Get ebook downloads in full at ebookmeta.

com

Object-Oriented Python Irv Kalb

https://ebookmeta.com/product/object-oriented-python-irv-
kalb/

OR CLICK BUTTON

DOWNLOAD NOW

Explore and download more ebook at https://ebookmeta.com

 Recommended digital products (PDF, EPUB, MOBI) that
you can download immediately if you are interested.

Object-Oriented Python 1st Edition Irv Kalb

https://ebookmeta.com/product/object-oriented-python-1st-edition-irv-
kalb/

ebookmeta.com

Object-Oriented Python: Master OOP by Building Games and

GUIs 1st Edition Irv Kalb

https://ebookmeta.com/product/object-oriented-python-master-oop-by-
building-games-and-guis-1st-edition-irv-kalb/

ebookmeta.com

Python 3 Object oriented Programming Building robust and

maintainable software with object oriented design patterns
in Python 2nd Edition Phillips
https://ebookmeta.com/product/python-3-object-oriented-programming-
building-robust-and-maintainable-software-with-object-oriented-design-
patterns-in-python-2nd-edition-phillips/
ebookmeta.com

Serbia and the Church of England: The First World War and
a New Ecumenism 1st Edition Mark D. Chapman

https://ebookmeta.com/product/serbia-and-the-church-of-england-the-
first-world-war-and-a-new-ecumenism-1st-edition-mark-d-chapman/

ebookmeta.com
Saving Liliana (Brotherhood Protectors Yellowstone #04)
1st Edition Elle James

https://ebookmeta.com/product/saving-liliana-brotherhood-protectors-
yellowstone-04-1st-edition-elle-james/

ebookmeta.com

Fictional Names A Critical Study of Some Theories Not

Committed to the Existence of Fictional Entities 1st
Edition Angelo Napolano
https://ebookmeta.com/product/fictional-names-a-critical-study-of-
some-theories-not-committed-to-the-existence-of-fictional-
entities-1st-edition-angelo-napolano/
ebookmeta.com

■ ■■■■ Russian Grammar in Context 2nd edition Olga Kagan

Frank J Miller Ganna Kudyma

https://ebookmeta.com/product/%d0%b2-%d0%bf%d1%83%d1%82%d0%b8-russian-
grammar-in-context-2nd-edition-olga-kagan-frank-j-miller-ganna-kudyma/

ebookmeta.com

Enhanced Beings 1st Edition Macintosh

https://ebookmeta.com/product/enhanced-beings-1st-edition-macintosh/

ebookmeta.com

The Easy Boys The Story of a Bomber Command Aircrew in

World War II Based on the Wartime Diaries of Flying
Officer Reg Heffron RAAF 1st Edition Martyn R. Ford-Jones
https://ebookmeta.com/product/the-easy-boys-the-story-of-a-bomber-
command-aircrew-in-world-war-ii-based-on-the-wartime-diaries-of-
flying-officer-reg-heffron-raaf-1st-edition-martyn-r-ford-jones/
ebookmeta.com
Energy and Sustainable Futures Proceedings of 2nd ICESF
2020 1st Edition Iosif Mporas

https://ebookmeta.com/product/energy-and-sustainable-futures-
proceedings-of-2nd-icesf-2020-1st-edition-iosif-mporas/

ebookmeta.com
 CONTENTS IN DETAIL

TITLE PAGE

COPYRIGHT

DEDICATION

ABOUT THE AUTHOR

ACKNOWLEDGMENTS

INTRODUCTION
Who Is This Book For?
Python Version(s) and Installation
How Will I Explain OOP?
What’s in the Book
Development Environments
Widgets and Example Games

PART I: INTRODUCING OBJECT-ORIENTED

PROGRAMMING

CHAPTER 1: PROCEDURAL PYTHON EXAMPLES

Higher or Lower Card Game
Representing the Data
Implementation
Reusable Code
Bank Account Simulations
Analysis of Required Operations and Data
Implementation 1—Single Account Without Functions
Implementation 2—Single Account with Functions
Implementation 3—Two Accounts
Implementation 4—Multiple Accounts Using Lists
Implementation 5—List of Account Dictionaries
Common Problems with Procedural Implementation
Object-Oriented Solution—First Look at a Class
Summary

CHAPTER 2: MODELING PHYSICAL OBJECTS WITH OBJECT-

ORIENTED PROGRAMMING
Building Software Models of Physical Objects
State and Behavior: Light Switch Example
Classes, Objects, and Instantiation
Writing a Class in Python
Scope and Instance Variables
Differences Between Functions and Methods
Creating an Object from a Class
Calling Methods of an Object
Creating Multiple Instances from the Same Class
Python Data Types Are Implemented as Classes
Definition of an Object
Building a Slightly More Complicated Class
Representing a More Complicated Physical Object as a Class
Passing Arguments to a Method
Multiple Instances
Initialization Parameters
Classes in Use
OOP as a Solution
Summary

CHAPTER 3: MENTAL MODELS OF OBJECTS AND THE

MEANING OF “SELF”
Revisiting the DimmerSwitch Class
High-Level Mental Model #1
A Deeper Mental Model #2
What Is the Meaning of “self”?
Summary

CHAPTER 4: MANAGING MULTIPLE OBJECTS

Bank Account Class
Importing Class Code
Creating Some Test Code
Creating Multiple Accounts
Multiple Account Objects in a List
Multiple Objects with Unique Identifiers
Building an Interactive Menu
Creating an Object Manager Object
Building the Object Manager Object
Main Code That Creates an Object Manager Object
Better Error Handling with Exceptions
try and except
The raise Statement and Custom Exceptions
Using Exceptions in Our Bank Program
Account Class with Exceptions
Optimized Bank Class
Main Code That Handles Exceptions
Calling the Same Method on a List of Objects
Interface vs. Implementation
Summary

PART II: GRAPHICAL USER INTERFACES WITH

PYGAME

CHAPTER 5: INTRODUCTION TO PYGAME

Installing Pygame
Window Details
The Window Coordinate System
Pixel Colors
Event-Driven Programs
Using Pygame
Bringing Up a Blank Window
Drawing an Image
Detecting a Mouse Click
Handling the Keyboard
Creating a Location-Based Animation
Using Pygame rects
Playing Sounds
Playing Sound Effects
Playing Background Music
Drawing Shapes
Reference for Primitive Shapes
Summary

CHAPTER 6: OBJECT-ORIENTED PYGAME

Building the Screensaver Ball with OOP Pygame
Creating a Ball Class
Using the Ball Class
Creating Many Ball Objects
Creating Many, Many Ball Objects
Building a Reusable Object-Oriented Button
Building a Button Class
Main Code Using a SimpleButton
Creating a Program with Multiple Buttons
Building a Reusable Object-Oriented Text Display
Steps to Display Text
Creating a SimpleText Class
Demo Ball with SimpleText and SimpleButton
Interface vs. Implementation
Callbacks
Creating a Callback
Using a Callback with SimpleButton
Summary

CHAPTER 7: PYGAME GUI WIDGETS

Passing Arguments into a Function or Method
Positional and Keyword Parameters
Additional Notes on Keyword Parameters
Using None as a Default Value
Choosing Keywords and Default Values
Default Values in GUI Widgets
The pygwidgets Package
Setting Up
Overall Design Approach
Adding an Image
Adding Buttons, Checkboxes, and Radio Buttons
Text Output and Input
Other pygwidgets Classes
pygwidgets Example Program
The Importance of a Consistent API
Summary

PART III: ENCAPSULATION, POLYMORPHISM, AND

INHERITANCE

CHAPTER 8: ENCAPSULATION
Encapsulation with Functions
Encapsulation with Objects
Objects Own Their Data
Interpretations of Encapsulation
Direct Access and Why You Should Avoid It
Strict Interpretation with Getters and Setters
Safe Direct Access
Making Instance Variables More Private
Implicitly Private
More Explicitly Private
Decorators and @property
Encapsulation in pygwidgets Classes
A Story from the Real World
Abstraction
Summary

CHAPTER 9: POLYMORPHISM
Sending Messages to Real-World Objects
A Classic Example of Polymorphism in Programming
Example Using Pygame Shapes
The Square Shape Class
The Circle and Triangle Shape Classes
The Main Program Creating Shapes
Extending a Pattern
pygwidgets Exhibits Polymorphism
Polymorphism for Operators
Magic Methods
Comparison Operator Magic Methods
A Rectangle Class with Magic Methods
Main Program Using Magic Methods
Math Operator Magic Methods
Vector Example
Creating a String Representation of Values in an Object
A Fraction Class with Magic Methods
Summary

CHAPTER 10: INHERITANCE

Inheritance in Object-Oriented Programming
Implementing Inheritance
Employee and Manager Example
Base Class: Employee
Subclass: Manager
Test Code
The Client’s View of a Subclass
Real-World Examples of Inheritance
InputNumber
DisplayMoney
Example Usage
Multiple Classes Inheriting from the Same Base Class
Abstract Classes and Methods
How pygwidgets Uses Inheritance
Class Hierarchy
The Difficulty of Programming with Inheritance
Summary

CHAPTER 11: MANAGING MEMORY USED BY OBJECTS

Object Lifetime
Reference Count
Garbage Collection
Class Variables
Class Variable Constants
Class Variables for Counting
Putting It All Together: Balloon Sample Program
Module of Constants
Main Program Code
Balloon Manager
Balloon Class and Objects
Managing Memory: Slots
Summary

PART IV: USING OOP IN GAME DEVELOPMENT

CHAPTER 12: CARD GAMES

The Card Class
The Deck Class
The Higher or Lower Game
Main Program
Game Object
Testing with __name__
Other Card Games
Blackjack Deck
Games with Unusual Card Decks
Summary

CHAPTER 13: TIMERS

Timer Demonstration Program
Three Approaches for Implementing Timers
Counting Frames
Timer Event
Building a Timer by Calculating Elapsed Time
Installing pyghelpers
The Timer Class
Displaying Time
CountUpTimer
CountDownTimer
Summary

CHAPTER 14: ANIMATION

Building Animation Classes
SimpleAnimation Class
SimpleSpriteSheetAnimation Class
Merging Two Classes
Animation Classes in pygwidgets
Animation Class
SpriteSheetAnimation Class
Common Base Class: PygAnimation
Example Animation Program
Summary

CHAPTER 15: SCENES

The State Machine Approach
A pygame Example with a State Machine
A Scene Manager for Managing Many Scenes
A Demo Program Using a Scene Manager
The Main Program
Building the Scenes
A Typical Scene
Rock, Paper, Scissors Using Scenes
Communication Between Scenes
Requesting Information from a Target Scene
Sending Information to a Target Scene
Sending Information to All Scenes
Testing Communications Among Scenes
Implementation of the Scene Manager
run() Method
Main Methods
Communication Between Scenes
Summary

CHAPTER 16: FULL GAME: DODGER

Modal Dialogs
Yes/No and Alert Dialogs
Answer Dialogs
Building a Full Game: Dodger
Game Overview
Implementation
Extensions to the Game
Summary

CHAPTER 17: DESIGN PATTERNS AND WRAP-UP

Model View Controller
File Display Example
Statistical Display Example
Advantages of the MVC Pattern
Wrap-Up

INDEX
 OBJECT-ORIENTED PYTHON

Master OOP by Building Games and GUIs

by Irv Kalb
Object-Oriented Python. Copyright © 2022 by Irv Kalb.
All rights reserved. No part of this work may be reproduced or transmitted in any form or by any
means, electronic or mechanical, including photocopying, recording, or by any information storage or
retrieval system, without the prior written permission of the copyright owner and the publisher.
First printing
25 24 23 22 21 1 2 3 4 5 6 7 8 9
ISBN-13: 978-1-7185-0206-2 (print)
ISBN-13: 978-1-7185-0207-9 (ebook)
Publisher: William Pollock
Managing Editor: Jill Franklin
Production Manager: Rachel Monaghan
Production Editor: Kate Kaminski
Developmental Editor: Liz Chadwick
Cover Illustrator: James L. Barry
Interior Design: Octopod Studios
Technical Reviewer: Monte Davidoff
Copyeditor: Rachel Head
Compositor: Maureen Forys, Happenstance Type-O-Rama
Proofreader: Paula L. Fleming
Indexer: Valerie Haynes Perry
The following images are reproduced with permission:
Figure 2-1, photo by David Benbennick, printed under the Creative Commons Attribution-Share
Alike 3.0 Unported license, https://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0/deed.en.
For information on book distributors or translations, please contact No Starch Press, Inc. directly:
No Starch Press, Inc.
245 8th Street, San Francisco, CA 94103
phone: 1.415.863.9900; info@nostarch.com
www.nostarch.com
Library of Congress Cataloging-in-Publication Data
Names: Kalb, Irv, author.
Title: Object-oriented Python: master OOP by building games and GUIs / Irv Kalb.
Description: San Francisco : No Starch Press, [2021] | Includes index. |
Identifiers: LCCN 2021044174 (print) | LCCN 2021044175 (ebook) | ISBN
9781718502062 (print) | ISBN 9781718502079 (ebook)
Subjects: LCSH: Object-oriented programming (Computer science) | Python
(Computer program language)
Classification: LCC QA76.64 .K3563 2021 (print) | LCC QA76.64 (ebook) |
DDC 005.1/17--dc23
LC record available at https://lccn.loc.gov/2021044174
LC ebook record available at https://lccn.loc.gov/2021044175
No Starch Press and the No Starch Press logo are registered trademarks of No Starch Press, Inc.
Other product and company names mentioned herein may be the trademarks of their respective
owners. Rather than use a trademark symbol with every occurrence of a trademarked name, we are
using the names only in an editorial fashion and to the benefit of the trademark owner, with no
intention of infringement of the trademark.
The information in this book is distributed on an “As Is” basis, without warranty. While every
precaution has been taken in the preparation of this work, neither the author nor No Starch Press, Inc.
shall have any liability to any person or entity with respect to any loss or damage caused or alleged to
be caused directly or indirectly by the information contained in it.
Other documents randomly have
different content
tuomittu kolmeksi vuodeksi linnavankeuteen», sanoi hän tietäen
tämän uutisen koskevan minuun yhtä kipeästi kuin häneenkin.
Kirjeen sävy oli hyvin rauhallinen. Hän koetti lohduttaa omaisiaan ja
sanoi tietäneensä, mikä häntä odotti tuon artikkelin jälkeen.
Senpävuoksi hän ei myöskään surrut, sitä vähemmän kun hänellä ei
enää, kuuroille korville kaikuneen kehoitushuutonsa jälkeen, ollut
mitään sanottavaa.

Hänen toimintansa ja tulevaisuutensa olivat siis kolmeksi vuodeksi

lamautetut! Ja nuo kolme vuotta olivat hänen elämänsä parhaita,
nuoruusvoimien täyteläisintä kukoistusaikaa! Kun kaikki unelmat
haihtuivat, kaikki toiveet surullisesti sammuivat, täytyi hänen, jolla
lapsuudesta saakka oli ollut aavistus tulevasta marttyyriudesta,
mutta joka myöskin oli palavasti isonnut elämää, tekoja ja vakavia
taisteluita, lähteä vankilan autioon yksinäisyyteen! En kärsinyt
ainoastaan hänen tähtensä, vaan uudelleen myöskin itseni takia,
sillä olisin taas halunnut osoittaa hänelle rakkauteni koko rikkauden
ja tuhansilla rakastavan sydämen keksimillä keinoilla lieventää
hänen kovaa kohtaloaan. Olin lujasti päättänyt pysyä erilläni hänen
kohtalostaan, ja tottua ajatukseen, että minussa kuolemattomana
elävä tunne oli hänessä kuollut. Mutta tällä hetkellä en voinut olla
parilla sanalla osoittamatta hänelle myötätuntoani. Jokainen puhdas,
syvä tunne on siinä määrin viaton, ettei pelkää väärinkäsityksiä. Jos
rakkauteni olisi ollut itsekkäämpää, tai jos olisin ollut kiemaileva, en
enää koskaan olisi hänelle kirjoittanut. Ylpeänä olisin jättänyt
ihmisen, joka oli kohdellut minua niin julmasti. Mutta rakkauteni oli
ollut elämäni ihanin kukka, siinä oli yhtynyt naisen, äidin, sisaren ja
ystävän koko hellyys, ja joskin nainen ylpeänä kätki pyhän tuskansa
syvälle sydämeensä, jäivät äiti, sisar ja ystävä lohduttamaan ja
auttamaan poikaa, veljeä, ystävää, jonka muistoa he eivät voineet
karkoittaa mielestään. Hän kiitti minua sydämellisin sanoin ja kirjoitti:
»Minä tiesin, mitä tällä hetkellä tuntisitte minua kohtaan.»

Uskollisena päätökselleni en enää hänelle kirjoittanut. Mutta kun

joulu tuli, toimitin erään Teodorin vankeuskaupungissa asuvan
tuttavani ystävällisellä välityksellä pienen, joululahjoilla koristetun
kuusen, jonka tuttavani saikin lähettää hänelle. Ajattelin ilolla, kuinka
kuusen pienet kynttilät jouluiltana kirkkaasti valaisisivat hänen
vankikomeroaan muistuttaen haikean ystävällisesti hänen
lapsuuttaan ja äitiään ja kuinka hänelle tuottaisi lohdutusta
tietoisuus, että jokin tuntematon myötätunnolla ajatteli häntä vankilan
yksinäisyydessä. Hän ei koskaan saanut tietää, kuka puun lähetti.

Olen hiukan rientänyt tapausten edelle ja palaan kevääseen 1848.

Moraaliset ja ruumiilliset kärsimykset olivat siinä määrin heikentäneet
minua, että elämä oli käynyt tuskalliseksi taakaksi. Tunsin, että
minun täytyisi tehdä viimeinen tarmokas ponnistus vahvistaakseni
edes terveyttäni, ja sitten nähdä, mihin pystyin. Selitin kotona
lakkaavani kaikenkaltaisten lääkitysten nauttimisesta, joilla minua oli
kiusattu ja joista vain olin huonontunut ja koettavani merikylpyjä. Olin
säästänyt varoja ja saatoin matkustaa tuottamatta kenellekään
uhrauksia. Pienokainen tahtoi mukaan, — samoin berliiniläinen
ystäväni Anna, joka oli viettänyt kevään Pienokaisen luona. Mitä
kaikkea hyvää voisinkaan odottaa matkasta, jonka sain tehdä niin
miellyttävässä seurassa! Omaiseni olivat hämmästyneitä tästä
uudesta liioittelusta. Lääkäri kohautti olkapäitään arvellen, että oli
parasta antaa minun lähteä, koska uskoin niin suuria asiasta.

Jo pelkkä ajatuskin, että joksikin ajaksi pääsisin kotoisen elämän

painostuksesta ja näkisin meren, vaikutti elvyttävästi. Luonnossa on
asioita, joiden näkeminen vaikuttaa meihin kuin suuri tapaus — jotka
vapauttavat persoonallisen olemuksen taakasta yhdistäen meidät
loputtomaan kaikkeuden elämään. Sellainen on meri. En voi
sanoakaan, kuinka usein olin siitä uneksinut, ennenkuin sen ensi
kerran näin. Tunsin nyt vain Välimeren ja halusin palavasti nähdä
valtamerta. Matkustimme Ostendeen. Rautatievaunussa sain
vierustoverikseni nuoren naisen, jonka ulkomuoto miellytti minua
suuresti. Hän matkusti vanhanpuoleisen naisen ja herran seurassa.
Jouduimme pian vilkkaaseen keskusteluun, ja puhe johtui myöskin
taisteluun, jota vielä parhaillaan käytiin Unkarissa. Nuori nainen
näytti iloisesti yllättyneeltä, kun selitin, kuinka hartaasti toivoin
itävaltalaisen despotismin joutuvan häviölle ja ilmaisin näin
myötätuntoni Unkaria kohtaan. Tästä hetkestä alkaen sukeutui
välillemme tuttavallisempi keskustelu ja kun huomasimme, että
meillä oli paljon yhteisiä suhteita ja tuttavia ja mielipiteemme
täydellisesti soveltuivat yhteen, kuiskasi hän vihdoin nimensä
korvaani. Hän oli tunnetun unkarilaisen isänmaanystävän Frans
Pulskyn rouva — ja matkalla Englantiin miehensä luo, jonka Unkarin
tasavaltainen hallitus oli lähettänyt sinne. Luonnollisesti matkusti hän
väärällä passilla ja kertoi minulle matkaseikkailunsa Unkarista läpi
itävaltalaisen armeijan rivien, jotka pitivät rajaa hallussaan.
Molemmat vanhemmat henkilöt, jotka nyt matkustivat hänen
kanssaan, olivat sattumalta tavanneet hänet rajan läheisyydessä ja
arvaten hänen asemansa, vaikka olivatkin aivan outoja, vieneet
hänet tyttärenään vihollisen leirin läpi. Matkalla olivat he suuresti
kiintyneet häneen ja saattoivat häntä nyt halki koko Saksanmaan ja
Belgian Ostendeen, jossa hän aikoi astua laivaan. Nuo kertomukset
kiinnittivät mieltäni niin suuresti, että sillä hetkellä unohdin kaiken
muun. Hänen oli täytynyt jättää pienet lapsensa erään ystävän turviin
keskelle sisällisen sodan raatelemaa maata. Nuorin oli syntynyt
eräässä talonpoikaistuvassa äidin pakoillessa itävaltalaisia
sotamiehiä. Oli vaikeata uskoa, että tuo nuori, hento nainen jo oli
kokenut niin monia myrskyjä ja vastuksia, mutta hänellä oli uljas
sielu, joka myöhemmin maanpaon raskaissa koettelemuksissa
osoittautui täydessä voimassaan.

Saavuttuamme Ostendeen, saatoimme hänet kaikki illalla laivaan,

joka vei hänet Englantiin. Hänen iäkkäät matkatoverinsa jäivät vielä
muutamiksi päiviksi Ostendeen, samaan hotelliin, jossa mekin
asuimme, ja me tutustuimme heihin lähemmin. Vanha mies oli
saksalainen sosialisti, muuan sosialismin aikaisia apostoleita, jotka
ollen vielä liian yksinäisiä, muuttivat valtameren toiselle puolelle
yrittääkseen uudessa maailmassa toteuttaa teoriojaan. Hän oli
uhrannut tähän kaiken omaisuutensa ja menestyttyään huonosti,
palannut takaisin Europpaan, jossa muuan unkarilainen oli
kehoittanut häntä lähtemään Unkariin, se kun oli muka soveliain maa
sosialistisille aatteille. Hän oli viettänyt useita vuosia Unkarissa
kokien samat pettymykset kuin Amerikassakin. Vallankumous ja sota
olivat lopullisesti murskanneet kaikki unelmat, ja hän aikoi juuri
rouvineen palata Saksaan, kun he tapasivat yllämainitun nuoren
naisen, jonka suojelijoiksi rupesivat. Keskustelin hänen kanssaan
pitkältä teoreettisesta ja käytännöllisestä sosialismista.
Erotessamme kirjoitti hän matkakirjaani: »Kaikki valtiolliset
vallankumoukset ovat hyödyttömiä siihen saakka, kunnes on keksitty
keino, millä kukistetaan ihmiskunnan suuri sortaja nälkä ja
kaikkinainen sitä seuraava kurjuus.»

Oleskeluni Ostendessa oli minulle todellinen sekä ruumiillinen että

henkinen ylösnousemus. Muutamat mielenkiintoiset tuttavuudet
lisäsivät vielä tämän ajan elvyttävää vaikutusta. Erityisesti miellytti
meitä muuan uusi tuttava. Olimme usein nähneet katolisen papin,
joka käveli aina yksinään ja, kuten mekin, tavallisesti aina sellaisina
aikoina, jolloin oli vähiten kävelijöitä liikkeellä. Hänen harvinaisen
kaunis ulkomuotonsa oli alussa kiinnittänyt huomiotamme. Eräänä
päivänä istuimme kolmisin padon äyräällä rannassa, ja Anna asetti
pienen, siron jalkansa aaltoja vastaan, jotka leikiten kuohahtivat sen
yli. Olimme iloisia, laskimme leikkiä ja nauroimme, ja kun sattumalta
käänsin päätäni, näin papin seisovan takanamme ja katselevan
meitä hienosti, mutta hyväntahtoisesti hymyillen. Tuossa tuokiossa
oli hän istuutunut rinnallemme kuin olisimme olleet vanhoja tuttuja ja
alottanut keskustelun, joka pian kävi molemmin puolin sangen
vilkkaaksi ja kääntyi uskonnollisiin asioihin, kosketellen varsinkin
protestanttisuuden asemaa Saksassa ja kaikkialla muodostuvia
vapaita seurakuntia. Nämä, jotka saksalaiskatolisten nimellä olivat
sanoutuneet irti varsinaisesta kirkosta, näyttivät erityisesti
kiinnittävän hänen ajatuksiaan. Hän piti niitä luonnollisesti surullisina
erehdyksinä, sillä hänelle oli olemassa vain yksi todellinen kirkko.
Kun otin puheeksi uskon ihmetöihin ja kysyin, miten hän puolustaa
sitä, vastasi hän, että se oli vain keino heikkojen sielujen ja
tietämättömien joukkojen vahvistamiseksi. Kirkon valistuneet
palvelijat eivät itse uskoneet ihmetöihin eivätkä ne
muodostaneetkaan oleellista osaa opinkappaleissa. Hän kehoitti
meitä tutustumaan Bossuet'hen vakuuttaen, että vain tämän suuren
miehen kautta voimme tutustua todelliseen katolisuuteen.

Erosimme kuin vanhat tuttavat ainakin ja tästä lähtien tapasimme

joka päivä toisemme, kävelimme tuntikausia ja keskustelimme mitä
vakavimmista asioista. Minä osasin meistä kolmesta parhaiten
ranskaa ja niin jouduin useimmin vastaamaan ja pitämään puoliani.
Hän käytti kaikkia väittelytaidon hienoja keinoja, kaikkia
mielikuvituksen ja tunteen todistuskappaleita vakuuttaakseen meitä,
mutta huomasi näkevänsä turhaa vaivaa. Vihdoin hän suuttui, ja
eräänä iltana, kun olin sanonut hänelle, etten usko Kristuksen
jumaluuteen, en raamattuun jumalallisena ilmestyksenä, enkä kirkon
rajoitettuun, persoonalliseen Jumalaan, huudahti hän vihastuneena:
»Te siis ette ole edes protestantti!»

»En», vastasin minä, »olenhan jo todistanut teille, että on jotakin,

joka on protestanttisuuttakin korkeampaa: vapaa ajatus ja oikeus
koetella kaikkea järjen valossa.»

»Te olette kadotettu ja minä surkuttelen teitä», vastasi hän jättäen

meidät sanomatta tuskin jäähyväisiä. Seuraavina päivinä näimme
hänet vain etäältä. Hän vältti meitä ilmeisesti, sitten hän kokonaan
katosi. Myöhemmin kuulimme, että hän oli belgialainen jesuiitta,
emmekä voineet olla hymyilemättä ajatellessamme, kuinka
epämiellyttävää hänestä oli mahtanut olla nähdä niin paljon turhaa
vaivaa. Minuun jätti tämä seurustelu tyydytyksen tunteen, sillä olin
nyt ensimäisen kerran vapaasti lausunut julki uskonnollisen
vakaumukseni ja puolustanut sitä. Taistelu aatteen puolesta tekee
sen meille kalliimmaksi ja varmentaa itseämme.

Lähtöpäivämme läheni, ja samaan aikaan saimme surullisia tietoja

Badenin vallankumouksen kukistamisesta preussilaisen sotaväen
avulla sekä Unkarin tappiosta, johon oli syynä Görgein petos. [Kuten
tunnettua, on myöhempi tutkimus puhdistanut Görgein maineen.
Suom. huomautus.] Kansojen vapaus oli mennyttä, samoin oma
yksilöllinen vapauteni. Kaiken täytyi taas kukistua ikeen alle.
Matkalla jouduimme sattumalta rautatievaunuun, jossa preussilainen
upseeri kertoi kahdelle naiselle sotamiesten urotöistä Badenissa,
»vallankumouksellisen roskaväen» rankaisemisesta y.m. Olimme
suunniltamme vihasta, kun meidän täytyi levollisina kuunnella moista
ja riensimme seuraavalla asemalla etsimään itsellemme uutta
vaunua.
 Seuraava kotona viettämäni talvi oli vielä edellisiäkin surullisempi.
Terveyteni oli parempi, mutta asemani kävi yhä huonommaksi.
Minua kohdeltiin aivan kuin rikollista olentoa ja keskinäinen
luottamus oli kokonaan hävinnyt perheeni ja minun väliltä. Lankoni
tuskin sanoi minulle sanaakaan, yksinpä sisareni tyttäretkin, nuoret,
hilpeät tytöt, olivat pidättyväisiä ja hämillään minun seurassani. Olin
Pienokaisen kautta tutustunut erääseen rouvaan, jonka luona kävin
yhtenä iltana viikossa lukeakseni hänen ja erään nuoren, älykkään
tohtorin kanssa — hän oli myöskin demokraatti — Hegelin
»Filosofian historiaa». Näitäkään iltoja ei kotona katsottu suopein
silmin. Halusin tiedoillani hyödyttää myöskin muita. Alotin
palvelustytöistämme ja koetin, heidän tehdessään ompelutyötä,
selvittää heidän käsityksiään esim. maan liikkeestä auringon ympäri,
vuodenaikojen vaihtelusta y.m. He olivat ihastuksissaan ja sanoivat:
»Voi, neiti, jospa kaikki ajattelisivat niinkuin te, että mekin ihmisparat
iloitsemme oppimisesta! Miten helpoksi tekisikään kaikkien noiden
hauskojen asioiden ajatteleminen työn!» — Ennen maailmassa ei
äidilläni olisi ollut tästä mitään sanomista, hän olisi päinvastoin
iloinnut näistä harrastuksistani. Nyt luuli hän minun muokkaavan
maaperää uusille aatteilleni ja soimasi minua, että kulutin tyttöjen
aikaa turhan takia. Vastasin haluavani vain käsitöitä tehtäessä
askarruttaa heidän ajatuksiaan hyvillä tiedoilla. Hän, joka ei muuten
koskaan ollut vaatelias palvelijoiden työn suhteen, vastasi minulle
tylysti; minäkin suutuin, ärtynyt kun olin epäoikeutetuista syytöksistä
ja vastasin samalla mitalla. Kaduin tätä kuitenkin katkerasti, vaikka
se olikin välttämätön seuraus periaatteiden ja mielipiteiden välisestä
taistelusta tänä raskaiden ristiriitojen aikana.

Tunsin näiden alituisten jokapäiväisten yhteenottojen ja

suuttumusten hävittävän keskinäisen rakkautemme, tunsin vain
yhden keinon sen pelastamiseksi: eron.
 Ensi kerran tein täysin selväksi itselleni, että ihmisen täytyy, niin
tuskallista kuin se lieneekin, vapautua perheen auktoriteetista, mikäli
se tappaa yksilöllisyyden ja tahtoo kytkeä ajatuksen ja omantunnon
vapauden määrätyn vakaumuksen puitteisiin. Vapaa yksilöllinen
vakaumus ja tämän mukainen elämä on ihmisen ensimäinen oikeus
ja hänen ensimäisiä velvollisuuksiaan. Tähän saakka oli naisilta
tämä pyhä oikeus ja yhtä pyhä velvollisuus kielletty. Vain kirkko ja
avioliitto olivat oikeuttaneet tytön jättämään luonnon hänelle
määräämän paikan perheessä. Katolinen kirkko ei ainoastaan
sallinut neidon vaihtaa kotiaan luostariin, vaan luki sen hänelle vielä
ansioksikin, ja avioliittoon joutuessaan tyttö myöskin jätti perheensä
seuraten puolisoaan. Mutta muillakin inhimillisen toiminnan aloilla oli
naiselta kielletty oma vakaumus ja sen mukainen työ. Minun
mielestäni oli aika kumota tämä kielto ja tunsin menettäväni
itsekunnioitukseni, jos minulla ei olisi rohkeutta jättää kaikkea
osoittaakseni teossa mielipiteitteni oikeutuksen. Kun päätökseni oli
kypsynyt, ajattelin vain sen toteuttamista. Näin vain yhden keinon:
lähteä Amerikkaan — nuoreen maahan, jossa työ ei ollut häpeäksi
kuten Europassa, vaan kunniaksi, joka takasi ihmiselle hänen
yhteiskunnalliset oikeutensa. Silloin en joutunut työskentelemään
ainoastaan ollakseni uskollinen periaatteilleni, vaan työ
olemassaolon puolesta oli minulle sula välttämättömyys, sillä
vähäinen peritty omaisuuteni riitti korkeintaan matkaksi ja peitti
ensimäiset asumiskustannukset Amerikassa. Perheelleni olisi ollut
liian suuri koettelemus, jos olisin ottanut kotiopettajattaren toimen
Saksassa eikä se olisi sitä sallinut. Sitäpaitsi halusin itsekin jättää
tämän vanhan Europan, jossa jokainen vapauden pyrkimys raukesi
tyhjiin, jossa valtion, uskonnon ja perheen despotismi sorti kansoja,
ajatuksia ja yksilöitä. Halusin sitä myöskin päästäkseni loitolle
hänestä, jonka muisto ei tahtonut minussa sammua ja tehdäkseni
lopun turhasta tuskastani, kun en voinut avata enkä jakaa hänen
vankilaansa. Tahdoin uuden maailman kamaralla alkaa uuden,
periaatteitteni mukaisen elämän.

Tekemäni päätös antoi minulle suuren sisäisen rauhan ja terästi

minua ulkoapäin tulevia pikku harmeja vastaan. Muutuin yhä
myöntyväisemmäksi ja kärsivällisemmäksi perheeni keskuudessa,
kun salaisesti ajattelin jättää sen ijäksi. Tämä ajatus oli minulle
syvästi tuskallinen ja kuitenkin tunsin, että siinä oli ainoa sovitus,
ainoa mahdollisuus, jos halusin pelastaa sen, mikä suhteessamme
oli ikuista. Oli luonnollista, että pidin päätökseni omana tietonani, sitä
olisi sanottu hulluudeksi ja sen toteuttaminen estetty. Kerroin
salaisuuteni ainoastaan Pienokaiselle ja kirjoitin siitä Julius
Fröbelille, eräälle vallankumouksen jaloimmista demokraateista, joka
jonkun aikaa oli oleskellut Amerikassa, kysyäkseni häneltä neuvoa,
kun muutenkin olin hänen kanssaan kirjevaihdossa ja pidin häntä
suuressa arvossa. Hän vastasi: »Tulkaa», rohkaisten minua kaikin
tavoin.

Näin olin tehnyt varman päätöksen. Vapauduin sisällisesti minua

ympäröivästä elämästä ja hengitin jo uuden kotiseudun ilmaa. Nyt oli
vain keksittävä keino, joka teki aikomukseni toteuttamisen
mahdollisimman siedettäväksi omaisilleni ja säästi itseltäni tuskallisia
ja hyödyttömiä taisteluita.

Näihin aikoihin kuulin rohkeista ja innostuneista naisista, jotka,

ollen samojen aatteiden elähyttämiä kuin minäkin, olivat Hampurissa
avanneet korkeakoulun naisille. Siinä tarjoutui tytöille samanlainen
tilaisuus kaikinpuoliseen henkiseen kehitykseen kuin nuorille miehille
yliopistossa. Erityisesti puhuttiin minulle naisesta, joka oli johtanut
tätä yritystä ja jonka tarmokasta ja ylevää luonnetta ylistettiin minulle
siinä määrin, että sain palavan halun tutustua häneen. Olin
mielestäni keksinyt sopivan keinon siirtyä vanhasta uuteen: päätin
ensiksi lähteä tähän korkeakouluun ja sieltä Amerikkaan. Kaikki
seikat näyttivät yhdessä viittaavan siihen, että juuri tuo tie oli minulle
paras. Professori, joka rouvineen oli saanut laitoksen johdon
käsiinsä, oli äsken mainitsemani ystävän veli, ystävän, joka odotti
minua Amerikassa. Ihailin sisimmässäni syiden ja seurausten ketjua
ja välttämättömyyttä, joka luonteemme kehityksestä muodostaa
kohtalomme. Tässä tapahtumien logiikassa näin todellisen
jumaluuden, joka ohjaa elämäämme, ja nöyränä taivutin pääni tämän
mysteerion edessä. Se oli minusta monta vertaa järisyttävämpi kuin
kristinuskon mysteeriot konsanaan.

Rohkaisin mieleni ja sanoin äidilleni kuulleeni puhuttavan tuosta

koulusta ja päättäneeni lähteä sinne kolmeksi kuukaudeksi. Lisäsin,
että hän kai tiesi, miten aina olin janonnut oppia ja että halusin niin
paljon kuin mahdollista täyttää aukkoja tiedoissani. Sanoin hänelle
myöskin suoraan luulevani, että jonkun aikaa kestävä ero tekisi
meille kummallekin hyvää, tyynnyttäisi molemminpuolista
ärtymystämme sekä herättäisi eloon entisen keskinäisen
rakkautemme. Ilokseni huomasin, että minua vastustettiin
vähemmän kuin olin odottanut. Äitini tunsi itsekin, että jälkimäinen
perusteluni oli oikea. Kenties hän myöskin hiljaisesti toivoi, että
tuollainen vaihtelu rauhoittaisi minua ja »tasaannuttaisi»
mielipiteitäni. Hän vieläpä lupasi saattaakin minut valitsemaani
paikkaan nähdäkseen, oliko laitos sopiva. Aloin siis tehdä
matkavalmistuksia salaa mielessäni ajatellen, etten enää palaja.
Minusta tuntui kuin olisin tehnyt testamenttiani. Tein tilini nuoruuden
ja menneisyyden unelmien kanssa ja lähdin päättävästi
kypsyneemmän ijän tehtäviä, toimintaa kohden. Tahdoin vallata
itselleni aseman elämässä edesvastuullisena olentona, joka luo
kohtalonsa periaatteittensa mukaan. Tunsin rauhaa, jonka antaa
rohkea päätös, kun se puhkeaa aatteesta, joka on muodostunut
elämämme ojennusnuoraksi. Vaelsin vielä kerran kaikissa paikoissa,
joissa nuoren tytön sielu ensi kertoja oli levittänyt siipensä, joissa
puhdas rakkaus oli kirkastanut hänelle maailman. Otin ajatuksissani
jäähyväiset vankilalta, jossa eli hän, joka oli tehnyt tulevaisuuden
puolisona ja äitinä minulle mahdottomaksi. Minusta tuntui
mahdottomalta rakastaa vielä kerran niinkuin olin häntä rakastanut,
ja ilman sellaista rakkautta tuntui avioliitto minusta pyhyyden
loukkaukselta. Olin valinnut toisia päämääriä, palvelin aatetta,
taistelin periaatteen puolesta.

En kirjoittanut hänelle. Tekemäni ratkaisu vahvisti minua tässä

päätöksessä. Rakastin häntä vielä syvästi ja tuskallisesti, mutta en
tässä ihmeellisillä lahjoilla varustetussa luonteessa voinut nähdä
kuin kallion, jota vasten kenties hän itse ja ainakin moni muu sydän
katkeran surullisena haaksirikkoutuisi ja jota en voi muulla tavalla
määritellä kuin kutsumalla sitä ihanteen don Juanismiksi. Kuten
hillitön don Juan jokaisesta kauniista muodosta etsii aistillista
tyydytystä, etsii tuo toinen don Juan jokaisesta kauniista sielusta sitä
ihannetta, joka täyttää hänen mielikuvituksensa. Hän pitää johonkin
olentoon tuntemaansa vetovoimaa pysyväisenä rakkautena, ja
kuitenkin tarvitaan vain katse, sävel, hetkessä viriävä myötätunto —
ja hänen mielikuvituksensa kiintyy muualle. Hän on varmasti
vaarallisempi näistä molemmista, sillä hänen iskemänsä haavat
sattuvat jaloihin sydämiin ja ovat parantumattomia senvuoksi, että
hänessäkin on rakastettu ihannetta.

Olin Pienokaiselta kuullut, että hänen veljensä tuon naisen

jälkeen, jonka vuoksi hän minut jätti, oli läheisesti kiintynyt vielä
useihin naisiin ilman että ainoakaan näistä tunteista oli pystynyt
täyttämään hänen elämäänsä ja lopullisesti määräämään hänen
kohtaloaan. Nyt, vankilassa, näytti yksi ainoa tunne vallitsevan häntä
kokonaan. Vankeutensa ensi aikoina oli hän saanut hämmästyttävän
kauniin ja henkevän kirjeen eräältä tuntemattomalta naiselta, joka
kertoi aina myötätunnolla lukeneensa hänen artikkeleitaan ja ilmaisi
osanottonsa hänen kohtaloonsa, mutta joka kirjeen alle oli kirjoittanut
vain etunimensä tahtoen samalla pysyä hänelle jonkinlaisena taru-
olentona. Näiltä riveiltä huokuvan henkisen tenhon lumoissa ei
kirjeen saaja ollut hellittänyt, ennenkuin hän postileiman y.m. avulla
oli päässyt lähettäjästä selville. Tästä alkaen oli heidän välilleen
sukeutunut säännöllinen kirjevaihto, joka sulostutti hänen vankilansa.
Kirjeenkirjoittajatar osoitti omaavansa hengen niin rikkaan, syvän ja
alkuperäisen, että vangin mielikuvitus kaunisti hänet kaikilla
mahdollisilla hyvillä ominaisuuksilla, ja edelliset kiintymykset
häipyivät varjoon. Hän uneksi vain yhtyvänsä häneen vankeutensa
päätyttyä.

Ennenkuin tiesin tämän olin useat kerrat ajatellut salaisesti

kirjoittaa hänelle ilmaisematta itseäni, ennenkuin hän oli tuntenut,
että meidän välillämme oli kuolematon yhteys. Tietäessäni nyt, että
toinen oli tällä tavalla saanut omakseen hänen
runoilijamielikuvituksensa, tunsin, että minun täytyi pystyttää
välillemme ylipääsemätön erottava seinä. Lohdutuksenani oli
tietoisuus, että minä en rikkonut uskollisuutta, tuota pyhää, ikivanhaa
saksalaista tunnetta. Meidän välisemme eroavaisuus oli tämä: minä
olin rakastanut häntä naisen suurella, koko elämän käsittävällä
tunteella, hän minua runoilijan lemmellä, joka on vain yksi vaihe
hänen elämässään.

Lähtöpäivä koitti. Salasin liikutukseni hyvästellessäni omaisia.

Luulin lähteväni iäksi. Ero Pienokaisesta oli syvästi tuskallinen, sillä
tiesimme molemmat, mitä se merkitsi, tiesimme myöskin
kulkevamme samaa tietä samaa päämaalia kohden, ja se nosti
meidät tuskan yläpuolelle.

Köyhistäni luopuminen tuotti minulle suurta murhetta. Viimeinen

huolenpitoni ja hellyyteni kohdistui heihin. Ennen lähtöäni kävin
viimeiseksi nuoren kaksikymmentäviisivuotisen tytön luona, joka oli
ypö yksin maailmassa, melkein sokea eikä voinut tehdä muuta kuin
kutoa. Tätä hän tekikin päivät pääksytysten pienessä, pimeässä
huoneessa, jossa asui kunnan suoman vähäisen avustuksen
varassa. Olin usein istunut hänen luonaan tuntikausia elähyttääkseni
hänen päiviensä haudanomaista yksitoikkoisuutta opettavilla
keskusteluilla, jotka jättivät ajattelemisen aihetta hänen
yksinäisyyteensä. Lähtiessäni hänen luotaan siinä uskossa, etten
häntä enää näe, jätin pöydälle vähän rahaa viimeiseksi lahjaksi.
Ennen lähtöäni sain kuitenkin pienen vapaahetken, jolloin vielä
kerran pistäydyin hänen luonaan. Hän sanoi tunnustavansa minulle
jotakin: pöydältä löytämänsä rahat oli hän antanut eräälle
maalaistyttö-raukalle, jonka muuan huono ihminen oli vietellyt ja
jättänyt ja jota nyt muutkin ihmiset hylkivät, niin että hän lapsineen oli
joutunut äärimmäiseen kurjuuteen. »Arvelin», lisäsi tyttö, »hänen
tarvitsevan rahat paremmin kuin minä; minulla on toki sen verran,
etten kuole nälkään eikä minulla ole lasta.»

Muistin lesken ropoa. Hiljaa ja liikutettuna taivutin pääni, kun

puolisokea tyttö siunasi minua jäähyväisiksi. Tunsin tämän
siunauksen pesevän minut puhtaaksi entisten tuttavieni
halveksinnasta; suurelle osalle heistä en edes käynyt sanomassa
hyvästi.
19. UUSI ELÄMÄ.

Olin kirjoittanut korkeakoulun johtajan ptofessori Karl Fröbelin

rouvalle ja kysynyt oppilaitokseen pääsystä y.m. Hän vastasi, että
tulisin vain ensi tilassa. Äitini ja sisareni saattoivat minua Hampuriin,
jossa oppilaitos sijaitsi. Omituinen, melkein juhlallinen tunne valtasi
mieleni astuessani yli kynnyksen siihen taloon, jossa tahdoin alkaa
uuden elämän. En ollut enää nuori oppilas, joka etsii opetusta
tulevan elämän varalle. Olin kypsynyt olento, joka pakeni elämän
ristiriidoista ainoaan oikeaan turvaan: jaloon, hedelmälliseen
toimintaan.

Professori ja hänen rouvansa ottivat minut niin sydämellisesti

vastaan, että tunsin heti olevani kuin kotona. Minulle esitettiin viisi tai
kuusi nuorta naista, jotka jo aikoja sitten olivat jättäneet koulu-iän ja
saapuneet tänne muualta täydentääkseen tietojaan ja jotka asuivat
koululla. Illalla tutustuin myöskin laitoksen varsinaiseen perustajaan,
josta jo olin niin paljon kuullut. Emilie Wüstenfeld oli noita mahtavia
persoonallisuuksia, jotka liian jyrkkäpiirteisinä ensin kiinnittävät
huomiota olentonsa kulmikkailla ja ikäänkuin absoluuttisilla
ominaisuuksilla, mutta pitempiaikaisen tuttavuuden jälkeen
herättävät yhä enemmän rakkautta ja kunnioitusta kasvaen
päämääränsä mukana, joka siirtyy yhä korkeammalle. Hän otti minut
vastaan mitä sydämellisimmin ja kun hän selitti minulle
suunnitelmiaan, tajusin, että unelmani täällä muuttuvat todeksi.
Naisen taloudellinen riippumattomuus, mahdollinen siten, että
hänestä kehitetään olento, joka ensi sijassa on oman itsensä
tarkoitus ja saa vapaasti kehittää luontaisia kykyjään ja tarpeitaan —
siinä aate, jolle laitos oli perustettu.

Täytyy sanoa, että täällä, kuten muissakin Saksan kaupungeissa,

oli naisen vapautuksen aate päässyt kehittymään kirkon
keskuudessa ilmenevien vapausliikkeiden avulla. Vapaat
seurakunnat, jotka Saksalaiskatolisten, Valon ystävien y.m. nimellä
erosivat ensin katolisesta ja sittemmin protestanttisesta kirkosta,
olivat 1848 vuoden Vallankumouksen jälkeen valtavasti laajenneet.
Näitä seurakuntia johtavat uskonpuhdistajat olivat enemmän tai
vähemmän kyvykkäitä miehiä, mutta kaikilla oli suunnilleen sama
tarkoitus. Seurakuntaelämän riippumattomuus valtiosta,
uskonnollisten ja opetus-seikkojen itsenäinen hoito, seurakuntien
oikeus vapaasti valita saarnaajansa ja opettajansa, samat
porvarilliset oikeudet miehille ja naisille — ne olivat melkein kaikkialla
peruslakeina. Muutamissa seurakunnissa pyrittiin ulkonaisissa
muodoissakin alkukristillisen ajan yksinkertaisuuteen. Jäsenet
sinuttelivat toinen toisiaan ja viettivät ehtoollista veljeyden rakkaus-
ateriana. Muutamat olivat kokonaan poistaneet ehtoollisen, kasteen
ja muut kristillisen elämän menot, kun eivät ne enää heidän
mielestään edustaneet vastaavia aatteita. He kastoivat ainoastaan
yhteiskunnallisesta pakosta taatakseen lapsilleen kansalaisoikeudet.
Hampurin vapaalla seurakunnalla, jonka henkiin herättäjä oli
Johannes Ronge, oli runsaasti hartaita kannattajia. Mutta naiset,
jotka perustivat korkeakoulun, olivat tajunneet, ettei siinä kyllin että
naisille seurakunnan keskuudessa tunnustettiin samat oikeudet kuin
miehille, heidät täytyi myöskin kehittää arvokkaasti käyttämään näitä
oikeuksiaan. Naisille kuten kansoillekin oli olemassa vain yksi keino,
jonka avulla vapaudesta koituu siunausta: sivistys. Tuo tavallinen,
tähän saakka yleisesti hyväksytty mielipide, että nuoren tytön
kasvatus päättyy, hänen jättäessään koulun, ettei hänellä sen
jälkeen ole muuta tehtävää kuin astua seuraelämään, mennä
naimisiin ja parhaassa tapauksessa ilostuttaa koti-elämää kyvyillään
— tuo mielipide sieti perinpohjaisen uudistuksen. Korkeakoulussa
tahdottiin siis antaa tytöille, jotka joko olivat jättäneet koulupenkin
tahi muuten olivat kypsyneemmässä ijässä ja tunsivat tarvetta
täyttää aukkoja sivistyksessään, tilaisuus harjoittaa kaikenlaisia
korkeampia opintoja päämääränä joko erikoisala tai ainoastaan
itsensä kehittäminen.

Laitosta ylläpiti joukko osakkeenomistajia, suurimmaksi osaksi

naineita naisia ja perheenäitejä, jotka omien kokemustensa nojalla
olivat tehneet sen johtopäätöksen, että elämällä täytyi olla
muunkinlainen perustus kuin pelkkä kiintymys toiseen olentoon.
Osakkeenomistajat muodostivat oppilaitoksen suuren
hallintoneuvoston; sen rinnalla oli kuitenkin toinenkin komitea, joka
ratkaisi laitoksen sisäisiä kysymyksiä ja johon kuuluivat laitoksen
perustajat sekä siellä luennoivat professorit. Koti-elämän valvominen
oli uskottu ennen mainitsemalleni professorille ja hänen rouvalleen.
Luennoitsijoiksi oli saatu kaupungin etevimmät oppineet. Alussa
olivat nämä herrat katselleet asiaa epäilevin silmin, he kun eivät
uskoneet naisten kestävyyteen ja tarmoon vakavissa opinnoissa. He
olivat ryhtyneet työhön vain kunnioituksesta ja ystävyydestä jaloja
alotteentekijöitä, varsinkin Emilietä kohtaan. Mutta jo silloin, kun
minä saavuin, oli heidän harrastuksensa virinnyt ja lämpeni yhä,
mikäli he näkivät kuulijakuntansa innostuksen ja yllättävät kyvyt.
 Vetäytyessäni ensimäisenä iltana minulle määrättyyn huoneeseen,
tunsin löytäneeni oikean tien uuteen elämään. Seuraavana aamuna
toin äitini ja sisareni laitokselle ja havaitsin ilokseni heidän olevan
siihen tyytyväisempiä kuin olin uskaltanut toivoakaan. Muutamien
päivien kuluttua he lähtivät ja minä jäin yksin — ensimäisen kerran
elämässäni, päättäen lujasti raivata itselleni tien ilman muuta opasta
kuin omatuntoni, ilman muuta tukea kuin työni, ilman muuta
palkintoa kuin niiden kunnioitus, jotka tahtoivat kunnioittaa minua
sellaisena kuin olin.

Tutustuin myöskin luennoiviin professoreihin. Ensin kävin kaikilla

luennoilla tutkiakseni, mitkä eniten kiinnittäisivät mieltäni. Olin
riemuissani niillä vallitsevasta sävystä. Opettajat tahtoivat, että heitä
keskeytettäisiin kysymyksin ja huomautuksin. Näin muodostui opetus
vilkkaammaksi ja he saivat varmuuden, ettei se jäänyt kuolleeksi
kuulemiseksi. Kuulijattarien joukossa oli useita vapaaoppilaita, sillä
laitoksen päätarkoituksia oli suoda sivistyksen siunausta eroituksetta
rikkaille ja köyhille. Näiden tyttöjen tarvitsi ainoastaan suorittaa
tutkinto, jolla he osoittivat omaavansa tarpeelliset pohjatiedot
voidakseen seurata luentoja. Luennoilla kävi sitäpaitsi useita
kaupungin naisia, ja joskus sattui, että isoäiti, tytär ja tyttären tytär
istuivat saman oppipöydän ympärillä. Professorien toivomusta
seurattiin ja usein virisi vilkkaita keskusteluita, niin etteivät luennot
koskaan käyneet yksitoikkoisiksi eivätkä väsyttäviksi.

Oppilaitoksessa oli lastentarha ja alkeisluokka, jossa lastentarhan

opettajattariksi tai tavallisiksi opettajattariksi aikovat nuoret tytöt
saivat käytännöllistä harjoitusta. Myöskin lastentarha-järjestelmä,
nerokkaan Friedrich Fröbelin keksimä, oli Saksassa nopeasti saanut
jalansijaa valtiollisten ja uskonnollisten liikkeiden rinnalla. Olin kuullut
siitä puhuttavan, mutta näin sen vasta nyt käytännössä, ja olin
ihastunut. Yhdyin täydellisesti Fröbelin perusajatukseen, että
kasvatus oli alotettava melkein ensimäisistä elinpäivistä. Jokaisen
äidin tulee tietää näistä aatteista valmistaakseen lasta heti alusta
pitäen siihen. Lastentarha ottaa pienokaiset huostaansa
kolmivuotisista kuusivuotisiin jatkaen äidin työtä, kunnes
alkeisluokka alkaa. Sekin onnellistutti minua, että lastentarhojen
johtajiksi ajateltiin ainoastaan naisia, että Fröbel yleensä tahtoi
uskoa lapsen ensimäisen kasvatuksen yksinomaan naisen käsiin.
Korkeakoulussamme oli myöskin erityinen kurssi lastentarhan
opettajattarille ja tuo viehättävä toimiala tuntui minusta erittäin
sopivalta nuorille naisellisille olennoille. Ne periaatteet, joille Fröbel
on rakentanut järjestelmänsä, olivat mielestäni sielutieteellisesti
syviä ja älykkäitä, ja niissä piileekin sen todellinen arvo, jonka
pintapuolinen arvostelija luulee sisältyvän vain pikku askarteluihin ja
ulkonaisiin seikkoihin: niinpä ennenkaikkea tuo hänen
pyrkimyksensä herättää lapsen itsetoiminta ja luomishalu antamalla
hänen käsiinsä vain aineksia, joita hän itse saa muovailla ja
muodostaa, eikä valmista, se kun kiihoittaa useimmissa lapsissa
piilevää ja tavallisesti liiankin voimakasta hävityshalua. Yhtä tärkeitä
olivat mielestäni rytmilliset laululeikit, joihin hän pani suuren
huomion, niinkuin yleensä hänen järjestelmässään kaikki, mikä
tarkoitti taiteellisten taipumusten herättämistä ja ravitsemista
ihmisessä jo pienestä pitäen, koska se yksinään oli todellisen
sivistyksen maaperä, jossa tiedon siemenet kantoivat parhaan
hedelmän. Ensimäinen tutustumiseni tähän järjestelmään tuotti
minulle todellista onnea. Myöhemmin näin sen usein
tietämättömyydestä tai pahasta tahdosta johtuvien hyökkäysten
maalitauluna. Mutta missä ikinä sen näinkään oikeissa käsissä ja
oikeassa hengessä johdettuna, siellä näin myöskin aina kauniita
tuloksia, ja useampi kuin yksi alkeisluokan opettaja on minulle
vakuuttanut, että ero henkisessä vastaanottavaisuudessa ja
käsityskyvyssä lastentarhaa käyneiden ja muiden lasten välillä on
kauttaaltaan edellisille eduksi.

Toinenkin mieluisa yllätys tuli osakseni, kun minut sunnuntaina

vietiin vapaaseurakunnan kokoukseen, jossa kaikki korkeakoulun
jäsenet kävivät. Tilaisuuteen oli varattu suuri sali yksinkertaisine ja
arvokkaine sisustuksineen. Sen täytti suurilukuinen kuulijakunta, joka
jännittyneellä tarkkaavaisuudella seurasi nuoren koruttoman ja
miellyttävän näköisen miehen esitystä puhujalavalta. Puhe kuului
esitelmäsarjaan, joka oli alotettu jo ennen tuloani, ja jossa puhuja
asetti vanhoja dogmeja kohdanneen järjestelmällisen, tieteellisen
kritiikin yhteyteen uusien aatteiden kehityksen kanssa kaikilla
inhimillisen elämän aloilla, valtiossa, yhteiskunnassa, perheessä.
Jokainen sana herätti riemukasta vastakaikua sydämessäni. Se oli
rukousta hengessä ja totuudessa, jota olin ikävöinyt. Uskonto, kirkon
rajoista vapautuneena, muuttui eläväksi, kukoistavaksi elämäksi,
olemukseksi, sisällöksi, olematta enää tyhjä, jäykistynyt
muotoseikka. Ihastuksella näin, millä hartaudella sekä sivistyneet
että kansan ihmiset, vähäpätöiset työmiehetkin, seurasivat puhetta
muodostaen näin henkisen yhdenvertaisuuden todellisen
seurakunnan. Olihan yhdenvertaisuus Jumalan valtakunnassa ollut
tähän saakka valhetta. Oikeus sivistykseen ja siihen, mikä aateloi
ihmisen, oikeus vapaaseen ajatteluun, oli tähän saakka kuulunut
ainoastaan toiselle puolelle ihmiskuntaa. Niin oli laita kirkossakin,
jossa tosin rukoiltiin kaikkien ihmisten isää, mutta onnen lapset
istuivat upeissa pukimissaan ylhäimmillä paikoillaan kuin
tuhkimukset ryysyvaatteissaan tunkeilivat nurkissa tuskaisesti
mumisten useinkin kuulematta jäävää rukousta: »Anna meille
jokapäiväinen leipämme.» Tässä seurakunnassa oli uskonto
muuttunut todelliseksi veljeydeksi, jonka vapaiden, inhimillisten
elämänkatsomusten pohjalla sääty-, varallisuus- ja tiedolliset
eroavaisuudet lievenivät ja saivat sovituksen. Ihanne ei enää ollut
menneisyydessä kerta kaikkiaan määritelty, absoluuttinen selviö, se
loisti tulevaisuudessa kuin itämaan tähti viittoen tietä.

Esitelmän jälkeen siirtyi puhuja — hänen nimensä oli Weigelt —

viereiseen huoneeseen, jossa jokainen seurakunnan jäsen sai käydä
häntä tapaamassa, kyselemässä, jos jokin kohta oli jäänyt
hämäräksi tai yleensä keskustelemassa hänen kanssaan. Siellä
sukeutui usein vilkkaita keskusteluita, jotka osaltaan suuresti
vaikuttivat siihen, että »sana» tuli eläväksi ja lähensivät
seurakuntalaisia toinen toisiinsa, kun kaikilla, rikkailla ja köyhillä, oli
siellä samat oikeudet. Kun minut esitettiin puhujalle sanoin hänen
esitelmänsä herättäneen minussa toivomuksen päästä seurakunnan
jäseneksi. Sanoin myöskin käsittäväni, ettei yksi henkilö enemmän
tai vähemmän merkitse sille mitään, mutta että mielestäni jokaisen
naisen ja miehen velvollisuus on näinä taistelun aikoina suoraan
ilmaista vakaumuksensa ja liittyä hengenheimolaisiinsa. Hän myönsi
minun olevan oikeassa, mutta neuvoi minua odottamaan ja
harkitsemaan asiaa lähemmin, etten liian kiireisesti ottaisi tuollaista
yhteiskunnalliselle asemalleni tärkeää askelta. Seurasin neuvoa ja
alotin koettamalla päästä selville hänen yksilöllisyydestään. Kun
kuuli hänen puhuvan seurakunnalle, olisi luullut, että siinä oli
taipumattoman tarmokas ihminen, lujaluonteinen ja uskalias.
Tavallisessa elämässä oli hän päinvastoin melkein naisellisen
lempeä ja epäkäytännöllinen, seurassa arka ja pidättyväinen,
läheisemmässä seurustelussa rakastettava. Mutta puhujalavalla
tempasivat ajatukset hänet vastustamattomasti mukaansa; silloin oli
hän lahjomattoman johdonmukainen. Tunsin pian häntä kohtaan
sydämellistä ystävyyttä, joka on täysin elinvoimaisena säilynyt tähän