Download the full version of the textbook now at textbookfull.

com

About Financial Accounting - Volume 1 F.

Doussy

https://textbookfull.com/product/about-financial-
accounting-volume-1-f-doussy/

Explore and download more textbook at https://textbookfull.com

 Recommended digital products (PDF, EPUB, MOBI) that
you can download immediately if you are interested.

About Financial Accounting Volume 2 (8th Edition) F Doussy

https://textbookfull.com/product/about-financial-accounting-
volume-2-8th-edition-f-doussy/

textbookfull.com

About Financial Accounting A. Rehwinkel

https://textbookfull.com/product/about-financial-accounting-a-
rehwinkel/

textbookfull.com

Financial accounting Duchac

https://textbookfull.com/product/financial-accounting-duchac/

textbookfull.com

Hippocampal Microcircuits a Computational Modeler s

Resource Book Cobb

https://textbookfull.com/product/hippocampal-microcircuits-a-
computational-modeler-s-resource-book-cobb/

textbookfull.com
Teaching Narrative Richard Jacobs

https://textbookfull.com/product/teaching-narrative-richard-jacobs/

textbookfull.com

Happy by Design A Guide to Architecture and Mental

Wellbeing 1st Edition Ben Channon

https://textbookfull.com/product/happy-by-design-a-guide-to-
architecture-and-mental-wellbeing-1st-edition-ben-channon/

textbookfull.com

Tools and Algorithms for the Construction and Analysis of

Systems Dirk Beyer

https://textbookfull.com/product/tools-and-algorithms-for-the-
construction-and-analysis-of-systems-dirk-beyer/

textbookfull.com

A Lost Paige Hidden Kingdom Trilogy 2 1st Edition Lila

Rose

https://textbookfull.com/product/a-lost-paige-hidden-kingdom-
trilogy-2-1st-edition-lila-rose/

textbookfull.com

Cryogenic Safety A Guide to Best Practice in the Lab and

Workplace Thomas J. Peterson

https://textbookfull.com/product/cryogenic-safety-a-guide-to-best-
practice-in-the-lab-and-workplace-thomas-j-peterson/

textbookfull.com
Routledge Handbook of Air Power John A Olsen

https://textbookfull.com/product/routledge-handbook-of-air-power-john-
a-olsen/

textbookfull.com
 About
Financial Accounting
Volume 1
Seventh Edition
 About
Financial Accounting
Volume 1
Seventh Edition

Contributing authors

F Doussy (editor)
D Scott

Volume 2
Seventh Edition

Contributing authors

RN Ngcobo
A Rehwinkel
D Scheepers (editor)
Members of the LexisNexis Group worldwide
South Africa LexisNexis (Pty) Ltd
www.lexisnexis.co.za
DURBAN 215 Peter Mokaba Road (North Ridge Road), Morningside, Durban, 4001
JOHANNESBURG Building 8, Country Club Estate Office Park, 21 Woodlands Drive, Woodmead, 2191
CAPE TOWN First Floor, Great Westerford, 240 Main Road, Rondebosch, 7700
Australia LexisNexis, CHATSWOOD, New South Wales
Austria LexisNexis Verlag ARD Orac, VIENNA
Benelux LexisNexis Benelux, AMSTERDAM
Canada LexisNexis Canada, MARKHAM, Ontario
China LexisNexis, BEIJING
France LexisNexis, PARIS
Germany LexisNexis Germany, MÜNSTER
Hong Kong LexisNexis, HONG KONG
India LexisNexis, NEW DELHI
Italy Giuffrè Editore, MILAN
Japan LexisNexis, TOKYO
Korea LexisNexis, SEOUL
Malaysia LexisNexis, KUALA LUMPUR
New Zealand LexisNexis, WELLINGTON
Poland LexisNexis Poland, WARSAW
Singapore LexisNexis, SINGAPORE
United Kingdom LexisNexis, LONDON
United States LexisNexis, DAYTON, Ohio

© 2018

ISBN 978 0 6390 0365 8

E-book ISBN 978 0 6390 0366 5

First edition 2005, reprinted 2006

Second edition 2007
Third edition 2008
Fourth edition 2011
Fifth edition 2014
Sixth edition 2016

Full acknowledgement is given to the IFRS Foundation for quotes and definitions used in this publication.

Copyright subsists in this work. No part of this work may be reproduced in any form or by any means without
the publisher’s written permission. Any unauthorised reproduction of this work will constitute a copyright
infringement and render the doer liable under both civil and criminal law.
Whilst every effort has been made to ensure that the information published in this work is accurate, the
editors, authors, writers, contributors, publishers and printers take no responsibility for any loss or damage
suffered by any person as a result of the reliance upon the information contained therein.

Editor: Lisa Sandford

Technical Editor: Liz Bisschoff
Preface

The accelerating globalisation of business has affected South Africa in many ways and
the discipline of accounting has not been left untouched. Accounting is a challenging
subject because it is always changing. These changes are reflected in this book, but
the authors have not lost sight of the fact that the basic principles of accounting have
not altered since the invention of double-entry bookkeeping centuries ago.
One has to learn to crawl before one can learn to walk. This is a fact of life and a re-
flection of life itself. With this in mind, many aspects of the intricacies of disclosure and
the exact or complete disclosure requirements of generally accepted accounting prac-
tice were left for the more advanced student of accounting. This book is not intended
to be a reference book. Rather, the following guidelines were adopted by the authors:
• simplicity
• basic principles
• creating knowledge blocks
• practical application
• demonstration by way of examples.
To achieve this goal, the focus is on a handwritten system, thus avoiding the notion
that the basics of accounting, like the processing of data and closing-off procedures,
are mysterious activities that take place inside a computer. This notion seems to be a
growing problem for serious students of accounting.
The book is divided into two volumes. Volume 1 deals with the concepts, principles
and procedures of financial accounting. Volume 2 (suitable for NQF level 6) deals with
accounting for partnerships, close corporations, branches and manufacturing entities.
Volume 2 also covers some management accounting principles such as budgets and
the analysis and interpretation of financial statements. It introduces the reader to com-
panies and discusses ordinary shares and different types of preference shares, the
calculation of dividends in respect of the different share types, conversions and de-
bentures issues at par, at a discount and at a premium. This edition has been updated
with the March 2018 Conceptual Framework and introduces International Financial
Reporting Standards (IFRSs) to readers. The standards that are covered in Volume 2
are IAS 1 (presentation of financial statements), an introduction to financial instruments,
and IAS 7 (cash flows).
The authors of this book represent a large pool of lecturing and practical experience
gained over many years of work and study. This book reflects the hard work and deter-
mination of these authors, for which we are very grateful.

The editors
November 2018
v
Table of abbreviations

APB Accounting Practices Board

EFT Electronic Fund Transfer
FRS Financial Reporting Standard
GAAP Generally Accepted Accounting Practice
IAS International Accounting Standard
IASB International Accounting Standards Board
IFRS International Financial Reporting Standard
JSE Johannesburg Stock Exchange Limited
SAICA South African Institute of Chartered Accountants

vii
Contents

Page
Preface .................................................................................................................... v
Table of abbreviations ............................................................................................ vii
1. The basic concepts, principles and objectives of accounting ..................... 1
2. The financial position .................................................................................... 21
3. The financial performance ............................................................................ 33
4. The recording of transactions ....................................................................... 45
5. Processing accounting data ......................................................................... 71
6. Adjustments .................................................................................................. 109
7. The closing-off procedure, determining profit and
preparing financial statements ..................................................................... 127
8. Cash and cash equivalents .......................................................................... 163
9. Credit granted: Trade and other receivables ............................................... 197
10. Inventory ....................................................................................................... 233
11. Property, plant and equipment ..................................................................... 249
12. Other non-current assets and financial assets ............................................. 283
13. Current liabilities ........................................................................................... 295
14. Non-current liabilities .................................................................................... 311
15. Financial statements of a sole proprietorship ............................................... 323
16. Non-profit entities .......................................................................................... 339
17. Incomplete records ....................................................................................... 369
Index ....................................................................................................................... 385

ix
Visit https://textbookfull.com
now to explore a rich
collection of eBooks, textbook
and enjoy exciting offers!
CHAPTER 1
The basic concepts, principles and objectives
of accounting

Contents
Page
Overview of financial accounting ............................................................................ 3
1.1 Introduction ................................................................................................... 3
1.2 What is bookkeeping and what is accounting? ............................................ 4
1.3 Why study accounting? ................................................................................ 5
1.4 Developments in accounting ........................................................................ 5
1.5 The function of accounting ........................................................................... 6
1.6 The reporting entity concept ......................................................................... 7
1.7 The nature of and the need for financial information .................................... 8
1.8 Users of financial information ....................................................................... 9
1.9 The objective of general purpose financial statements ................................ 10
1.10 Financial performance, changes in equity, financial position and
cash flow ....................................................................................................... 10
1.10.1 Statement of profit or loss and other comprehensive income ......... 10
1.10.2 Statement of changes in equity ....................................................... 11
1.10.3 Statement of financial position......................................................... 11
1.10.4 Statement of cash flows................................................................... 13
1.11 The accounting process ............................................................................... 13
1.12 The domains of accounting .......................................................................... 14
1.13 Going concern assumption .......................................................................... 14
1.14 Fundamental qualitative characteristics of financial statements .................. 15
1.14.1 Relevance ........................................................................................ 15
1.14.2 Faithful representation ..................................................................... 16
1.14.3 Further enhancements to the qualitative characteristics of
financial information......................................................................... 16
1.14.3.1 Comparability .................................................................. 16
1.14.3.2 Verifiability ....................................................................... 16
1.14.3.3 Timeliness ....................................................................... 16
1.14.3.4 Understandability ............................................................ 17
1.14.3.5 Applying the enhancing qualitative characteristics ........ 17
1.14.4 The cost constraint on useful financial reporting............................. 17

1
2 About Financial Accounting: Volume 1

Page
1.15 The elements of financial statements ........................................................... 17
1.16 Recognition of the elements of financial statements .................................... 17
1.17 Measurement of the elements of financial statements ................................. 18
1.18 Summary ....................................................................................................... 19
 Chapter 1: The basic concepts, principles and objectives of accounting 3

Overview of financial accounting

ACCOUNTING

Bookkeeping
• Orderly & systematic
• Reporting on the financial results
of these transactions • Identification &
• Provision of financial information recording of
monetary value
• Generating financial statements as
of economic
basis for decision-making
transactions

1.1 Introduction
Study objectives
After studying this chapter you should be able to:
l describe how accounting developed over the ages;
l define accounting;
l describe the function of accounting;
l explain the entity concept;
l explain why an accounting framework is necessary;
l describe the nature of and the need for financial information;
l identify the various users of financial information;
l describe what the objectives of financial statements are;
l explain what is meant by financial performance, changes in equity, financial
position and cash flow;
l describe what the accounting process entails;

continued
4 About Financial Accounting: Volume 1

l distinguish between the two main types of financial information;

l describe the assumptions underlying the preparation of financial statements;
l explain what the qualitative characteristics of financial statements are;
l identify the elements of financial statements;
l describe the recognition of the elements of financial statements; and
l explain what is meant by the measurement of the elements of financial
statements.

Accounting is a means of communication. To communicate, one must know at least

the basics or the foundation of the language of the party with whom one is
communicating. The first two chapters of this book deal mainly with accounting history
and theory, providing a foundation of the basics of the accounting “language”. Without
the theory regulating the subject of accounting, it would be very difficult, perhaps
impossible, to communicate in accounting terms.
In accounting, the conceptual framework and other rules are laid down by the South
African Institute of Chartered Accountants (SAICA) after approval by the Accounting
Practices Board (APB). To comply with international accounting standards the
Conceptual Framework for Financial Reporting 2018 (the IFRS Framework) was
approved by the International Accounting Standards Board (IASB). Although these
rules are important, the detail presented in the framework is not required for
understanding the basic accounting concepts, principles and procedures. The
present volume of About Financial Accounting will therefore only make limited
reference to the framework.
The purpose of this chapter is to explain the function and objectives of accounting, the
need for financial information, who the users of the financial information are, the
processes by means of which this information is generated and how this information is
communicated to the users thereof.

1.2 What is bookkeeping and what is accounting?

Bookkeeping involves the identification and recording of economic events. This
is only one part of the accounting process.

Accounting can be defined as the orderly and systematic identification and

recording of the monetary values of the economic transactions of an individual
entrepreneur (person) or a business enterprise (entity or institution), the reporting
on the results of these transactions and the provision of financial information by
submitting financial statements which information is used as a basis for decision-
making. Accounting therefore includes bookkeeping.

The above definition indicates that accounting must fulfil the following requirements:
l the orderly and systematic recording of
l the monetary values of
l economic transactions of
 Chapter 1: The basic concepts, principles and objectives of accounting 5

l an individual person or an institution (entity);

l the reporting on the results of these transactions; and
l the provision of the information in financial statements,
l which information is used as a basis for decision-making by the users of the
information.

1.3 Why study accounting?

Knowledge of accounting is needed:
l by the users of financial information; and
l by the preparers of financial information.
All users of financial information need not be trained accountants. Anyone who has to
make financial decisions, based on information disclosed by the accounting process,
should, however, at least have a basic knowledge of accounting. The decision-maker
must have an understanding of the information disclosed in the financial statements in
order to make proper decisions. The more complex the information on which the
decision is to be based, the greater the required knowledge of accounting. Knowledge
of accounting will also enable any individual to manage his or her personal financial
affairs more effectively.
The preparer of financial information, i.e. the accountant who accepts responsibility for
the design of accounting systems, the processing of financial information in the
accounting process and the preparation and interpretation of financial reports,
requires a profound knowledge of the theory and practice of the subject.
In addition, a wide variety of career opportunities exist for those with accounting
training. The accounting profession enjoys a high level of prestige in society and
provides a great deal of job satisfaction and security. The accountant, in the
performance of normal responsibilities, acquires a thorough insight into all the aspects
of the activities of a business. An accounting qualification is an excellent entry
opportunity into the business world.

1.4 Developments in accounting

Accounting had been developed over many centuries as a result of the need to
account for assets entrusted to people and/or entities who have the responsibility of
dealing with these assets in a particular manner.
Although evidence exists that business transactions were recorded more than 6 000
years ago, Benedetto Cotrugli was probably the first person who wrote a chapter on
accounting, in a book published in 1458 about the commercial function. In that
chapter, he presented a brief discussion of bookkeeping. The first published work with
a full description of the double-entry system was completed by Luca Pacioli in his
Summa de arithmetica geometria proportioni et proportionalitate, which was published
in 1494 in Venice. His Summa, which was a mathematical work, contained a section on
the Venetian method of double-entry bookkeeping. In the rest of Europe, the first works
on double-entry bookkeeping appeared towards the middle of the sixteenth century in
Antwerp in 1543, in London in 1547 and in Germany in 1549.
6 About Financial Accounting: Volume 1

The 300 years between Pacioli’s Summa and the more scientific accounting of the
nineteenth century was a period of refinement and elaboration of the procedures
described by Pacioli. The Summa became the standard reference work for book-
keepers and a model for numerous textbooks that provided a record of bookkeeping
innovations between the fifteenth and the nineteenth centuries.
The development of bookkeeping can be divided into three phases:
l The period from 1450 to 1560: Business practices were more sophisticated than
textbooks, and authors tried to promote bookkeeping mechanics as developed by
merchants.
l The period from 1560 to about 1800: Major improvements were made to the
bookkeeping model and theoretical research on bookkeeping began, especially
with the emergence of financial statements and the acknowledgement of
enterprises as being separate and distinct from their owners.
l The period since 1800: Manufacturing operations, income tax and the emerging
accounting profession have acted as major stimulants to the development of
bookkeeping.
The early literature mainly described the technique of bookkeeping, i.e. how
transactions could be recorded according to the double-entry system. The
development of the theory of accounting, i.e. the why as opposed to the how, began
only in the nineteenth century.
Towards the middle of the nineteenth century, the formation of professional accounting
societies began in many countries. The purpose of the various institutes and societies
was to make recommendations on accounting practice to their members. This was to
improve uniformity in dealing with financial transactions and to formulate basic
principles applicable to financial statements. Today, the issuing of recommendations
on accounting practice is one of the most important functions of professional societies
of accountants and auditors throughout the world.
The first organised society of accountants in South Africa came into being in 1894,
with the formation of the Institute of Accountants in the then South African Republic
(the ZAR). Today, the profession in South Africa is organised into various provincial
and national accounting institutes and societies, the most prominent being the South
African Institute of Chartered Accountants (SAICA).
Currently, the Audit Profession Act 26 of 2005 controls the practising section of the
accountancy profession in South Africa. This legislation regulates the Public
Accountants’ and Auditors’ Board, whose functions include registering accountants
and auditors who are permitted to practice in public, ensuring discipline in the
profession and training accountants.

1.5 The function of accounting

The main goal of accounting is to capture information about a business and its
financing activities so that it can be reported to decision-makers, both inside and
outside the business.
A trading entity purchases merchandise which is sold at a price higher than the
purchase price plus other related costs. The difference between the purchase price
 Chapter 1: The basic concepts, principles and objectives of accounting 7

and costs on the one hand and the higher selling price on the other is called a profit.
The proceeds from the profit increase the assets of the entity and are available for use.
The financial results of economic activities therefore have two aspects:
l the value added to the net worth of a person or an entity during a particular period;
and
l the accumulated net worth of that person or entity.
A single statement may not be enough to fulfil all the needs of a user of the information
since information about one transaction may be included in different statements. For
example, the information disclosed on the statement of profit or loss and other
comprehensive income may give an incomplete picture of the entity’s performance
and the information in the statement of financial position and statement of cash flows,
or even that disclosed in the notes or schedules, may be necessary.
The notes and schedules include aspects such as risks and uncertainties that may
influence the future results or position of the entity. Resources and obligations not
disclosed on the statement of financial position (such as insurance claims against or
by the institution) are also included in the notes. It would therefore be necessary to
make a study of the complete set of financial statements before a decision can be
made.
Information about the financial results of an entity is provided in a complete set of
financial statements consisting of:
l a statement of financial position as at the end of the period;
l a statement of profit or loss and other comprehensive income for the period. It can
also be called the statement of financial performance;
l notes comprising a summary of significant accounting policies and other
explanatory information;
l a statement of cash flows for the period;
l a statement of changes in equity for the period; and
l the methods, assumptions and judgements used in estimating the amounts
presented or disclosed and changes in those methods, assumptions and
judgements.

1.6 The reporting entity concept

An entity is an economic unit whose financial results are determined on its own. In
practice, all economic activities are undertaken by a single person, a group of persons
in partnership, a business undertaking or group of business undertakings, a church,
school, university, or any other institution for which it is necessary to report separately
on the finances thereof. Accounting reports on the financial results and position of an
entity. All transactions relating to a specific entity are recorded in the accounting
records of that entity; transactions not relating to that entity are thus excluded.
The accounting process treats an accounting entity as a unit independent of its
owners. A business owned by a particular person is thus regarded as being a
separate entity from the owner. The person owning the business is in turn regarded as
being separate from the business. For the financial information to be meaningful, the
8 About Financial Accounting: Volume 1

entity to which the information relates must be clearly defined. A person using the
financial information must be sure about the identity of the entity concerned.
Most entities are defined legally, i.e. by statute – for example, companies registered in
terms of the Companies Act or close corporations registered in terms of the Close
Corporations Act – or by common law, and can be identified fairly easily. In terms of
the Companies Act, an incorporated (registered) company is a legal person and is
therefore an independent entity.
Specifications regarding the accounting concepts, principles, procedures and
methods are not given in the Act. These have been laid down by the accounting
profession. The same requirement applies to close corporations and other institutions
created by statute.
An accounting entity does not necessarily have to be an acknowledged legal entity.
Any economic entity, whether it exists as an individual legal entity or not, for which
separate financial statements must be prepared, can be considered to be an
accounting entity.
In the private sector, there are mainly four types of business organisations with profit
motives that can be considered as individual entities:
l sole traders (or sole proprietors);
l partnerships;
l close corporations; and
l companies.
A wide variety of private-sector organisations with various objectives and without a
profit motive can be regarded as individual entities:
l clubs;
l charitable organisations;
l churches;
l educational institutions;
l associations; and
l trusts.
In the public sector, the state as a whole or individual government establishments
such as provinces, state departments, municipalities, boards and commissions are all
regarded as accounting entities.

1.7 The nature of and the need for financial information

The main function of information is to support decision-making. Financial information
supplied by the accounting process is primarily used for decisions directed at
planning or at exercising control.
l For planning decisions, financial information is used in determining future actions
to be taken, often based on what happened in the past. The accounting process
provides historical information – it records what happened in the past and reports
on this. Decision-makers often require information in order to forecast future
financial results. The historical information provided by the accounting process
serves as a basis for forecasting the future.
 Chapter 1: The basic concepts, principles and objectives of accounting 9

Planning decisions are sometimes very simple as in, for example, the case of
routine activities, sometimes very complex when, for example, decisions regarding
the financial strategy and planning of an entity for the next financial year are to be
made.
l Control decisions entail using financial information to evaluate the results of
financial activities. A control decision can be that the decision-maker is satisfied
with the results and that no further action is required. If the decision-maker is not
satisfied with the results, action, which will lead to additional corrective steps being
taken, may be necessary.
The most important control function of financial information is the provision of
accountability and stewardship. Financial accountability is the responsibility of a
person to whom assets have been entrusted and entails giving account to the
provider of the assets regarding the use of the assets. The provider of the assets
exercises control over the use of the assets through the enforcement of
accountability.
The different decision-makers have different needs and use the information disclosed
in the financial statements differently.

1.8 Users of financial information

The users of financial information as presented in the financial statements include:
l Investors: Investors are the providers of capital. They are concerned with the risk
involved in their investment and the return (interest or dividends) they will receive
on their investment. They need information to decide whether they should invest
(buy), hold or withdraw (sell) shares.
l Employees: Employees are interested in information about the stability and
profitability of the business. They also want to know whether the entity will be able
to pay remuneration and retirement benefits and whether there are any
employment opportunities.
l Lenders: Lenders need information to determine whether their loans and the
interest on the loans will be paid on due dates.
l Suppliers and other trade creditors: These users need information that will assure
them that amounts owed to them will be paid when due.
l Customers: Customers want to know whether the business will continue to exist,
especially when they will be involved with the entity for a long time or are
dependent on it.
l Government and their agencies: These users are interested in the allocation of
resources and therefore in the activities of the entity. They also need information in
order to regulate the activities of entities, determine taxation policies and use the
information as a basis for national income and similar statistics.
l Public: Members of the public are affected in several ways. Entities often
contribute to the local economy by employing people and supporting local
suppliers.
It is the primary responsibility of the management of an entity to prepare and present
the financial statements. Since management is also a decision-maker, it needs the
Visit https://textbookfull.com
now to explore a rich
collection of eBooks, textbook
and enjoy exciting offers!
10 About Financial Accounting: Volume 1

information disclosed in the financial statements. Management has, in addition, access

to other management and financial information that helps it to carry out its planning,
decision-making and control functions. For this, it has the ability to determine the
format and content of the additional information to meet its own needs. Published
financial statements are based on the information used by management about the
financial position, performance and changes in equity and the cash flows of the entity.

1.9 The objective of general purpose financial statements

The objective of financial statements is to provide users with useful information about
the financial performance, financial position and changes in the financial position to
enable them to make economic decisions. Financial statements meet the common
needs of most users but do not always provide all the information that users may need.
Financial statements largely disclose the financial effects of past events, but do not
necessarily provide relevant non-financial information.

1.10 Financial performance, changes in equity, financial position

and cash flow
1.10.1 Statement of profit or loss and other comprehensive income
The financial results of an entity consist of economic activities which are measured in
two ways: firstly, the financial performance for a particular period and, secondly, the
financial position at a particular point in time. This is illustrated in diagram 1.1.
Diagram 1.1
FINANCIAL RESULTS

Financial performance Financial position

over the financial period at a specific point in time

The financial performance reflects the profit made or the loss incurred by the entity
over a specific period of time. It is reported in a statement of profit or loss and other
comprehensive income. A statement of profit or loss and other comprehensive income
reports the two elements of financial performance, i.e. revenue that was earned and
expenses that were incurred to earn the revenue. The difference between the revenue
and the expenses results in the profit or loss for that specific period. The various types
of revenue and expenses are shown as separate items on the statement of profit or
loss and other comprehensive income.
Information about the performance of an entity is required to assess potential changes
in the economic resources that the entity may control in the future. This type of
information is useful in predicting the capacity of the entity to generate cash flows from
its existing resources. It may also help in assessing the effectiveness of the way in
which new resources will be managed. Example 1.1 shows the statement of profit or
loss and other comprehensive income of Alpha Services.
 Chapter 1: The basic concepts, principles and objectives of accounting 11

Example 1.1
Alpha Services
Statement of profit or loss and other comprehensive income for
the year ended 31 March 20.2

R
Revenue 850 000
Income from services rendered 850 000
Distribution, administrative and other expenses (579 000)
Salaries 520 000
Wages 50 000
Telephone expenses 4 000
Stationery 2 000
Insurance 3 000

Profit/Total comprehensive income for the year 271 000

1.10.2 Statement of changes in equity

Information regarding changes in the equity of an entity must be reported in a
statement specially formatted to show those changes. This statement also forms a
“link” between the statement of profit or loss and other comprehensive income
(reflecting the profit or total comprehensive income for the year) and the statement of
financial position (reflecting the capital or equity) of the entity.
In its simplest form, a statement of changes in equity starts with the balance of the
capital at the beginning of the financial period and ends with the balance of the capital
at the end of the financial period. Example 1.2 shows the statement of changes in
equity of Alpha Services.
Example 1.2
Alpha Services
Statement of changes in equity for the year ended 31 March 20.2

R
Balance at 1 April 20.1 409 000
Additional capital invested 100 000
Profit/Total comprehensive income for the year 271 000
Drawings (90 000)
Balance at 31 March 20.2 690 000

1.10.3 Statement of financial position

The financial position is usually determined at the end of the period, i.e. after the
financial performance for that period has been determined on the statement of profit or
loss and other comprehensive income. The financial position reflects the net worth of
the entity at a specific point in time. This position is determined in terms of assets and,
against that, the interests of the various parties that funded the assets.
12 About Financial Accounting: Volume 1

The financial position is reflected in a financial report known as a statement of financial

position. The financial position of an entity is affected by the entity’s:
l economic resources;
l financial structure;
l liquidity;
l solvency; and
l capacity to adapt to changes in the environment in which it operates.
The statement of financial position of a small entity, Alpha Services, is shown in
example 1.3.
Example 1.3
Alpha Services
Statement of financial position as at 31 March 20.2

R
ASSETS
Property, plant and equipment 500 000
Trade and other receivables 100 000
Cash and cash equivalents 300 000
900 000

EQUITY AND LIABILITIES

Equity: Capital 690 000
Long-term borrowings: Sand Bank 150 000
Trade and other payables 60 000
900 000

The first part of the statement of financial position reflects the assets of the entity, while
the second part reflects the sources from which the assets were financed.
The first part of the statement of financial position in example 1.3 shows that assets to
the value of R900 000 were in the possession of Alpha Services as at 31 March 20.2.
The statement of financial position also shows a breakdown of the total assets into the
various types of assets.
The second part of the statement of financial position shows the sources from which
the assets were financed. The owner, Mr Alpha, made a personal contribution of
R690 000 which he invested in Alpha Services. The entity therefore owes this amount
to the personal account of Mr Alpha. Alpha Services also borrowed an amount of
R150 000 from the bank. Creditors supplied goods and/or services to Alpha Services
to the value of R60 000. Alpha Services must repay these amounts in future.
Two main types of sources of finance are distinguished, namely equity and liabilities.
The contribution by the owner is the equity. Equity represents the interest of the
owner(s) in the assets of the entity. Liabilities are the amounts owing to creditors, for
purchases or services received which are to be paid for at a later stage, or financial
institutions from which the entity borrowed money. Liabilities reflect the claims of
creditors against the assets of the entity. The statement of financial position therefore
 Chapter 1: The basic concepts, principles and objectives of accounting 13

reflects the three elements of the financial position – assets, equity and liabilities, as
indicated in diagram 1.2:

Diagram 1.2

ASSETS = EQUITY + LIABILITIES

The preparation of financial statements is discussed in detail in later chapters of this

book.

1.10.4 Statement of cash flows

Information about a reporting entity’s cash flows during a period also helps users to
assess the entity’s ability to generate future net cash inflows and to assess
management’s stewardship of the entity’s economic resources. This information
indicates how the reporting entity obtains and spends cash, including its borrowing
and repayment of debt, cash dividends or other cash distributions to investors, as well
as other factors that may affect the entity’s liquidity or solvency. Information about
cash flows helps users understand a reporting entity’s operations, evaluate its
financing and investing activities, assess its liquidity or solvency and interpret other
information about financial performance.
All entities must prepare a statement of cash flows. The preparation of a statement of
cash flows will be discussed in detail in volume 2 of this book.

1.11 The accounting process

The definition of accounting given in paragraph 1.2 above means that the accounting
process comprises methods and procedures for the identification, recognition,
measurement and recording of financial transactions and events that change the
financial results and position of an entity. This includes the processing, presentation,
interpretation and use of the information supplied, which is a result of the economic
transactions related to the particular entity.
All transactions and events that have an impact on the financial position of an entity
must first be identified before they can be recognised, measured and recorded in the
accounting process. Recognition is a process of deciding whether an element or item
is valid (applicable to that particular entity) and that it should be included in the
accounts of the entity. Measurement is the process of determining what monetary
amounts are to be disclosed for each item in the financial statements. Accounting
systems have been developed and designed to identify, recognise, measure and
record all routine transactions at the amounts at which they are concluded, as they
occur.
As soon as transactions and events have been recognised and measured, they should
be recorded in the accounting records. A proper accounting system consists of
various types of records in which the information is initially recorded and processed.
The design of the accounting records and accounting system is very important as the
information recorded is processed in the accounting records by collecting, classifying,
sorting and summarising it into a format in which it will serve as useful information.
14 About Financial Accounting: Volume 1

The information processed in the accounting records is then presented in the financial
statements and communicated to the users of the information. The accounting process
will be explained in detail from chapter 2.

1.12 The domains of accounting

Accounting can be divided according to the nature of the information it provides into:
l financial accounting; and
l management accounting.
Financial accounting deals primarily with the external users of financial information.
External users are people and institutions who exist outside the entity and who are not
directly involved in the management and day-to-day operations of the entity. They may
be outside owners, creditors, clients, employees or other institutions that have no
direct financial interest in the entity. The latter may include government institutions, the
community within which the entity functions, interest groups, or even the general
public.
Financial accounting produces the formal financial statements (i.e. statement of profit
or loss and other comprehensive income, statement of changes in equity, statement of
financial position and statement of cash flows, and notes to the statements) which
contain financial information about the entity as a whole.
Management accounting caters mainly for the internal users of financial information of
the entity. These users may include the internal management and operational
personnel of the entity, who require a wide variety of financial information in order to
manage the entity on a day-to-day basis. Management accounting produces reports
about specific aspects of the entity’s business according to the needs of the various
internal users. A study of management accounting falls outside the scope of this book.

1.13 Going concern assumption

Financial statements are normally prepared on the assumption that the reporting entity
is a going concern and will continue to operate for the foreseeable future. Hence, it is
assumed that the entity has neither the intention nor the need to enter liquidation or to
cease trading. If such an intention or need exists, the financial statements may have to
be prepared on a different basis. If so, the financial statements describe the basis
used.
The entity’s owners and/or auditor must consider whether the use of the going concern
assumption is appropriate and whether there are material uncertainties about the
entity’s ability to continue to operate as a going concern that need to be disclosed in
the financial statements. An owner and/or auditor considers items such as negative
trends in operating results, loan defaults and denial of trade credit from suppliers in
deciding whether there is a significant going concern issue and issues an opinion
reflecting this.
So, the going concern assumption assumes that the business will remain in existence
long enough for all the assets of the business to be fully utilised – in other words, long
enough for complete benefit to be obtained from the assets’ earning potential. For
example, if you recently purchased equipment costing R50 000 that had 5 years of
productive or useful life, under the going concern assumption the accountant would
Random documents with unrelated
content Scribd suggests to you:
 Pian ei penkereellä ollut jäljellä kuin kolme henkeä. Muut olivat
lähteneet saatuaan purkaa elsassilaissydämensä salaisuuden.

Nähdessään edessänsä molemmat nuoret vieretysten ja Odilen

pään aivan lähellä Jeanin olkaa, vanha pappi kysäsi:

— Kihlatutko?

— No niin, vastasi Jean, toivokaa, että siitä totta tulisi!

— Minä toivon sitä. Te puhuitte äsken hyvin. Jumala teille onnea

antakoon! Toivon, että te, jotka olette nuoret, saatte jälleen nähdä
ranskalaisen Elsassin.

Hän poistui.

— Hyvästi, sanoi Odile nopeasti. Jää hyvästi, Jean!

Tyttö ojensi kätensä ja lähti taakseen katsahtamatta. Jean jäi

penkereen muurin luo.

Yölintuja: huuhkaajia, merikotkia ja pöllöjä laskeusi metsiköstä

metsikköön, yhteen ääneen kirkuen. Neljännestunnin ajan, jolloin ne
pitkin lentovälein suorittivat matkansa, kajahtelivat vuorenrinteet
niiden huhuiluista. Sitten tuli syvä hiljaisuus. Rauha levisi viimeinkin,
täynnä uinuvain metsäin tuoksua.
VIII.

CAROLIS'IN LUONA.

Zürichinkadun kulmassa, Bateliersien sataman varrella, joka on

jäännöksiä vanhasta Strassburgista, seisoo pieni, naapureitaan
paljoa matalampi talo. Sillä on kaksinkertainen katto aivankuin
kiinalaisessa temppelissä, ja etusivu, joka muinoin näytti niin iloiselta
maalattuine hirsineen, on nyt saanut valkean kalkkipeitteen, jossa on
luettavana: »Jean, liikanimeltä Carolis, Viinitupa». Tämä
viinianniskelu, joka ulkoapäin ei mitenkään herätä ohikulkijan
uteliaisuutta, ei kuitenkaan ole mikään tavallinen paikka eikä
varsinainen kapakka. Sillä on historialliset muistonsa. Sen kohdalla
laskivat v. 1576 zürichiläiset tai ainakin heidän paraimmat
pyssymiehensä maihin, ottaakseen osaa suuriin ampumakilpailuihin,
joihin strassburgilaiset olivat kutsuneet Saksan keisarikunnan sekä
Schweitsin liittovaltiot. Muassaan toivat he padallisen hirssipuuroa.
Tuskin olivat he astuneet venheistään, kun heti panivat
strassburgilaiset todistamaan, että puuro vielä oli lämmintä.
»Rakkaat ystävät,» he sanoivat, »helposti voimme siis lähettää teille
apua; pitkin Rein- ja Illjokea käy matka nopeasti kaupunkiemme
välillä.» V. 1576 annettu lupaus täytettiin v. 1870, kuten läheiseen
Zürichinkaivoon piirretty kirjotus kertoo. Kun piiritetyssä
Strassburgissa tila oli mitä tukalin, ryhtyivät zürichiläiset välittäjiksi ja
saivat kenraali Werderiltä luvan kuljettaa pois kaupungista naiset,
vanhukset ja lapset. Toisen kerran saattoi tämän talon kuuluisaksi
eräs etelämaalainen, joka v. 1860:n paikkeilla avasi siinä Etelän
viinien kaupan. Jean, liikanimeltä Carolis, oli kummasti Gambettan
näköinen. Sen hän tiesi ja matki siksi tuon kansanpuhujan liikkeitä,
pukua ja ääntä ja kantoi samanlaista partaa. Hänen kauppansa
kukosti jo ennen sotaa, mutta sen jälkeisinä vuosina se kävi oikein
edulliseksi, ja joukko saksalaisia upseereja otti tavakseen käydä
siellä juomassa Narbonnen, Cetten ja Montpellierin tummaa viiniä.

Eräänä aamuna huhtikuun lopulla kulki Jean Oberlé pitkin

Bateliersien satamaa menossa erään metsähallituksen virkamiehen
luo, jota hän jo kauan sitten oli luvannut käydä tervehtimässä, kun
noin neljänkymmenen ikäinen, mustapukuinen, nähtävästi
elsassilainen nainen astui ulos kahvilasta, tuli kadun poikki ja sanoi
anteeksi pyytäen:

— Anteeksi, herra… Tahtoisiko herra olla hyvä ja tulla… Eräs

ystävistänne kysyy teitä.

— Kuka? kysyi Jean hämmästyneenä.

— Nuorin noista upseereista tuolla alhaalla.

Hän osotti sormellaan salia vierasryhmineen, jonka hämärässä,

alaslaskettujen verhojen takana, oli sekavaa kuhinaa.

Hetken epäröityään seurasi Jean naista ja hämmästyi — sillä kun

ei ollut strassburgilainen, ei hän tuntenut ravintolan mainetta eikä
sen vieraita — hämmästyi tavatessaan siellä kuusi upseeria, joista
kolme kuului husaarirykmenttiin, ääneen jutellen, tupakoiden ja
Carolis'in viiniä juoden istumassa pöytien ääressä, jotka olivat
täynnään punaisia ja sinisiä damipelinappuloita. Heti ensi katseella
hän huomasi, päivän kirkkaudesta tänne puolihämärään tultuaan,
että sali oli pieni — ainoastaan neljä pöytää — sekä kaunistettu
vertauskuvallisilla maalauksilla saksalaiseen aistiin: siinä apina, siinä
kissa, korttipeli ja paperossikimppu. Mutta paras koristus oli
puoliympyriäinen kuvastin, joka sijaitsi syvennyksessä vasemmalla
seinällä ympärillään talon entisten ja nykyisten kantavierasten
valokuvia puitteisiin pantuina. Jeanin vielä tuumaillessa, kuka häntä
oli mahtanut kutsua, nousi salin perällä, vasemmalla, nuori ratsu-
upseeri istuimeltaan, ja tuossa ainoassa liikkeessä ilmeni mitä
parhaimmassa valossa hänen kaunis kasvunsa, solakka kuin hän oli
taivaansinisessä takissaan kultanyöreineen. Luutnantin vierus- ja
pöytätoverit, eräs kapteeni ja kommendantti, jäivät istumaan. Nuo
kolme upseeria olivat varmaan tulleet pitkältä matkalta; he olivat yltä
päältä tomussa, otsa oli hiessä, kasvojen piirteet jännitetyt ja
ohimosuonet kohollaan. Olipa nuorin heistä tältä retkeltä maalle
tuonut orapihlajan oksan, jonka hän oli pistänyt vasemman litteän
epolettinsa alle.

Elsassilainen tunsi nyt Wilhelm von Farnowin. Tämä oli

preussiläinen, kolme vuotta Jeania vanhempi, ja Jean oli
ennenvanhaan, ensi vuotta lakitiedettä opiskellessaan, tavannut
hänet Münchenissä, missä Farnow silloin oli aliluutnanttina
baijerilaisessa ulaanirykmentissä. Sittemmin ei hän ollut häntä
nähnyt. Hän ei tiennyt muuta, kuin että baijerilaisten ja
preussiläisten upseerien välillä oli upseerien kasinossa sattunut
jupakka, jonka vuoksi muutamia siihen sekaantuneita upseereja oli
erotettu, hänen entinen toverinsa niiden joukossa.
 Ei, ei ollut epäilemistäkään. Tuo oli Farnow: sama hieno, ylhäinen
tapa tarjota kättä, samat parrattomat, liian tyystin ajellut, liian
silkoset, vaaleaveriset kasvot paksuine huulineen, pienine, hieman
pystyine, julkeine nenineen ja viehättävine, kylmine, teräksensinisine
silmineen, joissa kuvastui nuorta, käskeväistä, sotaisen, urhean
mielen ylpeyttä. Ruumiinrakenne lupasi hänestä aikaa voittain
varttuvan vankan ja lujatekoisen kyrassierin. Mutta nyt hän oli
solakka ja niin sorjakasvuinen, niin notkea, niin kerrassaan
sotilaallinen ja jäntevä, niin varma liikkeissään, että häntä, joskaan
hänellä ei ollut kauniit piirteet, kuitenkin pidettiin kauniina, ja
Münchenissä puhuttiin milloin »kauniista Farnowista», milloin
»Kalma-Farnowista.» Hän olikin miltei pelottavan näköinen punaisine
viiksineen ja tuuheine kulmakarvoineen, kun lakki vielä oli
enentämässä hänen silmäinsä varjokkaisuutta. Mutta ollen tuskin
kahdenkymmenenseitsemän ikäinen, teki hän sen vaikutuksen, että
hän oli tuima, itseään hillitsevä sotilasluonne, kuriintottumuksen
läpäisemä aina saavutettuun hienoon kohteliaisuuteensa saakka.

Jean Oberlé huomasi, että Farnow noustessaan puhui lähimmälle

naapurilleen, kommendantille, vankalle sotilaalle, jolla oli tyynet,
lujakatseiset silmät. Hän selitti jotain, johon toinen myöntyi, vielä
silloin päätään nyykäyttäen, kun luutnantti esitti:

— Herra kommendantti, suvaitkaa minun esittää toverini Jean

Oberlé, tuon alsheimilaisen tehtailijan poika.

— Tietysti, herra… Se on älykäs elsassilainen… hyvin tunnettu…

Kapteenin puolelta — hän oli vielä nuori mies veistettyine

profiileineen, silminnähtävästi hienosti sivistynyt ja yhtä
silminnähtävän ylpeä — aiheutti esittely samanlaisia imartelevia
sanoja alsheimilaisesta tehtailijasta: »Niin, tosiaan, herra Oberlé on
hyvin tunnettu… mitä valistuneimpia henkilöitä… minulla oli onni
nähdä hänet… lausukaa tervehdykseni herra Oberlélle…»

Jeanista tuntui noiden molempain upseerien kohteliaisuus

nöyryyttävältä. Hän tunsi olevansa erikoisen huomion esineenä, hän,
siviilivirkamies, porvarissäätyinen, elsassilainen, hän, johon noiden
ylhäisten herrain joka suhteessa täytyi katsoa alas. »Onko isäni
menettely sitten niin suuriarvoinen,» ajatteli hän, »että sitä näin
palkitaan?… Ei hänen varakkaisuutensa, ei hänen elämäntapansa,
eivät hänen puheensa ole voineet luoda tätä huomaavaisuutta
nuorta miestä kohtaan, joka on ilman virkaa eikä edes ole
strassburgilainen…»

Kommendantin milt'ei heti antama viittaus päästi hänet tukalasta

asemastaan ja vapautti molemmat nuoret miehet, jotka istuutuivat
pöydän ääreen salin perälle, niin etäälle akkunasta kuin suinkin.

— Aivan sattumalta tapaatte minut täällä, sanoi Farnow sala-ivalla,

jonka läpi kuulsi ylpeä preussilainen upseeri. Rykmenttini miehet
eivät usein oleile täällä… Täällä on enimmäkseen jalkaväen-
upseereita… Minä käyn tavallisesti »Germaniassa.» Mutta me
olemme juuri palanneet sotilastarkastuksesta, kuten näette, ja
kommendantillani oli kovin kuuma… Suottehan anteeksi, rakas
Oberlé, että lähetin teitä hakemaan…

— Päinvastoin oli se hyvin ystävällistä. Teidänhän oli vaikea luopua

päälliköittenne seurasta.

— Haluan uudistaa tuttavuutta kanssanne… Emmehän niin pitkiin

aikoihin, emme sitten Münchenissä olon ole tavanneet toisiamme.
Tuskin olitte sivuuttaneet talon kulman tuolla, kun sanoin
palvelijattarelle: »Tuolla on eräs ystäväni! Juoskaapa hakemaan
herra Oberléta.»

Iloitsen siitä vilpittömästi, Farnow.

Jutellessaan tarkastivat nuoret miehet toisiaan uteliaina, kuten

kaksi ihmistä ainakin, jotka koettavat selvitellä heille tuntemattomien
vuosien tulosta: Minkälaista on hänen elämänsä ollut? Mitä ajattelee
hän minusta? Voinko häneen luottaa?

— Näyttää siltä, alkoi Farnow uudelleen, kuin olisitte äskettäin

palannut kotiin?

— Niin, tulin helmikuun lopulla.

— Ihmiset ovat minulle vakuuttaneet, että lokakuun ensimmäisenä

astutte vapaaehtoisena husaarirykmenttiin?

— He ovat oikeassa.

— Joko tiedätte, että minulla oli kunnia tavata isäänne seuroissa

viime talvena? Esitytin itseni hänelle…

— Anteeksi, olen niin vasta tullut…

Keskustelu kävi tällä erää laimeasti Carolis'in salissa, ja Jean

huomasi, että molemmat sinitakkiset sotilaat kääntyivät häneen
päin: kapteeni ja kommendantti tutkivat tulevan vapaaehtoisen
kasvoja. He lopettivat juuri viiniään, jota heille oli tuotu
»bordeauxlaisen» tapaan korkatussa pullossa.

— Olisi hauska olla kanssanne kauemmin, sanoi Farnow alentaen

ääntään.
Mutta minä toivon, että vielä voimme tavata toisemme.

— Tunnetteko Alsheimin?

— Kyllä, olemme siellä kulkeneet monta kertaa manööverien

aikana…

Nähtävästi koetti luutnantti tulla selville, miten pitkälle hän saattoi

mennä. — Hän oli vallotetussa maassa; sen olivat hänelle lukuisat
jokapäiväisen elämän tapahtumat opettaneet. Hän ei huolinut
uudistaa kokemuksiaan. Hän tunnusteli siis eteensä… Oliko
mahdollista luvata käydä Jeanin luona? Sen perille hän ei vielä ollut
päässyt. Ja epävarmuus, joka oli vastoin hänen tarmokasta
luonnettaan, tämä hänen ylpeyttään loukkaava varovaisuus, pani
hänet nostamaan päänsä pystyyn, aivan kuin olisi hänen äsken
täytynyt ottaa vastaan taisteluvaatimus. Jean puolestaan tunsi
hämmennystä. Tämä yksinkertainen asia, entisen toverin
vastaanottaminen, näytti hänestä nyt vaikeasti ratkaistavalta
pulmalta. Itse oli hän taipuvainen myöntymään. Mutta rouva Oberlé
ja iso-isä eivät sallisi poikettavan tuosta tähän asti niin tarkoin
noudatetusta säännöstä pitää vanhan vastustaja-edustajan taloa
suljettuna saksalaisilta, paitsi pakollisilta, lyhyiltä liiketuttavuuksilta.
He eivät suostuisi… Mutta Jeanille oli sentään vaikeaa näyttäytyä
Strassburgissa vähemmän suvaitsevaisena kuin Münchenissä ja nyt,
heidän ensi kertaa kohdatessaan elsassilaisella pohjalla, loukata
nuorta upseeria, joka lähestyi häntä ja tarjosi hänelle kätensä. Hän
koetti saada edes ääneensä hiukan kohteliasta sävyä vastatessaan:

— Iloitsen tavatessani teidät toistekin, rakas Farnow.

Saksalainen ymmärsi, rypisti kulmakarvojaan ja oli vaiti. Tietysti

olisi joku toinen jopa kieltäynyt vastaanottamasta häntä. Mutta
Oberlén perheessä ei tavannut tuota säännönmukaista, äärimmäistä
vihamielisyyttä…

Hänen vihansa lauhtui tai ei ainakaan ilmennyt. Hän ojensi hienon

kätensä — sen ranne oli kuin nahan peittämä teräslankakimppu — ja
kosketti sormensa päällä nuppia miekassaan, jota hän ei ollut
laskenut luotaan.

— Minäkin iloitsen siitä, sanoi hän lopuksi.

Hän antoi tuottaa pullollisen bourgognelaista, ja täytettyään

Jeanin lasin sekä omansa, lausui:

— Kotiin palaamisenne muistoksi!

Juotuaan lasin pohjaan yhdellä siemauksella, laski hän sen

pöydälle.

— Olen todella tyytyväinen, että lapasin teidät. Elän niin yksikseni,

ja te tunnette mielihaluni. Jumaloimani ammatin rinnalla, jota
korkeammalle en voi mitään asettaa, paitsi Jumalaa, joka on senkin
suuri tuomari, rakastan erittäinkin metsästystä. Minusta on ihminen
luotu avaroita maita kulkemaan, vahvistamaan valtaansa ja
voimaansa eläinten yli, milloin hän ei ole tilaisuudessa sitä
käyttämään vertaisiinsa nähden. Se tuottaa minulle verratonta
huvia… Mutta mieleeni johtuu, että herra Oberlé menetti oikeutensa
metsästykseen, vai mitä?

— Niin, sanoi Jean, hän on siitä luopunut milt'ei kokonaan.

— Haluttaisiko teitä käväistä luonani? Olen vuokrannut lähellä

Hagenauta metsästysalueen, joka on osaksi metsämaata, osaksi
tasankoa. Siellä on minulla metsäkauriita, joita saan Schwarzwaldin
muinoisista pyhistä metsistä; minulla on siellä jäniksiä ja fasaaneja ja
taivaanvuohiakin muuttoaikoina; ja jos pidätte kiiltokuoriaisista, niin
lentää niitä männikössäni kimallellen kuin husaarien! peitset.

Hetken aikaa jatkui keskustelua tästä aineesta. Sitten Farnow ja

Jean lopettivat Carolis'in bourgognelaisviinin, ja ottaen orapihlajan
oksan, joka koristi hänen epolettiaan, ja antaen sen pudota maahan
Farnow virkahti:

— Jos sallitte, Oberlé, saatan teitä vähän matkaa. Mihin päin

menette?

— Yliopistolle päin.

— Sinnehän minäkin.

Molemmat nuoret miehet nousivat. He olivat melkein

yhdenkokoiset ja samaa tarmokasta tyyppiä, joskin ilme oli erilainen.
Oberlé koetti lieventää liikaa vakavuutta, joka aina vaiti-ollessa levisi
hänen kasvoilleen, Farnow taas liiotteli luonteensa kovuutta. Nuori
luutnantti suoristi rypyt takkinsa liepeistä, otti tuolilta litteän
lakkinsa, jonka etupuolella koreili pieni kokardi Preussin väreineen, ja
kulkien edellä teeskennellyn jäykkänä sekä puolittain kääntyneenä
kapteenin ja kommendantin pöytään päin, hän tervehti, useaan
kertaan tuskin huomattavasti kumartaen. Äskeinen kunnioittava
toverillisuus ei enää ollut paikallaan. Tapansa mukaan tarkastivat
molemmat päälliköt luutnanttia, joka oli lähdössä Carolis'in luota.
Ollen itsekin gentlemanneja, arkoja rykmettinsä kunnian puolesta ja
tuntien tarkoilleen, mitä hienolta upseerilta vaaditaan, huvitti heitä
kaikki, mitä jonkun alempiarvoisen käytöksessä, ryhdissä tai puvussa
kelpasi julkisesti arvosteltavaksi. Tarkastus päättyi varmaan Farnowin
eduksi. Ystävällisellä ja suojelevalla kädenliikkeellä antoi
kommendantti hänelle luvan poistua.

Tuskin olivat he päässeet kadulle, kun Farnow kysyi:

— No! Eivätkö ne olleet hienoja herroja?

— Olivat kyllä.

— Millä äänellä te sen sanotte! Eivätkö he teistä muka olleet

kohteliaita? Kun saatte nähdä heidät virassaan…

— Päinvastoin olivat he liiankin ystävällisiä, keskeytti Jean. Päivä

päivältä tunnen yhä enemmän, että isäni on täytynyt suuresti
nöyrtyä saavuttaakseni ylhäisten kunnioitusta… Ja se loukkaa minua,
Farnow!

Toinen katseli häntä vakavana ja vastasi:

— Ranskalaishulluutta! Mikä kumma kansa, joka ei voi tyytyä

voitetun osaan, ja pitää itselleen alentavana, jos saksalainen osottaa
sille kohteliaisuutta!

— Se on siksi, etteivät he tee sitä ilmaiseksi, vastasi Oberlé.

Tuo ei soinut pahalta Farnowin korvissa. Hänestä se oli kuin kiitos

hänen jyrkkäluonteiselle, hyötyä tavoittelevalle kansalleen. Mutta
nuori luutnantti ei tahtonut antautua väittelyyn, jossa tiesi
ystävyyden helposti rikkoontuvan. Hän tervehti nuorta naista, joka
tuli vastakkaiselta suunnalta, ja seurasi häntä katseellaan.

— Kapteeni Holzbergin rouva. Sievä, eikö totta?

 Sitten viittasi hän vasemmalle, sillan toiselle puolen, missä vanha
kaupunginosa välkkyi kevätaamun kosteassa valossa ja lisäsi,
juurikuin olisivat nuo kaksi ajatusta aivan luontevasti yhtyneet hänen
mielessään:

— Rakastan tuota vanhaa Strassburgia! Siinä on jotain ritarillista…

Virran reunalla, tehtaiden ja lokaviemärien samentaman veden

varsilla, kohosi kattoja pitkine kylkineen ja pitkänomaisine ullakko-
ikkunoineen, tiilien monipunainen, kalteva joukko, joissa
keskiaikaisen Strassburgin paikattu ja särkeillyt, tahrattu ja
huuhdeltu purppuraväri vilahteli paikoin sinipunervana, reunoissa
miltei keltaisena, muutamilla katoilla ruusunpunaisena ja toisinaan
oransiheijastuksin, mutta kuninkaallisena kaikkialla, leväten
katedraalin ympärillä kuin ihmeellinen persialainen matto, jonka silkki
on haalistunutta ja pehmoista.

Itse punakivinen katedraali oli ollut ja näytti täältä katsoen yhä

olevan kuin esikuva, jonka mukaan kaikki muu oli saanut värinsä; se
oli koko seudun koristus, kunnia, keskus. Haikara, vaakunalintu,
peräsimenään vaakasuorat jalat, jotka pitensivät ruumista, ja nokka
hieman pystyssä, ikäänkuin keulana, souti siivet levällään hitaasti
ilmassa ja lenteli tuolla sinisessä avaruudessa, kuten koko vanha
heimonsa uskollisena Strassburgille, missä sitä suojattiin ja pidettiin
pyhänä, missä se aina löytää vanhat pesänsä samoilta savupiipuilta.
Jean ja Farnow näkivät sen laskeutuvan kohti hallitsevan kirkon
huippua; pienentyneenä näytti se selästä katsoen pikku lintuselta,
joka kaarevin siivin lyö ilmaa; sitten se katosi.

— Kas siinä asukkaat, sanoi Farnow, joita ei tehtaittemme savu,

eivät raitio- eivätkä rautatiet, eivät uudet palatsit eikä uusi hallitus
ole voineet säikyttää!
 — Ne ovatkin aina olleet saksalaisia, Jean sanoi hymyillen.
Haikaroilla on aina ollut teidän värinne: valkoinen vatsa, punainen
nokka, mustat siivet.

— Todellakin, nauroi upseeri.

Hän jatkoi kulkuaan pitkin rantasiltoja, mutta lakkasi miltei heti

nauramasta.

Häntä vastaan tuli uudesta kaupunginosasta päin tykkisotamies

taluttaen kahta hevosta, tai pikemmin antaen niiden taluttaa itseään.
Mies oli juovuksissa. Kahden ruskean hevosen välillä, suitset
kohotetuissa käsissään, hän kulki hoiperrellen ja kolhien olkapäätään
milloin toiseen, milloin toiseen eläimistä, ja jott'ei kaatuisi, kiskoi hän
toisinaan ohjaksista toista hevosta, joka teki vastarintaa ja hypähteli
syrjään.

— Mitä tämä merkitsee? mutisi Farnow. Juopunut sotamies, ja

tähän aikaan päivästä!

— Jyväviinaa tilkkanen liiaksi! sanoi Oberlé. Ei hän ole kovin

humalassa.

Farnow ei vastannut. Kulmakarvat rypyssä tarkasti hän lähestyvän

miehen ryhtiä; tämä oli enää vain kymmenkunnan askelen päässä
upseerista. Tällöin olisi miehen tullut ohjesäännön mukaan pysähtyä
ja kääntyä päällikkönsä puoleen. Mutta hän ei ainoastaan unohtanut
kaikkia sääntöjä ja jatkanut vaivalloista kulkuaan hevostensa välillä,
vaan vieläpä hän mennessään Farnowin ohi mutisi jotain,
varmaankin sadatuksen.
 Se oli liikaa. Luutnantti värähti vihasta: hän astui suoraan
sotamiestä kohden, jonka hevoset pelästyneinä peräytyivät. Upseeri
tunsi itsensä loukatuksi Saksan puolesta.

— Seis! huusi hän. Pysy suorana!

Sotamies katseli häntä ällistyneenä, yritteli ja onnistuikin

seisomaan liikkumatonna, milt'ei suorana.

— Nimesi?

Sotamies sanoi nimensä.

— Kasarmissa saat rangaistuksesi, nauta! Ja parempaa

odotellessasi, ota tämä, koska olet tällä tavoin häväissyt
sotilaspukua!

Hän ojensi käsivartensa pitkin pituuttaan suoraksi ja löi

hansikoidulla, teräksenkovalla kädellään miestä korvalle. Veri
purskahti tämän suupielestä; olkapäät retkahtivat taaksepäin;
käsivarret koukistuivat, kuin olisi hän aikonut nyrkkisille.
Sotamiehellä oli kova halu kostaa. Jean näki, miten taaksepäin
horjahtaneen juopuneen silmät hurjasti pyörivät vihasta ja tuskasta.
Mutta sitten sai sekava, kauhistava muisto upseerin mahtavuudesta
katseen painumaan alas katukivitykseen.

— Ja mene tiehesi nyt! huusi Farnow. Äläkä kompastu!

Hän seisoi auringonpaisteessa keskellä satamakatua, suoraksi

ojentuneena, saappaat kurassa ja päätään pidempänä uhriaan;
silmät leimusivat, ja luomien alla sekä suupielissä värähteli viha.
Tuollaisena olivat varmaan hänet nähneet ne, jotka olivat nimittäneet
häntä »Kalma-Farnowiksi.»
 Töllistelijäin piiri, joka oli kerääntynyt katsomaan kohtausta,
hajaantui luutnantin käskystä ja päästi sotamiehen kulkemaan, joka
koetti olla vetämättä liian lujasti suitsista. Sitten kun vielä muutamia
jäi ryhmissä seisomaan, joko äänettöminä tai tuskin kuuluvasti
mietteitään mutisten, silmäili Farnow heitä kutakin erikseen,
käännähti koroillaan ja laski käsivartensa ristiin. Pankin pikku
konttoristi hiipi ensimmäisenä pois, silmälasejaan korjaillen; sitten
lähti maitotyttö läkkikannu kupeilla, ollen ainoa, joka kohautti
olkapäätään ja karsaasti katsahti Farnowiin; häntä seurasi viereisestä
puodista juossut teurastaja; sitten kaksi soutajaa, jotka koettivat
näyttää väliäpitämättömiltä, vaikka veri oli karahtanut molemmille
poskipäihin; ja lopuksi katupojat, joita äsken oli itkettänyt, mutta
jotka nyt töykkivät toisiaan kyynäspäähän ja nauraen luikkivat
tiehensä. Silloin meni upseeri matkatoverinsa luo, joka oli jäänyt
vasemmalle, kanavan reunalle.

— Te menitte minusta liian pitkälle, sanoi Oberlé. Äskeinen

tekonne on kielletty keisarin nimenomaisissa säädöksissä. Te panette
itsenne rettelöille alttiiksi…

— Ainoa tapa kohdella noita nautoja! vastasi Farnow silmät vielä

säihkyen. Muutoin, uskokaa pois, on hän jo maksanut korvapuustin
hevosilleen, ja huomenna on hän unohtanut koko asian.

Nuoret miehet kulkivat rinnakkain yliopiston puutarhoille asti enää

mitään virkkamatta toisilleen, ajatellen vain äskeisiä tapahtumia.
Farnow pani parin uusia hansikkaita käsiinsä toisten sijaan, jotka
nähtävästi olivat tahraantuneet sotamiehen poskesta. Viimein
kumartui hän Jeanin puoleen ja sanoi vakavasti, lujalla
vakaumuksella:
 — Te olitte hyvin nuori, kun kohtasimme toisemme, rakas ystävä.
Meidän täytyy puhella keskenämme, ennenkuin tunnemme
toistemme mielipiteet monista asioista. Mutta minua ihmetyttää, että
te, joka olette matkustellut Saksan kaikissa osissa, ette ole
huomannut, että me saksalaiset olemme syntyneet maailman
vallottajiksi, ja vallottajat eivät koskaan ole lempeäluontoisia, eivät
edes aivan oikeudentuntoisia.

Vähän matkaa kuljettuaan hän lisäsi:

— Olen pahoillani, etten ole ollut mieleenne, Oberlé; mutta en voi

olla teille sanomatta, etten tekoani kadu. Tietäkää sentään, että
vihani pohjana on armeijani kurin- ja arvojärjestyksenvaatimus,
armeijani kunnia… Älkää kertoko tapahtumaa kotonanne sanomatta
tätä puolustuksekseni… Se olisi ystävän pettämistä… Kas niin, jääkää
hyvästi!

Hän ojensi kätensä. Sinisistä silmistä hetkeksi miltei katosi niiden

ylhäinen väliäpitämättömyys.

— Hyvästi, Oberlé! Te olette mahtavan metsäherranne ovella.

IX.

KOHTAAMINEN.

Jean palasi hyvissä ajoin Strassburgin asemalle ja läksi junalla

Obernaihin, minne hän oli jättänyt polkupyöränsä. Matkalla
Obernaista Alsheimiin näki hän lähellä Bernhardsweileriä, Dachsin
läpi kulkevalla niityllä toisenkin haikaran, joka seisoi liikkumattomana
yhdellä jalalla.

Siitä hän ensimmäiseksi kertoi Luciennelle tavatessaan hänet

puistossa puiden varjossa. Tyttö istui lukemassa ja oli puettu
harmaaseen villaleninkiin, jonka liivissä oli gipyyri-ompeluksia.
Hymyilevinä kohosivat hänen älykkäät silmänsä kirjan lehdeltä, jota
ne juuri lukivat, kun hän kuuli pyörän ratinan hiekalla. Jean hypähti
maahan, Lucienne syleili häntä ja sanoi:

— Kuinka olen kaivannut sinua, rakkahani! Mitä hullua sinä aina

matkoilla olet?

— Havaintoja tekemässä, sisko kulta. Ensiksikin näin kaksi

haikaraa, jotka olivat saapuneet pyhänä päivänä, huhtikuun
kaksikymmentäkolmantena, täsmällisinä kuin notaariot.
 Nyrpistyvät huulet ilmaisivat, kuinka vähän tyttö välitti uutisesta.

— Entä sitten?

— Vietin kolme tuntia metsänhoitotoimistossa, jossa sain tietää…

— Siitä voit puhua isälle, keskeytti Lucienne. Näen niin paljon

puita täällä, sekä kasvavia että kaadettuja, ett'en lainkaan halua
ehdoin tahdoin täyttää niillä ajatustani. Kerro siis jotain uutta
Strassburgista, jostain puvusta, tai keskustelusta jonkun kanssa, joka
liikkuu maailmassa!

— Totta tosiaan, sanoi nuori mies nauraen, tapasinhan erään.

— Huvittava tuttavuusko?

— Kyllä, eräs entinen tuttavani Münchenin ajoilta, eräs

husaariluutnantti.

— Herra von Farnow?

— Hän juuri, yhdeksännen reiniläisen husaarirykmentin luutnantti,

Wilhelm von Farnow. Mikä sinun on?

He olivat käytävän puolivälissä, tiheän pensaikon suojassa.

Lucienne, urheana ja yllyttävänä, kuten aina, laski käsivartensa
ristiin ja pakottaen äänensä tyyneksi, sanoi:

— Hän rakastaa minua.

— Hänkö?

— Ja minä rakastan häntä.

 — Mahdotonta!

— Ja miksi niin?

— Mutta, Lucienne, hänhän on saksalainen, preussilainen, upseeri!

Syntyi hiljaisuus; isku oli sattunut. Jean kävi aivan kalpeaksi. Hän
jatkoi:

— Sinä tiedät kai myös, että hän on protestantti?

Tyttö heitti kirjansa penkille, nosti päänsä pystyyn, ja vavisten

ristiriitaisten tunteitten vallassa, lausui:

— Luuletko, ett'en ole ajatellut? Tiedän, mitä kaikkea voidaan

sanoa. Tiedän, että elsassilaiset, ympäristömme suvaitsemattomat,
ahdasmieliset elsassilaiset, eivät häikäile. Tullaan huutamaan, tullaan
soimaamaan minua, säälittelemään; minua koetetaan järkähyttää, ja
sinä teet alun, sinä, eikö totta? Mutta sanon sinulle edeltäpäin, että
kaikki todistelut ovat turhia, kaikki… Rakastan häntä. Siinä ei voi
mitään tehdä, se on kerran niin. Yhtä vain haluan: saada tietää,
oletko puolellani vaiko minua vastaan. Sillä minä, rakas ystävä, en
muuta päätöstäni.

— Oi hyvä Jumala, hyvä Jumala! sanoi Jean peittäen kasvonsa.

— En luullut, että se voisi tuottaa sinulle sellaista tuskaa. En käsitä

tätä. Otatko osaa heidän järjettömään vihaansa? Vastaa? Minäkin
voitan liikutukseni puhuakseni sinulle! Sano toki! Puhu toki! Sinä olet
kalpeampi kuin minä, ja kuitenkin koskee asia vain minua.

Hän tarttui Jeanin käsiin ja veti ne pois kasvoilta. Ja Jean katsahti

häneen hetkisen vieraasti, niinkuin se, jonka ajatus ei vielä ole
ennättänyt katseeseen yhtyä.

Sitten hän virkkoi:

— Sinä erehdyt: asia koskee meitä molempia, Lucienne!

— Kuinka niin?

— Me olemme vastakkain, sillä minullakin on sinulle jotain

kerrottavana: rakastan Odile Bastiania!

Luciennea kauhistutti se, mitä hän Odile-nimen takana näki, ja

samalla tuli hän liikutetuksi, sillä Jeanin ilmituoma syy oli rakkaus, ja
sen Jean uskoi hänelle. Koko hänen kiihkeytensä katosi äkkiä.
Lucienne nojasi päätään veljen olkaa vasten. Hänen vaaleat,
punavivahteiset hiuskutrinsa levisivät ja pörröttyivät Jeanin kaulalla.
Hän kuiskasi:

— Jean-parka… sallimus vainoo meitä… Odile Bastian ja tuo

toinen!… Kaksi rakkautta, jotka eivät sovi toistensa rinnalla… Voi,
veli-raukkani, perhedraama jatkuu meissä!…

Hän oikaisihe luullen kuulleensa askelia, ja tarttuen veljensä

käsivarteen, hän jatkoi hermostuneesti:

— Emme voi puhella täällä… Mutta täytyyhän meidän kuitenkin

kertoa toisillemme enemmän kuin vaan nimet… Jos nyt isä meidät
yllättäisi, tai äiti, joka istuu salissa ommellen jotain ijänikuista
korutyötä!… Voi, rakas ystävä, kun ajattelen, että muutaman askelen
päässä hänestä me uskomme toisillemme näin suuria salaisuuksia, ja
ett'ei hän mitään aavista! Mutta me ensi sijassa, eikö totta, me!
 Hän ajatteli hetkisen palata kotiin ja mennä Jeanin kanssa omaan
huoneeseensa. Mutta sitten hän valitsi paremman suojapaikan:

— Tule, mennään ulos kedoille; siellä ei kukaan meitä häiritse.

Käsi kädessä, askeliaan kiirehtien sekä puhuen matalalla äänellä ja

lyhyin lausein, he menivät ristikkoportista ja kävelivät hiukan
eteenpäin aitauksesta; tieltä, joka kulki läheisiä viljelysmaita
ylempänä, he laskeutuivat oikeanpuoleista rinnettä alas, polkua
myöten, joka harmaana juovana näkyi milt'ei loppumattomiin
orastavain ruispeltojen keskellä. Kumpikin oli jo palannut omaan
itseensä, kun ensimmäinen hämmästys, alakuloisuus ja todellinen
tuska toisen kärsimyksistä oli ohi.

— Ehkä me turhaan huolehdimme, sanoi Lucienne polulle tullessa.

Onko varma, että suunnitelmamme ovat yhteensovittamattomat?

— On: Odile Bastianin äiti ei salli tyttärestään tulla upseerin kälyä.

— Mistä tiedät, ett'ei tuo samainen upseeri mieluummin naisi

vähemmän vanhoillisesta perheestä kuin meidän, sanoi Lucienne
loukattuna. Sinun aikeesi voi myös vahingoittaa minun asiaani.

— Anteeksi, tunnen Farnowin: ei mikään häntä pidätä.

— Se on totta, sen uskon, sanoi nuori tyttö, joka ylpeydestä

punastuen kohotti kasvonsa.

— Hän on niitä, jotka eivät koskaan ole väärässä.

— Niin onkin.

— Sinäkin olet hänen kunnianhimonsa esine.

 — Luulenpa voivani sillä kehua.

— Voit siis olla aivan rauhassa: hän ei ole epäröivä… Epäilykset

tulevat Bastianien puolelta, jotka ovat arkoja kunniastaan…

— Ah, jospa hän kuulisi, sanoi Lucienne, heittäen irti veljensä

käsivarren, hän vaatisi sinut kaksintaisteluun!

— Mikä merkitys sillä olisi?

— Se, että hän on tuntenut itsensä loukatuksi, kuten minäkin,

Jean.
Sillä herra von Farnow on kunnian mies.

— On, omalla tavallaan, vaan ei meidän tavallamme.

— Hän on urhea, jalo!

—- Sotilaallinen pikemmin, rakkahani, se on heidän jaloutensa.

Heillä ei ole ollut aikaa hankkia sittemmin muunlaista… Vähäpätöinen
asia, muutoin. En ole väittelytuulella… Kärsimyksen! ovat liian
suuret… Tahdon vain sanoa, että kosintani hyljätään, — aavistan
sen, olen varma siitä, — ja että herra von Farnow ei voi ymmärtää
miksi, ja että joskin hän sen käsittäisi, hän ei sittenkään peräytyisi
eikä ajattelisi uhrautua… Tällä en parjaa häntä; minä vain näen
hänen lävitseen.

He kulkivat päivän helteisessä paisteessa, siitä nauttimatta,

nuorten viljapeltojen välillä, joiden pitkät sarat turhaan hymyilivät
heidän ympärillään. Raatajat tasangolla kadehtivat heitä nähdessään
heidän noin kävelevän vierekkäin. Lucienne ei voinut kieltää, että
Jeanin aavistuksessa oli järkeä. Niin, niin sen täytyi olla, mikäli hän
itse tunsi herra von Farnowia ja Bastianeja. Jokaisessa muussa
tapauksessa hän olisi surkutellut veljeään, mutta nyt voitti oma etu
säälin. Hän tunsi jonkunlaista iloa, kun kuuli Jeanin kertovan
pelkojaan. Hän sai kuin rohkeutta heittää jalomielisyyden ajatukset,
koska hän tunsi, että Jean oli levoton. Ja voimatta häntä surkutella,
lähestyi hän häntä kumminkin ja kertoi omasta itsestänsä.

— Jos olisimme eläneet kauemmin yhdessä, Jean, olisit tuntenut

ajatukseni avioliitosta ja nyt olisin vähemmän hämmästyttänyt
sinua… Olen tehnyt lupauksen mennä vain rikkaalle. En tahdo
huolehtia huomispäivästä, tahdon tuntea itseni turvalliseksi ja
hallita…

— Ehto on täytetty, sanoi Jean katkerasti. Farnow omistaa laajat

tilukset Silesiassa. Mutta hän on samalla luutnantti yhdeksännessä
reiniläisessä husaarirykmentissä!

— Entä sitten?

— Upseeri armeijassa, jota vastaan isäsi on taistellut, enosi on

taistellut, ja vieläpä kaikki sukulaisesi, kaikki, jotka olivat kyllin
vanhoja aseita kantamaan.

— Niin kyllä… Ja minäkään, ystäväni, en olisi parempaa halunnut

kuin tulla elsassilaisen puolisoksi. Ehkäpä olen sitä salaa toivonut…
Mutta en ole saanut, mitä halusin. Melkein kaikki, joilla oli nimi,
omaisuutta ja vaikuttava asema, valitsivat Ranskan… se on: jättivät
Elsassin sodan päätyttyä. Sitä nimitettiin isänmaallisuudeksi… Sanat
kelpaavat tosiaankin kaikkiin tarkotuksiin. Keitä on jäänyt? Helposti
voit laskea ne elsassilaiset nuoret miehet, jotka ovat rikkaista
perheistä ja olisivat voineet ajatella naida Lucienne Oberlén…

Kiihtyen jatkoi hän:

 — Mutta he eivät ole minua halunneet; he eivät minua halua
vastakaan, rakkahani! Sitä et ehkä ole ymmärtänyt? He ovat
poiskarkottuneet sukulaisineen päivineen, koska isä liittyi
saksalaisiin. Perheemme he julistivat pannaan. Johdonmukaisesti
olen minä sellainen, jota ei naida. Heidän suvaitsemattomuutensa,
heidän ahdas elämänkäsityksensä on tuomioni lausunut. He
nimittävät minua: »kaunis Lucienne Oberlé»; mutta ei yksikään
niistä, jotka mielihyvällä minua katselevat ja kunnioitusta
teeskennellen minua tervehtivät, uskaltaisi uhmata seurapiiriään ja
ottaa minua puolisokseen. Minulla ei siis ole valitsemisen varaa, etkä
sinä voi minua soimata. Asianlaita on sellainen, että jos tahdon tai
en, ei kukaan elsassilainen pyydä minua… Eihän se ole minun syyni…
Tiesin, mitä tein, usko pois, kun otin herra von Farnowin.

— Otin?

— No, siinä merkityksessä kyllä, kuin olen sitoutunut. Viime

syksynä, mutta varsinkin neljänä viime kuukautena on herra von
Farnow lukemattomia kertoja osottanut minulle huomaavaisuutta…

— Hänkö oli ratsain tuolla tiellä kotiintuloni iltana?

— Niin.

— Hänkö viimeksi kävi erään toisen upseerin kanssa sahalla?

— Hän; mutta etenkin olen nähnyt hänet seuroissa Strassburgissa,

kun isäni vei minut päivällisiin ja tanssiaisiin… Kuten tiedät, niin ei
äiti heikonlaisen terveytensä tähden, mutta varsinkin koska hän
inhoaa kaikkea saksalaista, tahtonut seurata minua… Herra von
Farnow ei koskaan pysynyt poissa… Tapasin hänet lakkaamatta…
Hän voi vapaasti puhella kanssani… Lopuksi, kun hän tuli tänne, oli
hän suoraan kysynyt isältäni, oikeuttaisinko minä hänet ensi
askeleesen. Ja samana aamuna aamiaisen jälkeen annoin vastata
myöntävästi puolestani…

— Isä siis suostui?

— Niin.

— Entä muut?

— Eivät tiedä mitään. Ja siitä syntyy kauhea mellakka, arvaathan

sen. Äiti! Iso-isä! Ulrich eno! Toivoin sinua luokseni, Jean, auttamaan
minua esteitä voittamaan ja parantamaan haavoja, joita tulen
iskemään. Ensiksikin täytyy herra von Farnowin tulla esitellyksi
äidille, joka ei häntä tunne… Alsheimissa se ei vielä käy laatuun…
Olemme ajatelleet yhtyä eräässä kolmikerroksisessa talossa
Strassburgissa… Mutta jos sinä olet minulle yksi vihollinen lisää, niin
mitä hyödyttää puhua aikeistani?…

He pysähtyivät. Jean mietti hetkisen, katsellen tasankoa, missä

ohra- ja ruispeltosarat, välillään nurmipientareet, levisivät kuin lavea
virta. Sitten kohdistui hänen katseensa ja ajatuksensa Lucienneen,
joka nostetuin päin, rukoilevana, levottomana, kiihkeänä odotti
hänen sanojaan:

— Sinä et voi tietää, miten äärettömästi kärsin. Sinä olet särkenyt

kaiken iloni!

— Ystävä-parka, enhän tietänyt rakkaudestasi!

— Ja minä tunnen, ett'ei minulla ole rohkeutta musertaa sinun

rakkauttasi.
 Lucienne kiersi käsivartensa hänen kaulaansa.

— Kuinka jalo olet, rakas Jean! Kuinka olet hyvä!

Jean työnsi hänet luotaan ja sanoi surullisesti:

— En siinä määrässä kuin luulet, Lucienne, sillä se osottaisi suurta

heikkoutta. Ei, minä en hyväksy sinua. Minä en luota onneesi…

— Mutta sinä ainakin sallit minun vapaasti toimia? Et pane

vastaan?
Puolustat minua äidin silmissä?

— Kyllä, koska jo olet sidottu ja sinulla jo on isän suostumus; ja

äitisi vastustus voisi tuottaa mitä suurinta onnettomuutta…

— Olet oikeassa, Jean, mitä suurinta onnettomuutta, sillä isä on

sanonut…

— Niin, minä arvaan, hän on sanonut murtavansa kaiken

vastarinnan ja ennemmin eroavansa äidistä kuin alistuvansa… Kaikki
tuo on mahdollista… Hän sen tekisi… En ryhdy siksi hänen kanssaan
taisteluun… Mutta Farnowin suhteen säilytän vapauteni…

— Mitä tarkoitat? kysyi Lucienne vilkkaasti.

— Minä tahdon, vastasi Jean varmalla äänellä, josta Lucienne

ymmärsi, että veljen päätös oli järkähtämätön, minä tahdon, että
hän tietää aivan tarkoin, mitä ajattelen. Kyllä löydän jonkun keinon
selvittääkseni asiani hänen kanssaan. Jos hän vielä sittenkin tahtoo
naida sinut, ei hän ainakaan enää erehdy tunteitten ja mielipiteitten
suhteen, jotka meitä erottavat.
 — Olkoon niin, vastasi Lucienne, joka äkkiä kävi rauhalliseksi ja
hymyili, varmana siitä, että herra von Farnow kestäisi koetuksen.

Hän kääntyi Alsheimiin päin. Voitonhuuto kohosi hänen huulilleen.

Mutta hän pidätti sen. Jonkun aikaa seisoi hän vaiti, hengittäen
nopeasti, kiihkeästi ja etsien katseellaan ja ajatuksellaan jotain, mitä
voisi sanoa, jottei puhuisi muita loukkaavasta onnestaan.

Sitten hän pudisti päätään:

— Koti-raukka! Nyt kun sieltä on lähdettävä, alkaa se käydä

minulle rakkaaksi. Olen vakuutettu, että myöhemmin, kun
sotilaselämä on vienyt minut kauas, kauas Elsassista, olen uneksiva
Alsheimista, näkevä sen mielikuvituksessani juuri tuollaisena kuin
nyt.

Puutarhojen vyössä yhtyivät kylän punertavat katot.

Ja kylä ja puut olivat kuin saari huhtikuisten ruispeltojen ja

apilasniittyjen keskessä. Pikkulintusia, auringon kultaamia, lenteli
Alsheimin yllä. Oberlén talokin näytti täältä katsoen sulavan yhteen
muiden kanssa. Kaikki oli niin suloista, että olisi voinut uskoa
elämänkin suloiseksi.

Lucienne heittäytyi noiden kauneusvaikutelmain valtaan, jotka

olivat hänessä vain syntyneet kuin rakkauden-ajatuksen jatkoksi.
Hänen korvissaan soivat omat sanansa: »Minä olen uneksiva
Alsheimista juuri tuollaisena!» Silloin Bastianin metsikkö, joka
aaltomaisine harjanteineen kohosi kuin pieni sinertävä pilvenhattara
viimeisten puutarhain takaa, johti hänen mieleensä Jeanin surun.
Vasta nyt huomasi hän, ett'ei tämä ollut mitään vastannut. Hän
heltyi, ei tosin siihen määrään, että olisi ajatellut luopua omasta
onnestaan Jeanin hyväksi, mutta kuitenkin valtasi hänet elävästi
puolikiihkeä suru ristiriidasta heidän molempain rakkauden välillä.
Hän olisi tahtonut lievittää murhetta, jota hän tuotti, tuudittaa sitä
sanoillaan, uuvuttaa uneen, ett'ei enää tuntisi sitä niin läheiseksi ja
eläväksi.

— Rakas Jean, rakas Jean veikko, hän sanoi, sen, minkä minun
tähteni teet, palkitsen auttamalla sinua parhaani mukaan. Kukapa
tietää, emmekö yhteisvoimin voine selvittää pulmaa?

— Ei, se on sinun voimaisi yläpuolella, ja omaini myös…

— Mutta rakastaahan Odile sinua? Eikö niin, hän rakastaa sinua?

Silloin olette voimakkaat…

Jean viittasi väsyneesti:

— Älä viitsi, Lucienne, palataan kotiin.

— Kuule, kerro minulle ainakin, kuinka olet häntä rakastanut…

Ansaitsen tietää sen… Mehän sovimme, että sanoisimme toisillemme
muutakin kuin nimet… Olen ainoa, jolle voit huoletta avata sydämesi.

Hän tekeytyi nöyräksi. Salainen onnensa nöyryyttikin häntä

todella. Hän uudisti pyyntönsä. Hän rupesi helläksi, hän löysi oikeat
sanat kuvatakseen Odilen ylpeää kauneutta, ja Jean puhui. Hän teki
sen tarpeesta uskoa jollekulle muinaisen toiveensa, joka vieläkin
taisteli elääkseen. Hän kertoi pääsiäis-aatosta Pyhällä Odilialla, ja
kuinka hän kiristorstaina oli tavannut tuon nuoren tytön
kirsikkapuukäytävässä. Sitten auttaen toinen toistaan muistamaan,
määräämään päiviä, löytämään sanoja, he siirtyivät menneisyyteen,
kaukaisiin aikoihin, jolloin epäsopu vanhempain välillä vasta oli
alullaan, jolloin lapset eivät siitä tietäneet, sitä havainneet, jolloin
lupa-ajoilla tavattaessa Lucienne, Odile ja Jean saattoivat uskoa, että
molemmat perheet, jotka olivat niin likeisessä ystävyydessä, eläisivät
aina edelleenkin Alsheimin kunnioitettuina ja rakastettuina
hallitsijoina. Lucienne ei huomannut, ett'ei hän kutsumalla esiin
kuvia tuolta onnen ajalta voinut lohduttaa veljen mieltä. Hetkiseksi
saattoi tämä siihen mieltyä toivossa paeta nykyisyyttä, mutta pian
tulivat vertailut, ja kapina sydämessä riehui vaan entistä
kiivaampana, yllyttäen hänen koko sielunsa isää, siskoa ja tuota
väärää sääliä vastaan, jonka takana piili Luciennen
kykenemättömyys uhrauksiin. Pian ei nuori mies enää lainkaan
vastannut sisarensa puheisiin. Alsheim tuli lähemmäksi ja heitti nyt
pitkän varjon, joka siellä täällä oli särkeentynyt. Puiden vielä harvain
latvain välillä kohosi suojelevasti Oberlén talon katto. Kun puiston
portti, joka suljettiin joka päivä työmiesten lähdettyä, aukeni
molemmille kävelijöille, väistyi Jean Luciennen tieltä, ja antaen
hänen mennä, sanoi matalalla, ivallisella äänellä:

— No, vapaaherratar von Farnow, astukaa entisen vastustaja-

edustajan
Philippe Oberlén luo!

Lucienne aikoi vastata. Mutta hiekka narskui pontevain askelten

alla, jättiläismäisen tammipinon kulman takaa astui esiin mies, ja
soinnukas, mahtava ääni, joka helähteli, kuin olisi sen omistaja ollut
onnellinen ja huoleton, lausui:

— Kas siinä ovat rakkaat pienokaiset! Kuinka pitkän kävelyn

olettekaan tehneet, lapset! Tehtaan sululta näin teidät viljapelloilla,
kuin kaksi rakastavaa nojaten toinen toiseenne…
 Joseph Oberlé katseli tutkien lastensa kasvoja ja näki, että ainakin
Lucienne hymyili.

— Nuorilla on kai ollut jotain uskottavaa toisilleen? hän jatkoi.

Ehkäpä tärkeitä asioita?

Lucienne, jota vartijan asunnon läheisyys ja vielä enemmän veljen

syvä suru kiusasi, vastasi nopeasti:

— Niin, minä puhuin Jeanille. Hän ymmärsi. Hän ei pane vastaan.

Isä tarttui poikansa käteen.

— Sitä odotin sinulta. Kiitos, Jean. En unohda sitä.

Vapaalla vasemmalla kädellään tarttui hän Luciennen käteen, ja

kuin onnellinen isä kahden lapsensa välillä, kulki hän puiston halki
suurta mutkikasta ajotietä.

Naiselle, joka seisoi salin ikkunaruutujen takana ja näki heidän

tulevan, tuotti tämä perhekohtaus vain sekavaa iloa. Hän kyseli
itsekseen, olivatko isä ja lapset viimeinkin yhtyneet häntä vastaan.

— Kuten tiedät, rakas Jean, sanoi isä, kohottaen päätään ja

tarkastaen linnansa etusivua, kuten tiedät, tahdon säästää
närkästymisiä, valmistella selvitykset ja vasta viime tingassa
ratkaista. Olemme kutsutut Brausigille…

— Ah, onko kutsumus jo tullut?

— On, siellä on päivälliset, tavallisen lukuisa iltaseura, ei liian

suuri. Luulen, että siellä on hyvä tilaisuus esittää herra von Farnow
äidillesi. Puhun siitä hänelle vasta myöhemmin. Ja jott'en mitään