Experience Seamless Full Ebook Downloads for Every Genre at ebookluna.

com

(eBook PDF) Starting Out with Java Early Objects

6th Edition by Tony Gaddis

https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-starting-out-with-
java-early-objects-6th-edition-by-tony-gaddis/

OR CLICK BUTTON

DOWNLOAD NOW

Explore and download more ebook at https://ebookluna.com

 Instant digital products (PDF, ePub, MOBI) available
Download now and explore formats that suit you...

Starting Out with C++: Early Objects 9th Edition by Tony

Gaddis (eBook PDF)

https://ebookluna.com/product/starting-out-with-c-early-objects-9th-
edition-by-tony-gaddis-ebook-pdf/

ebookluna.com

(eBook PDF) Starting Out with Java: Early Objects 5th

Edition

https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-starting-out-with-java-early-
objects-5th-edition/

ebookluna.com

(eBook PDF) Starting Out with Java: Early Objects 5th

Global Edition

https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-starting-out-with-java-early-
objects-5th-global-edition/

ebookluna.com

Starting out with Visual C# 4th Edition by Tony Gaddis

(eBook PDF)

https://ebookluna.com/product/starting-out-with-visual-c-4th-edition-
by-tony-gaddis-ebook-pdf/

ebookluna.com
(eBook PDF) Starting Out With Visual Basic 8th Edition by
Tony Gaddis

https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-starting-out-with-visual-
basic-8th-edition-by-tony-gaddis/

ebookluna.com

(eBook PDF) Starting out with Visual C# 4th Edition by

Tony Gaddis

https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-starting-out-with-
visual-c-4th-edition-by-tony-gaddis/

ebookluna.com

(eBook PDF) Starting Out With Visual Basic 7th Edition by

Tony Gaddis

https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-starting-out-with-visual-
basic-7th-edition-by-tony-gaddis/

ebookluna.com

Starting Out With Programming Logic and Design, 6e 6th

Edition Tony Gaddis - eBook PDF

https://ebookluna.com/download/starting-out-with-programming-logic-
and-design-6e-ebook-pdf/

ebookluna.com

(eBook PDF) Starting Out with C++: Early Objects 9th

Edition

https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-starting-out-with-c-early-
objects-9th-edition/

ebookluna.com
Starting Out with Java™
Early Objects

Sixth Edition

Tony Gaddis

Haywood Community College

330 Hudson Street, New York, NY 10013

Senior Vice President Courseware Portfolio
Marcia J. Horton
Management:
Director, Portfolio Management: Engineering,
Julian Partridge
Computer Science & Global Editions:
Portfolio Manager: Matt Goldstein
Portfolio Management Assistant: Kristy Alaura
Field Marketing Manager: Demetrius Hall
Product Marketing Manager: Yvonne Vannatta
Managing Producer, ECS and Math: Scott Disanno
Content Producer: Sandra L. Rodriguez
Composition: iEnergizer Aptara®,
Ltd.
Cover Designer: Joyce Wells
Dimitris66/E+/Getty
Cover Photo:
Images

Copyright © 2018, 2015, 2011, 2008, 2005 Pearson Education, Inc.

Hoboken, NJ 07030. All rights reserved. Manufactured in the United States
of America. This publication is protected by copyright and permissions
should be obtained from the publisher prior to any prohibited reproduction,
storage in a retrieval system, or transmission in any form or by any means,
electronic, mechanical, photocopying, recording, or otherwise. For
information regarding permissions, request forms and the appropriate
contacts within the Pearson Education Global Rights & Permissions
department, please visit www.pearsoned.com/permissions/.

Many of the designations by manufacturers and seller to distinguish their

products are claimed as trademarks. Where those designations appear in this
book, and the publisher was aware of a trademark claim, the designations
have been printed in initial caps or all caps.

The author and publisher of this book have used their best efforts in preparing
this book. These efforts include the development, research, and testing of
theories and programs to determine their effectiveness. The author and
publisher make no warranty of any kind, expressed or implied, with regard to
these programs or the documentation contained in this book. The author and
publisher shall not be liable in any event for incidental or consequential
damages with, or arising out of, the furnishing, performance, or use of these
programs.

Pearson Education Ltd., London

Pearson Education Singapore, Pte. Ltd

Pearson Education Canada, Inc.

Pearson Education Japan

Pearson Education Australia PTY, Ltd

Pearson Education North Asia, Ltd., Hong Kong

Pearson Education de Mexico, S.A. de C.V.

Pearson Education Malaysia, Pte. Ltd.

Pearson Education, Inc., Hoboken

Library of Congress Cataloging-in-Publication Data

Names: Gaddis, Tony, author.

Title: Starting out with Java. Early objects / Tony Gaddis, Haywood
Community College.

Description: Sixth edition. | Boston : Pearson Education, Inc., [2017] |

Includes index.

Identifiers: LCCN 2016056455| ISBN 9780134462011 (alk. paper) | ISBN

0134462017 (alk. paper)

Subjects: LCSH: Java (Computer program language) | Object-oriented

programming (Computer science)
Classification: LCC QA76.73.J38 G325 2017 | DDC 005.13/3—dc23 LC
record available at https://lccn.loc.gov/2016056455

1 17

ISBN-13: 978-0-13-446201-1

ISBN-10: 0-13-446201-7
Contents in Brief
1. Preface xv

1. Chapter 1 Introduction to Computers and Java 1

2. Chapter 2 Java Fundamentals 29

3. Chapter 3 A First Look at Classes and Objects 129

4. Chapter 4 Decision Structures 193

5. Chapter 5 Loops and Files 275

6. Chapter 6 A Second Look at Classes and Objects 353

7. Chapter 7 Arrays and the ArrayList Class 445

8. Chapter 8 Text Processing and Wrapper Classes 543

9. Chapter 9 Inheritance 601

10. Chapter 10 Exceptions and Advanced File I/O 687

11. Chapter 11 JavaFX: GUI Programming and Basic Controls 745

12. Chapter 12 JavaFX: Advanced Controls 809

13. Chapter 13 JavaFX: Graphics, Effects, and Media 895

14. Chapter 14 Recursion 985

15. Chapter 15 Databases 1013

1. Appendix A The ASCII/Unicode Characters 1095

2. Appendix B Operator Precedence and Associativity 1097

3. Index 1099

4. Credits 1109

5. Appendixes C–M Available on the book’s online resource page

6. Case Studies 1–4 Available on the book’s online resource page

Contents
1. Preface xv

1. Chapter 1 Introduction to Computers and Java 1

1. 1.1 Introduction 1

2. 1.2 Why Program? 1

3. 1.3 Computer Systems: Hardware and Software 2

4. 1.4 Programming Languages 6

5. 1.5 What Is a Program Made of? 8

6. 1.6 The Programming Process 16

7. 1.7 Object-Oriented Programming 19

1. Review Questions and Exercises 24

2. Programming Challenge 28

2. Chapter 2 Java Fundamentals 29

1. 2.1 The Parts of a Java Program 29

2. 2.2 The System.out.print and System.out.println Methods,

and the Java API 35

3. 2.3 Variables and Literals 41

4. 2.4 Primitive Data Types 47

5. 2.5 Arithmetic Operators 58

 6. 2.6 Combined Assignment Operators 67

7. 2.7 Conversion between Primitive Data Types 68

8. 2.8 Creating Named Constants with final 72

9. 2.9 The String Class 74

10. 2.10 Scope 80

11. 2.11 Comments 81

12. 2.12 Programming Style 85

13. 2.13 Reading Keyboard Input 87

14. 2.14 Dialog Boxes 95

15. 2.15 Displaying Formatted Output with System.out.printf and

String.format 102

16. 2.16 Common Errors to Avoid 116

1. Review Questions and Exercises 118

2. Programming Challenges 123

3. Chapter 3 A First Look at Classes and Objects 129

1. 3.1 Classes 129

2. 3.2 More about Passing Arguments 149

3. 3.3 Instance Fields and Methods 152

4. 3.4 Constructors 155

5. 3.5 A BankAccount Class 161

6. 3.6 Classes, Variables, and Scope 172

 7. 3.7 Packages and import Statements 173

8. 3.8 Focus on Object-Oriented Design: Finding the Classes and

Their Responsibilities 174

9. 3.9 Common Errors to Avoid 183

1. Review Questions and Exercises 183

2. Programming Challenges 187

4. Chapter 4 Decision Structures 193

1. 4.1 The if Statement 193

2. 4.2 The if-else Statement 202

3. 4.3 The Payroll Class 205

4. 4.4 Nested if Statements 209

5. 4.5 The if-else-if Statement 217

6. 4.6 Logical Operators 222

7. 4.7 Comparing String Objects 230

8. 4.8 More about Variable Declaration and Scope 235

9. 4.9 The Conditional Operator (Optional) 237

10. 4.10 The switch Statement 238

11. 4.11 Focus on Problem Solving: The SalesCommission Class 248

12. 4.12 Generating Random Numbers with the Random Class 255

13. 4.13 Common Errors to Avoid 261

1. Review Questions and Exercises 262

 2. Programming Challenges 267

5. Chapter 5 Loops and Files 275

1. 5.1 The Increment and Decrement Operators 275

2. 5.2 The while Loop 279

3. 5.3 Using the while Loop for Input Validation 286

4. 5.4 The do-while Loop 289

5. 5.5 The for Loop 292

6. 5.6 Running Totals and Sentinel Values 303

7. 5.7 Nested Loops 308

8. 5.8 The break and continue Statements 316

9. 5.9 Deciding Which Loop to Use 316

10. 5.10 Introduction to File Input and Output 317

11. 5.11 Common Errors to Avoid 337

1. Review Questions and Exercises 338

2. Programming Challenges 344

6. Chapter 6 A Second Look at Classes and Objects 353

1. 6.1 Static Class Members 353

2. 6.2 Overloaded Methods 360

3. 6.3 Overloaded Constructors 365

4. 6.4 Passing Objects as Arguments to Methods 372

 5. 6.5 Returning Objects from Methods 385

6. 6.6 The toString Method 388

7. 6.7 Writing an equals Method 392

8. 6.8 Methods That Copy Objects 394

9. 6.9 Aggregation 397

10. 6.10 The this Reference Variable 410

11. 6.11 Inner Classes 413

12. 6.12 Enumerated Types 416

13. 6.13 Garbage Collection 425

14. 6.14 Focus on Object-Oriented Design: Class Collaboration 427

15. 6.15 Common Errors to Avoid 431

1. Review Questions and Exercises 432

2. Programming Challenges 437

7. Chapter 7 Arrays and the ArrayList Class 445

1. 7.1 Introduction to Arrays 445

2. 7.2 Processing Array Contents 456

3. 7.3 Passing Arrays as Arguments to Methods 468

4. 7.4 Some Useful Array Algorithms and Operations 472

5. 7.5 Returning Arrays from Methods 484

6. 7.6 String Arrays 486

 7. 7.7 Arrays of Objects 490

8. 7.8 The Sequential Search Algorithm 494

9. 7.9 The Selection Sort and the Binary Search Algorithms 497

10. 7.10 Two-Dimensional Arrays 505

11. 7.11 Arrays with Three or More Dimensions 517

12. 7.12 Command-Line Arguments and Variable-Length Argument

Lists 518

13. 7.13 The ArrayList Class 522

14. 7.14 Common Errors to Avoid 530

1. Review Questions and Exercises 531

2. Programming Challenges 535

8. Chapter 8 Text Processing and Wrapper Classes 543

1. 8.1 Introduction to Wrapper Classes 543

2. 8.2 Character Testing and Conversion with the Character Class

544

3. 8.3 More about String Objects 551

4. 8.4 The StringBuilder Class 565

5. 8.5 Tokenizing Strings 574

6. 8.6 Wrapper Classes for the Numeric Data Types 583

7. 8.7 Focus on Problem Solving: The TestScoreReader Class 587

8. 8.8 Common Errors to Avoid 591

 1. Review Questions and Exercises 591

2. Programming Challenges 595

9. Chapter 9 Inheritance601

1. 9.1 What Is Inheritance? 601

2. 9.2 Calling the Superclass Constructor 612

3. 9.3 Overriding Superclass Methods 620

4. 9.4 Protected Members 628

5. 9.5 Classes That Inherit from Subclasses 635

6. 9.6 The Object Class 640

7. 9.7 Polymorphism 642

8. 9.8 Abstract Classes and Abstract Methods 647

9. 9.9 Interfaces 653

10. 9.10 Anonymous Inner Classes 668

11. 9.11 Functional Interfaces and Lambda Expressions 670

12. 9.12 Common Errors to Avoid 675

1. Review Questions and Exercises 676

2. Programming Challenges 682

10. Chapter 10 Exceptions and Advanced File I/O 687

1. 10.1 Handling Exceptions 687

2. 10.2 Throwing Exceptions 710

 3. 10.3 Advanced Topics: Binary Files, Random Access Files, and
Object Serialization 718

4. 10.4 Common Errors to Avoid 734

1. Review Questions and Exercises 735

2. Programming Challenges 741

11. Chapter 11 JavaFX: GUI Programming and Basic Controls 745

1. 11.1 Graphical User Interfaces 745

2. 11.2 Introduction to JavaFX 748

3. 11.3 Creating Scenes 751

4. 11.4 Displaying Images 758

5. 11.5 More about the HBox, VBox, and GridPane Layout Containers
762

6. 11.6 Button Controls and Events 778

7. 11.7 Reading Input with TextField Controls 785

8. 11.8 Using Anonymous Inner Classes and Lambda Expressions to

Handle Events 789

9. 11.9 The BorderPane Layout Container 794

10. 11.10 The ObservableList Interface 799

11. 11.11 Common Errors to Avoid 800

1. Review Questions and Exercises 800

2. Programming Challenges 804

12. Chapter 12 JavaFX: Advanced Controls 809

1. 12.1 Styling JavaFX Applications with CSS 809

2. 12.2 RadioButton Controls 824

3. 12.3 CheckBox Controls 834

4. 12.4 ListView Controls 839

5. 12.5 ComboBox Controls 860

6. 12.6 Slider Controls 866

7. 12.7 TextArea Controls 871

8. 12.8 Menus 873

9. 12.9 The FileChooser Class 883

10. 12.10 Using Console Output to Debug a GUI Application 884

11. 12.11 Common Errors to Avoid 888

1. Review Questions 888

2. Programming Challenges 892

13. Chapter 13 JavaFX: Graphics, Effects, and Media 895

1. 13.1 Drawing Shapes 895

2. 13.2 Animation 926

3. 13.3 Effects 944

4. 13.4 Playing Sound Files 955

5. 13.5 Playing Videos 960

 6. 13.6 Handling Key Events 965

7. 13.7 Handling Mouse Events 972

8. 13.8 Common Errors to Avoid 978

1. Review Questions 978

2. Programming Challenges 981

14. Chapter 14 Recursion 985

1. 14.1 Introduction to Recursion 985

2. 14.2 Solving Problems with Recursion 988

3. 14.3 Examples of Recursive Methods 992

4. 14.4 A Recursive Binary Search Method 999

5. 14.5 The Towers of Hanoi 1002

6. 14.6 Common Errors to Avoid 1006

1. Review Questions and Exercises 1007

2. Programming Challenges 1009

15. Chapter 15 Databases 1013

1. 15.1 Introduction to Database Management Systems 1013

2. 15.2 Tables, Rows, and Columns 1019

3. 15.3 Introduction to the SQL SELECT Statement 1023

4. 15.4 Inserting Rows 1044

5. 15.5 Updating and Deleting Existing Rows 1047

 6. 15.6 Creating and Deleting Tables 1056

7. 15.7 Creating a New Database with JDBC 1060

8. 15.8 Scrollable Result Sets 1061

9. 15.9 Result Set Metadata 1063

10. 15.10 Relational Data 1069

11. 15.11 Advanced Topics 1084

12. 15.12 Common Errors to Avoid 1086

1. Review Questions and Exercises 1087

2. Programming Challenges 1092

1. Appendix A The ASCII/Unicode Characters 1095

2. Appendix B Operator Precedence and Associativity 1097

3. Index 1099

4. Credits 1109

5. Available on the Computer Science Portal at

www.pearsonhighered.com/gaddis:

6. Appendix C Java Key Words

7. Appendix D Installing the JDK and Using the JDK Documentation

8. Appendix E Using the javadoc Utility

9. Appendix F More about the Math Class

10. Appendix G Packages

11. Appendix H Working with Records and Random-Access Files

12. Appendix I Configuring Java DB

13. Appendix J The QuickSort Algorithm

14. Appendix K Named Colors

15. Appendix L Answers to Checkpoints Questions

16. Appendix M Answers to Odd-Numbered Review Questions

17. Case Study 1 The Amortization Class

18. Case Study 2 The PinTester Class

19. Case Study 3 Parallel Arrays

20. Case Study 4 The SerialNumber Class

Random documents with unrelated
content Scribd suggests to you:
 Senjälkeen hän palasi ja pysähtyi Klaaran eteen hattu ja kirja
kädessä. Klaara oli jo vetänyt langan neulan lävitse ja ruvennut
ompelemaan karkeata pitsiä polvellaan olevaan myssyyn.

— Onko tuo eläinlääkärin rouvan myssy?

— Rouva Dutkiewiczin, — oikasi Klaara.

— Niin, minä olen jo monena vuotena reunustanut kaikki hänen

myssynsä.

— No, ettekö aio puhua minulle, miksi sisarenne Teitä kiusaa?

Pikku veljenne vakuutti nimenomaan, että sisar niin tekee, ja lupasi
auttaa Teitä häntä vastaan.

Hämillään kumartui Klaara työnsä yli. Muutaman silmänräpäyksen

kuluttua vastasi hän työlästyneenä:

— Frania ei pidä työstään neulomossa, eivätkä siellä ole häneen

aivan tyytyväisiäkään. Hän hankkii ulkona kaupungilla koko joukon
tuttavia, jotka eivät häneen hyödyllisesti vaikuta.

Przyjemski puuttui puheeseen:

Hänellä on jotakin suun ympärillä ja silmissä, joka osottaa, että

hänellä on epätasainen ja hieman riidanhaluinen luonto. Hän
varmaankin tuottaa Teille monta vastenmielistä hetkeä.

— Oi, ei, ei suinkaan, — huudahti Klaara kiihkeästi. — Hän on

hyvin siivo, ja hänellä on hyvä sydän. Minua vaan suututtaa, ettei
häntä ompelu huvita… Täytyyhän hänen kumminkin oppia jotakin,
että hän sitte voi itse ansaita leipänsä. Isä ja minä olimme ajatelleet,
että hänestä pitäisi tulla ompelija, kun on niin harvoja teitä
valittavana. Mutta hän vahingottuu siitä, että noin juoksentelee
ulkona kaupungilla, enkä minä voi keksiä mitään keinoa sen
estämiseksi. Mutta sekä isä että että minä olemme siitä suutuksissa.

Klaara lausui nämä sanat allapäin ja hetkeksikään ompeluaan

keskeyttämättä. Przyjemski kuunteli tarkkaavasti hänen puhettansa,
mutta ei istuutunut ja katseli lakkaamatta kukkalavalle päin,
ikäänkuin olisi jotakin odottanut. Vihdoin havaitsi hän kiiltonappisen
pojan, joka kiiruhti suuri kukkakimppu kädessään. Przyjemski meni
häntä vastaan.

Klaara katsahti ylös, kun Przyjemski poistui, ja näki kuinka hän

käytävän päässä otti pojan kädestä kukkakimpun, kätki sen selkänsä
taakse ja sitte kiirein askelin lähestyi Klaaraa. Hänestä tuntui, että
nuo kukkaiset varmaankin olivat hänelle aiotut, ja hän teki niin
kiivaan liikkeen, että myssy ja pitsit luiskahtivat polvelta maahan.

— Przyjemski, joka nyt oli hänestä vain muutaman askeleen

päässä, läheni kiireesti, polvistui pian hänen edessään ja otti toisella
kädellään maahan pudonneet esineet, ja ojensi hänelle toisella
kädellään kukkakimpun.

Heti hän seisoi Klaaran edessä, joka peitti punastuneet kasvonsa

kukkiin.

Kimppu oli kiireessä koottu ja sidottu, mutta kukkaset olivat

kauniita ja tuoreita. Niiden lumoava tuoksu ja loistavat värit sulivat
Klaaran mielikuvituksessa samaksi tunteeksi, minkä hän oli kokenut,
kun tuo kaunis, komea mies oli hänen edessään ollut polvillaan ja
upottanut silmänsä hänen silmiinsä.
 Myöskin oli Przyjemski liikutettu, mutta voitti pian entisen
mielenmalttinsa. Istuutuessaan Klaaran viereen hän lausui:

— Ja unhottakaamme nyt kaikki kotoiset huolet ja kaikki mikä on

ilkeätä, pikkumaista ja kiduttavaa — ja turvautukaamme parempaan
maailmaan.

Ja sointuvalla, tunnevivahduksiin taipuvalla äänellä, hän alkoi

lukea:

Kuin unikuva mun armaani haipui, ma kaihosta kuolen, mun

onneni vaipui. Mun sieluni huutaa: miks’ viivyt sä maassa,
miks’ seuraa et häntä sa taivahassa, miks’ korkeuksiin sa
nousta et voi, miss’ hälle nyt koittaapi autuuden koi?

Minuutit lensivät; keltaisia ja punasia lehtiä silloin tällöin tuprusi

alas puista, auringon vinot säteet yhä lyhenivät, hopeanvalkoiset
silmukat tummassa maassa yhä pienenivät ja harvenivat. Klaara
lakkasi ompelemasta. Kädet helmassaan hän tuikkivin silmin
kuunteli.

Przyjemski luki:

Ain’ taivahan hehku vaan syöntä kalvoi, vaikk’ei liekkiä

tuntenut pinta. Ja safiirin loisto nyt silmissä valvoi, ja
kiivaammin aaltoili rinta.

Klaaran hengitys muuttui miltei läähättäväksi. Oliko se unta? Oliko

hän kuollut ja jo paradiisissa? Kukkakimpusta, joka oli hänen
vieressään, kohosi hurmaava tuoksu. Hänen toisella puolellaan luki
kaunis, liikutuksesta värähtelevä ääni:
 On hetkinen, jolloin kuu ei oo noussut, ei leivonen laula, ei
orava kiiku, kun puiden oksat ei tuulessa liiku ja hiljemmin
pulppuvi puro…

Lehtisiä vaipui maahan siellä täällä puista, lehtikuja hengitti lepoa

ja rauhaa, ja hämärä alkoi laskeutua. Hän luki:

Voi kuinka silloin syömet hehkuu,

Voi kuinka ne kernaasti anteeks’ antaa
Ja kaikki unholan virtahan kantaa…

Minuutit lensivät; runo läheni loppuansa. — Petetty oli paennut

»kuin unikuva», rakastaja valittelee, kun on armaansa kadottanut:

Leivonen laulaa ja lähde kiehuu, ne hänestä kertoo — sen

sieluni kuulee, ja tuskissaan se kuolevan luulee…

Przyjemski nosti silmänsä ja katsahti Klaaraan. Kaksi suurta

kyyneltä kimalti hänen silmäripsissään.

Hitaalla liikkeellä ojensi Przyjemski käsivartensa ja pani kätensä

hänen käteensä. Klaara ei kättänsä vetänyt pois, mutta kirkkaat
kyynelpisarat vierivät hänen poskilleen, jotka punottivat kuin
rusopilvi.

— Ovatko nuo surun vai onnen kyyneleitä? — kysyi mies hiljaa.

— Onnen, — vastasi Klaara tuskin kuuluvasti kuiskaten.

Sanomattoman onnen tunne, johon kaihoa sekottui, täytti hänen

rintansa sillä hetkellä. Mutta äkkiä hän tunsi, että miehen käsivarsi
hiljaa kietoutui hänen vyötäistensä ympäri ja hän heräsi. Onneen ja
kaihoon liittyi nyt kainoutta, ja tuo tunne oli niin voimakas, että se
tunki edelliset syrjään.

Arasti ja pelästyneenä hän siirtyi pitkin penkkiä mahdollisimman

kauvas ja alkoi kiireesti silmät maahan luoden koota pitsejä ja
musliinia ompelukoriin.

— Minun täytyy mennä kotiin, — kuiskasi Klaara. Mies istui

etukumarassa, käsi polvea vastaan ja otsa kättä vastaan. Hänen
hienot hermostuneet sieramensa laajenivat ja supistuivat, ja hänen
sormensa puristivat kovasti musliinin kappaletta, mikä hänellä oli
kädessään.

Mutta tuota kesti vain lyhyen ajan. Hän pian taas voitti itsensä, ja
uudestaan pani hän kätensä hänen kädelleen, mutta tällä kertaa
miltei käskevästi.

— Ei, Te ette saa vielä mennä, me emme vielä ole lukemista

lopettaneet.

Nyt ensi kertaa havaitsi Klaara hänen äänessään jotakin

käskevää.
Yhä pitäen kättänsä Klaaran kädessä ja silmät maahan luoden istui
Przyjemski hetkisen mietteissään, ja purren keveästi huultaan. Sitte
veti hän pois kätensä ja jatkoi paljoa lempeämmällä äänellä:

— Mieleeni lakkaamatta johtuu muita runosävelmiä, jotka

vaikuttavat kuin hammasten kiristys keskellä enkelien laulua. Mutta
minun sittekin täytyy antaa Teidän niitä kuulla. Kun me yhdessä
olemme kuulleet enkelien laulua, niin kuulkaamme yhdessä myöskin
kiristystä. Miksi kuulisit sitä yksin?
 Hänen huulensa saivat ivallisen ilmeen ja ryppy tuli kulmakarvojen
välissä syvemmäksi. Hetkisen äänettömyyden jälkeen hän jatkoi:

Joku päivä sitten löysin ystäväni huoneesta runokirjan ja rupesin

uteliaisuudesta sitä selailemaan. Minä helposti opin runoja ulkoa ja
muutamia säkeitä painui mieleeni. Kuulkaa nyt oikein tarkasti!

He toisiansa niin arvostivat, ett’ rakkauttansa ei ilmaisseet.

He kasvojansa vaan katselivat kuin salaa, nuo lemmestä
nääntyneet.

Niin he vihdoin erkanivat, syömet aivan särkyneinä, kauvas

sitte kaikkosivat, tuskaa toisen tietämättä.

— Kuulitteko… he rakkautta hehkuivat, mutta elivät kaukana

toisistansa, edes aavistamatta toistensa tunteita ja siksi, että »he
toisiansa niin arvostivat. Tuo on hammasten, kiristystä ja epäsointua.
Korkein rakkaus kukkii arvonannon pohjalla; arvonanto on se
suitsutus, joka kohoaa korkeimmasta rakkaudesta. Ei mitään ole
maailmassa yksinkertaista, kaikki on monimutkaisuutta. Ettekö nyt
tahdo kauvemmaksi paeta? Ehkäpä me lopetamme »Sveitsissä».
Kuinka olenkaan Teille kiitollinen, kun olette minua tutustuttanut
tuollaisiin aarteisiin! Suurimman osan ikääni olen viettänyt
ulkomailla, ja enimmäkseen olen ulkomaan kirjallisuutta lukenut.
Mutta meidän oma kirjallisuutemme on myöskin suuremmoinen.
Olen Teiltä paljon oppinut.

Mielenliikutuksesta huolimatta purskahti Klaara sydämelliseen

nauruun.

— Te? Minulta? Mitä vielä?…Kuinka voisin opettaa jollekin

jotakin?
Stasin olen opettanut lukemaan ja kirjoittamaan, siinä kaikki.

— Mitä minulle olette opettanut, selitän Teille ehkä myöhemmin,

mutta lopettakaamme runo!

Kun menneisyytehen mieleni kiitää,

ma kuvansa näen, mutt’ pois se liitää.

Minuutit lensivät. Klaara oli jälleen ryhtynyt työhönsä, mutta se

sujui hitaasti ja huonosti.

Lukevan ääni vaikeni. Puiden takana nurmikolta olivat nyt melkein

kaikki kultaiset valopilkut kadonneet, ja sädeverkko samoin. Sen
sijaan sytytteli iltarusko soihtujaan puiden latvoihin. Alempana vallitsi
hämärä ja kukkalava, joka ennen loisti väririkkaana, lepäsi nyt
pimeänä, vain valkokukat vielä esiintyivät.

Klaara nosti valmiiksi reunustetun myssyn pystyyn ja lausui:

— Hyi, miten olen myssyn reunustanut?

— Kuinka niin? — hymyili Przyjemski. — Onko nauha vinossa?

— Aivan vinossa! Katsokaas! Tuossa koko joukko poimuja, tuossa

taas ei ollenkaan.

— Kuinka onnetonta, kyllä kai sen puratte.

— Tietysti, minun täytyy purkaa kaikki. Mutta onnettomuus ei ole

kovin suuri, puolessa tunnissa ompelen sen uudestaan.

— Ei kukaan voi palvella kahta herraa. Te samalla kertaa tahdoitte

palvella runoutta ja proosaa, mutta proosa ei onnistunut…
 Klaara mietti hetkisen, sitte virkkoi:

— Tässä tapauksessa ajattelen toisin. Minusta tuntuu, että

kaikissa toimissa voi olla runoutta, kaikkein proosallisimmassakin.
Tuo riippuu vaan kulloinkin tarkotuksesta…

— Syistä, — oikasi mies.

— Aivan niin, Te olette oikeassa.

Mutta mistä syistä reunustatte Te rouva Dutkiewiczin myssyjä?

— Minä teen sen siksi, että pidän hänestä ja tunnen kiitollisuutta

häntä kohtaan, ja siksi, että hän näyttää niin herttaiselta noissa
myssyissään.

— Mikä onni, että voida pitää rouva Dutkiewiczistä! huomautti

mies huoaten.

— Kuinka niin? — kysyi Klaara.

— Nähkääs, rouva Dutkiewiczia saattaa kunnioittaa ja samalla

avonaisesti sanoa, että pitää hänestä, mutta on koko joukko toisia
tapauksia, jolloin joko täytyy tuntea kunnioitusta ja olla vaiti taikka
puhua ja uhrata kunnioitus. »He toisiansa niin arvostivat…»

Przyjemski ei saanut puhua loppuun, sillä viereisestä puutarhasta

kajahti Stasin ääni!

— Klaara! Klaara!

Kun hän ei tavannut sisartaan lehtimajassa, ei hän tietänyt, missä

sisar mahtoi olla, ja siksi hän nyt rupesi huutamaan.
 Klaara otti ompelukorin ja nousi kiireesti penkiltä.

— Ja minun kukkaparkani? — muistutti hänelle Przyjemski. —

Ettekö niitä ota?

— Kyllä, kyllä, kiitoksia — vastasi Klaara ottaen kukkakimpun

miehen kädestä, joka ei vielä hellittänyt hänen kättänsä.

Przyjemskin siniset silmät leimusivat, ja hienot sieraimet jälleen

hermostuneesti värähtelivät. Muutaman minuutin kuluttua päästi hän
Klaaran käden ja alkoi kulkea hänen rinnallaan käytävää pitkin. Sen
päässä kysyi Przyjemski:

— Kuinka aikaiseen illalla olette lopettanut taloustoimenne?

— Kymmenen seutuun. — Silloin ovat isä ja Stas aina sekä Frania

useimmiten jo menneet levolle.

— Kun olette vapaa kaikista toimistanne, tulkaa tänne puutarhaan,

niin saatte kuulla soittoa. Minä ja minun ystäväni soitamme Teille
kymmenen seudussa. Haluatteko?

— Kiitoksia, sangen kernaasti, — vastasi Klaara pysähtyen

veräjälle, jonka yli puut heittivät synkkiä varjojaan.

Przyjemski tarttui hänen molempiin käsiinsä ja katsoi häneen

hetkisen allapäin.

— Kun minä soitan, — kuiskasi hän, — ajattelen, että Te seisotte

tässä aidan vieressä, soittoani kuuntelemassa. Sillä tavoin meidän
sielumme yhtyvät.

Hän vei Klaaran kädet äkkiä huulilleen.

 Tuntia myöhemmin istui Wygrycz kapealla sohvalla ruokasalissa ja
joi verkalleen teetänsä. Hänen edessään pöydällä seisoi
savimaljakko täynnä kauniita kukkia, joidenka näkeminen tuotti
hänelle ilmeistä nautintoa. Hän imi niiden tuoksua ja hyväili niitä
käsillään. Varsinkin herättivät muutamat verbeenat hänen
huomiotansa. »Ne ovat kuin tähtiä!» sanoi hän huulillaan hymyily,
joka sillä kertaa oli aivan vapaa tavallisesta katkeruudestaan.

Klaara sytytti lampun ja tarjoili isälleen teetä sekä Stasille maitoa,

puuhaili tuhannet asiat ja sen ohessa jutteli yhtä päätä. Hän kertoi
olleensa ruhtinaallisessa puistossa, jossa Przyjemski oli ääneen
lukenut runoja, että hän täällä oli saanut kukat ja nähnyt pitemmän
matkan päässä kukkalaitteet palatsin edustalla, ja että ne olivat
näyttäneet ihastuttavan kauniilta vihantaa vastaan.

Koko hänen olemuksensa henkäili suurta riemua, liikkeensä olivat

melkeinpä hermostuttavan vilkkaat. Huomasi, ettei hän voinut istua
paikoillaan, että hänen tarvitsi käydä, juosta, puhua, irtautua
pulppuavan elämänhalun liiallisesta taakasta. Joskus hän vaikeni, —
keskeytti lauseen ja jäi liikkumattomaksi, ajatukset ja katse kauvas
harhaillen.

Wygrycz ei näyttänyt häntä kovin huomaavan. Hän vain toisella

korvallaan kuunteli Klaaran puhetta ja vaipui kesken kaikkea
aatoksiin, mutta hänen muotonsa ei jäänyt synkäksi eikä
harmistuneeksi, kuten tavallista, päin vastoin ilmestyi hänen
huulilleen puoleksi veitikkamainen piirre. Frania, joka muutamia
minuutteja sitten oli palannut neulomosta, kuunteli mielenkiinnolla,
mitä hänellä oli kerrottavana ja puhkesi vihdoin terävällä äänellään
puhumaan:
 — Äh, en luule tuosta yhtään mitään tulevan. Tuo herra
Przyjemski on tietysti Klaaraan rakastunut, mutta epäilen suuresti,
aikooko hän siltä Klaaran naida. Przyjemski on aivan liian korkea
herra hänelle… Tuommoiset hienot herrat vaan panevat köyhien
tyttöjen pään pyörälle, ja sitte heittävät heidät oman onnensa nojaan.

Wygrycz kavahti pystyyn.

— Vait, sinä kyykäärme — huusi hän. — Aina sinä vaan kiusaat ja

kidutat sisartasi! Kuka sinulle on sanonut, että tässä on kysymys
rakkaudesta tai naimisiin menosta…

Hän alkoi kiivaasti yskiä ja molemmat tyttäret kiireesti toivat

hänelle vettä, teetä ja pastilleja, mutta vaikka kohtaukset pian
menivät ohi ja Frania katuneena alkoi hyväillä isäänsä ja sisartaan,
oli Klaaran iloisuus mennyttä — sammunut kuin kynttilä.

Klaara kyllä tiesi, että nuoret tytöt, jos he rakastavat ja saavat

vastarakkautta, myöskin menevät naimisiin. Mutta hän hyvin harvoin
tätä ajatteli, ja kaikista vähemmin oli hän tätä ajatellut Przyjemskiin
nähden. Tähän saakka eivät hänen toivomuksensa ulottuneet
kauvemmaksi kuin että saada nähdä hänet ja puhua hänen
kanssaan; tuo oli ollut hänelle korkein onni. Sisar oli raakamaisesti
paljastanut hänen sydämensä sisimmät tunteet. Ikään kuin
hämähäkin verkkoon takertunut kärpänen surisivat Franian sanat
hänen päässään: »Przyjemski on aivan liian korkea herra hänelle».
Klaaralla oli aina ollut se tunne, että tuo mies oli häntä paljoa
etevämpi luonnonlahjoiltaan ja elämänkokemukseltaan. Tähän tuli
vielä yhteiskunnallisen aseman erotus. Joskin vain jonkunlainen
hienompi palvelija ruhtinaan luona, oli hän Klaaraan verraten
kumminkin korkea herra. Hän nimitti ruhtinasta ystäväkseen ja tuntui
pitävän ruhtinaan taloa ikäänkuin omanaan. Niin, kukapa tietää,
ehkä hän myöskin oli rikas! Tuo viimeinen ajatus oli hänellä kaikista
katkerin.

Sisimmässään oli Klaaralla se tunne, että joskin hän Przyjemskiin

verraten oli köyhä ja mitätön, niin ei kumminkaan mikään
ylipääsemätön juopa heitä erottanut.

— Jos hän minua rakastaa… — ajatteli hän.

— Rakastaa! Rakastaa! — tuo sana yhä kaikui hänen

sydämessään. Tuskin olivat perheen muut jäsenet menneet levolle,
kun hän kiiruhti ulos kuistiin.

Ilta oli tyyni, mutta pilvinen eikä yhtään tähteä tuikkinut. Sitä
kirkkaammin säteilivät palatsin valaistut akkunat. Väliin kiiti ankara
tuulenpuuska ilman halki, väliin taas vallitsi täydellinen tyven. Silloin,
äkkiä, aaltoili leveä sävelvirta puiston ja puutarhan läpi.

Oli joku suurempi, klassillinen sävellys, pianolle ja sellolle

sovitettu, jonka vakavat, mahtavat säveleet tunkeutuivat korkeista,
kapeista, valaistuista ikkunoista.

Klaara kiiruhti suoraan puutarhan läpi ja pysähtyi aitauksen luona,

aivan sireenimajan luona. Hän kumartui aitaa vasten ja kuunteli. Ei
mikään ajatus häntä nyt vaivannut, vaan sanomaton autuus täytti
hänen sydämensä kokonaan. Synkkä yö, ikkunat, jotka loistivat
pimeässä, tuulen huokaukset, mahtava sävelvirta — tuo kaikki oli
hurmaavan ihanata. Mutta häntä ei yksistään kauneus lumonnut,
hän samalla tunsi kiitollisuutta ja liikutusta, hänen sielunsa kohosi
noita ikkunoita kohden, joista tulvi paradiisin kirkkautta ja
sopusointua.
 Hänen korvissaan kaikuivat sanat: »Meidän sielumme yhdistyvät»
ja hän syvästi tunsi noiden sanojen totuuden. Hän painoi kasvot
käsiinsä, ja läähättäen imi säveleitä kuin ilmaa.

Aika riensi. Vihdoin tuli muutaman minuutin äänettömyys, linnassa

lakkasi soitto, mutta kohta se jälleen kaikui, vaikka hiljemmin ja
ikäänkuin etäältä. Sellon ääni oli vaiennut, pianisti jatkoi yksin. Hän
soitti jotenkin kauvan. Sen sijaan kaikui hiljaisia askeleita puistosta.
Klaara säpsähti, kuin olisi sähköiskun saanut. Hänen edessään,
aidan toisella puolen, seisoi hoikka mies. Tämä tarttui molemmin
käsin hänen käteensä ja kuiskasi:

— Minä tahdoin vihdoinkin tavata Teitä vielä kerran. Soittaessani

ajattelin yhtä mittaa: »Minun täytyy häntä tavata». Ja minä lakkasin
soittamasta ja tulin. Minä sanoin ystävälleni: »Jatka, jatka!» — minä
tahdoin puhua kanssasi sävelten kaikuessa. Kuinka yö on pimeä ja
tuuli suhisee! Se ikäänkuin soittoa säestää vai kuinka?
Kuunnelkaamme yhdessä!

Przyjemski puristi hänen käsiään yhä kovemmin ja nojasi päätään

hänen päätään yhä lähemmäksi. Hetkisen he seisoivat äänettöminä
kuunnellen. Soiton intohimoiset, kaihoilevat säveleet sulivat yhteen
tuulen suhinan kanssa, joka kantoi ne puiston pimeän läpi heteitä
pilviä kohden.

— Oletko iloinen, kun tulin? Minusta tuntui, että minun täytyy

Sinua tavata ja ottaa Sinulta jäähyväiset — minä en saa Sinua
tavata koko huomispäivänä. Minä odotan tänne erästä setää tänä
iltana, ja hän ottaa minut luokseen ylihuomiseen asti. Oletko iloinen,
kun tulin Sinua vielä kerran katsomaan? Oletko?

— Olen, — kuiskasi Klaara.

 Przyjemski veti häntä yhä lähemmäksi ja jatkoi yhä hiljaa:

— Tule veräjälle, minä kohtaan sinua siellä, ja niin me menemme

yhdessä penkillemme lehtokujaan, tahdotko?

Klaara puisti päätään ja kuiskasi rukoilevasti:

— En… elä pyydä minua, sillä silloin minä tulen!

Przyjemski kiivaasti sysäsi Klaaran kädet luotaan, mutta heti taas

painoi ne rintaansa vastaan.

— Ei, elä tule: Kiitos, ettet tahdo tulla. Aita kernaasti erottakoon
meidät. Mutta elä käännä pois päätäsi, nojaa minua vastaan… kas
noin, rakkaani.

Klaaran pää lepäsi Przyjemskin rinnalla … Säveleet kaikuivat

pimeässä, kaihomielisinä… Katse armaansa katseeseen vaipuneena
kysyi mies:

— Rakastatko minua?

Klaara vaikeni hetkisen, mutta sitte kaikui hänen huuliltaan kuin

hiljaisin huokaus:

— Minä rakastan sinua.

— Oi, rakkaani!

Mutta juuri silloin tapahtui jotakin odottamatonta. Jo jonkun aikaa

oli miesolento näyttäytynyt pimeässä, pari kertaa varpaillaan
lähentynyt puhelevia, ja sitte taas arasti poistunut. Miehellä oli yllään
jonkullainen liveripuku kiiltävine nappineen, jotka kiilsivät niinpian
kuin hän astui esiin pimeimmästä varjosta. Parin kuiskailuita hän ei
voinut kuulla, ja ehkei hän edes nähnyt naisolentoa, jota mies
varjosti. Mutta tuon jälkimäisen hän hyvin tunsi, ja milloin palvelija
läheni, milloin taas epäröi, kuinka menettelisi.

Mies aidan luona kuiskasi, kasvot painuneena yli tumman pään,

joka lepäsi hänen rinnallaan.

— Katso minuun! Älä kätke huuliasi minulta! Se on turhaa, minä

kumminkin löydän ne!

Vaikka kuiskeena kaikuivat sanat kumminkin intohimoisina, ja

huomasi, että niiden lausuja oli tottunut voittamaan. Mutta muutamia
askeleita hänen takanansa kuului samassa kunnioittava, arka ääni:

— Teidän ruhtinaallinen korkeutenne!

Hän säpsähti, antoi käsivartensa vaipua ja kääntyi kiivaasti ympäri

sekä kysyi:

— Mitä tämä on?

— Teidän ruhtinaallisen korkeutenne setä on tullut ja käskenyt

minun ilmoittamaan Teidän ruhtinaalliselle korkeudellenne…

Nyt vasta näytti mies, jolle nämä sanat lausuttiin, tointuvan, ja raju
viha valtasi hänet.

Vapisevin äänin ja kiivaalla liikkeellä huusi hän:

— Mene tiehesi!

Kiiruullisia askeleita kuului osoittaen, että joku poistui. Hän

uudestaan kääntyi naisen puoleen, joka jäykkänä ja kangistuneena,
ikäänkuin maahan kiinni kasvaneena, seisoi aidan toisella puolen.
 Koettaen hymyillä alkoi hän:

— Minun salaisuuteni on ilmaistu! Tuo lurjus! …

Elä suutu, minä tein sen vaan peljäten, että karkaisit luotani…

Tuijottavin silmin kuiskasi Klaara:

— Te… ruhtinas?

Äänessä oli jotakin mieletöntä. Mies jatkoi:

— Niin… entäs sitte? Pitäisikö sentähden…

Ja hän koetti uudelleen tavottaa Klaaran käsiä, mutta tämä nosti

ne päätään kohti ja hautasi ne tukkaansa, ja hänen huuliltaan kajahti
sanomaton huuto, niin äänekäs, että se kauas kantoi puiston läpi.
Samassa hän kääntyi ympäri ja juosten kuin kuoleman tuskassa hän
katosi hämärään.
V.

Ruhtinas Oskar palasi huviretkeltään kolmannen päivän iltana! Tunti

sen jälkeen näytti hän synkkänä kävelevän puistokujaa.
Nurmipenkillä hän pysähtyi ja katsahti ympärilleen. Tuo oli vähää
ennen pimeän tuloa. Nurmikko, joka pisti esiin mahtavien
puurunkojen lomitse, lepäsi vinojen auringonsäteiden valaisemana;
maassa värähteli hopeanvalkoisia silmukoita. Nurmelle oli unohtunut
muutamia kuihtuneita kukkasia.

Oli aivan sama kuva kuin toissa päivänä.

Ruhtinas heittäytyi penkille, otti lakin päästään, nojasi otsansa

kättä vastaan ja huokasi raskaasti.

Noin tunti sitten, heti palattuaan hän oli lyhyeen kysynyt: »No,
mitäs kuuluu? kamaripalvelijaltaan Benediktiltä, joka silloin sattui
yksin olemaan herransa luona.

Vanha, uskollinen palvelija ja suosikki oli syvästi kumartaen

vastannut:

— Huonoja uutisia, teidän ruhtinaallinen korkeutenne… — He ovat

muuttaneet.
 — Kuka on muuttanut? — huudahti ruhtinas.

— Wygrycz.

— Mistä he ovat muuttaneet?

— Pienestä talosta tästä puutarhan vierestä.

— Milloinka?

— Tänä aamuna.

— Minnekkä?

— Sitä en tiedä, mutta jos Teidän ruhtinaallinen korkeutenne

käskee…

Hän oli aikonut sanoa: »Niin otan minä asiasta selvän» — mutta
tarkemmin harkittuaan hän havaitsi viisaammaksi olla lausetta
loppuun jatkamatta. Hän odotti. Ruhtinas ei lausunut mitään. Tämä
vaan katseli ulos ikkunasta ja kääntymättä hän teki vielä yhden
kysymyksen:

— Etkö ole neitosta nähnyt?

Kyllä Benedikt oli hänet nähnyt. Kun hän alituisesti tahtoi pitää
pientä taloa silmällä, oli hän eilen illalla heti kymmenen lyötyä tehnyt
kierroksen puutarhan viereisessä puistossa. Silloin hän äkkiä sai
kuulla nyyhkytyksiä. Hän lähestyi varovasti varpaillaan ja huomasi
puurunkojen välissä olennon, joka lepäsi polvillaan aidan vieressä,
käsivarret ja otsa siihen nojaten.

Se oli nainen, joka itki katkerasti. Kerran hän nosti päätään ja

katsahti palatsia kohti. Sitte hän puhkesi vielä katkerammin itkemään
ja kumartui niin alas, että kasvot melkeinpä maata hipasivat. Mutta
kun Przyjemski samassa alkoi soittaa, hypähti hän ylös ja kiiruhti
sieltä salamannopeudella. Tuo tapahtui kello kymmenen ja
yhdentoista välillä illalla. Tänä aamuna seitsemän seutuvilla oli sitte
Benedikt pistäytynyt tuttavan luona, joka asui kadun toisella puolella
ja saanut tietää, että Wygrycz oli muuttanut auringon noustessa, ja
että muuan eukko palvelijoineen ja kissoineen on ottanut heidän
talon haltuunsa.

Kaiken tämän kertoi Benedikt tyyneesti, arvokkaasti. Kun hän oli

puheensa päättänyt, virkkoi ruhtinas ympäri kääntymättä:

— Sinä voit lähteä.

Kamaripalvelija tuskin tunsi sen ääntä, joka nämä sanat lausui.

Nyt istui ruhtinas Oskari nurmipenkillä, otsa kättä vastaan, syvästi

suruissaan ja mietteissään.

»Kuin unikuva mun armaani haipui…» Haipui? Mutta vähätpähän

siitä! Olihan varsin helppoa saada armaan asunto selville. Tarvitsi
vaan sanoa Benediktille sana, niin tämä huomenna tai ylihuomenna
kyllä tietäisi Klaaran asunnon. Mutta pitäisikö hänet hakea käsiin?
Klaara oli paennut. Naisen itsensä varjelemisvaisto oli häntä siihen
pakottanut. Semmoinen on luonnon laki. Naaras pakenee koirasta,
ellei tahdo hänen kanssaan pesää rakentaa. Ja Klaara älykkäänä ja
ylevän ylpeänä oli ymmärtänyt, että häntä täällä odotti vain lyhyt onni
ja suuri onnettomuus. Hän oli paennut, joskin sydän verta vuoti.

Mikä luja tahto lapsessa! Ruhtinaan suhteen oli hän sittekin

näyttäytynyt liian heikoksi; ja ruhtinas samoin oli tuollaisissa
tapauksissa hyvin heikko. Kuka tietää, mitä olisi saattanut tapahtua!
Hyvä oli, ettei se saanut tapahtua, sillä ruhtinas ei olisi sitä koskaan
itselleen anteeksi antanut. Eikö siis olisi aivan väärin hakea Klaara
käsiin ja asettaa hänet uudelleen vaaraan? Hänet, sillä ruhtinaalle
Klaara tuotti pikemmin pelastusta, tuotti uskoa ja luottamusta
sellaiseen, jonka olemassa oloa hän jo oli alkanut epäillä.
Muutamassa päivässä oli ruhtinas ikäänkuin uudesta syntynyt…
Mikä onni siis, saada omistaa tuo puhdas, suloinen olento, jonka
sydän viehätti yhtä paljo kuin ulkomuoto! … Jos ruhtinas taaskin
Klaaran tapaisi, niin pyytäisi häneltä anteeksi, että oli hänen
rauhaansa häirinnyt, karkottanut pois syrjäisestä piilopaikastansa ja
tuottanut hänelle sanomatonta tuskaa…

Mutta — mitä seuraisi anteeksi pyynnön jälkeen? »Sois

kaikkivaltias Sun saastumatta olla noin kaunis, kuulakas». Mutta
kaikkivaltias ei häntä varjelisi. Jos he jälleen kohtaisivat toisensa,
niin ei ruhtinas häntä sellaisena varjelisi. Olisi todellakin vahinko tuon
kukkaisen. Ja kumminkin…

Ruhtinas nousi ja kulki eteenpäin. Puistossa, joka oli

yhdensuuntainen villiytyneen puutarhan kanssa, pysähtyi hän
uudelleen. Hänen silmänsä suuntautuivat pieneen, köynnöskasvien
peittämään taloon, ja kauvimmin ne viipyivät kuistin kohdalla.

Kapealla penkillä istui mustapukuinen eukko valkea myssy

päässä. Hän kutoi sukkaa, ja puikot kimaltelivat auringon valossa.

— Varmaankin rouva Dut… kiewicz. Ruhtinas mietti hetken, sitte

avasi Veräjän ja astui puutarhaan. Vanhus kavahti pystyyn ja
nähdessään ruhtinaan nostavan lakkia tervehdykseksi, virkkoi hän
hyväntahtoinen hymy leveällä suullaan:
Welcome to our website – the ideal destination for book lovers and
knowledge seekers. With a mission to inspire endlessly, we offer a
vast collection of books, ranging from classic literary works to
specialized publications, self-development books, and children's
literature. Each book is a new journey of discovery, expanding
knowledge and enriching the soul of the reade

Our website is not just a platform for buying books, but a bridge
connecting readers to the timeless values of culture and wisdom. With
an elegant, user-friendly interface and an intelligent search system,
we are committed to providing a quick and convenient shopping
experience. Additionally, our special promotions and home delivery
services ensure that you save time and fully enjoy the joy of reading.

Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and

personal growth!

ebookluna.com