvälle juurtuneeksi
surumielisyydeksi. Elämä ja sen vapaus lakkasi sitä viehättämästä.
Se ei katsellut enää ahnain silmin ympäröivää elämää. Elämästä
erotettuna se kävi välinpitämättömäksi elämästä. Se alentui
vapaaehtoiseksi orjaksi, joka söi, kylpi, matkusti häkissä, näytti
taitoaan määräaikoina ja nukkui paljon.

Se oli täynnä ylpeyttä, jalorotuisen olennon ylpeyttä, kuten

pohjoisamerikkalainen intiaani, joka on orjantyössä Länsi-Intian
plantaaseilla ja kuolee murtumattomana ja valittamatta. Miksi alistui
häkkiin ja rautaketjuun, koska sen lihakset ja hampaat eivät niille
mitään voineet. Se teki orjantyönsä ja totteli Jakob Hendersonia,
mutta se ei rakastanut eikä pelännyt herraansa. Se sulkeutui yhä
enemmän itseensä. Se nukkui paljon, mietti paljon ja alistui
nurkumatta yksinäisyyteensä. Jos Henderson olisi osoittanut sille
hiukankaan hellyyttä, se varmaankin olisi heti vastannut, mutta
Henderson ei välittänyt muusta kuin Swedenborgin
aivokummituksista ja piti Miksiä vain raha-ansion välikappaleena.

Väliin sattui vaikeuksia. Miksi mukautui niihin. Talvella

matkustaminen varsinkin oli vaikeata. Silloin se useinkin
iltanäytöksen jälkeen sai maata tuntikausia häkissään
työntövaunuilla odottamassa junaa, joka veisi sen seuraavaan
kaupunkiin. Eräänä yönä Minnesotan asemalla kaksi koiraa paleltui
kuoliaaksi työntövaunuissa, aivan Miksin vieressä. Miksikin oli aivan
paleltumaisillaan, ja pakkanen iskeytyi kovasti lapaan, jota leopardi
oli niin pahoin pidellyt. Mutta Miksi oli sitkeä ja hyvin hoidettu ja
selvisi hengissä.

Miksiä kohdeltiin paremmin kuin opetettuja eläimiä yleensä. Eikä

se ymmärtänyt, eikä edes aavistanut, mitä muut eläimet samassa
seurueessa saivat kärsiä. Eräskin kiertue, jossa Miksi kolme
kuukautta oli mukana, oli vihoviimeinen helvetti. Kaikkein
karaistuneimmatkin taiteilijat olivat täynnä inhoa huolimatta siitä,
että johtaja Duckworth saavutti kaikkialla suurenmoisen
yleisömenestyksen opetetuilla kissoillaan ja rotillaan.

"Opetettuja kissoja!" matki pieni hieno polkupyöräilijä Pearl La

Pearle. "Pehmitettyjä kissoja, sellaisia ne juuri ovat. Ne ovat kaikki
niin menettäneet kissanluontonsa, että ne paremminkin muistuttavat
rottia. Älkää väittäkö vastaan, minä tiedän sen."

"Opetettuja rottia!" pauhasi Manuel Fonceca, käärmeihminen,

hotelli Annandalen ravintolassa, kieltäydyttyään juomasta yhdessä
Duckworthin kanssa. "Huumattuja rottia, sanon minä. Minkä tähden
ne eivät hyppää alas nuoralta, kun ne kömpivät sitä pitkin kissa
edessä ja toinen takana? Ne huumataan aluksi, kun niitä ruvetaan
opettamaan, ja sitten ne saavat olla nälissään, jotta voitaisiin säästää
huumausainetta. Ne eivät saa milloinkaan ruokaa kunnolla. Älkää
väittäkö vastaan, minä tiedän kyllä. Minkä tähden muuten menisi
neljä-, viisikymmentä rottaa viikossa? Minä tiedän, minkälaisia
lähetyksiä hän saa rautateitse, kun hän ei saa niitä maaseudulta
ostaa."

"Herra Jumala!" siunaili rouva Merle Merryweather, hanuritaituri,

joka lavalla näytti kuusitoistavuotiaalta, vaikka hän
yksityiselämässään, lastenlastensa ympäröimänä, tunnusti olevansa
neljäkymmentäkahdeksanvuotias. "En voi käsittää, kuinka yleisö sillä
tavoin antaa huiputtaa itseään. Näin sen itse eilen.
Kolmestakymmenestä rotasta seitsemän — kuoli nälkään. Hän ei
anna niille milloinkaan ruokaa. Ne ovat kuolemaisillaan, nälkään
kuolemaisillaan, kun ne kömpivät nuoralla. Siksi ne ryömivät niin
hitaasti. Jos niillä olisi hiukkasen juustoa ja leipää vatsassaan, ne
hyppäisivät korkealle ja juosta vilistäisivät kissoja pakoon. Ne ovat
kuolemaisillaan, kuolemaisillaan siinä nuoralla, ja ne koettavat
päästä pakoon, aivan niinkuin kuoleva ihminen ryömisi pakoon
tiikeriä, joka uhkaisi sen syödä. Ja siinä istuu tyhmän tyhmä yleisö ja
paukuttelee käsiään kuin hyvällekin näytelmälle!"

Mutta yleisö!

"Mitä ihania tuloksia eläinten hellä kohtelu saakaan aikaan!" puhui

eräs pappi. "Niille voi sillä tavoin opettaa ihmisrakkauttakin. Kissa ja
rotta ovat olleet vihollisia aina maailman luomisesta alkaen. Mutta
tänä iltana me olemme nähneet niiden suorittavan suurenmoisia
esityksiä yhdessä, eikä ainoakaan kissa yrittänyt koskea rottiin, eikä
ainoakaan rotta pelännyt kissoja. Inhimillinen lempeys. Mikä voima
se onkaan!"

"Leijona ja lampaat", sanoi eräs toinen. "Tiedämmehän, että kun

tuhatvuotinen valtakunta tulee, niin leijona ja lammas käyvät
yhdessä laitumella, vierekkäin, ystäväiseni, aivan vierekkäin. Tämä
on esimakua, ennustus, ajastaan edellä olevien ihmisten suuri
saavutus. Kissat ja rotat! Ajattelehan. Se on epäämätön todistus
hyvyyden voimasta. Hankin heti omille lapsilleni eläimiä, joiden
kanssa ne saavat leikkiä. Ne saavat aikaisin oppia hyvyyttä, hyvyyttä
koiria, kissoja ja vieläpä rottiakin kohtaan ja pientä suloista
vihreävarpusta kohtaan, joka sirkuttelee häkissään."
 "Mutta", virkkoi hänen ystäväisensä, "etkö muista kuinka Blake
sanoo:

'Jokaisen häkkilintusen vuoks' itkee taivaan enkelit.'"

"Niin kyllä, mutta ei suinkaan silloin, kun sitä kohdellaan todella

hyvin, ystäväiseni. Ostan heti muutamia kaniineja ja pari
kanarialintua, ja minkälaisia koiria hankimmekaan niiden pienten
enkelien leikkitovereiksi, ystäväiseni?"

Ja ystäväinen katsoi tuota miestä, jolla oli niin varma ja hivelevä

tieto omasta hyvyydestään, ja hän näki itsensä pienenä
maalaiskansakoulun opettajattarena, joka lordi Byronia ihaillen ja
omasta runoilijamaineesta uneksien oli muuttanut kaupunkiin ja
erehtynyt menemään naimisiin tuon karkean, runottoman
liikemiehen kanssa, joka nautti nähdessään kissojen ja rottien
kävelevän samalla nuoralla suloisessa sovussa ja oli onnellisen
tietämätön siitä, että hänellä oli häkissään vihervarpunen, jonka
kohtaloa taivaan enkelit itkivät.

"Ei riitä, että rottia niin rääkätään", sanoi rouva Merle

Merryweather. "Mutta ajatelkaa, kuinka hän kiusaa kissoja. Häneltä
on kuollut kolme kahden viikon aikana, sen tiedän varmasti. Ne ovat
vain katukissoja, mutta tuntohan niissäkin on. Se nyrkkeily niihin
varsinkin ottaa."

Nyrkkeily, johon yleisö erikoisesti oli ihastunut, oli Duckworthin

viimeinen numero. Kaksi kissaa, pienet nyrkkeily-kintaat käpälissä,
asetettiin pöydälle suorittamaan pieni ottelu kaikessa sovussa. Ne
kissat, jotka esiintyivät yhdessä rottien kanssa, olivat tietysti liian
velttoja tähän tarkoitukseen. Hän käytti sentähden kahta
äskentullutta kissaa, joilla oli vielä tarmoa ja sisua … kunnes ne
kadottivat sekä tarmonsa että sisunsa, sairastuivat ja kuolivat.
Yleisöä huvitti tavattomasti tämä nelijalkaisten olentojen
kaksintaistelu. Ne muistuttivat niin hullunkurisella tavalla
kaksijalkaista valtiastaan. Mutta kissoilla ei suinkaan ollut hauskaa.
Ne ärsytettiin aina oikeaan tappeluun keskenään näyttämön
ulkopuolella, juuri ennenkuin ne tuotiin sisälle. Nyrkkeilyiskuihinsa ne
purkivat sitten vihansa, tuskansa, hämmästyksensä ja pelkonsa. Ja
kintaat putosivat niiden käpälistä, niin että ne repivät ja kynsivät
toisiaan kuin raivottaret ja purivat niin, että karvat pölisivät, kun
esirippu laski. Katsojista tämä "leikkitaistelu" oli näytöksen
huippukohta, ja kun esirippu naurun ja kättentaputusten raikuessa
uudelleen kohosi, nähtiin Duckworthin ja erään apulaisen kuivaavan
nyrkkeilijöitä käsiliinalla.

Mutta kissat olivat aina niin revittyjä, etteivät haavat milloinkaan

menneet umpeen, vaan tulehtuivat ja märkivät, kunnes eläinpoloiset
olivat yhtenä ajoksena. Väliin ne kuolivat, tai kun ne olivat tulleet
niin surkean veltoiksi, etteivät ne olisi viitsineet käydä rotankaan
kimppuun, ne pantiin nuoralle yhdessä huumattujen ja nälistyneiden
rottien kanssa, jotka olivat liian lähellä kuolemaa jaksaakseen juosta
pakoon. Ja, kuten rouva Merle Merryweather sanoi, tyhmän tyhmä
yleisö oli haltioissaan ja paukutti käsiään luullen nähneensä kauniin
ja opettavaisen näytelmän!

Iso simpanssi, joka kerran oli Miksin kanssa samalla kiertueella, ei

tahtonut antaa pukea päälleen. Kuten hevonen vikuroi satuloitaessa,
mutta ei siitä sen enempää välitä, kun satula kerran on selässä, niin
iso simpanssikin vastusteli, kun tahdottiin pukea vaatteet sen ylle.
Mutta kun se oli puettu, se meni kiltisti lavalle ja suoritti tehtävänsä.
Vaikeus oli pukemisessa. Omistajan ja kahden näyttämöapulaisen
täytyi sitoa se seinässä olevaan renkaaseen ja pitää sitä kurkusta
kiinni, huolimatta siitä, että omistaja oli aikoja sitten antanut
katkaista sen etuhampaat.

Kaiken tämän julmuuden Miksi näki sitä sen enempää

ajattelematta. Se luuli, että elämä oli sellaista, se alistui siihen, kuten
se hyväksyi valon ja pimeyden, purevan pakkasen ja salaperäisen
jossakin muualla -maailman, jonka se näki unissaan ja laulaessaan,
ja yhtä salaperäisen tyhjyyden maailman, jonne Meringen plantaasi
ja laivat ja valtameri ja ihmiset ja hovimestari olivat kadonneet.

33.

Kaksi vuotta Miksi lauloi Yhdysvalloissa tuottaen kunniaa itselleen

ja suuret tulot Jakob Hendersonille. Milloinkaan ei pidetty lomaa.
Miksin menestys oli niin suuri, että Henderson vastasi kieltävästi
mairitteleviin tarjouksiin matkustaa yli Atlantin näyttelemään sitä
Euroopassa. Mutta sitten Miksi sai lomaa, kun Henderson sairastui
Chicagossa lavantautiin.

Siitä tuli kahden kuukauden loma, jonka Miksi sai viettää

Mulcachyn Eläinkodissa. Sitä kohdeltiin hyvin, mutta se oli yhä vanki.
Mulcachy, joka oli Harris Collinsin etevimpiä oppilaita, oli alkanut
kilpailla opettajansa kanssa ja avannut Chicagossa liikkeen, jossa
hän noudatti samaa ankaraa puhtautta, huolellista terveydenhoitoa
ja tieteellistä julmuutta. Miksi sai osansa vain erinomaisesta ruoasta
ja puhtaudesta, mutta yksinäiseltä ja synkältä vangilta ei jäänyt
huomaamatta kärsimykset ja se ainainen pelko, jossa sen tovereita,
toisia eläimiä, opetettiin ihmisten huviksi.
 Mulcachy oli keksinyt omat viisaat oppilauseensa, joita hän
alituiseen heitteli ympärilleen. Hän sanoi muun muassa:

"Voitte olla varmat siitä, että ellei tuska vaikuta eläimeen, sitä ei
voi opettaa. Tuska on ainoa opettaja."

"Kuten villistä hevosesta on otettava sen itsepäisyys, on leijonalta

otettava sen verenhimo."

"Eläimiä ei voi opettaa höyhenviuhkalla. Mitä paksumpi kallo, sitä

paksumpi patukka."

"Aina on tietysti olemassa vastasyitä, mutta parasta on vaientaa

ne patukalla."

"Hellyyttä kesyttäjän ja eläimen välillä! Se voi olla tarpeen

haastattelijain silmien lumeeksi. Ainoa 'hellyys', minkä minä
hyväksyn, saadaan aikaan tukevalla raudoitetulla patukalla."

"Tietysti ne voi saada syömään kädestä. Mutta varokaa, etteivät

ne pure kättä poikki. Tyhjä laukaus suoraan sieraimiin hiukkasta
aikaisemmin on minun tietääkseni paras varokeino."

Oli päiviä, jolloin koko ilma oli täynnä areenalta tulevia vihan ja
tuskan huutoja ja vaikerrusta, niin että kaikki häkeissä olevat eläimet
kiihtyivät ja kävivät levottomiksi. Koska Mulcachy aina kehui
selviävänsä kaikkein vaikeimminkin opetettavista eläimistä, hän sai
aina vaikeimmat tapaukset osalleen. Hänen kerrottiin onnistuvan
siinä, missä muut epäonnistuivat, ja pelkäämättömänä,
kylmäverisenä ja viekkaana hän piti huolen siitä, ettei hänen
maineensa päässyt kalpenemaan. Ei ollut mitään, mihin hän ei olisi
uskaltanut ryhtyä, ja kun hän heitti jonkun eläimen, ei siitä ollut
enää mitään toivoa. Silloin se joutui häkkivangiksi ja sai alati
matkustaa edestakaisin, kunnes se katkeroitui koko ihmismaailmalle
ja ärjyi ilmoille vihansa synnyttäen selkääkarmivan pelon maksavissa
katsojissa.

Niiden kolmen kuukauden aikana, jotka Miksi vietti Mulcachyn

Eläinkodissa, sattui kaksi erittäin vaikeaa tapausta. Tietysti kuului
tavallisen kesytysrääkkäyksen jokapäiväinen laulu taukoamattomana
työtuntien ajan. Siellä saattoi olla "kesyjä" karhuja ja leijonia ja
tiikereitä, jotka saatiin sävyisiksi väkivallalla, ja elefantteja, jotka
nostokurkien ja harppuunoiden avulla pakotettiin seisomaan päällään
tai lyömään rumpua. Mutta ne kaksi erikoista tapausta veivät
rohkeuden kaikilta eläimiltä, jotka olivat kuulemassa. Ne tunsivat
samaa kuin ihmisten täytyisi tuntea helvetin esikartanoissa
kuunnellessaan, kuinka heidän tovereitaan, jotka ovat ennen heitä
joutuneet kidutuskammioon, elävältä nyljetään.

Toinen uhri oli iso intialainen tiikeri. Se oli syntynyt vapaana

viidakoissa, elänyt vapaana kaiken ikänsä, ja lannistumaton rohkeus
oli tehnyt siitä kaikkien elävien olentojen, myös kaikkien tiikerien,
valtiaan. Mutta lopulta sen oli käynyt huonosti. Satimesta se oli
joutunut ahtaaseen häkkiin, elefantin selässä, rautatiellä ja
höyrylaivassa se oli saanut matkustaa, aina vain samassa ahtaassa
häkissä yli maiden ja merien se oli tullut Mulcachyn Eläinkotiin.
Ostelijat olivat sitä tarkastaneet, mutta kukaan ei tohtinut sitä ostaa.
Mutta Mulcachy ei sitä säikähtänyt. Hänen oma taisteluhaluinen
verensä kuohahti kuumasti hänen katsellessaan juovikasta,
juhlallisen komeaa kissaa. Eläin hänessä ärtyi taistelun ja voiton
halusta. Ja iso tiikeri ja kaikki muut eläimet saivat kestää
kaksiviikkoisen helvetin, ennenkuin se oppi ensimmäisen läksynsä.
 Se oli kastettu Beniksi, ja se oli tullut perille masentumattomana ja
leppymättömänä, vaikka melkein halvautuneena oltuaan kahdeksan
viikkoa liikkumattomana ahtaassa häkissä. Mulcachy olisi heti
ryhtynyt työhön, mutta kaksi viikkoa meni hukkaan siitä syystä, että
hän oli mennyt naimisiin ja pidättänyt ne itselleen kuherrusajaksi.
Sillä välin Ben oli isossa sementistä ja raudasta rakennetussa häkissä
oppinut jälleen käyttämään lihaksiaan ja yhä kiihdyttänyt vihaansa
noita kaksijalkaisia olentoja kohtaan, jotka olivat sen rinnalla
heikkoja raukkoja, mutta olivat kavaluudellaan tehneet sen
avuttomaksi vangiksi.

Sinä aamupäivänä, jolloin helvetti sille aukeni, se oli valmis

ottamaan vastaan jokaisen, joka tohtisi tulla. Ne tulivat aseistettuina
oppilauseilla, suopungeilla ja rautaisilla väkätangoilla. Viisi niistä
heitti suopunkinsa sen häkkiin. Se murisi ja koetti iskeä köysiä, ja
kymmenen minuutin ajan se oli mahtava, hillitön, villi olento, jolta ei
puuttunut muuta kuin noiden kaksijalkaisten olentojen äly ja
kärsivällisyys. Sitten se kävi kärsimättömäksi ja enempää
välittämättä elottomista köysistä se pysähtyi ja sähisi ihmisille, toinen
takajalka suopunkiin kiedottuna. Seuraavassa silmänräpäyksessä
viekas rautahaarukan isku työnsi köyden ylemmäksi sen säärelle,
silmukka kiristettiin, ja se vihavoitti sen ihoa ja ylpeyttä. Se hyppi, se
ärjyi, se oli kiukusta hullu. Se riuhtoi ja kiskoi niin, että nuora repi
nahan rikki pitelevien miesten käsistä. Mutta yhä ne vain heittelivät
silmukoitaan häkkiin ja nykäisivät ne jälleen takaisin, kunnes
samanlainen paula oli, ennenkuin se arvasikaan, kiertynyt sen toisen
etujalan ympärille. Mitä se äsken oli tehnyt, se ei ollut vielä mitään
verrattuna siihen, mitä se nyt teki. Mutta se oli tyhmä ja kärsimätön,
miehet olivat viisaita ja hätäilemättömiä, ja kolmas jalka ja neljäskin
jalka joutui lopulta silmukkaan, niin että se, monen miehen kiskoessa
köysistä, vedettiin häpeällisesti kyljelleen ja pitkin häkin lattiaa
ristikon luo, ja siitä sen neljä jalkaa vedettiin häpeällisesti läpi
ristikon toiselle puolen — se oli kadottanut hirveiden hampaiden
jälkeen parhaat aseensa.

Sitten uskalsi pieni ihmispahanen, Mulcachy itse, röyhkeästi astua

häkkiin ja lähestyä sitä. Se tahtoi heittäytyä hänen päälleen, mutta
sitä pidättivät nuo neljä jalkaa, joita se ei saanut vedetyksi ristikon
läpi. Ja Mulcachy laskeutui polvilleen sen viereen — uskalsi tehdä
sen — ja heitti viidennen silmukan sen pään yli kaulan ympäri. Sitten
sen pää vedettiin lattiaan, yhtä avuttomaksi kuin äsken jalat. Sitten
Mulcachy pani kätensä sen päälaelle, sen korville, sen kuonolle,
tuuman päähän sen hampaista, eikä se voinut tehdä muuta kuin
murista ja karjua ja haukkoa ilmaa, kun silmukka uhkasi kuristaa
sen.

Vavisten — ei pelosta, vaan raivosta — Ben sai kestää vielä sen,

että sen kaulaan sidottiin leveä nahkaremmi, johon oli kiinnitetty
hyvin paksu ja pitkä köysi. Sitten kun Mulcachy oli poistunut häkistä,
irrotettiin silmukat sen jaloista ja kaulasta varovasti, yksi kerrallaan.
Tämän kuulumattoman häväistyksen jälkeen se oli jälleen vapaa —
häkissään. Se nousi, veti henkeä ja karjui ilmoille raivonsa. Se
tavoitteli käpälällään köyttä, joka sitä hermostutti, koetti repiä
ahtaan nahkaremmin kaulastaan, kaatui, kieri maassa, hermostui
yhä enemmän nuoran kosketuksesta ja tyhjensi voimansa
tuloksettomaan kamppailuun tuota elotonta esinettä vastaan. Niin
lannistetaan tiikereitä.

Perin uupuneena omasta raivostaan se lopulta laskeutui pitkälleen

keskelle lattiaa, heilutti häntäänsä, suitsutti vihaa silmistään ja tyytyi
viimein tuohon kaulaa kiristävään esineeseen huomattuaan, ettei
pääsisi siitä.
 Sen hämmästykseksi — mikäli sellainen tunne sisältyy tiikerin
sieluntoimintaan — avattiin sen häkin takaovi ja jätettiin auki. Ei
yhtään ihmistä eikä minkäänlaista uhkaavaa vaaraa ollut näkyvissä,
mutta sen epäluulo kasvoi. Näiden ihmiseläinten luona sattui aina
sellaista, mitä se ei voinut aavistaa eikä jaksanut ymmärtää. Se jäi
paikoilleen, mutta takaapäin, häkin rautaristikon läpi, tunkeutui
huutoa ja melua, piiskaniskuja ja pitkien rautahaarukoiden kipeitä
pistoja. Vetäen nuoraa perässään, aikomatta paeta, mutta toivoen
vain pääsevänsä noista kiusanhengistä se juoksi käytävään maahan
muurattujen häkkien taa. Käytävä oli tyhjä ja pimeä, mutta
kauempana se näki valoa. Pitkin loikkauksin ja karjahdellen se
syöksyi valoa kohti ja sai muissa häkeissä nousemaan helvetillisen
ulvonnan ja rähinän.

Häikäistynä se syöksyi valoon ja kyyristyi maahan pitkää

häntäänsä huitoen. Se oli vain toisessa vielä isommassa häkissä,
hyvin isossa häkissä, laajalla, kirkkaasti valaistulla areenalla, jota
joka puolelta reunustivat häkit. Areena oli melkein tyhjä, mutta
kattoparruista riippui alas nostokurki ja köysiä ja seitsemän paksua
rautaketjua, jotka heti saivat sen karjumaan epäluulosta.

Puolisen tuntia se kierteli areenalla, joka oli laajin — mutta

kuitenkin suljettu — alue, missä se kymmenviikkoisen vankeutensa
aikana oli ollut. Ha'alla varustettu rautatanko vetäisi sitten maata
laahaavan nuoran silmukkana ulkopuolella olevien miesten luo.
Kymmenen miestä tarttui heti siihen, ja tiikeri olisi hyökännyt heitä
kohti ristikon luo, ellei Mulcachy samassa olisi toiselta puolelta
astunut areenalle. Miehen ja Benin välillä ei ollut ristikkoa, ja Ben
ryhtyi hyökkäykseen. Mutta samassa se epäröi, sillä tuo pieni
miespahanen sen edessä ei lähtenyt pakoon eikä kyyristynyt
maahan, vaan seisoi paikoillaan ja odotti sitä.
Welcome to our website – the ideal destination for book lovers and
knowledge seekers. With a mission to inspire endlessly, we offer a
vast collection of books, ranging from classic literary works to
specialized publications, self-development books, and children's
literature. Each book is a new journey of discovery, expanding
knowledge and enriching the soul of the reade

Our website is not just a platform for buying books, but a bridge
connecting readers to the timeless values of culture and wisdom. With
an elegant, user-friendly interface and an intelligent search system,
we are committed to providing a quick and convenient shopping
experience. Additionally, our special promotions and home delivery
services ensure that you save time and fully enjoy the joy of reading.

Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and

personal growth!

ebookname.com