Cyberspace, Data Analytics, and Policing 1st

Edition David Skillicorn download

https://ebookmeta.com/product/cyberspace-data-analytics-and-
policing-1st-edition-david-skillicorn/

Download more ebook from https://ebookmeta.com

We believe these products will be a great fit for you. Click
the link to download now, or visit ebookmeta.com
to discover even more!

Cambridge IGCSE and O Level History Workbook 2C - Depth

Study: the United States, 1919-41 2nd Edition Benjamin
Harrison

https://ebookmeta.com/product/cambridge-igcse-and-o-level-
history-workbook-2c-depth-study-the-united-states-1919-41-2nd-
edition-benjamin-harrison/

Online Learning Analytics (Data Analytics Applications)

1st Edition Jay Liebowitz

https://ebookmeta.com/product/online-learning-analytics-data-
analytics-applications-1st-edition-jay-liebowitz/

Data Science and Data Analytics: Opportunities and

Challenges 1st Edition Amit Kumar Tyagi

https://ebookmeta.com/product/data-science-and-data-analytics-
opportunities-and-challenges-1st-edition-amit-kumar-tyagi/

Cancer Care in Pandemic Times Building Inclusive Local

Health Security in Africa and India 1st Edition
Geoffrey Banda

https://ebookmeta.com/product/cancer-care-in-pandemic-times-
building-inclusive-local-health-security-in-africa-and-india-1st-
edition-geoffrey-banda/
CISSP Study Guide 4th Edition Eric Conrad

https://ebookmeta.com/product/cissp-study-guide-4th-edition-eric-
conrad/

The Greeks Pragmatism and the Endless Mediation of

Rhetoric and Philosophy 4th Edition Edward Schiappa

https://ebookmeta.com/product/the-greeks-pragmatism-and-the-
endless-mediation-of-rhetoric-and-philosophy-4th-edition-edward-
schiappa/

MLOps Engineering at Scale 1st Edition Carl Osipov

https://ebookmeta.com/product/mlops-engineering-at-scale-1st-
edition-carl-osipov/

Dom The Pack 4 1st Edition Kristin Coley [Coley

https://ebookmeta.com/product/dom-the-pack-4-1st-edition-kristin-
coley-coley/

The Long Way Around 1st Edition Quinn Anderson

https://ebookmeta.com/product/the-long-way-around-1st-edition-
quinn-anderson/
Encyclopedia of chart patterns 2nd Edition Thomas N
Bulkowski

https://ebookmeta.com/product/encyclopedia-of-chart-patterns-2nd-
edition-thomas-n-bulkowski/
Cyberspace, Data
Analytics, and
Policing
Cyberspace, Data
Analytics, and
Policing

David B. Skillicorn
First edition published 2022
by CRC Press
6000 Broken Sound Parkway NW, Suite 300, Boca Raton, FL 33487-2742

and by CRC Press

2 Park Square, Milton Park, Abingdon, Oxon, OX14 4RN

© 2022 Taylor & Francis Group, LLC

CRC Press is an imprint of Taylor & Francis Group, LLC

Reasonable efforts have been made to publish reliable data and information, but the author and
publisher cannot assume responsibility for the validity of all materials or the consequences of their
use. The authors and publishers have attempted to trace the copyright holders of all material re-
produced in this publication and apologize to copyright holders if permission to publish in this
form has not been obtained. If any copyright material has not been acknowledged please write and
let us know so we may rectify in any future reprint.

Except as permitted under U.S. Copyright Law, no part of this book may be reprinted, reproduced,
transmitted, or utilized in any form by any electronic, mechanical, or other means, now known or
hereafter invented, including photocopying, microfilming, and recording, or in any information
storage or retrieval system, without written permission from the publishers.

For permission to photocopy or use material electronically from this work, access www.copyright.
com or contact the Copyright Clearance Center, Inc. (CCC), 222 Rosewood Drive, Danvers, MA
01923, 978-750-8400. For works that are not available on CCC please contact mpkbookspermis-
sions@tandf.co.uk

Trademark notice: Product or corporate names may be trademarks or registered trademarks and
are used only for identification and explanation without intent to infringe.

Library of Congress Cataloging-in-Publication Data

Names: Skillicorn, David B., author.

Title: Cyberspace, data analytics, and policing / David B. Skillicorn.
Description: 1 Edition. | Boca Raton, FL : CRC Press, 2022. | Includes
bibliographical references and index.
Identifiers: LCCN 2021020499 | ISBN 9780367642761 (hardback) | ISBN
9780367647766 (paperback) | ISBN 9781003126225 (ebook)
Subjects: LCSH: Computer crimes--Prevention. | Criminal justice,
Administration of--Computer network resources. | Police--Data
processing.
Classification: LCC HV6773 .S565 2022 | DDC 364.16/8--dc23
LC record available at https://lccn.loc.gov/2021020499

ISBN: 978-0-367-64276-1 (hbk)

ISBN: 978-0-367-64776-6 (pbk)
ISBN: 978-1-003-12622-5 (ebk)
DOI: 10.1201/9781003126225

Typeset in Nimbus font

by KnowledgeWorks Global Ltd.
 Contents

Preface xi

List of Figures xiii

List of Tables xv

1 Introduction 1

2 Cyberspace 3
2.1 What is cyberspace? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 3
2.2 The impact of cyberspace . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 6
2.3 Identity and authentication . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 7
2.4 Encryption . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 11
2.5 Crime is changing . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 15
2.6 Policing is changing . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 17

3 New opportunities for criminality 21

3.1 Unprecedented access to information . . . . . . . . . . . . . . 21
3.2 Crimes directed against cyberspace . . . . . . . . . . . . . . . 23
3.2.1 Malware . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 23
3.2.2 Crimes of destruction . . . . . . . . . . . . . . . 27
3.2.3 Monetized cybercrimes . . . . . . . . . . . . . . 29
3.2.4 Data theft crimes . . . . . . . . . . . . . . . . . . 31
3.2.5 Secondary markets . . . . . . . . . . . . . . . . . 33
3.3 Crimes that rely on cyberspace . . . . . . . . . . . . . . . . . 36

v
vi Contents

3.3.1 Spam, scams, and cons . . . . . . . . . . . . . . . 37

3.3.2 Financial crime . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 40
3.3.3 Online shopping . . . . . . . . . . . . . . . . . . 40
3.3.4 Crimes against children . . . . . . . . . . . . . . 42
3.4 Crimes done differently because of cyberspace . . . . . . . . . 42
3.4.1 Disseminating hatred . . . . . . . . . . . . . . . 42
3.4.2 Selling drugs . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 43
3.4.3 Stalking and crime preparation . . . . . . . . . . 45
3.4.4 Digital vigilantes . . . . . . . . . . . . . . . . . . 46
3.5 Money laundering . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47
3.5.1 Cash . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 48
3.5.2 The financial system . . . . . . . . . . . . . . . . 49
3.5.3 International money laundering . . . . . . . . . . 53
3.5.4 Cryptocurrencies . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54
3.6 Overlap with violent extremism . . . . . . . . . . . . . . . . . 55

4 New ways for criminals to interact 61

4.1 Criminal collaboration . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 61
4.2 Planning together . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 63
4.3 Information sharing . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 64
4.3.1 Sharing techniques . . . . . . . . . . . . . . . . . 64
4.3.2 Sharing resources . . . . . . . . . . . . . . . . . 66
4.3.3 Sharing vulnerabilities . . . . . . . . . . . . . . . 66
4.4 International interactions . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 67

5 Data analytics makes criminals easier to find 69

5.1 Understanding by deduction . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 70
5.2 Understanding by induction . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 74
5.3 Subverting data analytics . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 79
5.4 Intelligence-led policing . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 81
5.5 Hot spot policing . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 82
5.5.1 Place . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 83
5.5.2 Time . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 85
5.5.3 Weather . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 86
5.5.4 People involved . . . . . . . . . . . . . . . . . . 87
5.5.5 Social network position . . . . . . . . . . . . . . 87
5.6 Exploiting skewed distributions . . . . . . . . . . . . . . . . . 91
Contents vii

6 Data collection 101

6.1 Ways to collect data . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 101
6.2 Types of data collected . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 104
6.2.1 Focused data . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 104
6.2.2 Large volume data . . . . . . . . . . . . . . . . . 105
6.2.3 Incident data . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 109
6.2.4 Spatial data . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 109
6.2.5 Temporal data . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 110
6.2.6 Non-crime data . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 111
6.2.7 Data fusion . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 112
6.2.8 Protecting data collected by law enforcement . . . 114
6.3 Issues around data collection . . . . . . . . . . . . . . . . . . 114
6.3.1 Suspicion . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 114
6.3.2 Wholesale data collection . . . . . . . . . . . . . 116
6.3.3 Privacy . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 118
6.3.4 Racism and other -isms . . . . . . . . . . . . . . 118
6.3.5 Errors . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 119
6.3.6 Bias . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 120
6.3.7 Sabotaging data collection . . . . . . . . . . . . . 123
6.3.8 Getting better data by sharing . . . . . . . . . . . 124

7 Techniques for data analytics 129

7.1 Clustering . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 129
7.2 Prediction . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 137
7.3 Meta issues in prediction . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 140
7.3.1 Classification versus regression . . . . . . . . . . 140
7.3.2 Problems with the data . . . . . . . . . . . . . . . 140
7.3.3 Why did the model make this prediction? . . . . . 142
7.3.4 How good is this model? . . . . . . . . . . . . . . 143
7.3.5 Selecting attributes . . . . . . . . . . . . . . . . . 146
7.3.6 Making predictions in stages . . . . . . . . . . . 148
7.3.7 Bagging and boosting . . . . . . . . . . . . . . . 149
7.3.8 Anomaly detection . . . . . . . . . . . . . . . . . 152
viii Contents

7.3.9 Ranking . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 152

7.3.10 Should I make a prediction at all? . . . . . . . . . 153
7.4 Prediction techniques . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 154
7.4.1 Counting techniques . . . . . . . . . . . . . . . . 154
7.4.2 Optimization techniques . . . . . . . . . . . . . . 160
7.4.3 Other ensembles . . . . . . . . . . . . . . . . . . 162
7.5 Social network analysis . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 162
7.6 Natural language analytics . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 171
7.7 Making data analytics available . . . . . . . . . . . . . . . . . 176
7.8 Demonstrating compliance . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 177

8 Case studies 181

8.1 Predicting crime rates . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 181
8.2 Clustering RMS data . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 184
8.3 Geographical distribution patterns . . . . . . . . . . . . . . . . 193
8.4 Risk of gun violence . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 196
8.5 Copresence networks . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 199
8.6 Criminal networks with a purpose . . . . . . . . . . . . . . . . 204
8.7 Analyzing online posts . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 206
8.7.1 Detecting abusive language . . . . . . . . . . . . 209
8.7.2 Detecting intent . . . . . . . . . . . . . . . . . . 212
8.7.3 Deception . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 215
8.7.4 Detecting fraud in text . . . . . . . . . . . . . . . 217
8.7.5 Detecting sellers in dark-web marketplaces . . . . 219
8.8 Behavior – detecting fraud from mouse movements . . . . . . 220
8.9 Understanding drug trafficking pathways . . . . . . . . . . . . 221

9 Law enforcement can use interaction too 229

9.1 Structured interaction through transnational organizations . . . 230
9.2 Divisions within countries . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 232
9.3 Sharing of information about crimes . . . . . . . . . . . . . . 233
9.4 Sharing of data . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 233
9.5 Sharing models . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 235
9.6 International issues . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 236
Contents ix

10 Summary 239

Bibliography 251

Index 255
 Preface

As the 2020–21 pandemic showed, cyberspace is pervasive in social life, ed-

ucation, business, and government. It is also becoming pervasive in crime because
so much value is in play in the online world and in the interface between cyberspace
and the physical world. Criminals have been quick to take advantage of the op-
portunities provided by cyberspace, although the skill required to take advantage of
some of these opportunities is still great enough to limit the damage. New kinds
of crimes have evolved to take advantage of cyberspace directly, while other, more
conventional crimes have changed in the way that they are carried out.
Law enforcement has, to some extent, been left behind by these developments
because they have weaker incentives than criminals do, and they work within much
tighter constraints. These include a slowly evolving legal system, and the way in
which law enforcement organizations are siloed, at the national and often regional
level.
However, law enforcement have an advantage if they can work out how to
leverage it: data analytics can be used to understand the workings of large and/or
complex systems (in this case crimes and criminals) based on the observable data
about them. Law enforcement has always been good at using data. Using data ana-
lytics requires a substantial change in the way that data is leveraged, from a primarily
query-driven mindset to one in which the data plays an active role.
This book addresses both the role of cyberspace and the role of data analytics
in a way that is accessible to both frontline law enforcement and analysts. It is not
an academic book, but there are notes providing a path into deeper background for
those who are interested.

Acknowledgments
I am also grateful to all of my students – in teaching them, I learn myself; and many
of them have directly contributed to my thinking about this area. Thanks also to
Clifton Phua for comments on drafts, and to Ross Jansen-van Vuuren for help with
chemistry.
I would also like to thank my editor, Randi Cohen, who has helped at every
stage, and made the publishing very smooth.

xi
 List of Figures

7.1 Three different kinds of similarity that could be understood as

clusters . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 131
7.2 Shape of a Receiver Operating Characteristic curve . . . . . . . . 147

8.1 Histogram of violent crime risk . . . . . . . . . . . . . . . . . . 183

8.2 Clustering of incidents colored by arrest . . . . . . . . . . . . . . 189
8.3 Clustering of incidents colored by domestic or not . . . . . . . . 190
8.4 Clustering of incidents colored by IUCR code . . . . . . . . . . . 191
8.5 Clustering of incidents colored by time of day . . . . . . . . . . . 192
8.6 Clustering of incidents colored by beat . . . . . . . . . . . . . . 192
8.7 Clustering of incidents colored by location of incident . . . . . . 193
8.8 Histogram of incident frequency by geographical location . . . . 194
8.9 Same frequency data as Figure 8.8 in plan view, North at the top . 194
8.10 FBICD crime codes by geographical location . . . . . . . . . . . 195
8.11 Kind of location by geographical location . . . . . . . . . . . . . 196
8.12 Incident time by geographical location . . . . . . . . . . . . . . . 196
8.13 Copresence network for frequently present individuals . . . . . . 202
8.14 Copresence network for well-connected individuals . . . . . . . . 203
8.15 Copresence network of frequently present and well-connected in-
dividuals . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 203
8.16 Social network of a drug smuggling network over time . . . . . . 205
8.17 Trajectories of five key players over time . . . . . . . . . . . . . 206
8.18 Diameter of each time slice of the social network on the same scale 207
8.19 Clustering of drug samples by chemical profile, color-coded by
seizure . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 222

xiii
xiv List of Figures

8.20 Clustering of drug samples overlaid by concentration of benzene . 224

8.21 Clustering of drug samples overlaid by concentration of acetone . 225
8.22 Clustering of drug samples overlaid by concentration of fructose . 226
Exploring the Variety of Random
Documents with Different Content
samoin kuin roomalaiset, varoivat hekin johtamasta kapinallisia
pyrkimyksiään niin pitkälle, että itse paavillinen nylkemiskoneisto olisi
saattanut joutua vaaralle alttiiksi. Me tapaammekin Pohjois-Italiassa,
samoin kuin Roomassakin aikaisin kerettiläisliikkeitä, mutta ei
suinkaan mitään perinpohjaista uskonpuhdistusta. Päästiin kyllä pian
hengellisesti riippumattomiksi katolisen kirkon opeista, kauan ennen
saksalaista uskonpuhdistusta, mutta taloudellisia edellytyksiä puuttui
irrottautumiselle paavinvallasta.

Ensimäistä vakavampaa kapinaa ei ainoastaan yksityisiä

sortotoimenpiteitä, vaan koko paavin ylivaltaa vastaan emme siis
tapaa Pohjois-Italiassa, vaan Etelä-Ranskassa, joka taloudesti oli
yhtä korkealle kehittynyt, mutta jolla ei ollut mitään etuja paaviuden
mahti-asemasta.

"Tuossa kauniissa maassa Alppien ja Pyrenneitten välillä", kirjottaa

Schlosser tunnetussa maailmanhistoriassaan, "oli säilynyt monia
jätteitä roomalaisesta ja varsinkin kreikkalaisesta sivistyksestä, joka
aina Marseillen perustamisesta asti oli kukoistanut siellä läpi koko
Vanhan-ajan. Siellä kehittyivät ensiksi keski-ajalla tieteet, kauniit ja
hyödylliset taiteet samoin kuin porvarillisen elämän laitokset
ominaisella tavallaan. Siellä tuli roomalainen, latinalainen ja
espanjalainen runous arabialaisen pariin, josta syntyi omituinen
sekotus. Tunnettua on, että n.s. iloinen taide ja naisten
tuomioistuimet rakkauden, laulun, jalomielisyyden ja kohteliaisuuden
asioissa olivat oikeastaan tuosta maasta kotoisin. Runous oli, samoin
kuin Kreikassa Homeron aikana, juhlien ja pitojen kanssa
erottamattomassa yhteydessä. Urhouden ja rakkauden laulajia syntyi
siellä, ja he etsivät aiheensa sieltä; Dante ja Petrarca joivat näistä
lähteistä, ennenkuin he kohosivat kansansa keskitason yläpuolelle.
Tieteistä kukoisti Etelä-Ranskassa, ja, jos ei ota lukuun Salernoa,
vain siellä, varsinkin lääketiede. Sitä paitsi olivat juutalaiset
perustaneet sinne useita oppineita laitoksia… Etelä-Ranskan
kaupungit olivat jo aikaisin, iloinneet vapaudesta ja itsenäisyydestä,
jommoista ei vielä tunnettu muissa Europan maissa. Vieläpä
Toulousessa, mahtavan kreivin asuinpaikassa, johtivat hallintoa
itsenäinen maistraatti ja vapaa porvarivaliokunta, ja Moissakissa
ruhtinaan täytyi juhlallisesti valallaan vahvistaa kaupungin oikeudet,
ennenkuin hän saattoi ajatellakaan uskollisuudenlupauksen
ottamista. Näin ollen ei voi ihmetellä, että Etelä-Ranskassa ensin
pääsi valtaan yleinen vastenmielisyys kristinuskon huonontumisen
johdosta, että siellä jumalanpalveluksen uudistus, samoin kuin
evankeliumin kääntäminen maan kielelle tulivat välttämättömän
tarpeelliseksi sekä että tästä syttyi kirkon kanssa hirvittävä sota, joka
vihdoin ei ainoastaan hävittänyt vapautta näistä seuduista,
muuttanut Europan kukoistavinta maata erämaaksi pitkiksi ajoiksi ja
levittänyt Ranskan kuninkaiden valtaa aina Välimereen asti, vaan sai
vielä aikaan inkvisitsionin käytäntöön ottamisen länsimaissa".

1100-luvun alussa oli kerettiläisyys niin levinnyt Etelä-Ranskassa,

että paavi Calixtus II v. 1119 huomasi tarpeelliseksi Toulousin
kirkolliskokouksessa ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin sitä vastaan;
mutta kerettiläisyys kasvoi koko vuosisadan kuluessa yhä enemmän
ja juurtui yhä syvemmälle.

Niinkuin kaikkia suuria uskonpuhdistusliikkeitä, kannattivat tätäkin

monet eri luokat erityisine harrastuksineen ja tarkotuksineen,
ainoastaan yhteisen vihan, roomalaisen riistämisen vihaamisen,
yhdistäminä. Mutta kaikki ne koettivat päästä päämääräänsä yhtä
tietä: palaamalla alkukristillisyyteen. Tosin saattoivat ne kukin sillä
tarkottaa aivan eri asioita. Ei ole ihmettelemistä, että on syntynyt
erilaisia mielipiteitä siitä, mitä näillä etelä-ranskalaisilla kerettiläisillä
— "katareilla"[21] niinkuin heitä kutsuttiin (siitä on tullut sama
"kerettiläinen") — oli oikeastaan pyrkimyksenä. Lienee yhtä
uhkarohkeata tehdä heistä kaikista kommunisteja, kuin kieltää
yleensä mitenkään kommunistisien tarkotuksien ilmenemistä.
Varsinkin valdolaisien opeissa on todistettavissa selviä jälkiä
kommunismista.

Tämän lahkon perustajaksi mainitaan tavallisesti Pietari Valdusta,

muutamaa rikasta Lyonin kauppiasta, joka nähdessään ympärillään
vallitsevan suuren kurjuuden, häpesi rikkauttaan, jakoi omaisuutensa
köyhille (noin v. 1170) ja kokosi ympärilleen samanmielisiä, jotka
rupesivat palvelemaan köyhiä ja kurjuutta kärsiviä. Ellei hän olekaan
perustanut tätä lahkoa, on hän ainakin tavattomassa määrässä
vaikuttanut sen järjestymiseen ja leviämiseen. Useimmat tämän
lahkon jäsenistä olivat käsityöläisiä, varsinkin kankureja, joita usein
mainitaan kerettiläislahkolaisia. Heitä nimitettiin "humiliateiksi"
(alhaisiksi) tai "Lyonin köyhiksi".

Aluksi ei lahkolla ollut huomattavissa mitään tarkotusta erota

kirkosta. Kun Lyonin arkkipiispa kielsi heitä saarnaamasta, pyysivät
he lupaa siihen paavilta; mutta heidän oppinsa näytti liiaksi
vaaralliselta varsinkin kun he kieltäytyivät siitä, minkä myöhemmin
fransiskanit ja dominikanit tekivät, nimittäin rupeamasta
paavikunnan palvelukseen. Lusius III julisti heidät senvuoksi
pannaan v. 1184. Siten oli heidän yhteytensä kirkon kanssa
ainaiseksi rauennut.

Heidän kommunismillaan oli alkuaan täydellinen munkkiluonne. He

vaativat kommunismia, mutta jokainen ei niin vaan voinut kohota
omaisuuden yhteyden pyhälle asteelle, johon hekin yhdistivät
vastahakoisuuden avioliittoon. "Täydelliset" ovat pakotettuja
kommunismiin ja todennäköisesti aviottomuuteenkin; mutta
"oppilaat" saavat sitävastoin olla naimisissa ja pitää omaisuutta,
mutta heillä on sen sijaan velvollisuus elättää "täydellisiä", jotta
näiden ei tarvitse huolehtia tämän maailman turhuudesta.
Tämällainen kommunismi muistuttaa toiselta puolen elävästi
platonilaista, mutta toiselta puolen myöskin kerjäläismunkkien
kommunismia. Samoin kuin Platon, hekin opettivat naisten tasa-
arvoisuutta miesten kanssa. Mutta heidän kerettiläisin oppinsa, jonka
paavi kirosi, oli se, että naiset yhtähyvin kuin miehetkin saisivat
saarnata. Miehet ja naiset kulkivat yhdessä ylt'ympäri ja saarnasivat,
ja hurskaat sielut närkästyivät siitä, että silloin naimattomuus ei juuri
ollut samaa kuin ikuinen siveys.

Huomattava on myöskin se, että valdolaiset kieltäytyivät

suorittamasta sotapalvelusta ja vannomasta valaa, samoin kuin
heidän intonsa edistää hyvää kansansivistystä. "Kaikki poikkeuksetta,
miehet ja naiset, suuret ja pienet, opettavat ja oppivat lakkaamatta.
Työmies, joka tekee päivät työtä, opettelee itsekseen tai opastaa
toisin öisin; koska he tutkivat niin paljon, rukoilevat he vähän",
sanotaan muutamassa senaikuisessa, heille vihamielisessä
kirjotuksessa.

Jos valdolaiset olisivat tehneet rauhan paavikunnan kanssa ja

muodostaneet etuoikeuksia nauttivan järjestön, niin he olisivat
aristokratisista kommunisteista muuttuneet toisten työllä eläväksi
tavalliseksi munkkikunnaksi. Kun he nyt jäävät vainotuksi lahkoksi,
eivät ne sortamisen siemenet, jotka heidän kommunismissaan oli,
päässeet milloinkaan oikein itämään. Ne olivat ristiriitaisia niiden
alempien kansanluokkien kansanvaltaisille pyrkimyksille, joista
lahkokunta sai voimansa. Heillä oli valittavana joko se, että heidän
kommunisminsa tulisi kansanvaltaiseksi tai että se kokonaan häviäisi.
Riippuen ajan oloista ja myöskin luokista, jotka oppia kannattivat, on
käynyt toisin tai toisin. Missä porvarit ja talonpojat olivat
vaikuttavampana osana, siellä valdolaiset muuttuivat
porvarillisprotestanttiseksi lahkoksi. Missä taasen köyhälistöläinen
aines oli enemmistönä, tuli heistä kommunistisia "hurmahenkiä".

Valdolaisuus levisi Etelä-Ranskasta muualle. Me tapaamme heidän

seurakuntiaan Pohjois-Italian ja Ranskan eri seuduissa, sittemmin
myöskin Saksassa ja Böhmissä. Ne olivat kaikki likeisessä yhteydessä
toistensa kanssa, — piirre, jonka jo olemme maininneet olleen
keskiajan kommunisteille ominaisen. "Samoin kuin apostolit, kulkivat
vanhat valdolaiset papit ylt'ympäri taukoamatta, kävivät
kaukaisimmissakin seurakunnissa ja etäisimpienkin ammattiveljien
luona", kirjottaa Bender valdolaisten historiassaan. "He tunsivat
uskonveljiensä asumukset ovissa ja katoissa olevista määrätyistä
merkeistä. Usein ulotettiin nämä matkat niinkin etäisiin maihin kuin
Saksaan ja Böhmiin. Viimeksimainitun maan valdolaiset olivat aina
mitä likeisimmässä yhteydessä Ranskassa ja Piemontissa olevien
uskonveljiensä kanssa, auttoivat heitä rahoilla ja lähettivät
nuorukaisiaan Piemontin laaksoihin, jotta heitä siellä opetettaisi
pyhään saarnavirkaan".

Kun etelä-ranskalainen kerettiläisyys tuli niin mahtavaksi, että se

alkoi paavikunnasta näyttää uhkaavalta, kutsui paavi Pohjois-
Ranskan ryöväriritariston ja kaikellaisen muun ryöväriväen apuun,
järjesti ne n.k. ristiretkeksi rikkaita kerettiläiskaupunkeja ja
maaseutuja vastaan. Koko Etelä-Ranskassa hävitettiin ja ryöstettiin
mitä kauheimmalla tavalla näiden "albigenssisotien" aikana, jotka
saivat nimensä Albi-nimisestä kaupungista, eräästä kerettiläisten
pesäpaikasta ja jotka kestivät vuodesta 1208 aina 1230-luvulle asti.
Se ei ollut suinkaan paavikunta, joka korjasi voiton hedelmät siitä,
että valdolaiset lopullisesti voitettiin, vaan Ranskan kruunu, joka
anasti hävitetyn maan ja laski siten perustuksen suuruudelleen.
Mutta ranskalainen kuninkuus oli pian käyvä paaveille paljon
epämieluisammaksi kuin albigenssilainen kerettiläisyys, sillä se
voimistui niin, että teki paavit apureikseen, vieläpä vangeikseen.

Mutta jos siis paavit eivät voittaneetkaan albigenssisodasta, murtui

kumminkin niiden kautta kerettiläisten päävoima. Kaupungeissa eivät
sitten valdolaisetkaan uskaltaneet missään julkisesti esiintyä, ja
liikkeen keskus siirtyi kaukaisiin alppilaaksoihin. Lahko sai siellä
puhtaasti pikkutalonpoikaiskansanvaltaisen leiman ja on tässä
muodossa säilynyt muutamissa Savoijin ja Piemontin laaksoissa aina
meidän päiviimme asti.

III. Apostoliset veljet.

Samalla kuin kerettiläisyys yleensä, oli kukistettu myöskin

kerettiläinen kommunismi. Näytti siltä kuin
köyhälistöläiskommunistiset pyrkimykset voisivat esiintyä vain
munkkilais-paaviystävällisessä muodossa. Mutta näimme jo
fransiskaneista puhuttaessa, että kerjäläismunkkikunnissa oli
aineksia, jotka helposti saattoivat joutua ristiriitaan rikkaan ja
riistävän kirkon kanssa. Paavikunnan epäluulot ja sen vainot johtivat
"hurmahenkien" köyhälistöläisystävälliset ainekset helposti
vaihtoehtoon: kaikesta toiminnasta luopuminen tai kapina. Jos
olosuhteet olivat suotuisat, voi viimeksi mainittu saada melkoisen
laajuuden.

Siten syntyi Pohjois-Italiassa vahva kommunistinen

kerettiläislahko, "apostoliset veljet" eli "patarenit."
 Tämä viimeinen nimi johtuu sanasta "patari", joka merkitsee
lumppujenkokoojaa, ja oli vanha nimitys alimpien kansankerroksien
seassa tavattaville liikkeille. Jo v. 1058 esiintyi Milanossa
"patareninen" liike, joka oli suunnattu tämän kaupungin rikasta
papistoa ja aatelistoa vastaan. Valdolaisia ja muitakin kerettiläisiä
kutsuttiin Italiassa usein 1100-luvulla patareneiksi, ja 1200-luvulla
apostoliset veljet saivat saman nimen.

Tämän lahkon perustaja oli Gerardo Segarelli, joka oli kotoisin

Alzanosta, muutamasta Pohjois-Italian kylästä läheltä Parmaa. Hän
pyrki fransiskanien munkkikuntaan, mutta ei päässyt. Silloin hän
jakoi omaisuutensa köyhille ja perusti noin v. 1260 omin päin uuden
munkkikunnan, joka pian sai osakseen suurta suosiota varsinkin
Lombardian alemman väestön keskuudessa. "He kutsuvat kaikki
toisiaan", kirjottaa Mosheim kerettiläishistoriassaan, "siskoiksi ja
veljiksi ensimäisten kristittyjen tapaan. He elivät ankarassa
köyhyydessä, heillä ei saanut olla huonetta eikä varastoja
seuraavaksi päiväksi eikä mitään, mikä kuului elämän mukavuuteen.
Kun he olivat nälissään, pyysivät he ruokaa ensimäiseltä, jonka
kohtasivat, ja söivät mitä annettiin." Avioliitto oli kielletty. "Niillä
veljillä, jotka menivät ulos maailmaan saarnaamaan parannusta, oli
oikeus, kuten apostoleillakin, kulettaa muassaan sisarta, mutta ei
vaimona, vaan ainoastaan auttajana. He kutsuivat näitä
ystävättäriään vain sisariksi Kristuksessa ja kielsivät aina elävänsä
heidän kanssaan missään aviollisessa tai epäpuhtaassa suhteessa,
vaikkapa makasivatkin samassa vuoteessa."

Uudet apostolit esiintyivät alussa hyvin varovaisesti. He varoivat

julkisesti esiintymästä kirkon vastustajina. Salaisissa yöllisissä
kokouksissa he opettivat pelastussanomaansa. Apostoleja lähetettiin
kaikkiin maihin, Espanjaan, Ranskaan, Saksaan. Viimeksi mainitussa
maassa tulivat he niin lukuisiksi, että v. 1287 muuan hengellisten
kokous Würzburgissa huomasi olevan syytä lailla kieltää jokaista
ottamasta heitä huoneeseensa, antamasta heille ruokaa ja juomaa.

Italiassa kirkko oli jo ennen kiinnittänyt huomiota kommunistisiin

hurmahenkiin. Parman piispa oli saanut heistä tietoja, jotka johtivat
siihen, että hän vangitutti v. 1280 Segarellin. Mutta se tutkintokunta,
jonka paavi Honorius IV asetti, ei pitänyt niin perin vaarallisena
apostolisia veljiä; heidän seurakuntaansa ei pidetty muuna kuin
molempien etuoikeuksia nauttivien kerjäläismunkkikuntien,
fransiskanien ja dominikanien, kilpailijana. Segarelli vapautettiin,
mutta karkotettiin Parmasta; hänen munkkikuntansa olemassaolokin
kiellettiin sitte v. 1286.

Tällä karkotuksella oli sama seuraus kuin monella muullakin, se

vain lisäsi sitä pahaa, jota sen piti vastustaa. Segarelli harhaili
ylt'ympäri koko Pohjois-Italiassa levittäen oppiaan. Apostoliset veljet
eivät alistuneet paavin päätöksien alle, liitto ei hajonnut. Ja kun
vainot nyt tulivat yhä ankarammiksi, vuodattivat ne uutta öljyä
liekkeihin ja erkaannuttivat apostoliset veljet lopullisesti kirkosta.

Segarelli otettiin v. 1294 uudelleen kiinni ja poltettiin oltuaan

vankeudessa muutamia vuosia. Mutta hänen tilalleen astui nyt
rohkeampi ja päättäväisempi kiihottaja, muuan toiminnan mies,
Dolcino. Tämä syntyi jälkimäisellä puoliskolla 1200-lukua Vercellin
lähellä. Hänen isänsä pappi Julius, joka todennäköisesti kuului
Navarran aateliin, oli elänyt erakkona, mutta ei yksinään, vaan
yhdessä Dolcinon äidin kanssa. Hän ei hävennytkään poikaansa.
Antoi tälle hyvän kasvatuksen ja poikaa piti valmistettaman
Vercellissä hengelliseen säätyyn. Muuan tyhmä teko — hän otti näet
muutamia kultarahoja opettajaltaan — oli syynä siihen, että
nuorukainen pakeni ja lähti Trientiin, jossa meni oppilaaksi
fransiskaniluostariin. Siellä ollessaan oppi hän tuntemaan
apostolisten veljien opin, joka oli hyvin samallainen, kuin ne opit,
joita fratisellit, kapinoivat fransiskanit, kannattivat, ja sai senvuoksi
lukuisia kannattajia fransiskaniluostareista. Hän omaksui ne palavan
sielunsa koko innolla ja hänestä tuli pian lahkon etevimpiä miehiä.
Hän liittyi lahkoon todennäköisesti vuonna 1291.

Hän ei viihtynyt kauempaa luostarissa ja lähtikin sieltä pois,

ennenkuin oli tehnyt munkkilupaukset. Pian senjälkeen hän tutustui
Trenkistä kotoisin olevaan Margeritaan, joka silloin oli oppilaana
muutamassa pyhän Katarinan luostarissa. Kaikki kertojat ylistävät
sekä Margeritan että Dolcinon vaikuttavaa kauneutta, joka
molemmista yhtyi suureen järkevyyteen, epäitsekkääseen
innostukseen, rohkeuteen ja päättäväisyyteen. Ei ole siis ihme, että
molemmat mieltyivät toisiinsa. Dolcino rupesi pyhän Katarinan
luostarin rengiksi saadakseen olla häntä lähempänä, voitti hänet
aarteittensa puolelle ja sai hänet vihdoin pakenemaan kanssaan.
Aina kuolemaansa saakka taistelivat he sitte yhdessä asiansa
puolesta, elivät, vastustajain väitteiden mukaan, aviollista elämää,
vaikkeivät olleetkaan laillisesti vihittyjä, kun taasen Dolcino itse
selitti, että he aina olivat olleet toisiinsa ainoastaan siinä suhteessa
kuin veli ja sisar.

Pari pakeni Lombardiaan, missä Dolcino Segarellin kuoltua tuli

liikkeen johtajaksi. Mutta vaino kävi pian niin ankaraksi, etteivät he
voineet jäädä Italiaan. Ahdistettuna kaupungista kaupunkiin, hän
vihdoin sai joksikin aikaa turvapaikan Dalmatiassa. Täältä hän lähetti
useita kirjeitä Italiassa oleville uskonveljilleen, jotka niitä levittivät
lentokirjasina.
 Paitsi Segarellin opetuksia vaikuttivat Dolcinoon erikoisesti myöskin
apotti Joakim Fiorelaisen opit, joista jo ennen olemme puhuneet.
Mutta kun tämä kolmesta yhteiskuntatilastansa asetti yleisen
munkkiuden tilan korkeimmaksi, meni Dolcino askeleen kauemmaksi.
Hänen aikanaan oli jo kerjäläismunkkikunnista kylliksi kokemusta
osottamaan, ettei tämä ollut oikea keino omaisuuden yhteyden
toteuttamiseksi. Fransiskaneihin ja dominikaneihin oli jo tarttunut
kirkon yleinen turmelus. Jos siis tätä tahtoi puhdistaa, niin täytyi
poistaa koko munkkilaitos ja palata yleisesti ensimäisten apostolisien
seurakuntien järjestykseen.

Mutta kuinka tämä tapahtuisi? Eihän siihen kommunistien omat

voimat voineet riittää. Samoinkuin Joakimin oppilaat, toivoi
Dolcinokin alussa jonkin kuninkaallissyntyisen Messiaksen
ilmestymistä. Hän pani toivonsa Aragonian Fredrikiin ja ennusti, että
tämä vielä valtaisi paavinistuimen, tappaisi paavin ja hänen
kardinalinsa, pappinsa, munkkinsa ja nunnansa. Ainoastaan niitä
säästettäisi, jotka liittyisivät apostolisten veljien seurakuntaan ja vain
he pääsisivät tulevien ihanuuksien osallisuuteen.

Dolcino vetosi ennustuksissaan Vanhan Testamentin profeettoihin

ja Apokalypsiin, mutta hän ei ollut suinkaan mikään järjetön
hurmahenki, vaan teki tarkkoja havainnolta siitä, mitä näki
ympärillään. Aragonia, joka oli Etelä-Ranskan rajalla, oli samoista
syistä tullut paavinvallalle vihamieliseksi, rupesi julkisesti
albigenssisodissa kerettiläisten puolelle ja jatkoi sitten taistelua
paavia ja sittemmin paavia ja Ranskaa vastaan. Ranskalaiset ajettiin
pois Etelä-Italiasta n.k. sisilialaisen iltamessun kautta, ja Sisilia alistui
aragonialaisten ruhtinaitten hallittavaksi. Vuonna 1294 astui Fredrik
II siellä valtaistuimelle. Mutta samaan aikaan pääsi paaviksi
Bonifasius VIII, joka oli ilkeimpiä ja ahnaimpia, mutta myöskin
tarmokkaampia paavia mitä milloinkaan on ollut. Näiden molempien
kesken syttyi hurja taistelu, joka kesti lähes vuosikymmenen.

Dolcinon toiveet Fredrikin suhteen eivät siis suinkaan olleet

haaveilevaa unelmaa. Hänen erehdyksensä oli vain siinä, että uskoi
niihin suuriin sanoihin, joita molemminpuolin tässä taistelussa
käytettiin, ja piti taistelua hetkellisten etujen puolesta
periaatteellisena, taistelua ryöstösaaliin puolesta taisteluna
riistämistä vastaan. Sama harhaluulo on ollut vielä Dolcinonkin
jälkeen monella, hyvinkin valistuneella ajattelijalla.

Ensimäisessä kirjeessään, joka on vuodelta 1300, ennustaa

Dolcino, että Fredrik v. 1303 voittaisi Bonifasiuksen. Tämäpä todella
kuolikin sinä vuonna, mutta ei suinkaan Fredrikin toimesta, vaan
mielipahasta, kun hänet otettiin vangiksi riitansa johdosta mahtavan
roomalaisen aatelisperheen Colonnan ja Ranskan kuninkaan Filip
IV:nnen kanssa, joka oli hänen kilpailijansa saaliinhimossa,
häijyydessä ja pontevuudessa. Mutta seurauksena ei ollut
paavikunnan kukistaminen, vaan se, että valittiin sovinnollinen paavi,
joka teki rauhan Filipin kanssa.

Kun odotettu käänne jäi tapahtumatta, tekasi Dolcino joulukuussa

1303 pari uutta kirjettä, joissa hän huomautti, kuinka hänen
ennustuksensa mukaan "tuho oli kohdannut päivän kuningasta",
Bonifasiusta, ja ennusti, että uutena vuotena uusi paavi ja hänen
kardinalinsa sortuisivat Fredrikin toimesta, ja v. 1305 tulisi alemman
papiston vuoro. Tämä ennustus kävi toteen vielä vähemmän kuin
edellinen. Päinvastoin paavi teki v. 1304, sovittuaan Ranskan kanssa,
rauhan myöskin Sisilian kuninkaan kanssa, jolta Dolcino ei siis enää
saattanut toivoa mitään.
 Pian senjälkeen tapaamme hänet uudelleen Italiassa. Hän oli
jättänyt varman piilopaikkansa ja samonnut aseellisen joukon
johtajana Piemontiin alkaakseen julkitaistelun kirkkoa, valtiota ja
yhteiskuntaa vastaan — ensimäinen koe länsimaissa aseelliseen
kommunistiseen kapinaan.

Avun odottaminen Fredrikiltä osottautui turhaksi. Mutta

kommunistiset haaveksijat saivat apua talonpojilta, joiden voimalla
onkin aivan toinen vallankumouksellinen arvo kuin ruhtinaalla, joka
riitelee paavin kanssa. Talonpoikien avun ansio onkin se, että kapina
kesti aina vuoteen 1307. Yrityksestä uudistaa yhteiskunta
alkukristillisyyden hengessä sukeusi talonpoikaissota.

IV. Talonpoikaissotien taloudelliset juuret.

Talonpoikaissodat eivät keski-ajan loppupuolella olleet mikään

harvinainen ilmiö. Kaikkialla oli tarpeeksi sytytysaineita koossa, ja
tarvittiin vain kipinä niiden sytyttämiseksi.

Ymmärtääksemme sen, täytyy meidän luoda katsaus siihen

muutokseen, minkä kaupunkien kehitys oli saanut aikaan
talonpoikaisväestön asemassa.

Kaupunkien syntyminen loi markkinoita ei vain teollisuuden vaan

myöskin maanviljelyksen tuotteille. Kaupunkilaiset — kauppiaat ja
käsityöläiset — kykenivät kaupungin kasvaessa yhä vähemmän
tuottamaan itse kaikkia elintarpeita ja raaka-aineita, joita tarvitsivat.
He ostivat ympäristön pieniltä ja suurilta maanviljelijöiltä sen, mitä
nämä tuottivat yli oman tarpeen, ja antoivat heille korvaukseksi
itsetuottamiaan tai ulkoatuotuja teollisuustuotteita tai — rahaa.
Talonpojat, jotka nyt saivat rahoja käsiinsä, pyrkivät luonnollisesti
vaihtamaan luonnossa ja päivätöinä suorittamansa verot rahassa
maksettaviksi, siten tullakseen vapaiksi miehiksi, jotka vapaasti
hallitsivat omaisuuttaan. Ja maanomistajat, jotka myöskin alkoivat
tarvita rahaa, halusivat usein itsekin sellaista muutosta.

Mutta vaikka sekä talonpojat että tilanomistajat harrastivatkin

luonnontalouden muuttumista rahataloudeksi, ei tästä kuitenkaan
koitunut rauhaa eikä sopusointua, kuten ehkä olisi saattanut luulla.
Kaikkea muuta. Me olemme jo huomauttaneet, ettei koskaan varsin
suuresti pyritty lisäilemään sellaisia veroja, joita suoritettiin
luonnossa, kun sitävastoin tilanomistaja ei milloinkaan voi saada
kylliksi rahaa. Huomaammekin senvuoksi, että tilanomistajat nyt
entistä enemmän koettavat korottaa talonpoikien taakkaa.
Talonpoikien ei ollut kovinkaan vaikea maksaa luonnontuotteidensa
ylijäämästä, niin kauan kuin sitä ei voinut myydä. Mutta kun
luonnontuotteet rupesivat tekemään kauppansa, merkitsi niiden tai
niistä saadun rahan antaminen herroille, aina luopumista omista
nautinnoista, jotka pian tulivat tarpeiksi.

Tämän vastakkaisuuden lisäksi tuli vielä toinen. Ennen kaupunkien

kehittymistä ei talonpojilla ollut mitään turvapaikkaa, jonne olisivat
voineet paeta liian kovasti nylkevää herraa. Nyt monet käyttivät
hyväkseen sitä mahdollisuutta, jonka kaupungit tässä suhteessa
tarjosivat. Paremmassa asemassa olevat talonpojat taas käyttivät
hyväkseen herrojensa satunnaista rahapulaa ostaakseen maansa
aivan vapaaksi. Nämä molemmat seikat vähensivät suuresti niiden
talonpoikien lukumäärää, jotka suorittivat päivätöitä
herraskartanoihin, ja hovien taloudenhoito kärsi tästä suuresti.
Samaan aikaan siis kun talonpojissa kasvoi kaupunkien vaikutuksesta
pyrkimys päästä helpommalle tai kokonaan rasituksistaan, kasvoi
tilusherroissa pyrkimys kiinnittää heidät, mikäli mahdollista, vielä
kiinteämmin hoviin ja lisätä heidän päivätöitään.

Lisäksi tuli vielä yksi vastakkaisuus. Kun maanviljelyksen tuotteet

alkoivat saada arvonsa, sai myöskin maa arvon. Eikä ainoastaan jo
viljelty maa. Kun kaupungit olivat kohonneet merkityksessä ja
arvossa, olivat ne ajat olleet ja menneet, jolloin kaikki ne, jotka
tahtoivat raivata uutta maata, olivat tervetulleita alustalaisiksi tai
kyläkuntayhteisöön ja saivat haltuunsa maata niin paljon kuin
halusivat. Asutus oli jo siksi taaja, että maanomistus alkoi tulla
erikoisoikeudeksi ja varsin kallisarvoiseksi ja tärkeäksi oikeudeksi,
josta käytiin kiivasta taistelua. Toiselta puolen tulivat kyläkunnat
suljetummiksi ja julistivat kaiken maansa niiden perheiden —
yhteiseksi — yksityisomaisuudeksi, jotka silloin kyläkuntaan
kuuluivat. Samoin kuin kaupungeissa, syntyy nyt maaseudullakin
väestöluokka, jolla on pienemmät oikeudet kuin muilla kunnan
jäsenillä. Mutta toiselta puolen kokivat tilanomistajat muuttaa
kyläkuntien omaisuutta omaksi yksityisomaisuudekseen jättämällä
kaikkein armollisimmin kyläkuntalaisille joitain määrättyjä
käyttöoikeuksia siihen.

Taloudellisen kehityksen kulkiessa eteenpäin tulivat kaikki nämä

vastakohdat yhä jyrkemmiksi. Katkeruus herrojen ja talonpoikien
välillä lisääntyi, se johti yhä helpommin yhteentörmäyksiin, joilla oli
tavallisesti vain paikallinen luonne, mutta jotka toisinaan saattoivat
levitä koko maakuntiin, kokonaisiin maihin, ja muuttua vasituisiksi
sodiksi — "talonpoikaissodiksi".

Näitä sotia käytiin vaihtelevalla onnella. Mutta yleensä voipi sanoa,

että talonpoikien tila 1200- ja 1300-luvuilla — Italiassa
aikaisemminkin — oli tasaisesti paranemassa, huolimatta yksityisistä
tappioista.[22]

Miksi siis talonpojat pääsivät kohoamaan, se selviää jo osaksi siitä,

mitä on sanottu. Kaupungeista talonpojat saivat tuen, jota
käyttivätkin. Saadakseen pitää tarvitsemansa työvoiman, täytyi
tilanomistajan ymmärtää kohdella heitä paremmin, tehdä heidän
olonsa siedettäväksi.

Samaan suuntaan vaikutti myöskin tilanomistajan taloudellinen

ahdinkotila. Kristikunta oli 1100-luvulla tullut kyllin voimakkaaksi ei
ainoastaan puolustamaan itseään vihollisia vastaan, vaan vieläpä
asettumaan hyökkäyskannalle niitä vihollisia vastaan, joiden rikkaus
ja korkeampi sivistys kiihottivat kristittyjen sotilasten ja pappien
saaliinhimoa, nimittäin itämaisia vastaan. Ristiretket alkoivat,
kaikkien maiden seikkailuhaluiset ja saaliinhimoiset läänitysherrat
ottivat niihin mitä innokkaimmin osaa. Mutta ristiretkien kävi samoin
kuin meidän päivinämme siirtomaapolitikan: ne alettiin suurin toivein
ja loppuivat pettymykseen, niiden tulos ei mitenkään vastannut niitä
uhreja, joita ne vaativat. Yhdessä kohdin ne sentään edukseen
erosivat nykyisestä siirtomaapolitikasta. Kiitos "valtionperiaatteen"
kehittymisen, on se meidän päivinämme valtio, s.o. veronmaksajat,
väestön suuri joukko, joka saa antaa uhrit siirtomaapolitikalle. Voiton
niistä korjaavat taas muutamat seikkailijat ja kauppiaat.

Niin ei ollut laita "synkkänä" keskiaikana. Silloin ei ollut mitään

valtiovaltaa siinä merkityksessä kuin nykyään. Ne herrat, jotka
lähtivät Itämaille rikastuakseen, tekivät tämän omalla
kustannuksellaan, omalla vastuullaan; valtio ei joutunut kärsimään
retken mahdollisesta epäonnistumisesta. Ristiretket rikastuttivat
monia kaupunkeja, varsinkin Italiassa olevia, mutta hävittivät suuren
osan Europan aatelistoa. Mutta jälelle jääneet olivat tottuneet
korkeamman sivistyksen vaatimuksiin, ja näiden hankkimiseksi
tarvittiin Europassa paljon rahaa. Aateliston rahantarve kasvoi
nopeasti. Tämä saattoi johtaa siihen, että talonpoikia kiristettiin
entistä enemmän, mutta antoi myöskin talonpojille tilaisuuden ostaa
talonsa vapaiksi jollakin heti maksettavalla rahasummalla. Varsinkin
alempi aatelisto kärsi tästä asioiden kehityksestä, ja kadotti melkein
kokonaan itsenäisyytensä, joutuessaan pian rappiolle.

Vielä on eräs seikka huomioon otettava. Väestön kasvaessa johti

kyläkuntayhteisöjen sulkeutuminen, samoinkuin niiden maiden
joutuminen hoviherrojen käsiin siihen, että talonpoikien maansaanti
uutisviljelystä varten kävi suuressa määrin vaikeaksi. Liika väestö oli
sen vuoksi pakotettu hankkimaan toimeentulonsa muulla tavalla
maanviljelyksen ulkopuolella, tämä tapahtui etenkin kaupunkilaisen
käsityöammatin, tai sotapalveluksen muodossa. Sekä rahallisesti
rappiolle joutunut alempi aatelisto että joukko maaseudun
voimakasta nuorisoa ryhtyi palvelemaan palkkasotilaina herroilla,
jotka maksoivat hyvin ja lupasivat runsaasti saalista, ruhtinailla tai
kaupungeilla taikka myöskin yksityisillä onnellisilla sotapäälliköillä,
jotka alkoivat harjottaa sodankäyntiä ammattina ja rupesivat
väkineen enimmän tarjoovan palvelukseen. Sellaisia
palkkasotajoukkoja oli Italiassa jo 1200-luvulla.

Feodalisen sotajoukon, ratsuväen, ritarijoukon, ohella esiintyy nyt

värvättyjä armeijoja — jalkaväki saa taasen sodankäynnissä
merkityksen. Mutta nämä värvätyt talonpojat eivät yleensä vielä ole
köyhälistöön kuuluvia, vaan talonpoikien poikia, jotka päätettyään
sotapalveluksensa, jos he ovat saaneet tarpeeksi rahaa ja tavaraa,
lähtevät kotiinsa ottaakseen osaa perheen töihin tai perustaakseen
oman kodin. Ja mukanaan tuovat he varustuksensa ja aseensa ja
palvelleen sotilaan sotakuntoisuuden. Ritarit 1300- ja 1400-luvulla
saivat kyllä usein kokea, ettei genualaisen ja englantilaisen jousen,
sweitsiläisen keihään tai böhmiläisen piikkinuijan kanssa ollut
leikittelemistä. Se seikka on varmasti vaikuttanut sen ajan
talonpoikaisväestön tilan paranemiseen.

Italiassa, kuten tiedämme kehittyi kaupunkilaitos ensimäiseksi.

Siellä myöskin ensin ilmenivät tässä kosketellut hoviherrojen ja
talonpoikien väliset vastakkaisuudet. Mutta Italiassa kehittyi muuan
erikoinenkin ilmiö, joka oli omiaan erikoisesti jyrkentämään näitä
vastakohtia, se tapahtui tuon n.k. absentismin vaikutuksesta, jolla
tarkotetaan sitä, että tilanomistaja eleli kaukana poissa
kartanostaan.

Vanhalla-ajalla olivat Italian (samoin kuin Kreikankin) suurtilalliset

eläneet enimmäkseen kaupungeissa. Keskiajan italialaiset kaupungit,
jotka aina olivat säilyttäneet yhteytensä antikisen ajan perintöön,
ottivat mielellään maalaisaatelistoa muuriensa sisäpuolelle, ja kun
kaupunkien valta kasvoi, pakotettiin aatelisto muuttamaan niihin.
Tällä politikalla oli melkein samat vaikuttavat syyt kuin Ranskan
kuninkailla 1600- ja 1700-luvuilla, kun he pakottivat aateliston
jättämään tilansa ja elämään hovissa. Hyöty oli kahdenkertainen:
aateliston itsenäisyys hävisi, ja samalla hovin — tai kaupungin —
loistoa lisättiin. Mutta Italian maalaisväestölle tulivat sen kautta olot
monin paikoin samallaisiksi kuin Ranskan olot ennen vallankumousta.

Kun sortajat ja sorretut elävät yhdessä, ei sortaminen muuten

samallaisissa oloissa yleensä esiinny niin hirveällä tavalla kuin jos
sortaja asuu toisessa seudussa. Yhteiselämä tuottaa, paitsi
jonkinlaista tuttavallista suhdetta, mukanaan myöskin etujen
yhteisyyden, joka tasottaa monta vastakkaisuutta. Hoviherra, joka
elää talonpoikiensa keskellä, ei ole välinpitämätön siitä, missä tilassa
hänen ympäristönsä on, ilahuttaako se häntä vai surettaa, onko
seutu pesäpaikkana taudeille, jotka uhkaavat häntä ja hänen
perhettäänkin, vai kukoistavan terveyden pesäpaikka.

Jos taasen tilanomistaja elää kaukana kaupungissa, ei hän

harrasta eikä ymmärrä talonpoikiensa tilaa. Ainoa, mikä silloin
hänestä on jonkin arvoista, on se, mitä hänen tilansa antaa puhdasta
tuloa, olkoon hänen maansa asumaton ja autio, se on hänestä ihan
yhdentekevää, kunpa vain hänen tulonsa eivät pienene. Mihin
tällainen järjestelmä johtaa, siitä todistavat puhuvimmin Rooman
ympärillä olevat tasangot, n.k. Rooman Campagna. Vielä 1400-
luvulla tämä oli hyvin viljeltyä seutua, jossa oli lukuisia kyliä. Nyt se
on suoperäisenä erämaana, missä menestyvät ainoastaan
puhvelihärät ja vilutaudin siemenet.

Absentismin tuottamiin epäkohtiin tuli keskiajan Italiassa vielä se,

että kaupunkilaiselämä tartutti aatelistoon pian kapitalistisen
tuntemis- ja ajattelemistavan. Ei ihme, että maanviljelyksestä tuli
Italiassa aikaisemmin kuin muualla kapitalistinen laitos. Missä
talonpoikien ei onnistunut saada tilojaan täysin vapaaksi
omaisuudekseen, ja niin kävi vain harvoin, siellä tuli heistä
maanvuokraajia ja päiväpalkkalaisia, joilla ei ollut mitään oikeutta
viljelemäänsä maahan.

V. Dolcinon kapina.

Kun Dolcino samosi joukkoineen Italiaan, oli se kehitys, jota

olemme yllä kuvanneet, jo alkanut, ja ne eri luokkien vastakohdat,
joista huomautimme, olivat aivan ilmeiset. Silloin onkin helppo
käsittää, että hän sai lukuisasti puoluelaisia, kun hän kohotti kapinan
lipun.

Emme tiedä, oliko Dolcinolla ja hänen puoluelaisillaan aluksi

aikomusta turvautua talonpoikiin vai pakottivatko olosuhteet ilman
määrättyä tarkotusta heidät siten tekemään, niin pian kun he kerran
olivat päättäneet luopua munkkimaisesta oppinsa levittämisestä ja
ryhtyä aseelliseen toimintaan. Yksistään kommunistisiin intoilijoihin
ei voitu turvautua valtavampaa vallankumousta yritettäessä, ja
näiden rinnalla olivat juuri talonpojat väestön tyytymättömin ja
kapinallisin osa.

Mutta apostoliset veljet kadottivat kokonaan varman pohjansa, niin

pian kun he turvautuivat talonpoikiin. Heidän kohtalonsa on
todellakin surullinen. Ajan olosuhteet, tuo kohtalo, johtivat heidät
tielle, joka, ollen heille ainoana voitontakeena, kumminkin tuomitsi jo
ennakolta hedelmättömiksi kaikki heidän menestyksensä ja teki
heidän lopullisen perikatonsa välttämättömäksi.

Tämä saattaa aluksi näyttää salaperäiseltä, mutta muutama sana

riittää selittämään asian.

Apostoliset veljet olivat kommunisteja ja tahtoivat vaikuttaa

laajemmalta kuin muutamassa seurakunnassa. He uneksivat
vallottavansa Rooman ja muodostavansa koko yhteiskunnan omien
ihanteittensa mukaan. Talonpojat eivät olleet mitään kommunisteja,
eivätkä varsinkaan apostolisten veljien hengenheimolaisia. He
harrastivat kyllä niittyjen ja metsien yhteistä omistamista, mutta
eivät suinkaan tahtoneet olla kommunisteja nautinnonvälikappaleisiin
nähden eivätkä antaa kaikkea, mitä omasivat, yhteiskunnalle. Ja kun
kommunistit eivät tahtoneet pysähtyä, ennenkuin olisivat kukistaneet
koko yhteiskunnan, olivat talonpojat taasen valmiit rauhaan, kun
vain saivat hoviherroilta muutamia pieniäkin myönnytyksiä — jonkun
raskaan veron hartioiltaan tai omistusoikeutensa riidanalaiseen
maapalstaan tunnustetuksi.

Ja vielä ratkaisevampaa oli se, että talonpoikien katsantokanta oli

aina rajotettu mitä ahtaimpien paikallisetujen piiriin. Tämä on
ilmennyt kaikissa senaikuisissa talonpoikaiskapinoissa, ellei
kommunistien paikkainvälinen yhteys ollut tarpeeksi voimakas,
voittaakseen tällaista nurkkapolitikaa, ja on ollut syynä moneen
heidän tappioonsa. Kukin seutu teki kapinan ja taasen rauhan,
kysymättä lainkaan toisten mieltä, ja luonnollisesti yksinään helposti
sortui vastustajainsa keskittyneen voiman alle.

Dolcino näyttäytyi ensin Piemontin alppiseudussa. Sieltä hän

tunkeutui tasangolle ja valtasi Gattinaran linnotuksen lähellä
Bercelleä. Paitsi hänen omia uskonveljiään sekä seikkailijoita ja
entisiä palkkasotureita virtasi varsinkin talonpoikia joukottain hänen
joukkoonsa. Pian oli hänellä ympärillään 5,000 sotamiestä, siihen
aikaan jo jotenkin mahtava armeija. Ei tullut ainoastaan miehiä, vaan
tuli myöskin naisia, ja nämä taistelivat kuin leijonat Margeritan
johdon alaisina.

Seudun sortajat unohtivat keskinäiset riitansa. Vercellin ja Novaran

piispat sekä seudun kaupungit ja aatelisto varustivat sotajoukon
kapinallisia vastaan. Mutta sortajat lyötiin perinpohjin, eivätkä he
tunteneet itseänsä täysin turvatuiksi enään tuskin kaupunkien
muurienkaan suojassa.

Nyt kasvoi Dolcinon voima vielä enemmän — mutta tämä

tarmokas sotapäällikkö ei käytä hetkeä hyväkseen kapinan
levittämiseksi, vaan pysähtyy Sesia-laaksoon, jossa kapina on
alkanut ja tyytyy ryöstämään ja hävittämään vain muutamia
luostareita, herraskartanoita ja pikkukaupunkeja.

Tämä ilmiö ei siihen aikaan ollut mitään tavatonta, se uudistuu

kaikissa talonpoikaissodissa. Valsesian talonpojat eivät tahtoneet
levittää kapinaa ja olisivat luultavasti suostuneet rauhaan muutamilla
pienillä myönnytyksillä. Se lienee tapahtunutkin, sortajat olivat
perinpohjin säikähdyksissään, mikä selviää siitä, että he kokivat
houkutella Dolcinoa rauhaan lupaamalla yleisen anteeksi-annon ja
hänelle itselleen Vercellin kondottierin viran (palkkajoukkojen
päällikön toimen), jonka tarjouksen Dolcino kuitenkin ylenkatsoen
hylkäsi.

Talonpojat lienevät sen jälkeen saaneet ne myönnytykset, joita he

kapinallaan olivat pyrkineet saavuttamaan. Se ei ole todistettua,
mutta siten olisi selitettävissä, miksi Dolcino jäi toimettomaksi ja
talonpojat alkoivat luopua hänestä, samalla kun viholliset kokosivat
joukkojaan.

Kommunistinen kapina pysyi paikallisena. Mutta sen vastustajat

käsittivät kylläkin hyvin, että sillä oli yleinen merkitys. Tämän ajan
suuri kansainvälinen voima, paavinvalta, huomasi olevansa pakotettu
puuhaamaan ja järjestämään ristiretken kapinoitsijoita vastaan.

Tällä olikin näiden kohtalo ratkaistu. Kun he eivät kauemmin

voineet pitää puoliaan tasangolla, vetäytyivät he takaisin vuoristoon
ja kävivät sieltäkäsin sissisotaa ristiretkeläisiä vastaan. Dolcinon
mainio sotapäällikkökyky ja hänen toveriensa rohkeus tekivät ihmeitä
tässä taistelussa. Kerrankin esim. 30 dolcinolaista naista ajoi pakoon
200 miestä. Mutta ristiretkiläisten suurista tappioista huolimatta tuli
hyökkääjäin rautamuuri yhä vahvemmaksi kommunistien ympärille,
jotka yhä enemmän kadottivat kaiken maalaisväestön
myötätuotoisuuden sen hävityksen tähden, jota sota seudulle tuotti.
Aina vuoteen 1307 kestivät kuitenkin patarenit (joiksi apostolisia
veljiä myöskin kutsuttiin), ja silloinkin he kukistuivat hädän ja
puutteen ylenmäärin ahdistamina.

Ristiretkiläiset uuvuttivat heidät nälällä talvella 1306-1307.

Kaikkien asukasten sen vuoren lähellä, jolle he olivat leirinsä
varustaneet, täytyi jättää asuntonsa, jonka jälkeen piispa, joka johti
sotatoimia, rakennutti viisi vahvaa varustusta niihin paikkoihin, joista
kapinoitsijat helpoimmin olisivat voineet päästä tunkeutumaan
piirittäjäketjun läpi. Myöskin kaikki pienet polut ja käytävät
varustettiin ja vartioittiin niin tarkkaan, ettei ollut suinkaan
mahdollista hankkia muonaa ja aseita tai mitään muuta vuorelle. Nyt
vihdonkin nälkä ja pakkanen mursivat piiritettyjen voimat.

Siihen, että ristiretkiläiset saavuttivat voittonsa vain nälän ja

puutteen avulla, viittaa myöskin Dante "Jumalaisessa
komediassaan". Runoilija asettaa käyntinsä helvetissä vuodeksi 1300
ja hänen täytyi siis puhua patarenien kapinasta niinkuin jostain
tulevasta tapahtumasta. Muutamassa helvetin syvimmässä sopessa,
missä niitä vaivattiin, jotka olivat maan päällä aikaansaaneet
levottomuutta ja eripuraisuutta, runoilija tapaa Muhammedin, joka
huutaa hänelle:

Sä, jok' kenties kohta päivän näät,

Dolcinolle virka, liekö hänen tahto niin,
Ett' matka tänne jääpi toistaiseksi,
Niin eväs myötä! ettei tuiskut, myrskysäät
Novarralaisen hyödyks' käy, vie voittoihin
Hänt', jolle voitto muuten kävis' vaikeaksi.[23]
 Se oli todellakin tuisku — pakkanen ja elintarpeiden puute — joka
tuotti piirittäjille voiton, "jonka saavuttaminen muuten olisi käynyt
vaikeaksi ja vaaralliseksi". Piiritettyjen hätä kasvoi niin suureksi, että
he söivät jo niiden lihaa, jotka olivat kuolleet puutteisiin tai tauteihin.

Heidän asiansa oli hukassa, mutta heidän vastarintansa kesti

edelleen. Ja niin suuresti pelättiin näitä rohkeita taistelijoita, ettei
piirittävä sotajoukko uskaltanut, huolimatta ylivoimastaan, käydä
hyökkäykseen, ennenkuin, pari karkulaista oli ilmottanut, että
piiritetyt heikkoudesta olivat kykenemättömiä käyttämään aseitaan.

Maaliskuun 23 p:nä v. 1307 tapahtui vihdoinkin hyökkäys. Se oli

teurastusta, eikä suinkaan mitään taistelua. Piiritetyt kieltäytyivät
ottamasta vastaan armoa ja kokivat tehdä vastarintaa aina
viimeiseen asti. Melkein kaikki 1900, jotka olivat kestäneet loppuun
saakka, hakattiin maahan, ani harvat pääsivät pakoon ja vain
muutamia otettiin vangiksi, niiden joukossa Dolcino ja Margerita,
joita piispa oli nimenomaan käskenyt säästää, koska pikainen
sotakentällä kuoleminen näytti hänestä heille liian pieneltä
rangaistukselta.

Suuri oli ilo paavinmielisillä siitä, että tuo vaarallinen tulipalo

vihdoin saatiin sammutetuksi. Ulkonaisesti oli kapina ollut puhtaasti
paikallinen, mutta paavilaiset ymmärsivät sen kansainvälisen
merkityksen paremmin kuin Valsesian talonpojat. Piispa Raineri
lähetti lähetystön ilotervehdykselle paavi Klemens V:nnen luokse, ja
tämä piti voittoa niin tärkeänä, että hän heti lähetti tiedon siitä
Ranskan kuninkaalle Filip kauniille, todennäköisesti muillekin
ruhtinaille.

Mutta yhtä voittoa koki kirkko turhaan saavuttaa. Sen näet ei

onnistunut, kuten muuten niin usein, kiduttamallakaan pakottaa
kerettiläisiä peruuttamaan harha-oppiansa. "Lujina Dolcino ja
Margerita kestivät julmimmatkin rääkkäykset", kirjottaa Krone, "ei
tuskan ääntäkään päässyt tuon uskollisen naisen huulilta, ei
valituksen sanaakaan hänen taipumattoman toverinsa suusta.
Heidän suletuilta huuliltaan eivät mitkään kidutuspihdit, ei
runtelemiset eikä pistämiset eikä jäsenten silpominen voineet
pakottaa mitään peruutusta tai mitään rukousta".

Heidät tuomittiin kerettiläisten tavalliseen rangaistuksen, roviolla

poltettaviksi. Dolcino kärsi kuolemanrangastuksensa 2 p:nä
kesäkuuta 1307 Vercellissä. Margerita oli tuomittu katselemaan
tuomion toimeenpanemista. Myöskin tänä kauheana hetkenä pysyi
tuo urhea nainen lujana. Vielä kerran kehotettiin molempia, mutta
yhtä turhaan kuin ennenkin, peruuttamaan harha-oppinsa, jonka
jälkeen pyövelit, lisätäkseen onnettoman miehen sieluntuskia,
tarttuivat kiinni Margeritaan, kiduttivat ja häväisivät häntä kaikilla
mahdollisilla keinoilla vastapäätä Dolcinon roihuavaa roviota.

Margerita poltettiin kohta senjälkeen Biellassa. Niin innokas kuin

alempi kansa olikin patarenien veriseen kukistamiseen, herätti
kuitenkin tämän sen rohkean ja omaa parastaan katsomattoman
esitaistelijain kauhea mestaaminen vakavaa paheksumista. Syntyi
meteli, joka vasta asevoimin saatiin asetetuksi, ja muuan
aatelisnuorukainen, joka uskalsi pilkata tuota onnetonta ja lyödä
häntä vasten kasvoja matkalla roviolle, pääsi hädin tuskin pakoon
vihamielisen joukon käsistä.

Niin loppui ensimäinen kommunistinen kapina keskiajan

yhteiskunnassa. Se olikin jo ennakolta tuomittu perikatoon, sillä
yhteiskunnallisen kehityksen virta kulki silloin aivan toiseen
suuntaan. Mutta se kukistui kunnialla. Niin paljon kuin voittajat —
joiden tiedonannot ovat ainoat, jotka meillä on jälellä tästä liikkeestä
— ovatkin koettaneet väärennyksillä ja valeilla polkea voitettuja
lokaan, on heille ollut mahdotonta täydellisesti hävittää heidän
uhrautuvaisen sankariutensa muistoa. Se välkkyy sameimmastakin
esityksestä ja pakotti liikkeen myöhempiä tutkijoita antamaan
tunnustuksensa, vieläpä ihailunsakin, vaikka heidän, kuten esim.
Kronen, täytyi valittaen panna merkille, että "mahdotonta on päästä
siitä, että kommunismi, vieläpä naisyhteyskin ovat sisältyneet
Dolcinon suunnituksiin".

Kansanlauluissa ja legendoissa eli vielä kauan sekä Piemontin

laaksoissa että muualla Italiassa muisto tästä patarenien ja
talonpoikien kapinasta kirkon ja aateliston sortoa vastaan. Vielä
vuonna 1372 paavi Gregorius XI julkaisi bullan sitä kunnioitusta
vastaan, jota Sisiliassa osotettiin dolcinolaisten ja fratisellien tuhalle
ja luille, ikäänkuin ne olisivat olleet pyhimysten jäännöksiä. Ja itse
lahkokaan ei hävinnyt täydellisesti. Etelä-Ranskassa säilyivät sen
kannattajat niin lukuisina, että Latourin kirkolliskokous v. 1368 antoi
nimenomaisen käskyn, että kaikkialla, missä heitä tavattaisi, tuli
heidät ottaa kiinni ja jättää piispojen tutkittaviksi ja tuomittaviksi.

Mutta mitään merkitystä ei lahko sen jälkeen saavuttanut. Italiassa

olivat ne ajat jo ohi, jolloinka kerettiläisliike saattoi siellä menestyä.
1300-luvusta alkaen olivat hallitsevien luokkien ja paavin
harrastukset niin samallaisia, ja vallitsevien luokkien valtiovalta, ollen
taipuisa kehittymään uusi-aikaiseksi poliisivaltioksi, oli jo niin
varttunut, että saatiin helposti tukahutetuksi kommunistiset ja
kerettiläiset liikkeet alimmissa, heikoimmissa kansankerroksissa. Ja
Italian ulkopuolella apostoliset veljet sulautuivat vähitellen toisiin
samankaltaisiin heitä lähellä oleviin lahkoihin, erittäinkin valdolaisiin
ja beghardeihin.
IV LUKU.

Beghardit.

I. Beghardien alkuperä.

Se Alppien pohjoispuolella oleva maa, missä keski-ajalla

tavaratuotanto ja tavarakauppa ensiksi kehittyivät ja siis
yhteiskunnalliset kysymykset ensiksi esiintyivät, oli Alankomaat tai
lähemmin sanoen Flanderi ja Brabant. Täällä joukko kauppateitä
sattui yhteen. Ranskalaiset ja varsinkin italialaiset tulivat etelästä
käsin, osaksi Rhein-virtaa pitkin, myöhemmin suureksi osaksi
meritse, tuoden mukanaan itämaitten tavaroita sekä omia
tuotteitaan; pian seurasivat heitä myöskin espanjalaiset ja
portukalilaiset. Lännestä tulivat englantilaiset, pohjoisesta mahtavat
saksalaiset hansakauppiaat, jotka välittivät Pohjois-Europan kauppa
idän ja lännen välillä Lontoosta aina Novgorodiin asti ja tekivät
Flanderin satamat, varsinkin Brüggen, kauppansa pääpaikoiksi.
Kaupan rinnalla kukoisti teollisuus. Alankomaiset kankaat ja
merenrantaiset lakeudet olivat sopivia lammashoidon ja samalla
villateollisuuden kehittymiselle. Kauppaliikkeen vilkastuminen kiihotti
laajentamaan tuotantoa yli oman paikkakunnan tarpeen. Kaupan
kautta saatiin myöskin mainiota raaka-ainetta, englantilaista villaa,
parasta mitä silloin tunnettiin. Kaikki nämä seikat vaikuttivat, kuten
jo aikaisemmin olemme huomauttaneet, sen, että jo aikaisin
Flanderista alettiin viedä kankaita muualle. Mutta se merkitsi sitä,
että siellä kankurit jo aikaisin joutuivat riippuvaisuuteen
kapitalismista, että heidän teollisuutensa tuli kapitalistiseksi.

Ei siis ole mikään sattumus, että tapaamme jo varhain

Alankomaissa huomattavan kommunistisen lahkon, n.k. beghardit.

Heidän alkuperänsä on kätketty hämäryyteen, samoin kuin heidän

nimensäkin merkitys. Todenmukaista on kumminkin, että nimi on
johtunut muinaissaksalaisesta sanasta "beg", kerjätä, beghardit olisi
siis jotakuinkin samaa kuin kerjäläisveljet. Heitä kutsuttiin myöskin
"lollhardeiksi", nimi, joka johtuu sanasta "lollen", laulaa, hyräillä.
Molemmat nimet olivat pilkkanimiä, jotka kansa oli antanut; he itse
kutsuivat itseään keskenään yksinkertaisesti "veljiksi".

Jo 1000-luvulla lienee Alankomaissa ollut hurskaiden naisten

yhdistyksiä, n.s. beguinien tai beguttien seuroja. Niiden tarkotuksista
ei lähemmin tiedetä mitään. Osaksi lienevät ne syntyneet ristiretkien
aikana, jotka melkoisesti pienensivät miehistä väestöä, silloin tulivat
nämä "naiskodit" pakopaikoiksi niille monille, joiden täytyi jäädä
naimattomiksi. Luostarien rinnalla oli niillä se etu, että ne olivat
vapaita yhdistyksiä, jotka jäsen saattoi jättääkin, jos hän niin tahtoi.
Samallaisia yhdistyksiä rupesivat miehet perustamaan 12:nnen
vuosisadan lopulla ja 13:nnen alussa Alankomaissa. Naimattomat
käsityöläiset, enimmäkseen kankurit— muurareja oli myöskin
osallisina tässä liikkeessä — yhtyivät veljeskunnaksi, joka asui
omassa talossaan, pitäen yhteistä, kommunistista taloutta, pysyi
pystyssä jäseniensä työllä ja sen ohessa harjotti rakkaudentöitä,
varsinkin auttamalla köyhiä ja sairaita. Jäsenille oli jokaisessa
senlaatuisessa yhteisössä aviottomuus pakollinen.

Muuan Damhouder kuvailee 1200-luvulla, kuinka Brüggen

begharditalo syntyi. "Kolmekymmentä vuotta sitten", kertoo hän, "oli
täällä kolmetoista kutojaa, naimattomia miehiä, maallikoita, jotka
innokkaasti elämässään pyrkivät harrastamaan hurskautta ja
veljeyttä. He vuokrasivat apotti Eckhutenilta läheltä kaupungin
muuria maakappaleen, missä oli iso, mukava rakennus, maksaen
vuotuisesti vuokraa 6 naulaa groshenia sekä määrätyn määrän
vahaa ja pippuria. Siellä he alkoivat harjottaa kutomatyötään ja elää
yhteistä elämää, jonka menot he peittivät yhteisen työnsä tuloilla.
Heillä ei ollut mitään ankaria sääntöjä, eivätkä he olleet sidottuina
mihinkään lupauksiin; he kaikki pitivät vain samallaista ruskeata
pukua ja muodostivat kristillisessä vapaudessa ja veljeydessä
hurskaan seuran". Heitä kutsuttiin "kankuriveljiksi". Vasta v. 1450
jättivät Brüggen beghardit kankuriammattinsa ja liittyivät
fransiskaneihin, välttääkseen vainoja.

Muualla oli begharditalot järjestetty melkein samalla tavalla kuin

Brüggessäkin. Jokaisen piirissä vallitsi yhteisomistusoikeus niin
pitkälle kuin yhteisön hyvä vaati, mutta siitä huolimatta saattoi kukin
jäsen pitää yksityisomaisuuttakin, jonka hän itse oli työllään
hankkinut tai saanut perintönä tai lahjana. Hän käytti sitä vapaasti
eläessään, mutta hänen kuoltuansa jäi se seuran hyväksi.

Sellainen kommunistinen yhteisö oli taloudellisesti paljon etevämpi

yksityisiä käsityöläisiä. Kommunismi, kuten olemme nähneet, edisti
kaikkea muuta enempi kuin joutilaisuutta, mutta sitä paitsi oli
myöskin suuri talous taloudellisesti edullisempi kuin yksityisten
käsityöläisten pikkutalous. Lisäksi tuli vielä beghardien naimattomuus
ja perheettömyys. Ei ihme, että nämä työläisyhteisöt voivat kovinkin
kilpailla ammattikuntien kankurimestarien kanssa ja että nämä eivät
heistä kovinkaan pitäneet. Kaupunkien vallanpitäjien oli usein
kankuriammattikunnan esityksestä pakko "panna esteitä beghardien
ahkeruudelle". Mutta omaisuudettomien luokkien kanssa olivat
beghardit varsin hyvässä sovussa, sillä sen, mitä jäi yli heidän
suhteellisesti pienistä elintarpeistaan, käyttivät he köyhien ja
sairaitten auttamiseksi ja suuremmoisen vieraanvaraisuuden
harjottamiseen.

Samallaisia kommunistisia yhteisöjä muodostivat, kumminkin vasta

1300-luvun lopulla, samoin Alankomaissa "yhteisen elämän
veljekset", joiden seuran perusti Deventerin Gerhard Groot. Seuran
ensimäiset jäsenet eivät kuuluneet käsityöläispiiriin, vaan olivat
korkeampien luokkien jäseniä, jotka tahtoivat auttaa kansaa. He
hankkivatkin elintarpeensa enimmäkseen kirjojen kopioimisella.
Beghardit kokivat lievittää kansan aineellista hätää, "yhteisen elämän
veljekset" vaikuttivat taas etupäässä kansan sivistämiseksi,
levittämällä kirjotuksia, joista ennen kirjapainotaidon keksimistä oli
suuri puute, ja erittäinkin perustamalla kouluja. Tällä alalla he
ovatkin saaneet paljon aikaan. "Toisinaan", kirjottaa Ullmann,
"heidän veljeskuntansa saattoi kohottaa koko kaupungin
sivistyskantaa. Amersfordissa esim. tuli täten latinankielen taito
1500-luvun keskipalkoilla niin yleiseksi, että yksinkertaisimmat
käsityöläiset ymmärsivät ja puhuivat latinaa, sivistyneemmät
kauppiaat osasivat kreikkaa, tytöt lauloivat latinalaisia lauluja, ja
kaikkialla kaduilla kuuli puhuttavan kaunista latinaa".

Joskin tämä kuvaus voi olla liioteltu, osottaa se kumminkin, mihin

suuntaan tämä veljeskunta vaikutti.
 Sen järjestömuoto oli kommunistinen. Tavallisesti noin
kaksikymmentä veljestä asui yhdessä talossa ja heillä oli yhteinen
rahasto ja yhteiset ateriat. Ennenkuin yhteisöön otettiin joku uusi
jäsen, täytyi hänen kestää ensin ankara koetusvuosi. Odotettiin, että
jokainen tulokas lahjottaisi omaisuutensa yhteisesti käytettäväksi.
Veljesten toiminta oli tarkkaan jaettu eri henkilöille. Eri käsitöitä,
joita yhteisö tarvitsi, harjottivat eri henkilöt. Weselin veljestalon
lakien joukossa oli sääntöjä räätäleille, partureille, leipureille j.n.e.
yhtä hyvin kuin opettajille, kirjureille, kirjastonhoitajille y.m.
Kuitenkin oli täydellinen tasa-arvo työssä. Hengelliset ja oppineet
veljet tekivät myöskin ruumiillista työtä — kyökissä esim. he kaikki
puuhasivat kukin vuoronsa — ja palvelevat veljet toimittivat osaltaan
sellaistakin, mikä varsinaisesti kuului hengellisille. Oleellinen
yhdyskohta oli heillä kirjojen kopioiminen: määrätyt tunnit päivässä
omistettiin aina sellaiseen työhön, ja erittäin oli määrätyt tunnit,
joiden tulos lankesi köyhien hyväksi.

Ehkä oli heidän läheinen yhteytensä hallitseviin ja sivistyneisiin

luokkiin syynä siihen, etteivät nämä "yhteisen elämän veljet"
koskaan tulleet miksikään kommunistisen vastustusliikkeen ajajiksi.
He pysyivät aina hyvin paavilaismielisinä, kunnes vihdoin
uskonpuhdistuksen myrskyt 16:nnella vuosisadalla tekivät lopun
heidän hiljaisesta vaikutuksestaan.

Toisin kävi beghardien. Hekin olivat kyllä aluksi mitä viattominta

laatua, ja monet paavit lausuivat tyytyväisyytensä heihin, mutta
vähitellen kehittyi heidän joukossaan vallankumouksellisia aineksia.

He eivät muodostaneet mitään etuoikeutettua luokkaa, kuten

munkkikunnat, he pysyivät riippumattomina paavista. Sen sijaan he
olivat mitä läheisimmässä yhteydessä omaisuudettoman väestön
kanssa, jota edisti sekin, että he vapaasti voivat luopua yhteisöstä.
Heidän riippumattomuutensa ja proletariset tarkotuksensa
saattoivatkin heidät, vielä varmemmin kuin heidän läheiset
hengenheimolaisensa, fransiskaneihin kuuluvat tertsiarit, ristiriitaan
rikkaan ja riistämisluontoisen kirkon kanssa. Lisäksi tuli nopea
leveneminen, jonka he saavuttivat 1200-luvulla Saksassa, Ranskassa
ja Englannissa. Se kohotti heidän itsetuntoaan, mutta se myöskin
synnytti eri suuntia heidän joukossaan.

Joskin osa beghardeja pysyi nöyrinä rukousveljinä, jotka

kääntyivät kokonaan pois pahasta maailmasta, alkoi toisessa osassa
ilmaantua reippaampia ajatuksia. He rupesivat ajattelemaan
yhteiskunnan epäkohtien poistamista, ei vain itse niitä pakenemalla;
tunkeuduttiin yhteiskuntaan ja saatettiin se poistamaan vääryydet.
Begharditaloista lähti lukuisia kiihottajia, "apostoleja", jotka
valdolaisten tavoin kulkivat paikasta paikkaan, julistaen
alkukristillisyyden evankeliumia ja perustaen seurakuntia. Julkisesti
vaikuttavien begharditalojen rinnalla alkoi kokonainen verkko
salaseuroja radikalisempine pyrkimyksineen levitä ylt'ympäri Saksaa
(johonka Alankomaat silloin vielä kuuluivat). Totta kyllä, ne eivät
olleet mitään salaliittoja väkivaltaisen kapinan aikaansaamiseksi,
vaan opinlevittämisseuroja, mutta sellaisinakaan ne eivät suinkaan
olleet mieluisia hallitseville, varsinkaan ei paavilaiselle kirkolle, vaan
koetettiin niitä saada ilmi ja vainottiin.

Bezièrin kirkolliskokous v. 1299 syytti jo heitä siitä, että he olivat

muka herättäneet kansassa toiveita maailman, s.o. olevaisen
yhteiskunnan läheisestä lopusta, ja Reinin seuduilla poltettiin
samoihin aikoihin beghardeja kerettiläisinä. Nämä vainoomiset
pelottivat kuitenkin vain maltillisempia ja pelokkaampia beghardeja,
jotka alkoivat etsiä turvaa lähenemällä tai suoraan yhtymällä
johonkin munkkikuntaan, tavallisesti fransiskaneihin.

Uusia begharditaloja perustettiin 13:nnen vuosisadan jälkeen

enään vai harvoin.

Mutta tarmokkaamman osan beghardeja pakottivat vainot vielä

suurempaan salaisuuteen ja jyrkempään vastarintaan. Tätä kehitystä
edistivät vielä ranskalaiset ja italialaiset siirtolaiset, jotka aina
albigenssisodista asti lähtivät mielellään Saksaan, missä valtiolla ei
ollut samaa valtaa eikä samaa harrastusta kuin heidän kotimaassaan
pitää pystyssä paavinvaltaa ja missä senvuoksi oli paljon helpompi
saada suojaa kaupungissa tai jonkun hoviherran kartanossa, jolle
uudet työläiset usein olivat sangen tervetulleita.

Etelä-Ranskasta ja Italiasta tuli valdolaisia ja apostolisia veljiä.

Pohjois-Ranskasta tulivat "vapaan hengen veljet ja sisaret".

Veranvalmistus vientiteollisuutena oli Flanderista nopeasti levinnyt

naapurimaihin, joiden kanssa se oli vilkkaassa kauppayhteydessä.
Niinpä oli se levinnyt alisen Reinin seuduille ja Pohjois-Ranskaan,
etenkin Champagnemaakuntaan, jossa se kukoisti 13:nnella
vuosisadalla. 14:nnellä vuosisadalla taantui se kovin, vallankin
ranskalais-englantilaisten sotien vaikutuksesta, jotka sulkivat
kauppatiet ja estivät raaka-aineen tuonnin.

Me tapaammekin siellä aikaisin kutojaveljeskuntia kommunistisine

pyrkimyksineen, nuo n.k. apostolikot — näitä ei saa sekottaa Italian
apostolisiin veljiin — jotka asettivat päämääräkseen apostolisen
elämistavan jälleen käytäntöön ottamisen. "He olivat käsityöläisiä,
varsinkin kankureja, niinkuin saattaa huomata pyhän Bernhardin
kirjotuksista, joka, vaikkakin hyvin kiivaasti hyökkää heidän
kimppuunsa, antaa kumminkin heille tunnustuksen siitä, että he
olivat ahkeria."

Kuitenkaan ei Pohjois-Ranskassa vielä 1100-luvulla ollut sellaisille

lahkoille yhtä sopivaa maaperää kuin Etelä-Ranskassa ja Flanderissa.
Apostolikot eivät milloinkaan ole saavuttaneet samaa merkitystä kuin
valdolaiset tai beghardit. Tärkeämmiksi tulivat "vapaan hengen veljet
ja sisaret", jotka esiintyivät 1200-luvulla.

Tämä lahkon perusti Benasta, ranskalaisesta Chartresin

hiippakunnasta, kotoisin oleva Amalrik, joka oli noin v. 1200 tullut
teologian maisteriksi Parisissa. Häntä syytettiin kerettiläisyydestä,
kutsuttiin v. 1204 Roomaan ja Innosentius III pakotti hänet
peruuttamaan oppinsa. Luultiin samalla tehdyn myöskin nuo
vaaralliset opitkin vaarattomiksi. Mutta Amalrikin kuoleman jälkeen,
hän kuoli 1206, huomattiin hänellä olevan lukuisia puoluelaisia.
Etevin hänen oppilaistaan oli Dinantin David, (Dinant on Namurissa
nykyisessä Belgiassa). Amalrikin opit kirottiin v. 1209 Parisin
synodissa, ja ankara amalrikilaisten vaino alkoi.

Tämän ajan kommunistisista lahkoista olivat he rohkein ja

radikalisin. He julistivat ei vain omaisuus-, vaan myöskin
naisyhteyttä; he hylkäsivät kaiken eriarvoisuuden ja siis myöskin
kaiken esivallan. He opettivat vihdoin, että Jumala oli kaikki ja
kaikkialla, siis myöskin ihmisessä; mitä ihminen tahtoi, se oli myöskin
Jumalan tahto; terve ihminen ei sen vuoksi saanut olla millään
tavalla sidottu, jokaisella oli oikeus, vieläpä velvollisuuskin totella
viettejään. Jos otamme pois salaperäisyyden hunnun tältä
panteistiseltä, kaikki jumalaiselta, opilta, niin näyttää se olevan
jonkunlaista kommunistista anarkismia, oppia, jolla täytyi olla suuri
vetovoima pahoinkohdeltuun ja sorrettuun köyhälistöön.