C++ Programming From Problem Analysis to Program

Design 6th Edition Malik Solutions Manual download

pdf

https://testbankdeal.com/product/c-programming-from-problem-analysis-to-
program-design-6th-edition-malik-solutions-manual/

Visit testbankdeal.com today to download the complete set of

test banks or solution manuals!
 We believe these products will be a great fit for you. Click
the link to download now, or visit testbankdeal.com
to discover even more!

C++ Programming From Problem Analysis to Program Design

6th Edition Malik Test Bank

https://testbankdeal.com/product/c-programming-from-problem-analysis-
to-program-design-6th-edition-malik-test-bank/

C++ Programming From Problem Analysis to Program Design

7th Edition Malik Solutions Manual

https://testbankdeal.com/product/c-programming-from-problem-analysis-
to-program-design-7th-edition-malik-solutions-manual/

C++ Programming From Problem Analysis to Program Design

8th Edition Malik Solutions Manual

https://testbankdeal.com/product/c-programming-from-problem-analysis-
to-program-design-8th-edition-malik-solutions-manual/

Sampling Design and Analysis Advanced Series 2nd Edition

Lohr Solutions Manual

https://testbankdeal.com/product/sampling-design-and-analysis-
advanced-series-2nd-edition-lohr-solutions-manual/
Management Accounting Strategic Decision Making
Performance and Risk 2nd Edition Hunt Solutions Manual

https://testbankdeal.com/product/management-accounting-strategic-
decision-making-performance-and-risk-2nd-edition-hunt-solutions-
manual/

Derivatives 2nd Edition Sundaram Solutions Manual

https://testbankdeal.com/product/derivatives-2nd-edition-sundaram-
solutions-manual/

Project Management Achieving Competitive Advantage 3rd

Edition Pinto Test Bank

https://testbankdeal.com/product/project-management-achieving-
competitive-advantage-3rd-edition-pinto-test-bank/

Fundamentals of Multinational Finance 6th Edition Moffett

Solutions Manual

https://testbankdeal.com/product/fundamentals-of-multinational-
finance-6th-edition-moffett-solutions-manual/

Introduction to Operations and Supply Chain Management 5th

Edition Bozarth Test Bank

https://testbankdeal.com/product/introduction-to-operations-and-
supply-chain-management-5th-edition-bozarth-test-bank/
Transformative Social Work Practice 1st Edition Schott
Test Bank

https://testbankdeal.com/product/transformative-social-work-
practice-1st-edition-schott-test-bank/
C++ Programming: From Problem Analysis to Program Design, Sixth Edition 9-1

Chapter 9
Records (structs)

At a Glance

Instructor’s Manual Table of Contents

• Overview

• Objectives

• Teaching Tips

• Quick Quizzes

• Class Discussion Topics

• Additional Projects

• Additional Resources

• Key Terms
C++ Programming: From Problem Analysis to Program Design, Sixth Edition 9-2

Lecture Notes

Overview
In Chapter 9, students will be introduced to a data type that can be heterogeneous. They
will learn how to group together related values that are of differing types using records,
which are also known as structs in C++. First, they will explore how to create
structs, perform operations on structs, and manipulate data using a struct.
Next, they will examine the relationship between structs and functions and learn
how to use structs as arguments to functions. Finally, students will explore ways to
create and use an array of structs in an application.

Objectives
In this chapter, the student will:
• Learn about records (structs)
• Examine various operations on a struct
• Explore ways to manipulate data using a struct
• Learn about the relationship between a struct and functions
• Discover how arrays are used in a struct
• Learn how to create an array of struct items

Teaching Tips
Records (structs)

1. Define the C++ struct data type and describe why it is useful in programming.

Discuss how previous programming examples and projects that used parallel
Teaching
arrays or vectors might be simplified by using a struct to hold related
Tip
information.

2. Examine the syntax of a C++ struct.

3. Using the examples in this section, explain how to define a struct type and then
declare variables of that type.

Accessing struct Members

1. Explain how to access the members of a struct using the C++ member access
operator.
C++ Programming: From Problem Analysis to Program Design, Sixth Edition 9-3

2. Use the code snippets in this section to illustrate how to assign values to struct
members.

Mention that the struct and class data types both use the member access
operator. Spend a few minutes discussing the history of the struct data type
and how it relates to C++ classes and object-oriented programming. Note that the
struct is a precursor to the class data type. Explain that the struct was
introduced in C to provide the ability to group heterogeneous data members
together and, for the purposes of this chapter, is used in that manner as well.
Teaching However, in C++, a struct has the same ability as a class to group data and
Tip
operations into one data type. In fact, a struct in C++ is interchangeable with
a class, with a couple of exceptions. By default, access to a struct from
outside the struct is public, whereas access to a class from outside the
class is private by default. The importance of this will be discussed later in the
text. Memory management is also handled differently for structs and
classes.

Quick Quiz 1
1. True or False: A struct is typically a homogenous data structure.
Answer: False

2. The components of a struct are called the ____________________ of the struct.

Answer: members

3. A struct statement ends with a(n) ____________________.

Answer: semicolon

4. True or False: A struct is typically defined before the definitions of all the functions
in a program.
Answer: True

Assignment

1. Explain that the values of one struct variable are copied into another struct
variable of the same type using one assignment statement. Note that this is equivalent to
assigning each member variable individually.

Note how memory is handled in assignment operations involving struct

Teaching
variables of the same type; namely, that the values of the members of one
Tip
struct are copied into the member variables of the other struct.
C++ Programming: From Problem Analysis to Program Design, Sixth Edition 9-4

Comparison (Relational Operators)

1. Emphasize that no relational aggregate operations are allowed on structs. Instead,

comparisons must be made member-wise, similar to an array.

Ask your students why they think assignment operations are permitted on
Teaching
struct types, but not relational operations. Discuss the issue of determining
Tip
how to compare a data type that consists of other varying data types.

Input/Output

1. Note that unlike an array, aggregate input and output operations are not allowed on
structs.

Mention that the stream and the relational operators can be overloaded to provide
Teaching
the proper functionality for a struct type and, in fact, that this is a standard
Tip
technique used by C++ programmers.

struct Variables and Functions

1. Emphasize that a C++ struct may be passed as a parameter by value or by reference,

and it can also be returned from a function.

2. Illustrate parameter passing with structs using the code snippets in this section.

Arrays versus structs

1. Using Table 9-1, discuss the similarities and differences between structs and arrays.

Spend a few minutes comparing the aggregate operations that are allowed on
Teaching structs and arrays. What might account for the differences? Use your previous
Tip exposition on the history of structs and memory management to facilitate this
discussion.

Arrays in structs

1. Explain how to include an array as a member of a struct.

2. Using Figure 9-5, discuss situations in which creating a struct type with an array as a
member might be useful. In particular, discuss its usefulness in applications such as the
sequential search algorithm.
C++ Programming: From Problem Analysis to Program Design, Sixth Edition 9-5

Ask your students to think of other applications in which using an array as a

member of a struct might be useful. For example, are there applications in
Teaching
which parameter passing might be reduced by using struct members in
Tip
conjunction with arrays? Also, are there other data members that would be useful
to include in the listType struct presented in this section?

3. Discuss situations in which a struct should be passed by reference rather than by

value. Use the sequential search function presented in this section as an example.

structs in Arrays

1. Discuss how structs can be used as array elements to organize and process data
efficiently.

2. Examine the employee record in this section as an example of using an array of

structs. Discuss the code for the struct as well as the array processing code. Use
Figure 9-7 to clarify the code.

Emphasize that using a structured data type, such as a struct or class, as the
Teaching element type of an array is a common technique. Using the vector class as an
Tip example, reiterate that object-oriented languages typically have containers such
as list or array types that in turn store objects of any type.

structs within a struct

1. Discuss how structs can be nested within other structs as a means of organizing
related data.

2. Using the employee record in Figure 9-8, illustrate how to reorganize a large amount of
related information with nested structs.

3. Encourage your students to step through the “Sales Data Analysis” Programming
Example at the end of the chapter to consolidate the concepts discussed in this chapter.
C++ Programming: From Problem Analysis to Program Design, Sixth Edition 9-6

Quick Quiz 2
1. What types of aggregate operations are allowed on structs?
Answer: assignment

2. Can struct variables be passed as parameters to functions? If so, how?

Answer: struct variables can be passed as parameters either by value or by reference.

3. True or False: A variable of type struct may not contain another struct.
Answer: False

4. True or False: A variable of type struct may contain an array.

Answer: True

Class Discussion Topics

1. With the advent of object-oriented programming, is it ever necessary to use C-type
structs rather than classes? If so, when? What are the advantages or disadvantages of
each approach?

2. Discuss how the object-oriented concept of reusability relates to structs, structs

within arrays, arrays within structs, and structs within structs. Ask students to
think of some applications in which defining these data types for later use would be
beneficial.

Additional Projects
1. In Chapter 8, you were asked to write a program that keeps track of important birthdays.
Modify this program to store one person’s birthday information in a struct data type.
The struct should consist of two other structs: one struct to hold the person’s
first name and last name, and another to hold the date (day, month, and year). Consider
including other information as well, such as a vector of strings with a list of possible
gift ideas.

2. In Chapter 8, you were asked to write a program that listed all the capitals for countries
in a specific region of the world. Modify this program to use an array of structs to
store this information. The struct should include the capital, the country, and the
continent. You might include additional information as well, such as the languages
spoken in each capital.
C++ Programming: From Problem Analysis to Program Design, Sixth Edition 9-7

Additional Resources
1. Data Structures:
www.cplusplus.com/doc/tutorial/structures.html

2. struct (C++):
http://msdn2.microsoft.com/en-us/library/64973255.aspx

3. Classes, Structures, and Unions:

http://msdn2.microsoft.com/en-us/library/4a1hcx0y.aspx

Key Terms
 Member access operator: the dot (.) placed between the struct and the name of one
of its members; used to access members of a struct
 struct: a collection of heterogeneous components in which the components are
accessed by the variable name of the struct, the member access operator, and the
variable name of the component
Random documents with unrelated
content Scribd suggests to you:
niille. Ja vaikkei hän sillä kertaa ollut amiraalina muuta kuin kolme
päivää, niin ehti hän ajaa Tanskan laivaston pois Itämereltä. Niin
juuri, näytettyään sille ensin Ölannin rannikolla mitä muksu maksaa.
Silloin sitä tapeltiin kaksi päivää ja kuningas Eerikin ei tarvinnut
muuta kuin istua rannalla kuin mikäkin Xerxes ja katsoa, kun
tanskalaisilta laiva toisensa jälkeen meni sankkiin.

Mutta kyllähän sitä tällaisilla laivoilla ja tällaisilla miehillä johonkin

pystyikin. Niinkuin nuo Troiluksen miehetkin. Ne ne vasta jehuja
olivat. Kelpasi sitä katsoa siellä Buchowin selällä, kun Tanskan
amiraalilaiva Jägmestari iski Troilukseen ja luhisti sen kylkensä alle
kuin merikotka sorsan, mutta kuinka sille tuli kiire lähtö, kun
Troiluksen miehet panivat jousensa vinkumaan ja herra Niilo
umpiputkellaan ampui amiraali Trollelta leuan mäsäksi.

Mitä, puhuttiinko siellä naapureista pahaa! huutelivat Troiluksen

miehet, jotka oman laivansa partaaseen nojaillen olivat kuunnelleet
amiraalin miesten haastelua.

Ei, eihän toki sellaisista naapureista pahaa, heh-heh.

Kaikki vaikenivat samassa, sillä kajuutan portaat narisivat askelten

painosta. Kannelle ilmestyi töyhtöhattuinen mies, jonka ulkomuoto ja
keskikokoinen, tanakka vartalo ilmaisi hänet suomalaiseksi, vieläpä
tarkemmin sanoen varsinaissuomalaiseksi. Hänen lujapiirteisiä
luisevia ja ahavoituneita kasvojaan reunusti lyhyeksi leikattu,
ruskean käherä parta. Teräksen harmaiden ja älykkäiden silmien
katse oli niin selkeä ja varma, että syrjästäkatsoja sai ehdottomasti
sen vaikutuksen, kuin näkisi ja käsittäisi hän yhdellä ainoalla
silmäyksellä kaikki näköpiirissä olevat asiat.
 Amiraali Klaus Kristerinpoika Horn, joka edusti viidettä polvea yhä
suurempaan mahtiin kohoavassa Joensuun suvussa, eli tähän aikaan
miehuutensa keskipäivässä, ollen nykyään kahta vaille
viidenkymmenen vuoden iässä. Hän oli maineensa kukkuloilla, sillä
hänen takanaan oli pitkä sarja loistavia voittoja, ja hän oli tähän
aikaan huomatuin mies Ruotsin valtakunnassa. Taisteltuaan aluksi
jalkaväen päällikkönä venäläisiä vastaan oli hän sen jälkeen yhtä
taitavana valtiomiehenä kuin loistavana sotapäällikkönä parin vuoden
kuluessa suorittanut Vironmaan valloituksen sekä sikäläisten olojen
järjestelyn uudelle kannalle. Viime vuoden oli hän taas kuninkaan
ensimäisenä miehenä taistellut tanskalaisia vastaan Etelä-Ruotsissa.
Näytti kuin onnetar olisi syntyessä tyhjentänyt hänelle kaikki
lahjansa, sillä sama suopea menestys, joka häntä oli seurannut
kaikissa maataisteluissa, oli alkanut kruunata Ruotsin laivaston
tekoja kohta kun hän oli sen johtoon astunut. Mutta hän ei ollut jalo
ainoastaan soturina, vaan myöskin ihmisenä. Hänen lempeätä
oikeamielisyyttään siunasivat sorretut virolaiset ja se miehekäs
suoruus, jolla hän monesti oli lausunut totuuden oikulliselle
kuninkaalle, oli saanut osakseen kaikkien kiitoksen. —

Amiraalin kintereillä seurasivat hänen vieraansa. Kun he

lähestyivät, kohentausivat miehet jalkeilleen.

"Milloin saamme tuulta?" kysyi amiraali ja asettui hymyillen erään

vanhan merikarhun eteen.

"Olen tässä pitkin päivää nuuskinut ilmaa ja ellei vanha kuononi

ole ihan nykyisin ruvennut pettämään, niin huomenaamuksi me
saamme tuolta päin hyvänpuoleisen tuulen", vastasi merikarhu ja
työnsi etusormensa kaakkoa kohti, jossa Pommerin rannikko hävisi
taivaanrannan taakse.
 "Sepä mainiota. Aamulla me siis saamme levittää siipemme ja —",
amiraali silmäili hymyillen miehistöä.

"— ja silloin me lennämme keskelle tanskalais-lyypekkiläistä

varislaumaa", täydensi rohkea ääni miesjoukosta.

Amiraali nauroi nyt ääneensä ja hilpeä mieliala levisi yli kannen.

Samassa alkoi saaren rannalta kuulua säkkipillin ääni. Sinne oli pitkin
päivää kerääntynyt saaren kansaa katsomaan sitä komeata näkyä,
jonka ankkurissa lepäävä suuri sotalaivasto monivärisine viireineen ja
lippuineen tarjosi. Nyt olivat nuoret alottaneet tanssin. Neitosten
heleät kansallispuvut vilkkuivat parin rantakallion välisellä
tasanteella, houkutellen kuin seireenit luoksensa laivaston nuorempia
sotilaita.

"No, tuonnepa teidän mielenne varmaankin palaa", virkkoi amiraali

ja antoi alapäälliköille määräyksen laskea laivaston miehistöstä
maalle huvittelemaan niin monta kuin laivojen vartioiminen suinkin
salli. Tieto otettiin miehistön taholla riemuhuudoin vastaan.

Kun amiraalin vieraatkin olivat poistuneet, seisoi hän itse moniaan

hetken laivan partaaseen nojaten ja katsoi, kuinka joka suunnalta
puikkelehti laivaveneitä rantaan. Hetken tätä katseltuaan palasi hän
takaisin kajuuttaan ja heittäytyi pitkäkseen patjalle ja tyynyillä
varustetulle penkille, uinahtaakseen hieman ja kutsuakseen sitten
illan suussa laivaston päälliköt luokseen ottamaan ohjeita
huomispäivää varten. — — —

Kajuutan ikkuna oli auki ja siitä tulvehti sisään raikas meren

tuoksu. Säkkipillin ääni ja kisailijain iloiset hoilaukset kantausivat
tänne sisälle häädettyinä. Amiraali ummisti silmänsä ja antoi
ajatustensa vapaina parveilla kuluneen elämän tapauksissa. Niiden
joukosta vilahteli näkösälle monia vaivaloisia, mutta kuitenkin aina
lopuksi voitollisia sotaretkiä, taisteluita, neuvotteluita ja sovitteluja
Vironmaalta. Mitä vaikeuksia hän oli saanutkaan siellä kokea:
alituinen muonavarojen puute, palkkasoturien kinastelut sekä maan
omien ylimysten eripuraisuus ja juonittelut. Mutta kaiken taitonsa
jännittäen oli hän voittanut nuo vaikeudet ja päättänyt työnsä
kunnialla. Vieläkin tukalammassa asemassa oli hän Virosta tultuaan
saanut toimia Etelä-Ruotsissa, sillä yhtä mittaa sai hän ponnistaa
voimiaan, korjatakseen kuninkaan tekemät tyhmyydet. Täällä
merellä oli hän sen sijaan tuntenut itsensä vasta täysin vapaaksi,
hän oli tullut kuin kymmentä vuotta nuoremmaksi ja pursuavalla
elämäninnolla oli hän käynyt käsiksi laivaston johtoon. Täällä oli hän
lisännyt ja oli yhä edelleen lisäävä voittojensa sarjaa uusilla
mainetöillä.

Niinhän oli sanonut se lähes satavuotias virolaisukko, joka oli tullut

häntä puhuttelemaan eräässä kylässä lähellä Pernua.
Virolaismuistojen joukosta palautui tuo kohtaus usein hänen
mieleensä. Hän oli suomalaisine sotajoukkoineen yöpynyt
edellämainittuun kylään ja kun he aamun valjetessa olivat
varustautuneet matkaa jatkamaan ja hän oli jo istunut satulassa, oli
kylänraittia lähestynyt sauvaansa nojaava, kyyryselkäinen ukko,
jonka tukka ja parta olivat olleet lumivalkoiset. Ukko oli luokse
tultuaan paljastanut päänsä ja jalustimeen tarttuen alkanut tulkita
niin hyvin omia kuin kyläläistensä ja koko Viron kansan tunteita
Klaus-herraa kohtaan. Niin, niin, kyllä hän, ukko raiska, oli elämän
päivinään nähnyt ja kokenut sellaista, jota herra kulta ei jaksanut
uskoakaan. Mutta nyt oli herra kulta tuonut heille paremman ajan ja
siitä hän oli tahtonut tulla kiittämään. Kyllä he olivat jo saaneet
kuulla, kuinka herra kulta oli toimittanut heille Ruotsin kuninkaan
suojeluslain, niin etteivät saksalaiset tilanomistajat saaneet heitä
enää mielinmäärin sortaa ja rääkätä. Ja olivatpa he omin silmin
nähneet, kuinka hän piti omia sotamiehiäänkin kurissa, etteivät ne
saaneet edes leipäkyrsää heiltä ilmaiseksi ottaa. Mutta sukulaisiapa
he olivatkin, puhuivat melkein samaa kieltä heidän kanssaan ja olivat
kuin veljiä. Niin, niin, kyllä hän oli kuullut isältään, kuinka ennen
vanhaan oli käyty hakemassa heimolaisilta Suomenlahden takaa
apua ja sitten yhdessä taisteltu muukalaisia vastaan. Oli Luojan onni,
että heimolaiset siellä meren takana olivat säilyneet vapaina miehinä,
niin että heidän keskeltään oli noussut niin jalo mies kuin herra
kulta.

Ukko oli vuodattanut hänen ylitseen kokonaisen tulvan siunauksia

ja onnentoivotuksia ja lopuksi vakuuttanut hänen meren laineilla
kohoavan kunniansa korkeimmille kukkuloille. Saattoipa ukossa olla
hitunen profeettaa, sillä kaikitenkin olivat hänen sanansa
toteutuneet. Hän hymyili muistelolleen, mutta samassa herätti se
aina hänen mielessään lämmintä myötätuntoa sitä sorrossa elänyttä
heimokansaa kohtaan, jonka käskynhaltiana hän oli kaksi vuotta
ollut…

Kun amiraali seuraavana aamuna päivän koittaessa heräsi, tunsi

hän laivan keinahtelevan ja kuuli tuttua loiskahtelua laivan kyljiltä.
Auki jäänyt ikkuna narahteli saranoillaan ja entistä raikkaampana
tuulahteli siitä sisään meriveden suolainen tuoksu. Hän veti sitä
mielihyvin keuhkoihinsa, kavahti jalkeilleen riuskasti kuin nuori poika
sekä alkoi kiiruusti pukeutua.

"Onhan ihme, ellen minä tänään saa ajetuksi vihollista piilostaan",

mumisi hän kannelle astuessaan.

Virkeä tuuli puhalsi kaakosta, aivan niinkuin merikarhu oli eilen

vainunnut, ja Klaus-herran rinnassa ailahti iloinen tunne, kun hän
näki ne hulmuavat vaahtopäät, jotka loppumattomana jonona
vierivät Pommerin rannikolta, särkyäkseen Bornholmin jyrkkiin
rantakallioihin. Nopeasti ryhtyi hän jakamaan käskyjään ja puolen
tunnin kuluttua olivat kaikissa laivoissa purjeet ylhäällä. Kuin
mahtava lintuparvi valkoisin siivin kiiti laivasto, etupäässä suuri
amiraalilaiva, mainiolla laitatuulella saarelaisten näkyvistä ja hävisi
taivaanrannan taakse.

Tuskin oli tunnin aika viiletetty Rügenin saarta kohti, kun näkyviin
kohosivat Tanskan ja Lyypekin yhtyneiden laivastojen mastot. Ne
laskettivat täyttä vauhtia Ruotsin laivastoa vastaan, joten oli selvää,
että ne olivat päättäneet käydä taisteluun ja korvata edelliset
tappionsa. Etunenässä näkyi korkearunkoinen Jägmestari,
tanskalaisten amiraalilaiva, suurmastonsa huipussa kolmella
kruunulla koristettu Tanskan lippu.

Herra Klaus tarttui huutotorveensa ja huikkasi muutamia

määräyksiä lähinnä seuraaville laivoille, joista määräykset torvien
välityksellä siirtyivät edelleen perässä seuraaviin laivoihin. St. Erik
kääntyi ylös tuuleen ja Suomen Joutsen sekä Ruotsin Neito
seurasivat esimerkkiä. Muut laivat jatkoivat vinorintaman
muodostettuaan entistä suuntaa.

Vihollislaivastossa nähtävästi heti oivallettiin liikkeen tarkotus, sillä

Jägmestari parin laivan seuraamana erkani niinikään muusta
laivastosta ja lähti pyrkimään ylös tuuleen, estääkseen
saarrosyrityksen. Molempien amiraalilaivojen kesken syntyi siten
ankara kilpapurjehdus ja jännityksellä seurattiin muista laivoista,
kumpi pääsee ylemmäs tuulen päälle.

Kun Horn kajuutassa pistäydyttyään palasi teräshaarniskaansa

pukeutuneena komentosillalle, huomasi hän St. Eerikin päässeen
ylemmäs Jägmestaria. Heti komensi hän käännöksen oikealle ja St.
Eerik laski täydellä vauhdilla Jägmestaria kohti, ruhjoakseen
keulallaan sen vasemmanpuoleisen keulakyljen. Mutta viime
hetkessä ehti Jägmestari muuttaa suuntansa ja seuraavassa
hetkessä molemmat amiraalilaivat laskivat suurella ryskeellä sivuttain
toisiinsa. Samassa vingahtivat kummaltakin puolen enträyshaat
ilmassa ja johtajalaivat olivat lujin ottein takertuneet toisiinsa,
kamppaillakseen rinta rintaa vasten elämästä ja kuolemasta. Melkein
yhtaikaa jyrähtivät kummallakin puolen keskikannen pienet
kanuunat, minkä jälkeen seurasi hakapyssyjen tiheä räiske. Kuulat
surisivat taklingin välissä, päälliköiden komentohuutojen keskellä
kuului ensimäisten haavoittuneiden ja kuolevien voihkaukset ja
kummankin laivan kanuunat peittyivät kitkerään ruudinsavuun.
Amiraalin komentosilta oli vielä savupilven yläpuolella ja torvensa
läpi huuteli Horn määräyksiä pilven keskellä temmeltävälle väelleen.
Jägmestarin komentosillalla näki hän amiraali Otto Rudin niinikään
teräkseen puettuna huutelevan torveensa. Heidän katseensa yhtyivät
hetkeksi ja kummankin silmistä loisti luja päättäväisyys voittaa
vastustajansa.

Savupilvi taajeni ja nieli sisäänsä komentosillankin. Sen vuoksi ei

Horn voinut nähdä, kuinka Suomen Joutsen, jota komensi ala-
amiraali Banér, iski Jägmestarin toiseen kylkeen. Kohta sen jälkeen
iski Suomen Joutseneen tanskalainen ala-amiraalilaiva Kristofer sekä
siihen taas vuorostaan Ruotsin Neitsyt. Ainoastaan moninkertaiseksi
taajenneesta taistelun pauhinasta saattoi Horn arvata suunnilleen
asianlaidan. Siinä oli siis kaikkiaan viisi laivaa toisiinsa iskeytyneinä ja
hurjassa taistelussa keskenään. Koko tätä jyrisevää, pauhaavaa ja
savuavaa rykelmää kuljetti tuuli hiljalleen muuta laivastoa kohti, joka
niinikään oli jo ehtinyt kietoutua taistelun pyörteisiin. Valtava jyrinä
kantausi aina Rügenin saarelle asti, missä asukkaat suurin joukoin
kerääntyivät rannalle. Mutta merelle tähystäessään näkivät he
ainoastaan laajan ja yhä tihenevän savupilven, jonka keskeltä
vilahteli milloin laivan mastoja, milloin pitkiä tulikielekkeitä.

Kun vilpas tuuli karkotti hetkeksi ruudinsavun, näki Horn pitkin

yhteen iskeytyneitä laivansivuja käynnissä vimmatun käsikahakan.
Miekat ja pertuskat vilkkuivat ilmassa ja taistelevien lomitse
syöksivät hakapyssyt tulisuihkujaan. Sitten peittyi taas kaikki
ruudinsavuun. Kun taistelun tuoksina taas seuraavan kerran paljastui
hänen katseelleen, näki hän tanskalaisten peräkeulan puolella
murtaneen vastuksen ja syöksyvän kuin tulvavirta St. Erikin kannelle.
Nuolena syöksyi Horn alas komentosillalta ja miekkansa paljastaen
asettui sen suomalaislipullisen etupäähän, joka seisoi varaväkenä
suurmaston luona.

"Eteenpäin, Suomen pojat!" ja myrskytuulen voimalla iski

suomalaisjoukko eteneviä tanskalaisia vastaan. Amiraali tunsi
haarniskalleen satelevan iskuja ja hakapyssyn kuulia kimmahteli
hänen kypäristään, mutta pysähtymättä raivasi hänen miekkansa
tietä tanskalaisjoukossa. Ainoastaan muutaman hetken asia oli
karkottaa viholliset takaisin Jägmestarin kannelle. Kun se oli tehty,
palasi Horn jälleen paikalleen komentosillalla, voidakseen pitää
silmällä koko taistelun kulkua.

Ympäri sitä aluetta, jolla taistelu vaahtopääaaltojen varassa riehui,

oli laivoja kaksittain, kolmittain ja viisittäin takertunut toisiinsa.
Lyypekkiläisten amiraalilaiva oli iskeytynyt yhteen Hectorin kanssa.
Kun David ja Troilus kiitivät auttamaan Hectoria, iski toinen
lyypekkiläislaiva edelliseen. Nyt riensi Davidia auttamaan
ruotsalainen Vanha Kotka, mutta silloin ohjasi kolmas lyypekkiläisen
täyttä vauhtia Vanhan Kotkan kylkeen, niin että se murskautui ja
upposi miehineen päivineen. Tällä välin oli pieni, mutta kuuluisaksi
käynyt Troilus joutunut tekemisiin itseään paljon suuremman
lyypekkiläisen kanssa. Tuuli painoi ne lopulta samaan rykelmään,
jonka keskustana olivat Ruotsin ja Tanskan amiraalilaivat. Troilus
joutui kyljittäin Kristoferin kanssa, jonka Ruotsin Neitsyt oli sillä välin
jättänyt rauhaan. Huolimatta siitä, että olivat joutuneet kahden tulen
väliin, puolustivat Troiluksen suomalaiset laivaansa silmittömällä
vimmalla. Heidän urhea päällikkönsä, Niilo Skenk, tyhjensi laivansa
kanuunat toisen toisensa jälkeen Kristoferin kylkeen. Tanskalainen
ala-amiraali Nils Trolle menetti toisen jalkansa ja verta vuotavana oli
hänet kannettava kajuuttaansa. Samalla alkoi Kristoferiin tulvia vettä
niistä lukuisista rei'istä, joita Troiluksen kanuunat olivat sen kylkeen
iskeneet. Kun ruotsalainen Pyhä Yrjö tuli samassa Troiluksen avuksi,
hyökkäsi osa Kristoferin miehistöä sen kannelle, valtasi sen
äkkiyllätyksellä ja ohjasi Pyhän Yrjön ruotsalaisten laivojen välitse
huomaamatta pois taistelun telmeestä. Jälelle jäänyt osa Kristoferin
miehistöä yritti tehdä saman tempun Suomen Joutsenelle. Mutta
heidät ajettiin verisin päin takaisin ja tuskin olivat he päässeet oman
laivansa kannelle, kun se äkkiä vaipui pohjaan.

Amiraalilaivojen lähistöllä oli ruotsalainen Kultainen Leijona

syttynyt tanskalaisten ammunnasta palamaan. Sen korkealle
roihuavien liekkien loimussa suoritettiin Jägmestarin kannella
viimeinen kamppaus. Klaus Horn oli jälleen laskeutunut
komentosillaltaan ja väkensä etunenään asettuen johtanut sen
ratkaisevaan rynnäkköön. Taistelu oli nyt siirtynyt kokonaan
Jägmestarin kannelle. Kauan ja urheasti puolustihe Otto Rud
harvenevan joukkonsa keskellä ja vasta kun sen yhdeksästä
tuhannesta miehestä oli enää sataviisikymmentä jälellä, joutui laiva
hyökkääjäin valtaan sekä amiraali jälellä olevain miestensä kanssa
vangiksi.
 Kun kolmen kruunun lippu vaipui Jägmestarin suurmaston
huipusta ja Ruotsin leijona kohosi sen tilalle, kääntyivät pakoon
kaikki ne Tanskan ja Lyypekin laivat, jotka vielä kykenivät liikkumaan.
Taistelu oli päättynyt. Klaus Horn oli menettänyt neljä laivaa ja toista
tuhatta miestä, viholliset sitä vastoin seitsemän laivaa ja neljätuhatta
miestä. Tanskalaisten amiraali oli lisäksi laivoineen päivineen
joutunut ruotsalaisten valtaan ja heidän ala-amiraalinsa uponnut
laivansa kera. — — —

Heinäkuun viimeisenä päivänä oli Tukholma lipuilla, lehvillä ja

kukkaköynnöksillä koristettu. Niillä kaduilla, jotka eteläportilta
johtivat ylös kuninkaalliselle linnalle, liikkui juhlapukuista kansaa.
Kaikki ikkunat olivat täynnä katsojia ja niitä näkyi myöskin useimpien
talojen katoilla. Kuninkaan käskystä pani amiraali Klaus Horn tänään
toimeen triumfin vanhaan roomalaiseen malliin. Hän oli tuonut
laivastonsa Dalaröhön ja oli kohta riemukulussa saapuva valtakunnan
pääkaupunkiin.

Vielä muutama puolituntinen yhä jännitettyä odotusta, sitten

alkoivat yhtäkkiä kaikki kaupungin kellot soida. Eteläisestä kaupungin
osasta alkoivat vaskitorvet soida ja rummut jymistä, samalla kuin
keskikaupunkia kohti vieri jatkuvia hurraa-huutoja. Ne lähenivät
lähenemistään ja pian nähtiin keskelle katua rakennetun
kunniaportin läpi ratsastavan liehuvin lipuin osaston juhlapukuisia
kyrassiereja rumpuineen ja torvineen, joiden pauhina täytti kadun.
Kyrassierien perässä seurasi pienempi osasto merisotilaita, jotka
kantoivat vihollisilta anastettuja lippuja, etupäässä Tanskan
kolmenkruunun lippu, joka Rügenin taistelussa oli liehunut
Jägmestarin suurmaston huipussa. Kaikki nämä liput oli kääritty
kokoon ja sotilaat kantoivat niitä ylösalaisin käännettyinä. Sitten
seurasivat vangit, etumaisena amiraali Otto Rud. Aatelisten vankien
kädet oli sidottu valkoisella silkkinauhalla, muiden hamppunuoralla.
Vankien jälessä oli tyhjä väli ja sitten ratsasti itse päivän sankari
seppelöidyin päin ylellisesti koristetun valkoisen hevosen selässä.
Laivaston upseerit ja sotilaat päättivät kulkueen.

Kaikkien katseet kohdistuivat Horniin ja haltioituneet eläköön-

huudot vapisuttivat ilmaa. Mutta tuo suomalainen soturi istui
satulassa miltei tuskastunein ilmein kuin olisi hän tahtonut sanoa
kansanjoukoille, että hän ei ole tahtonut tätä komeutta, vaan hänelle
olisi riittänyt se, että hän on kunnialla täyttänyt velvollisuutensa.

Kulkue läheni linnanporttia, jossa kuningas Eerik hoviväkensä

saattamana oli heitä vastassa. Kun Horn oli laskeutunut satulasta,
syleili kuningas häntä ja rinnan astuivat he sisälle linnaan.

Kun Erik oli jakanut runsaat palkinnot voittoisalle amiraalilleen

sekä laivaston upseereille ja miehistölle, halusi hän nähdä muutamia
ylhäisimpiä vankeja. Otto Rud tuotiin ensimäisenä kuninkaan eteen.
Silloin puhkesi Eerik kiivaasti parjaamaan tanskalaisia ja heidän
kuningastaan. Sen kuullessaan kohentausi Rud masennuksestaan ja
alkoi miehekkäästi puolustaa isänmaataan ja hallitsijaansa. Nyt
raivostui Eerik silmittömäksi, tempasi miekkansa ja yritti
survaisemaan sen Rudin rintaan. Mutta Horn tarttui lujin ottein
hänen käsivarteensa ja esti surmaniskun.

"Teidän majesteettinne, urhoollisuutensa ja isänmaanrakkautensa

vuoksi ansaitsee hän pikemmin kiitosta kuin moitetta", lausui hän ja
katsoi kuningasta lujasti silmiin.

Tuolla hänen teräsharmaista ja rehellisistä silmistään lähteneellä

katseella oli Eerikiin aina ollut omituinen tenhonsa. Hän laski
miekkansa alas, alkoi hymyillä ja taputtaen Hornia olalle lausui
ainoastaan:

"Sinä suomalainen jäykkäniskani."

Vangit saivat poistua ja silmäys, jonka Rud lähtiessään heitti

Horniin, ilmaisi unohtumatonta kiitollisuutta sitä miestä kohtaan, jota
hän Jägmestarin komentosillalta oli katsellut tuimin ja uhkaavin
silmin.

*****

Seuraavana keväänä purjehti Klaus Horn jälleen Itämerelle

laivastolla, johon nyt kuului kokonaista kuusikymmentäkahdeksan
laivaa. Tanskan ja Lyypekin laivastot välttelivät taistelua ja jälleen
asettui Horn Juutinraumaan kantaen tullia ihan kööpenhaminalaisten
nenän edessä. Vasta heinäkuun lopulla tapasi hän vihollisten
yhtyneet laivastot Ölannin pohjoisnokan edustalla. Syntyi taistelu ja
St. Erik joutui tällä kertaa kamppailuun lyypekkiläisten suuren
amiraalilaivan kanssa, jolle he ruotsalaisia ärsyttääkseen olivat
antaneet nimen Stür Schweden. Horn ampui omin käsin poikki sen
suurmaston, minkä jälkeen se irtausi St. Erikin kyljestä ja lähti
pakoon. Myrsky ajoi sen jälkeen Tanskan ja Lyypekin laivastot
Voionmaan rannikolle, jossa heiltä haaksirikon kautta hukkui
kokonaista seitsemäntoista laivaa täysine lastineen ja varustuksineen
ynnä lisäksi seitsemän tuhatta miestä. Loput vihollislaivain laivoista
eivät uskaltaneet enää näyttäytyä Itämerellä, jossa Klaus Hornilla oli
nyt rajaton herruus.

Kun meri oli täten vihollisista täysin vapaa, kutsui kuningas Klaus
Hornin ylimmäisen sotamarsalkan arvonimellä maajoukkojen
ylipäälliköksi. Matkalla Etelä-Ruotsin sotanäyttämölle kohtasi hänet
kuitenkin pikainen kuolo. Sotakentiltä levinneeseen ruttoon
sairastuen kuoli tämä kenties loistavin suomalainen sotapäällikkö
Åbyn pappilassa Itägötinmaalla 9 p. syysk. 1566. Synnyinmaa ei
saanut kätkeä helmaansa tämän jalon poikansa tomua, vaan
haudattiin hänet suurilla juhlallisuuksilla Kustaa Vaasan rinnalle
Upsalan tuomiokirkkoon.

Kyösti Wilkuna.
VESAISEN KUOLEMA.

Oli talviyö. Tornion lapinvoudin Niilo Oravaisen suuren tuvan

seinäraheilta ja lattialta kuului nukkuvain miesten tasaista, raskasta
hengitystä. Vaan sivuseinämältä, taljoilla peitetyltä vuoteelta, tuhahti
tuontuostakin äänekästä ähkymistä ja houreensameita sanoja. Siellä
makasi luodinreikä rinnassaan äsken lapinretkeltä palanneitten
pohjolaisten partio-päällikkö Juho Vesainen kiihtyvän kuumeen
kourissa.

[Sanon häntä edelleen Juhoksi, koska tämä pohjolaisten

talonpoikaissankari vanhemmissa historiallisissa aikakirjoissamme ja
taruissa on kulkenut tällä nimellä. Verokirjain y.m. tietojen mukaan
on tosin myöhemmin todettu, ettei Juho-nimistä miestä mainita tältä
ajalta Kiimingin Vesalasta, vaan sen sijaan kyllä Pekka Vesainen, joka
erinäisistä seikoista päättäen juuri oli pohjolaisten päällikkö. Mutta
ettei syntyisi sekaannusta eikä sellaista uutta erehdystä, että olisi
puhe kahdesta eri miehestä, on mielestäni, samalla kun mainitaan
tuosta mahdollisesta nimierehdyksestä, säilytettävä perinnäismuiston
saavuttanut sankarinimi.]

Pitkältä, vaivaloiselta hiihdoltaan oli hän saapunut Tornioon

terveenä ja elinvoimaisena kuin ainakin, huokastakseen päivän pari
täällä vanhan ystävänsä tuvassa. Vaan tässä samassa tuvassa olikin
Ahma, Vienasta tuotu vanki, saanut laukastuksi pyssyn voittajaansa
kohti. Luoti oli sattunut pahasti, — siinä kamppaili nyt karaistu,
voimakas uros haavakuumetta vastaan, joka koetti runnistaa hänen
rotevan ruumiinsa. Helppo sitä ei ollut taudin taittaa, ja tämän uuden
taistelun ankaruudesta kertoivat nyt ne korahtavat, vihlovat äänet,
jotka kohosivat rikotusta rinnasta. Väliin rytisi vuode vankan miehen
siinä viskelehtiessä ja kuumeenhoureet puhkesivat joskus
äänekkääksi puheeksi.

Tuska mielessään kuuntelivat sitä silloin potilaan lattialla makaavat

sotaveikot, ja talon isäntä, vanha Niilo, nousi peräseinältä
vuoteeltaan astuen takan luo, jossa hehkui pieni, tuhan peitosta
pilkistävä hiilos. Päreen sytytettyään valaisi hän sillä potilaan
vuoteen, jonka ääreen samalla hiipi pari kolme iiläistä, Vesalan
voivatan parasta asetoveria. Kotvan seisoivat he siinä ääneti ja
ahdistus sydämessään, katsellen päreen lepattavassa valossa rakasta
päällikköään. Hänen lujapiirteiset kasvonsa hehkuivat nyt punakkoina
kuin kiivaimman taistelun tuoksinassa, kuumuutta huokui korkealle
hänen rotevasta ruumiistaan ja jäntevät käsivarret iskivät ilmaa.
Potilaan käännähdellessä oli kääre, jolla lukkari eilen oli sitonut
rintahaavan tukkeet, valunut pois, paljastaen ruskottamaan käyneet
luodinreiän reunat.

Oravainen koetti kohentaa siteitä paikoilleen ja iiläinen toveri

tarjosi kauhasta vettä potilaalle. Tämä joi kulauksen, virkistyi, avasi
silmänsä täydellä tajulla ja virkkoi kuin kummissaan vuoteensa
reunalla seisoville tovereilleen:

— Menkää nukkumaan miehet, teidän on aamulla hiihdettävä

Iijoelle. Viekää terveiseni Vesalaan, tulen tästä kotia heti, jahka tuo
lemmon reikä menee umpeen. Meidän on siellä taas varustauduttava
uudelle retkelle — ei tämä tähän lopu!

— Nukuhan nyt Juho, kehotti Niilo, — elä ajattele nyt uusia retkiä!

Sairas käännähti seinään päin ja vaipui uneen. Hän makasi niin

hetkisen hiljaa ja hengitti tasaisemmin, — näyttipä siltä, kuin olisi
poltekin hänen otsaltaan ja ohimoiltaan vähän asettunut. Iiläisissä
syttyi rauennut toivo.

— Juho on kovaa ja karaistua tekoa, ehkä hän siitä sittenkin vielä

kostuu, kuiskasi tovereista yksi. Ja toinen lisäsi:

— Johan se olisikin ennen kuollut, jos se olisi heikompaa juurta.

Unohtivathan hänet lapsena kerran kotaan yöksi kylpysaaviin, —
vainolaiset olivat tulleet kylään ja sytyttäneet talon, josta kaikki
kynnelle kykenevät pakenivat. Mutta kun äiti seuraavana päivänä
hädissään hiipi kotaan, jossa vesi jo oli saaviin jäätynyt, niin
hengissäpähän Juho siinä istui. Eikä häneen pystyneet lapinnoitain
nuoletkaan, tuskin hänet lyijyluotikaan vähällä kummalla kaataa.

— Ei vähällä, huoahti Niilo-vanhus raskaasti. — Mutta se luoti jäi

rintaan ja siellä se nyt repii ja vihavoi.

— Kovasti se koettelee, mutta ankarastipa Juhokin taistelee

vastaan.

— Kunpa voittaisi nyt, niinkuin tappotantereella! Paljoon häntä

vielä tarvittaisiin, ennenkuin tämä Pohjanmaa pääsee vainolta
turvaan. Hiljaa, hän nukkuu nyt, mennään levolle mekin.

*****
 Porontaljoilla makaava sankari kuuli kuin kaukaa vesakon takaa
sotatoveriensa puheet ja heidän tuttu äänensä soi hänen korvissaan
vielä miesten mentyäkin. Oli kuin he olisivat kuiskineet
Kannanlahden rantalepikossa, jossa he yön tuloa odotellen väijyivät,
ollessaan ensi retkellään Vienan vesille… Hiljaa, hiljaa, pojat,
maatkaa kuin hiiret kolossa, antaa vienalaisten nyt iltikseen juhlia ja
remuta… Kas noin! Jopa sammuivat siellä uhritulet ja taukosi joikuva
laulu, — nyt liikkeelle, iiläiset, ja liukkaasti kuin ilveskissat! Hei, nyt
on koston hetki tullut, nyt ne maksetaan omien pirttien palot ja
kotikyläin miesten murhat…! Juoskaa rohkeasti, ei ole enää tarvis
kuiskailla, antakaa sotahuudon soida vain! Talot tuleen, multimuksia
myöten hävitetään nyt pois koko tämä vainon pesä…! Juuri niin,
pojat, antakaa kekäleiden lennellä mökkien keskelle, juuri niin,
takokaa tapparoilla, pakenevia tuurilla iskekää — tällaista se on
kosto!

Koholle kimpoili intoileva hourija vuoteellaan ja vinhasti huiteli

jäntevä käsivarsi. Mutta entistä rosoisemmin karahteli samaan
aikaan rikottu rinta, hengitys läähätti ja rajusti käännähdellyt ruumis
vaipui pian taas taljoille. Huokasi, lepäsi ja kuumekuvat läksivät taas
kiertelemään.

Juho oli nyt hiljakseen lykkivinään lylyään tasaisella hangella,

partiomiehet ympärillään ja aimo saaliskontti selässään, —
hiihdettiinhän voittoretkeltä Kemin syvää jokiuomaa myöten alaspäin
kotirantoja kohden. Vaan mitä hittoja, — täällähän on jo vaino
käynyt vieraissa: Kylät on poltettu, savu tupruaa sakeana talojen
paikoilta. Kirous ja kuolema — kostoa, kostoa! Mutta minne ne
ryöstäjät livistivät, — kas, tuollahan heitä vielä joukko pakenee
henkensä edestä näreikön laidassa… Suksille, pojat, tuiskuna jälestä,
lepoa ajattelematta! Nyt ponnistakaa, Pohjanmaan miehet, jos
lienette koskaan lihasta liikutelleet, hei, me kierrämme
kirkonpolttajat kuin kissanpojat pussiin… Niin, juuri niin, laskekaa
sieltä sivulta kuin salama halmeen poikki vesakkoon ja sitten
raekuurona kangasta pitkin vainonmiestä vastaan! Jopa jäit
satimeen, Viena. Iskekää iiläiset, niin että leppä roiskuu,
antakaamme niille nyt oikein oman kylän kädestä ja koston sisulla!

Joukkoaan johtava sankari oli kuivalla kurkulla ääneensä

karjahdellut vuoteeltaan ja taas oli Niilo noussut, sytyttänyt päreen
ja antanut hourivalle kulahduksen vettä. Sitä tehdessään puisteli hän
suruisena päätään. Yhä yltyi vain poltto, silmät verestivät ja
samenivat ja ruumis paloi jo ihan ruskeankarvaisena. Sairaan
sankarin käsivarsi hapuili vielä ilmaa, vaan entistään raukeampana se
siitä pian herpautui alas karkealle raanulle.

Juho raotti taasen hetkeksi silmiään, vaan hänen päätään

pyörrytti. Hän oli nyt mielestään kuin kulkevan laivan kannella, jota
pehmeät aallot keinuttivat.

Niin, hänhän olikin merimatkalla Ruotsiin, kuninkaisiin kutsuttuna.

Hitto kun onkin kaikki hiljaista ja hienoa, silkkisukkaisia oppaita
kumartaa joka ovella, seinillä on satukuvia, punaiset verat kivisillä
permannoilla, — jalka astuu siellä aivan tömähtämättä. Ja
perähuoneessa nousee itse maan vaari vastaan: rinnalle valuva,
punertava parta on siloiseksi suittu, kultarihmat kimaltavat
ihonmyötäisessä mekossa, kaatiot ovat nivusilta pönkällään.
Kirjavapukuinen hovikunta kumartaa ja kuningas virkahtaa
vieraalleen:

— Vai sinä olet nyt se Vesan voivatta, joka olet käynyt

valloitusmatkoilla vihollismaassa ja valtakuntaamme puolustanut, —
käy peremmäs!
 — Sen kun vain vainonmiehille vähän kostettiin, yrittää Vesainen
muka ujosti. Mutta kuningas taputtaa häntä rohkaisten olalle:

— Oikein tehty, antakaa vastakin sama kyyti rajantakaisille, jos

työntyvät meidän maillemme. Ja mitä enemmän vihollisen kyliä
verotatte, sitä mieluisampaa se meille. Tässä saat nyt retkistäsi
palkinnoksi kultapäisen miekan, iskeppä sillä ensi rytäkässä…

Sipsuttavat, punasukkaiset pojat kantavat patjalla siihen

kimaltavan, helavöisen tuppimiekan, jonka eräs hienohipiäinen
hoviherra kierasee sarkamekkoisen talonpojan uumenille. Se on
miestä myöten tehty ase, pitkä ja raskas, ja sen terä kimaltaa kuin
jää. Hovinaiset ja herrat supattavat keskenään ja kurkottautuvat
uteliaina katsomaan.

Mutta kuningas istuu suureen, nahkaisilla päällystettyyn

selkätuoliin ja kyselee vieraaltaan Pohjanperän oloja, kyselee, miten
siellä kaukana olisi maata suojeltava ja hallittava. Eikä Vesaisen
voivatta enää jää ujoksi. Hän kertoo maakuntansa vaivoista ja
vainoista, hädästä ja hävityksestä, neuvoo, mihin olisi linnoja tehtävä
ja mihin asetettava aseväkeä maakuntaa varjelemaan ja miten
vainon valta olisi masennettava sen omilla olinpaikoilla. Kuningas
innostuu ja lupaa apua.

— Vielä yksi retki on sinun tehtävä, puhuu hän lopuksi. — Hiihdä

miehinesi Turjanmaalle, sinne ison merenrannalle asti, hävitä pois
sieltä vihollisen valta ja asutus. Se on näet Ruotsin vanhaa maata ja
merta, sen me tahdomme nyt itsellemme peruuttaa. Saat sotaväkeä
mukaasi, saat muonaa ja aseita minkä haluat, mutta tee puhdasta,
älä jätä sinne hirttä hirren päälle! Lähdetkö sinne?

— Lähden varmasti.
 — Ja käytyäsi palaa taas luokseni…

Sinne, kuninkaan linnaan, olisi Vesaisen nyt taas Jäämeren

rannalta palattava. Mutta matka tuntuu nyt niin toivottoman pitkältä,
rajattomat ovat nuo jäiset aavikkorannat, pystysuorat tunturit, joiden
takana sanotaan maailman loppuvan. Suksi takaltaa, henki
hiihtäessä salpautuu. Mutta eteenpäin, eteenpäin vain pojat, Lapin
vaarat me nousemme ja sen noidatkin me voitamme! Elä pidättele,
elä yritäkään, Niilo, tässä ei enää levätä…!

Hä, asettuuko muka vastaan kivinen aita —, portti vain auki, ei

armoa! Takokaa, takokaa, nostakaa pois koko portti, vääntäkää
väkikangilla, sen täytyy auveta! Kas niin, iiläiset, painakaa
miesvoimalla… ei, edestä pois, minä itse ponnahutan. Näettekö, jo
aukee rako… kerta vielä hartiovoimalla… noin, nostetaan nyt alhaalta
päin… Ei vielä, uusi ponnistus, hei, notkuupahan raudoitettu
petäjä…! Ja vielä rynnistys, noin, se taipuu kuin lauta-aita, ryskyy,
kaatuu…!

Lujalle se otti, siihen oli aivan läkähtyä, retkalleen kaatuvat

kanervikkoon paljo ponnistaneet miehet.

Mutta murretusta portista aukeekin eteen kaunis maa. Keväinen

metsä, jonka alla on valkonen, ruohoranta virta; metsän läpi vie
leveä sammalpolku, jonka päässä taivaanranta helakkana punoittaa.
Karja on laitumella metsän rinnassa. Talonpoika kyntää joen rannalla
rauhallisena kuohkeaa peltoaan, lapset leikkivät puron suussa ja
törmällä kumahtaa kirkonkello. Vanha Matti-kappalainen astuu sieltä
saapuvaa partiomiestä vastaan, kirkon avain kourassaan ja huulillaan
tuttava hymy:
 — Terve tuloasi Vesaisen Juho, virkkaa pappi-vainaja, — pitkään
ponnistelitkin tullessasi. Käy nyt tänne pappilan tupaan lepäämään,
kerrankin se tekee sinulle hyvää…

*****

Houriva potilas oli taas tuimasti tempoillut vuoteellaan, —

murtaessaan kiihtyneissä mielikuvissaan Petsamon luostarin jykeää
porttia. Kaamealta kajahti hänen kuumeenkuiva äänensä pimeässä
pirtissä, kun hän huusi partiolaisiaan uusiin ponnistuksiin, ja
säikähtyneinä riensivät taas nukahtaneet toverit hänen vuoteelleen.
Rikottu rinta aaltoili nyt korkealle, jäntereet olivat pingoittuneet,
roteva ruumis kamppaili hurjasti ja tohisten läähätti hengitys.
Turhaan yritti Niilo-vanhus vielä taltuttaa potilasta tilalleen, turhaan
koetti hän tukkia visvoittunutta haavaa, — sankari taisteli jo viimeistä
taisteluaan ja taisteli ankarasti loppuun asti. Sitten laskeutui rinnan
laine itsestään, vingahtava hengitys pihahteli vielä hetkisen, vaimeni
sitten vähitellen ja loppui…

Surevat asetoverit seisoivat ääneti Vesais-vainajan jäykistyvän

ruumiin ääressä, jota valaisi karstottuneen päreen lepattava liekki.

Santeri Ivalo.
RAUTAMARSKI.

PIKAKUVA KLAUS FLEMINGISTÄ.

"Uh-huh!" huokasi marski helpotuksesta, päästyään vaapperoita

tikapuita ylös laivankannelle. "Jäisinpä totta vie taivaansalin
ulkopuolelle, jos sinne olisi kiivettävä tuollaista tietä vaikkapa
virstankaan matka. Ruhoni painavuus lisääntyy sitä mukaa kuin
sääreni kangistuvat, he-he!"

Kuivattuaan hien otsaltaan päästi hän jälleen näkösälle sen

hyväntuulen, jonka vallassa hän oli koko päivän ollut. Laiva, jonka
kannella hän nyt asteli, oli hänen oma amiraalilaivansa, joka oli
korjausta varten nostettu telakkaan Seitsenjoen suuhun
Pikkalanlahden perukassa.

Jos hänen kirjallinen sivistyksensä olisi ollut suurempi, niin olisi

hänellä laivan peräkeulasta ympärilleen katsoessaan ollut täysi syy
huudahtaa: opus fervet — työ kuohuu, joilla sanoin Vergilius kuvaa
sitä kuumeista työintoa, minkä vallassa Karthagon rakentajat
Aeneaan siellä käydessä häärivät. Huhtikuun auringon lämpimässä ja
silmiä häikäisevässä paisteessa työskenteli siinä sataan nouseva
miesjoukko korkeiden lautatapulien, hirsipinojen ja tervatynnyrien
keskellä, sillä puolikymmentä uutta sotalaivaa oli tekeillä, samalla
kuin joukko vanhempia oli korjauksen alaisina. Kirveet ja kurikat
paukkuivat, suuret vaarnakairit karskuivat ja sahat kitisivät, ja
keväinen ilma toisti nämä erilaiset äänet monikertaisina. Katsettaan
työstä nostamatta tai pysähtymättä edes hikeä otsaltaan kuivaamaan
heiluttivat miehet aseitaan, hakkasivat tappuroita liitteisiin tai
sivelivät tervaa valmistuneiden alusten kylkiin. Jokainen näytti
tuntevan nahassaan, että hänen liikkeitään seuraa rautamarskin
ankara silmäpari ylhäältä amiraalilaivan kannelta. Ja marski näkikin
tämän kaiken, kuuli työaseiden synnyttämät erilaiset äänet ja tunsi
ilmassa pihkan ja tervan hajun…

"Tämähän käy kuin rasvattu!" tulkitsi hän tyytyväisyytensä

kansanomaisella tavallaan ja taputti olalle ylintä työnjohtajaa, joka
tästä harvinaisesta suopeudenosotuksesta lehahti punaiseksi. "Jahka
te vielä kuukauden päivät jatkatte samalla vauhdilla, niin laivat
ovatkin valmiit vesille laskettavaksi. Sitten lähdemme merelle ja
sitten isketään yhteen, niin että tärähtää, he, he!"

Hän nauraa hohotti hyväntuulisesti, mutta jätti kuitenkin

sanomatta, kenen kanssa sitä yhteen isketään. Työnjohtajain, jotka
seurasivat hänen kintereillään, ei kuitenkaan ollut vaikea arvata, että
hän tarkotti Kaarle herttuaa ja ruotsalaisia. Kierrettyään ympäri
amiraalilaivan ja tarkastettuaan tykkiportit, mastokengät, kajuutat ja
miesten hytit, ilmaisi hän uudelleen tyytyväisyytensä töihin sekä alkoi
sitten ähkien ja puhkien laskeutua maahan.

Hän kierteli vielä miesryhmien luona lausumassa kehotuksia sekä

lupaamassa ylimääräisiä palkintoja, jos työt hyvissä ajoin tulisivat
kunnolla suoritetuiksi. Kaikki vakuuttivat alttiuttaan ja tyytyväisenä
alkoi marski pujotteleida pihkaisten lastukasojen ja suurten
hirsipinojen välitse alas joelle, jota pitkin hän likaista ajotietä myöten
lähti astelemaan Pihkalan kartanoon. Sieltä aikoi hän kohta
päivällistä haukattuaan lähteä takaisin Turkuun, sillä pitkään ei hän
joutanut yhdessä paikassa virkailemaan, hänellä kun oli jo
vuosikymmenen ajan ollut yhtaikaa senkin seitsemän rautaa tulessa.

Sisälle tultuaan istahti hän heti pöytään ja ilmotti, että hänellä on

nälkä kuin sudella. Hän sai eteensä mieliruokaansa: uunissa
käristettyä kinkkua ja munapaistikkaita.

"Mainiota, mainiota!" puheli hän ja söi tavattomat määrät kinkkua

sekä joi päälle suuren haarikallisen vaahtoavaa olutta. "Kylläpä nyt
jaksaa", ja hän siveli tyytyväisenä vatsaansa. "Tuntuupa etten
tarvitse ruokaa ennenkuin kotona Turussa. Mutta raukasemaanpa
rupesi. No, reessäpä on mukava köllöttää."

Kartanon vouti hääri palvelushaluisena ja nöyräselkäisenä hänen

ympärillään. Saatuaan tämän avulla laajan susiturkkinsa päälleen,
työntyi marski oven täydeltä ulos, jossa ajurit hevosineen odottivat
jo porrasten edessä. Mielihyvästä ähkien sijottui hän puolimakaavaan
asentoon karhuntaljalle reen perään. Vanha, Kuitiassa kasvanut
tallirenki peitteli hänet huolellisesti ja nousi sitten reenkeulalle sekä
massautti hevoset liikkeelle.

Perässä seurasi kaksi muuta rekikuntaa. Toisessa niistä ajoi

marskin käsikirjuri, toisessa kappalainen ja välskäri. Marski tahtoi
näet matkoillaan olla varattuna sekä sielun että ruumiin puolesta,
kuten hän sanoi. Eipä silti että hän olisi koskaan pappia tai
jumalansanaa tarvinnut, sillä mitään uskonnollista tarvetta ei
hänessä ollut milloinkaan ilmennyt. Kappalainen kuului vain
välttämättömänä numerona hänen hovi-inventaarioihinsa, jota paitsi
hänen tehtävänään oli juttelullaan lyhentää herransa iltahetkiä.
 Matkueen edellä ja jälessä ratsasti neljä huovia. Marski saattoi siis
levollisesti heittäytyä päivällisraukeuden valtaan ja ummistaa
silmänsä. Hän hengitti mielihyvin keväistä ilmaa, jossa tuntui sulavan
lumen ja nuoren mäntymetsän tuoksu. Aurinko hautoi paksun
susiturkin läpi niin makeasti hartioita, että pää torkahti reen
selkänojaa vasten ja marski nukahti.

Kirjavat unikuvat alkoivat häilähdellä hänen edessään. Hänen

harteiltaan oli vierähtänyt vuosien taakka, elämänintoa pursuilevana
kaksikymmenvuotiaana oli hän hiihtävinään salotaivalta
kolmisatamiehisen joukkueen etunenässä. Itäistä taivaanrantaa
punasivat valtavat tulipalot ja vastaan riensi hätääntyneitä
pakolaisjoukkoja. He pysähtyivät tietoja saamaan ja eräs vanha
muori tarttuu häntä kädestä sekä haastaa: "Jumalapa sinut on
lähettänyt, herra kulta, mutta joudukin pian, ennenkuin vihollinen
kaikki hävittää ja polttaa… Voi, voi, minkälainen valtiaan käsi sinulla
on, sinusta tulee vielä jotakin merkillistä, mutta joudu nyt
karkottamaan viholliset…"

Reki heilahti käänteessä ja marski havahtui unestaan. "Kas, kuinka

ilmielävänä vanhat tapaukset kohoavat mieleen", hymähti hän
itsekseen ja alkoi valveella ollen jatkaa muisteloa.

Niin, se oli Kustaa-kuninkaan eläessä ja siitä oli jo

nelisenkymmentä vuotta. Vanha perivihollisemme moskovalainen oli
suurin voimin hyökännyt rajan yli ja hän, Klaus Eerikinpoika, oli
saanut ensi kerran olla mukana sodan verileikissä. Kolmensadan
savolaisen suksimiehen johtajana hänet oli lähetetty torjumaan
vihollisten hävityksiä Olavinlinnan tienoilla.

Millä vimmalla hänen pieni joukkonsa olikaan lähtenyt eteenpäin

hiihtämään, kun pakolaiset olivat heille kuvanneet vihollisen kauheita
hävityksiä. Tällöin oli hän ensi kerran voimakkaasti tuntenut, kuinka
hän juuriaan myöten kuului tähän maahan ja tähän kansaan.

Kuin kostonenkeli oli hän, pienen joukkonsa järjestettyään, iskenyt

tuhatlukuisen vihollisjoukon keskelle, joka palavien kylien tienoilla
riehui murhaten ja ryöstäen. Ensi iskulla olivat he lyöneet vihollisen
hajalle, ottaneet takaisin ryöstösaaliin ja surmaten heistä suurimman
osan ajaneet loput kauas omien rajojensa taakse.

Silloin oli hän ollut ainoastaan kahdenkymmenen vuotias. Sen

jälkeen olivat neljän vuosikymmenen kuluessa seuranneet sota- ja
valtiotoimet toisiaan ja hän oli saanut taistella milloin maalla, milloin
merellä, milloin idässä, milloin lännessä. Niin, idässä ja lännessä… ja
sepä se oli vuosien vieriessä lujentanut hänen käsitystään
erikoisasemastaan suomalaisena valtamiehenä. Aste asteelta oli hän
kohonnut arvossa ja vaikutusvallassa. Kun hän puolikymmentä
vuotta sitten oli suuren suomalaisen armeijan etupäässä tehnyt
onnistuneen sotaretken syvälle Venäjän maahan, oli hänet korotettu
valtakunnan marskiksi. Sitä ennen oli hänestä jo tehty valtakunnan
amiraali sekä Suomen ja Viron käskynhaltia. Niin, vähitellen hänen
käsiinsä olivat kokoontuneet kaikki vallanohjat näillä main ja hänestä
oli kehittynyt se rautamarski, jonka edessä kaikki Itämeren
tälläpuolen taipuivat. Kun Kaarle-herttua ja valtaneuvoskunta
Ruotsista käsin olivat pyrkineet häntä komentelemaan, oli hän kerran
merkinnyt kirjeen alle nimensä seuraavasti: "Klaus Fleming, Wiikin
vapaaherra, valtakunnan marski, yliamiraali ja sotaeversti, jolla nyt
on monta hallitsijaa, jotka kaikki määräilevät, vaikk'en tottele kuin
yhtä ainoata, jonka nimi on kuningas Sigismundus — jos minun
vertaiseni tulevat ja jotain käskevät, lyön heitä päähän."
Welcome to our website – the perfect destination for book lovers and
knowledge seekers. We believe that every book holds a new world,
offering opportunities for learning, discovery, and personal growth.
That’s why we are dedicated to bringing you a diverse collection of
books, ranging from classic literature and specialized publications to
self-development guides and children's books.

More than just a book-buying platform, we strive to be a bridge

connecting you with timeless cultural and intellectual values. With an
elegant, user-friendly interface and a smart search system, you can
quickly find the books that best suit your interests. Additionally,
our special promotions and home delivery services help you save time
and fully enjoy the joy of reading.

Join us on a journey of knowledge exploration, passion nurturing, and

personal growth every day!

testbankdeal.com